Hyvä parisuhde ilman seksiä ?

yksinäinen olet mutta itse olet roolisi valinnut ja käsittääkseni ihan tyytyväinen. miks tätä pitää kokoajan analysoida? kaikki elää tyylillään ja sun tyylin tietää jokainen tätä palstaa lukeva.

Itse asiassa, kaikki eivät tiedä. Minä olen lueskellut vasta noin puoli vuotta näitä palstoja ja nyt vasta törmäsin oikein kunnolla ketjuun jossa on pohdintoja asioista. Jos sinua oikeasti ärsyttää jonkun kirjoittajan viestit, miksi edes vaivaudut lukemaan niitä? Päästäksesi kommentoimaan jotain yhtä "älykästä" kuin nyt?
Minusta keskusteluiden rikkaus tulee juuri siinä kun on erilaisia mielipiteitä asioista. Ei kaikki voi olla samaa mieltä joka asiasta. Mitä järkeä siinä edes olisi?

 

ei mitään: jatkakaa te todellisuudesta tietämättömät ihan vapaasti rikasta keskusteluanne.

 

Jos joku on todella sitä mieltä, että selibatti on "aikuiselle täysin epäluonnollinen olotila" ja pitää oikeutenaan vaikkapa kahta yhdyntää viikossa, niin mitähän tapahtuisi, jos hän jäisi näitä kiintiöyhdyntöjä ilman pidemmäksi aikaa. Onko varma, ettei hän ajautuisi hävettäviin ja pakonomaisiin toimintoihin (nettipornoon, maksettuun seksiin, pakonomaiseen itsetyydytykseen jne)? Eikö tässä ole jo riippuvuuden siemen?

Tämä on aika vaikea asia ja sitä, miten kyseessä oleva henkilö käyttäytyisi jäätyään ilman "kiintiöyhdyntöjään", pitäisi oikeastaan kysyä henkilöltä itseltään. Tuntematta häntä, on vaikea sanoa yhtään mitään. Pelkkä tieto siitä, että henkilö pitää selibaattia "täysin epäluonnollisena" olotilana, ei kerro tarpeeksi.

Periaatteessa asia on kuitenkin niin, kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä alttiita sairastumaan riippuvuuksiin. Yleisesti edellytyksenä on vaikeiden lapsuuskokemusten, kuten väheksyntä, hylkääminen, turvattomuus, "yhden totuuden kasvatusperiaatteet", kiihkeä uskonnollisuus ym. aiheuttama huono itsetunto ja vähäinen itsearvostus. Riippuvuuteen taipuvaisella henkilöllä on yleensä myös puutteellinen käsitys itsestään. Hän ei tunne itseään eikä koe olevansa tasa-arvoinen muiden kanssa.

Eli riittävän hyvällä itsetunnolla, itsearvostuksella ja itsetuntemuksella varustettu ihminen ei sairastu riippuvuuksiin ollenkaan niin helposti, mikäli lainkaan, kuin päinvastaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen. Toisin sanoen ihminen, jolla ei ole taipumusta sairastua riippuvuuksiin, voi periaatteessa "nautiskella" ihan miten paljon tahansa, tulematta siltikään riippuvaiseksi. Hän voi esim. mässäillä kaikessa rauhassa useamman päivän ajan ja sitten lopettaa mässäilyn niin päättäessään. Hän saattaa tuntea vaikkapa parin päivän ajan halua aloittaa mässäily uudelleen (tätäkään tunnetta ei tule kaikille), mutta tunne menee pian ohi ja "normaali" ihminen pystyy sietämään tämän hetkellisen "vieroitusoireen" sortumatta mässäilyyn uudelleen. Riippuvuuksiin taipuvainen henkilö ei pysty.

Jos selibaattia epäluonnollisena olotilana pitävä ihminen jää esim. puolison sairastuttua ankaraan flunssaan pariksi viikoksi ilman yhdyntöjä, riippuu hänen muista ominaisuuksistaan, miten hän tilanteen sietää. Mikäli hän ei ole riippuvuuksiin taipuvainen, eli huonoitsetuntoinen ym. hän saattaa tuntea olonsa kiusaantuneeksi jonkin aikaa, ehkäpä pari päivää ja sitten unohtaa koko jutun ja keskittää voimavaransa esim. flunssaisen puolisonsa hoivaamiseen. Jos taas selibaatista samalla tavoin ajatteleva ihminen on jo valmiiksi riippuvainen, niin silloinhan tilanne voi olla hänelle kestämätön. Pelkän mielipiteen perusteella siitä, minkälaisena olotilana henkilö selibaattia pitää, ei voida vetää johtopäätöstä, onko henkilö taipuvainen riippuvuuteen vai ei.

