Vauva tuli-suhde meni

[Että tämmöstä]

Ei sitä tosiaan tienny, miten paljon vauvan tulo muuttaa kaikkea. Tuntuu, et oon itekin niin muuttunut, etten edes tiedä mitä haluan. Välillä tuntuu, et joo mulla on ihana mies ja kaikki on niiin hyvin. Sit toisinaan taas kaikki on ihan sieltä :headwall: Masentunut en ole, aina olen ollut tämmöinen tuuliviiri, mut nyt sen huomaa jo itsekkin Sit mies koittaa suopia siinä mun mielialojen ristiaallokossa. Sit tuntuu, et kaikki hellyys ym. menee vauvalle??? Ei jää miehelle mitään. Seksielämä on ihan vieras käsite nykyään..haluttomuus on molemminpuolista. Mies painaa pitkää päivää. Omasta mielestäni myös mä teen vastaavasti pitkää päivää himas, mut eihän se ole sama Kahdenkeskistä aikaa ei ole. Jos ois, kun vauva nukkuu, niin mies katsoo telkkaa suu supussa, eikä kuuntele mua. Et hän haluu nyt rentoutua. Mua alkaa pikkuhiljaa tympii tää tilanne, mä en jaksa olla "vaan" äiti, kun elän kuitenkin suhteessa. Haluisin olla myös haluttu ja rakastettu nainen. Jotainhan tälle tilanteelle pitäis tehdä, ollaan vaan niin lukossa molemmat, et eletetään päivästä toiseen kuin kämppikset ikään. Et tulihan sit valitettua oikein kunnolla

 

[Minä vaan]

Onko vauva ihan pieni vielä?

 

[webmama]

Taitaa teillä olla vain alkushokkia. Pienen vauvan vanhemmat kylpevät melkosessa tunnemeressä eikä ole mikään ihme, että tuoreen äidinkin mielialat vaihtelee tehopakkauksesta masentuneeseen ja väsyneeseen mammaan. Huono suhde ei ole vauvan syy. Jos suhde ei kestä lasta, miksi lapsia tehdään? Toivotaan, että teillekin koittaa paremmat ajat, jotta saatte olla kahden kesken. Ottakaa kaikki hoitoapu kiitollisena vastaan ja järjestäkää vaikka hemmotteluviikonloppu ihan vain kotona vauvan ollessa mummulassa vaikka vain yhdenkin yön.

 

[Sia]

vähän sama ongelma..rakkautta on tai pitäs olla mutta sitä ei näy eikä tunnu missään. mä olen alkanut jo inhoamaan itseäni, olen ruma ja mies ei halua minua missään mielessä. seksiä jos on, se tuntuu enemmän velvollisuudelta kuin että sitä oikeasti haluttaisiin. välillä on hyviä hetkiä ja kaikki on niin ihanaa mutta jetkessä kaikki muuttuu. miehen kanssa olen yrittänyt jutella ja hetkeksi kaikki muuttuukin mutta taas sama tilanne tulee vastaan päivän tai viikon päästä. en tiedä....onko tässä mitään järkeä enää. myönnän että itsekssäni on myös vikaa, olen aina ollut sellainen että odotan miehen aloitusta ja sitä että hän näyttää hellyyttä ensin. siis huom! aina olen olut sellainen. tiedän pitäisi muuttaa tapojani ja olen omasta mielestäni yrittänytkin, mutta aina kun jotain yritän saan vain ynähdyksiä vastaukseksi ja mies vaan mörnöttää. joten miksi minun muuttua kun siitä ei ole hyötyä. en tiedä, en tosiaankaan tiedä.

 

[susa05]

Kun tyttö syntyi 3kk sitten niin me rakastuttiin miehen kanssa uudelleen.alkuun olin niin väsynyt että se meni kaikki sellaisessa huumassa.nyt kun olen taas kunnossa niin ehdin kiinnittämään huomiota kaikkiin pikkuasioihin.arvostelen miestäni koko ajan kaikesta,välillä sanon niin pahasti että itsekin kärsin siitä.(mies tekee kotitöitä ja hoitaa lasta eli ei pitäis valittaa)

meillä on häät 3kk päästä,ei meillä niistä ole stressiä mutta nyt tuntuu että voinko mennä edes naimísiin kun tilanne on tämä.

