ihan outoako

Meillä on neljävuotias pikku herra ja seitsemän viikon ikäinen neiti.
Tämä isoveli on ottanut pikkusiskon aivan ihanasti vastaan ja ei ainakaan vielä ole ollut juurikaan mustis.. Mutta itselläni ei riitä aika enään niin paljoa hänelle( vaikka yritän ottaa pojan mukaan vauvan hoitoon yms.) Kuitenkin tämä herättää itsessäni outoja tuntemuksia poikaa kohtaan eli tunnen pientä sääliä ja surua sekä haikeutta kun toinen yrittää koko ajan olla niin reipas yms. Ja tänään aamulla oli sitten ihan kauhein juttu omasta mielestäni meinaan hän alkoi leikkimään mielikuvitus kaverin kanssa ja kun kuuntelin hänen leikkejään niin vaan purskahdin itkuun koska tunsin itseni niin riittämättömäksi että hänen pitää turvautua mielikuvitus kaveriin ihan.. No onneksi kun mieheni tulee töistä niin voimme vuorotella lasten kanssa ja antaa kumpikin paljon huomiota pikku miehellekkin... Huh mitä vuoristorataa mun tunteet on ja olen aika herkässä koko ajan :/

 

Hei sinulla hormoonit jyllää ja pahemman päälle. Ota rauhallisesti mielikuvituskaveri ie ole pahasta. Niitä tulee ehkäpä lisääkin. Lapsi luo itselleen leikkimaailman ja se on jopa toisilla todella vahva. Kun pienempi kasvaa tulet itsekkin enempi isomman kanssa tekemisiin. Ja voittehan ottaa tavaksi tehdä kaksistaan jotain kun isi on kotona. Meillä on uimahallireissut semmoinen kaksin juttu. Ei syytä huoleen.

 

Kuulostaa tutulta! Meillä ikäeroa 5 vuotta ja esikoinen tottunut saamaan paljon huomiota molemmilta vanhemmilta. Hän sopeutui vauvan tuloon todella "kiltisti", kiukutteluvaihe tuli sitten vasta kun vauva oli muutaman kuukauden ikäinen. Kyllä meilläkin monet itkut on itketty, kun säälittää kun toinen yrittää olla reipas ja ymmärtäväinen vauvaa kohtaan. Esikoiselle on yritetty ihan vartavasten järjestää aikaa, mutta sillehän ei voi mitään, että vauvanhoito vie leijonanosan vanhempien ajasta ja voimista. Mutta jos yhtään lohduttaa, aikaa esikoisellekin alkaa olla aina vaan enemmän kun vauva kasvaa! Varmaan ne ihan ekat kuukaudet on rankimpia. Ja mitä noihin mielikuvituskavereihin tulee, niin ei niistä varmasti haittaa ole. Kuuluu kai ikäänkin - meillä ainakin asui esikoisen ollessa 4 v. eräitäkin näkymättömiä heppuja! Ja monesti ne mielikuvitushahmot auttavat lasta käsittelemään erilaisia asioita, niin kuin nyt tässä sisaruksen syntymää. Jaksamista!

 

tutulta kuulostaa, meillä on pojilla ikäeroa 1v.7kk ja kyllä siinä myös haikeus iski, kun esikoisen piti olla "niin isoa" vauvan tultua. Eihän se aika meinaa riittää, mutta joskus pitää sitä aikaa järjestää niin että meilläki väh. kerran viikossa äiti omistautuu vain esikoiselle, silloin tehdään pyörälenkkiä, käydään kirjastossa ym. vain äiti ja esikoinen. Iski mulle yhdessä välissä semmonenki ajatus että ei olis pitäny tehdä toista näin pienellä välillä, että esikoinen ei saanu olla yhtää vauva, mutta kyllä tuo ajatus on jääny vähemmälle, nyt kun pojista alkaa olla seuraa toisilleen ja äitikin ehtii paremmin touhuta.