Toisin sanoen riippuvuuksiin taipuvainen ihminen voi ajautua selibaattiin joutuessaan "hävettävin ja salattaviin" tekoihin, mutta "normaali" ihminen ei. Tosin salattavilla ja hävettävillä teoilla ei tarkoiteta yleisesti hävettävinä pidettyjä tekoja, vaan riippuvaisen hankilön itsensä mielestä hävettäviä tekoja. Esim. mässäilystä voimakkaasti riippuvainen henkilö pyrkii salaamaan syömisensä ja ihmettelee muille, kun ei laihdu, vaikka ei syö oikeastaan mitään (tosiasiassa siis mässäilee koko ajan). Syöminen itsessäänhän on ihan hyväksyttävää ja normaalia, mutta mässäilevälle henkilölle se ei sitä ole, joten tässä yhteydessä syömisestä on tullut hävettävää ja epänormaalia mässäilevän henkilön itsensä mielestä ja hän tuntee itseinhoa sen takia.

Addiktioihin taipuvainen ihminen kehittää myös helposti riippuvuuksia moniin asioihin yhtä aikaa ja monilla vaikeasti riippuvaisilla henkilöillä esiintyy usein myös komorbiditeettiä masennuksen ja ahdistusoireiden kanssa. Riippuvainen ihminen inhoaa itseään sen vuoksi, että on riippuvainen (useimmat riippuvaiset kyllä tiedostavat, että ovat riippuvaisia ja tiedostavat jopa sen, että heidän teoistaan ei koidu muutakuin harmia) ja siitä johtuen he, "lohduttavat" itseään yhä uusilla tavoilla tyydyttää riippuvuuden tarvettaan. Ja tästä seuraa selkeä kierre.

 

yksinäinen olet mutta itse olet roolisi valinnut ja käsittääkseni ihan tyytyväinen. miks tätä pitää kokoajan analysoida? kaikki elää tyylillään ja sun tyylin tietää jokainen tätä palstaa lukeva.

Miksi vedät herneen nenään miesnäkökulman ja minun jutuista. Netti on täynnä ihmisten kirjoituksia. Kyllä täällä varmasti löytyy lisää tyyppejä, joiden jutut alkavat sinusta maistua puulta ja saman toistolta.

Sinulla on mahdoton työsarka edessäsi, jos jatkat samaa rataa.
Ellien Julkut palstalla käyt mollaamassa juttujani. Olet varmasti karkottanut monelta paltalta hyviä kirjoittajia pois.

 

Hyvin pohdittu.

Minua vain mietityttävät ja jollakin tavalla hälyttävät tuollaiset ilmaisut kuin "täysin epäluonnollinen asiaintila". Minusta silloin tarkoitetaan jotakin sietämätöntä, ikään kuin ei saisi happea. Miksei voisi sanoa vaikka "jossakin määrin epätavallinen asiaintila". Jälikmmäisen ilmauksen etuna olisi, että se olisi a) faktuaalisesti oikein, b) ei loisi vaikutelmaa selibaatista jotensakin vain vähän kuolemaa paremapana vaihtoehtona.

Sinänsä tuo uonnollisuuden/epäluonnollisuuden pohdinta on mielenkiitoista ja tuo luononmukaisuusargumentti on paljon käytetty aivan vastakkaisten argumenttien tueksi. Myönnän, että olen itsekin vedonnut luontoon ja luonnonmukaisuuteen ihmetellessäni vaikkapa ihmisten fiksaantumista joihinkin kummallisiin seksileluihin tai -tekniikoihin.

Yleisin vastaus omiin näkemyksiini on kuitenkin (eri variaatioin) ollut, että seksi on luonnollista ja aikuinen ihminen ilman sukupuolielämää, varsinkin parisuhteessa, on luonnoton. Jos kävisimme tämän luonnonmukaisuusargumentin pohjaan saakka, niin luonnonmukaisesti raskaus olisi suurimmalle osalle sukukypsiä naisia normaalitila. Tämän luonnonmukaisuuden olemme elämästä eliminoinneet, ja itse asiassa juuri tämä mahdollistaa nykynormien mukaisen hedonistisen, nautintohakuisen seksin (joka entisaikoina oli vain pienen, vauraan ja pääasiassa miespuolisen ylhäistön "etuoikeus"). Eli meidän "luonnonmukainen", hedelmätön nykyseksimme on itse asiassa vastaansanomattomasti luonnottomampaa kuin selibaatti.

 

"Eli meidän "luonnonmukainen", hedelmätön nykyseksimme on itse asiassa vastaansanomattomasti luonnottomampaa kuin selibaatti."

Hyvin tiivistetty ajatus. Jossakin maassa 67-vuotias nainen synnytti kaksoset.
Hän oli saanut hedelmöityshoitoa ja synnytti keisarinleikkauksella.

Miten ihmeessä lääkärit suostuvat tuollaiseen? Täysin käsittämätöntä touhua.