oikeesti en osaa edes sanoa mikä mättää,tuntuu että kun ei ole kahdenkeskistä aikaa ja kolminkeskinen aikakin on vähissä kun mies on tehnyt pitkää päivää.tuntuu että se perheidylli jota odotin ei ole sellainen kun halusin....

viimeksi eilen meille tuli riitaa siitä että kun isäni oli kylässä ja halusi pitää tyttöä sylissä ja sitten tyttö alkoi itkemään niin miehen mielestä isovanhemmat sais painua.....mua sattuu tää asia koska olen aivan varma ettei lapsi vahingoitu vaikka se olis jonkun muun kun isän tai äidin sylissä.täytyyhän sen tottua isovanhempiin.
tämä sitten poiki kunnon riidan,mies taisi olla jo lähdössä....tytön takia mä haluan että pysytään yhdessä ja tiedän että meillä sitä rakkautta on kun vaan saadaan tilaisuus osoittaa sitä...nyt taitaa olla vaan aika pattitilanne.millä sen sais auki??help!

 

[Että tämmöstä]

Vauva on 9kk, et kohta jo taapero. Mä olen lukenut jostain, et suhde on kovimmalla koetuksella ekana vuonna lapsen syntymän jälkeen ja ennen kuin lapsi on 3 vuotta, ei edes pitäisi miettiä eroa, kun suhde on muutostilassa. No, toi 3 vuotta tuntuu kyllä vähän pitkältä...

Ja vauvaahan tässä ei syytetä tietenkään kukaan, mutta meilläkin suhde ennen lasta oli tosi hyvä, joten kaikki tää hässäkkä mitä lapsi mukanaan toi on vaikuttanut kaikkeen. Sehän ei ole lapsen syy vaan pitäis vaan osata/jaksaa huolehtia siitä et rakkaus säilyy. Nyt on vaan semmoinen tilanne, että pitäis nousta pohjalta ja löytää se rakkaus uudestaan, mutta mitenkäs senkin teet? :/

Jotenkin sitä aina kaataa kaiken sonnan miehen niskaan, vaikka ei edes tarkoittais, kai se on lähimmälleen helpoin rähjätä. Seksielämä rassaa, koska pidän seksistä ja tuntuu, ettei mies halua/rakasta enää. Ja sit mietin, et jos pettää/kyttää muita naisia. Niin kuin joku kirjoitti niin myös mä olen ollu semmoinen, et odotan tosi paljon miehen aloitteita ym. Se on ite sanonu, ettei jaksa aina itse tehdä aloitetta, vaan haluis et ois molemminpuolista. Ihan ymmärrettävää.

Sit olen niin kyllästynyt tähän samaan elämään päivästä toiseen. Kaipais jotain jännitystä ja piristystä. Välillä oon ajatellu, et nyt olisin kyllä tosi helppo nakki jollekkin toiselle miehelle, vaikka pettämistä en ikinä ole ymmärtänyt/hyväksyny ja 10 vuotta olen uskollinen ollut .

Tsemppiä samojen asioiden kanssa painiville :hug:

 

[sillai]

Varmasti on aika normaalia pienten lasten vanhemmille. Ainakin itse tunnistan ongelmat omikseni myös. Ja mä luulen (tietoa ei oo), että tällanen suhteen "katoaminen" käy vielä useemmin niille, jotka on kauan ollu yhessä ennen lapsen hankintaa. Sillon kun sitä on jo ehtiny löytää omat rutiininsa ja tottua niihin ja sitten kun tulee vauva niin sehän muuttaa kaiken. Ainaki luulis, että jos on yhessä ollu lyhyemmän aikaa niin ei oo sillai ehtiny suhde vakiintua. Ainakin meillä näin, yhdessä oltiin 6 vuotta ennen lasta ja elettiin onnellista pari-elämää; käytiin ulkona syömässä, leffassa yms. Lapsen jälkeen ei enää mitään.. Seksi-elämä on olematonta, mut just nyt se ei kyllä haittaa, se on nimittäin molemminpuolista ja johtuu väsymyksestä.

Mun vinkki on,että yrittäkää hankkia lapsenvahti ainakin yks ilta joka toinen viikko. Ei tartte olla sen kummempaa "syytä" mutta lähtekää kaksistaan ulos syömään tai vaikka vaan kävelylle. Yrittäkää jutella muustakin kun vauvasta, jos mahdollista. Eilen me käytiin koko perhe yhdessä ulkona syömässä, hauskaa oli, vaikkei se tietenkään samanlaista ollu kun jos kaksistaan olis ollu. Mutta oli kiva huomata, että tällastakin vielä voi tehdä, vaikka on se vauvakin!

 

[susa05]

\

Varmasti on aika normaalia pienten lasten vanhemmille. Ainakin itse tunnistan ongelmat omikseni myös. Ja mä luulen (tietoa ei oo), että tällanen suhteen "katoaminen" käy vielä useemmin niille, jotka on kauan ollu yhessä ennen lapsen hankintaa. Sillon kun sitä on jo ehtiny löytää omat rutiininsa ja tottua niihin ja sitten kun tulee vauva niin sehän muuttaa kaiken. Ainaki luulis, että jos on yhessä ollu lyhyemmän aikaa niin ei oo sillai ehtiny suhde vakiintua. Ainakin meillä näin, yhdessä oltiin 6 vuotta ennen lasta ja elettiin onnellista pari-elämää; käytiin ulkona syömässä, leffassa yms. Lapsen jälkeen ei enää mitään.. Seksi-elämä on olematonta, mut just nyt se ei kyllä haittaa, se on nimittäin molemminpuolista ja johtuu väsymyksestä.

Mun vinkki on,että yrittäkää hankkia lapsenvahti ainakin yks ilta joka toinen viikko. Ei tartte olla sen kummempaa "syytä" mutta lähtekää kaksistaan ulos syömään tai vaikka vaan kävelylle. Yrittäkää jutella muustakin kun vauvasta, jos mahdollista. Eilen me käytiin koko perhe yhdessä ulkona syömässä, hauskaa oli, vaikkei se tietenkään samanlaista ollu kun jos kaksistaan olis ollu. Mutta oli kiva huomata, että tällastakin vielä voi tehdä, vaikka on se vauvakin!

meillä oikeestaan ongelma on se että ei olla yhdessä kauheesti käyty missään edes silloin kun oltiin kahdestaan.olen odottanut aloitetta miehen puolelta mutta ei...tuntuu että kaikki mitä suhteessamme on, on mun aikaansaannosta eli minä halusin kihla,häät ja vauvan.mies on vaan tullut perässä ja vikissyt.nyt se on alkanut ärsyttämään ja tuntemaan myös katkeruutta.miksei mun mies ole puhunut edes jostain asiasta ensin...

 

[harmaalehmu]

No kyllä meilläkin on mennyt kihlautumiset, häät ja vauvan syntymä minun esittämääni tahtiin - tai siis minä olen joka askeleesta alkanut puhua ensin. Mutta päätös on ollut lopulta yhteinen. ja mies on moneen otteeseen antanut minulle positiivista palautetta kaikista asioista. Vauvaa piti eniten puhua - mikähän noissa miehissä oikein on kun tuntuu että haluaisivat aina vaan harjoitella sitä lapsen tekoa... Alkuun vauva-ajan väsymys hukutti halut kummaltakin, nyt eletään jo normaalia tahtia.

Oletko joutunut painostamaan miestäsi naimisiin? Voisiko olla mahdollista, että ottaisit puheeksi häiden lykkäämisen, jotta olisitte naimisiin mennessänne molemmat sitä mieltä että todella tahdotte? Aika kurjaa on olla vieraana häissä, joista jotenkin vaistoaa, että toista viedään kuin pässiä narussa pölkylle. Ja vielä kurjempaa se on parille itselleen, väärin että toinen joutuu valehtelemaan tahtovansa kun ei oikeasti tahdo. Häiden lykkääminen ei ole suhteen loppu, ehkä tarvitsisitte vuoden tai parin aikalisän?

Oli miten hyvänsä, niin toivotan rauhaa ja myötätuulta. Ja kahdenkeskistä aikaa te tarvitsette. Voisiko siinä olla ratkaisu että te pysytte kaksin kotona ja vauva lähtee vaikka lenkille mummon, kummin tai kaiman kanssa? Minä olen itsekin sellainen kotikissa, että tuo sopisi meille hienosti.