Psykolgian opiskelijoiden kannattaa miettiä tätä asiaa luennoillaan. Seksiä tyrkytetään liikaa ongelmien poistamiseen. Minullekin sitä aikoinaan tuputettiin ammattiauttajien taholta. Viittasin asiaa kintaalla. Nuori vasta valmistunut keltanokka. Kirjanoppinut, joka ei ole käynyt elämänkoulua.

Tänä iltana tulee telkkarista aihetta sivuava ohjelma Inhimillinen tekijä, jos oikein muistan. Nuori mies on valinnut selibaatin ja äiti hihhuloi jossakin toisessa asiassa.
Kyllä meitä hörhöjä riittää. En ole ainut lajissani.

Jos joopajoo vastustat selibaattia, niin mitä sitten puolustat? Olet hauska veikko.
En ole saanut selvää oletko mies vai nainen, mutta ei sillä edes ole väliä.
Ihailijoita on monenlaisia. Niitähän minulla on tässä elämässä riittänyt.
Kirjoitin tänään Ellit 50+ palstalla nimimerkillä ex-kipsikoipi. Ajattelin jo luopua tuosta nikistä, mutta näköjään siitä pidetään. Nilkka on vielä pitkään turvoksissa ja pahoin pelkään, että niin olen myös henkisesti. Mistä se johtuu, niin psykologit sen saavat miettiä näiden kirjoitusten perusteella.

Nyt sanon hei hei näille työhuoneen kukkakärpäsille. Mistähän niitä sikiää? Olisivat mokomat selibaatissa, niin saisin olla rauhassa.

 

Hyvin pohdittu.

Minua vain mietityttävät ja jollakin tavalla hälyttävät tuollaiset ilmaisut kuin "täysin epäluonnollinen asiaintila". Minusta silloin tarkoitetaan jotakin sietämätöntä, ikään kuin ei saisi happea. Miksei voisi sanoa vaikka "jossakin määrin epätavallinen asiaintila". Jälikmmäisen ilmauksen etuna olisi, että se olisi a) faktuaalisesti oikein, b) ei loisi vaikutelmaa selibaatista jotensakin vain vähän kuolemaa paremapana vaihtoehtona.

Sinänsä tuo uonnollisuuden/epäluonnollisuuden pohdinta on mielenkiitoista ja tuo luononmukaisuusargumentti on paljon käytetty aivan vastakkaisten argumenttien tueksi. Myönnän, että olen itsekin vedonnut luontoon ja luonnonmukaisuuteen ihmetellessäni vaikkapa ihmisten fiksaantumista joihinkin kummallisiin seksileluihin tai -tekniikoihin.

Onhan se toki aika epäkohteliaasti sanottu, että jonkun elämäntapa on täysin epäluonnollinen, epätavallinen kuulostaa kyllä paremmalta. Ja mikä sitten todellakin on epäluonnollista ja mikä ei ja voidaanko termi epäluonnollinen rinnastaa epänormaaliin. Ei psykologiankaan piirissä normaaliutta ja epänormaaliutta pystytä ainakaan täysin erottamaan toisistaan. Epänormaalius on yleensä tilannesidonnaista, ikäsidonnaista ja kulttuurisidonnaista. Sekä vielä yksilösidonnaistakin. Mitään joka asiaan sopivia universaaleja kriteereitä epänormaaliuden määrittämiseen ei ole olemassa. Lähes kaikki voidaan käsittää normaaliksi, mikäli se ei aiheuta vahinkoa tai kärsimystä henkilölle itselleen tai muille ihmisille. Toisinaan toki yleisesti normaaleina pidetyistä asioista voi koitua kärsimystä ja vahinkoa.

 

Nyt sanon hei hei näille työhuoneen kukkakärpäsille. Mistähän niitä sikiää? Olisivat mokomat selibaatissa, niin saisin olla rauhassa.

Oletko ostanut uusia kasveja? Kukkakärpäsiä tulee joskus kukkamullan mukana, samoin kuin toisinaan hedelmien mukana. Kärpäsmyrkkyä kannattaa kokeilla, tehoaa ainakin kohtalaisesti. Kärpäset kun tuskin tuntevat tarvetta ryhtyä selibaattiin...

 

tai sitten niitä on vaan yksi mutta se on hajonnut moneksi persoonaksi ja näet niitä monta?

 

Kukkakärpäsongelmaan en löydä tähän hätään konstia. Ehkäpä niihin tulee suhtautua kuin niihin välttämätöömiin epämukavuuksin, jotka ovat lähes jokaisen ilomme hinta. Eli jos haluat huonekasveja, siedä kukkakärpäsiä. Tai kuten Martti Luther sanoi (muuten avioelämästä puhuessaan) "Joka haluaa tulta, sietäköön myös savua".