 

[susa05]

\

No kyllä meilläkin on mennyt kihlautumiset, häät ja vauvan syntymä minun esittämääni tahtiin - tai siis minä olen joka askeleesta alkanut puhua ensin. Mutta päätös on ollut lopulta yhteinen. ja mies on moneen otteeseen antanut minulle positiivista palautetta kaikista asioista. Vauvaa piti eniten puhua - mikähän noissa miehissä oikein on kun tuntuu että haluaisivat aina vaan harjoitella sitä lapsen tekoa... Alkuun vauva-ajan väsymys hukutti halut kummaltakin, nyt eletään jo normaalia tahtia.

Oletko joutunut painostamaan miestäsi naimisiin? Voisiko olla mahdollista, että ottaisit puheeksi häiden lykkäämisen, jotta olisitte naimisiin mennessänne molemmat sitä mieltä että todella tahdotte? Aika kurjaa on olla vieraana häissä, joista jotenkin vaistoaa, että toista viedään kuin pässiä narussa pölkylle. Ja vielä kurjempaa se on parille itselleen, väärin että toinen joutuu valehtelemaan tahtovansa kun ei oikeasti tahdo. Häiden lykkääminen ei ole suhteen loppu, ehkä tarvitsisitte vuoden tai parin aikalisän?

Oli miten hyvänsä, niin toivotan rauhaa ja myötätuulta. Ja kahdenkeskistä aikaa te tarvitsette. Voisiko siinä olla ratkaisu että te pysytte kaksin kotona ja vauva lähtee vaikka lenkille mummon, kummin tai kaiman kanssa? Minä olen itsekin sellainen kotikissa, että tuo sopisi meille hienosti.

no onneksi en nyt sentään ole joutunut painostamaan,kyllä mies omasta tahdosta naimisiin on kanssani menossa.mutta tietysti minä olen ollut se joka asiasta alkoi puhumaan kun vauva ilmoitti tulostaan.kyllä mies tätä kaikkea arvostaa ja sitä että olen niitä halunnut mutta kun tosiaan ne on kaikki tullu mun puolelta.se ottaa pannuun.häävalmistelut on jo niin vauhdissa että ei enää auta perua,enkä sitä edes sitten loppupeleissä halua.kiitos sulle!

 

[susa05]

\

No kyllä meilläkin on mennyt kihlautumiset, häät ja vauvan syntymä minun esittämääni tahtiin - tai siis minä olen joka askeleesta alkanut puhua ensin. Mutta päätös on ollut lopulta yhteinen. ja mies on moneen otteeseen antanut minulle positiivista palautetta kaikista asioista. Vauvaa piti eniten puhua - mikähän noissa miehissä oikein on kun tuntuu että haluaisivat aina vaan harjoitella sitä lapsen tekoa... Alkuun vauva-ajan väsymys hukutti halut kummaltakin, nyt eletään jo normaalia tahtia.

Oletko joutunut painostamaan miestäsi naimisiin? Voisiko olla mahdollista, että ottaisit puheeksi häiden lykkäämisen, jotta olisitte naimisiin mennessänne molemmat sitä mieltä että todella tahdotte? Aika kurjaa on olla vieraana häissä, joista jotenkin vaistoaa, että toista viedään kuin pässiä narussa pölkylle. Ja vielä kurjempaa se on parille itselleen, väärin että toinen joutuu valehtelemaan tahtovansa kun ei oikeasti tahdo. Häiden lykkääminen ei ole suhteen loppu, ehkä tarvitsisitte vuoden tai parin aikalisän?

Oli miten hyvänsä, niin toivotan rauhaa ja myötätuulta. Ja kahdenkeskistä aikaa te tarvitsette. Voisiko siinä olla ratkaisu että te pysytte kaksin kotona ja vauva lähtee vaikka lenkille mummon, kummin tai kaiman kanssa? Minä olen itsekin sellainen kotikissa, että tuo sopisi meille hienosti.

no onneksi en nyt sentään ole joutunut painostamaan,kyllä mies omasta tahdosta naimisiin on kanssani menossa.mutta tietysti minä olen ollut se joka asiasta alkoi puhumaan kun vauva ilmoitti tulostaan.kyllä mies tätä kaikkea arvostaa ja sitä että olen niitä halunnut mutta kun tosiaan ne on kaikki tullu mun puolelta.se ottaa pannuun.häävalmistelut on jo niin vauhdissa että ei enää auta perua,enkä sitä edes sitten loppupeleissä halua.kiitos sulle!