Vielä tuosta sanonnasta "täysin epäluonnollinen asiaintila". Ei se minusta ole niinkään loukkaava kuin jossakin määrin hälyttävä käyttäjän itsensä kannalta. Minusta henkilö, joka on niin fiksaantunut johonkin fyysiseen mielihyvään, että sen puute on "täysin epäluonnollinen asiaintila" on jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävä. Miten tällaiseen voi luottaa - missään asiassa. Jos joku (aikuinen) sanoisi, että elämä ilman hattaramakeisia on "täysin epäluonnollinen asiaintila", niin voisimmeko ottaa häntä vakavasti tai uskoa hänelle vastuullisia asioita. Jos hän tosissaan vaikka pitäisi iloa ilman viinaa teeskentelynä, sanoismme, että hänellä on ongelma.

Aiemmin totesit terveen suhtautumisen seksiin - näin ymmärsin- olevan, ettei seksi ole yksilölle ongelma, oli sitä tai ei. Siis seksuaalisesti aktiivinen henkilökin voi olla ja elää normaalisti ilman ajatusten ja toimien pakonomaista seksin ympärillä pyörimistä silloin, kun hänen elämäntilanteeseensa ei seksi satu jostakin syystä kuulumaan.

Olen ihan samaa mieltä. Vertaan alkoholiin. En ole absolutisti. Lasillinen viiniä, snapsi tai saunaolut maistuu silloin tällöin. En kuitenkaan puhu koko ajan alkoholista, ajatukseni eivät pyöri viinan ympärillä. Minulle itse asiassa olisi se ja sama, vaikka alkoholijuomia ei olisi olemassakaan. Tipaton puolivuosi saattaa mennä ihan huomaamatta, yhdestä vaivaisesta kuukaudesta nyt puhumattakaan. Tämä kai on useimpien kohtuukäyttäjien tilanne. Ja näin kai meidän pitäisi suhtautua kaikkiin puhtaasti fyysisistä mielihyvää aiheuttaviin asioihin - oikeastaan sitä varovaisemmin ja epäluuloisemmin, mitä voimakkaammasta mielihyvästä on kysymys.

 

muuten heikkoutesi tai jopa diagnoosisi?

 

Jos kemiat ei kohtaa niin sitten ei sitä vaan tee mieli naida sen ihmisen kanssa!
so simple as that!

väärä valinta.

ja kavereita sulla on tarpeeksi eikö vain alku.p?

vai oletteko vain yhdessä kun pelkäät ettet kohtaa sitä oikeaa jonka kanssa kaikki sujuu ja synkkaa 100% sti NIIN KUIN KUULUU OLLA!

 

Nyt sanon hei hei näille työhuoneen kukkakärpäsille. Mistähän niitä sikiää? Olisivat mokomat selibaatissa, niin saisin olla rauhassa.

Oletko ostanut uusia kasveja? Kukkakärpäsiä tulee joskus kukkamullan mukana, samoin kuin toisinaan hedelmien mukana. Kärpäsmyrkkyä kannattaa kokeilla, tehoaa ainakin kohtalaisesti. Kärpäset kun tuskin tuntevat tarvetta ryhtyä selibaattiin...

En ole ostanut ruukkukukkia työpaikalleni. Kun olin sairauslomalle, viereiseen työhuoneeseen on istutettu kasveja. Niitä tutkitaan ihan samalla tavalla kuin psykologit tutkivat ihmismieltä.

Katsoin eilen TV2 klo 22:00 Inhimillinen tekijä ohjelman. Kannattipa katsoa. En ole katsonut elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan elokuvia, mutta hyvin samantyyppisiä henkimaailman kokemuksia meillä on. Ei niistä enempää. Tällä palstalla ei siedetä hörhöjuttuja.

Poika oli ex-ateisti ja nykyään Opus Duon jäsen. Hän sanoi Da Vincin koodi juttuja täysin huuhaaksi. Niin on moni muukin sanonut. En ole lukenut kirjaa, mutta meillä on kotona kirja luettavaksi.

Mies on 25-vuotias ja tehnyt selibaattilupauksen. Hän sähdehti hyvääoloa. Vieressä äiti sanoi olleensa vain iloinen poikansa päätöksestä. Hän sanoi, että pääsipähän joku nainen vähemmällä. Pojalla oli aikaisemmin ollut niin mahdottoman pitkä vaatimuslista tulevalle vaimolleen.

Miten ihmeessä selibaatti on niin vaikea asia Suomessa. Tuon pojan äitikin sanoi, ettei hänen luonteella pysytyisi elämään selibaatissa.

Nitistin äsken yhden kukkakärpäsen. Olen vieläkin kuin uitettu koira räntäsateen takia.
Lapseni on pulassa opiskelukaupungissaan. Kännykän laturi jäi kotiin ja hän on sairaana.
Huomenna on tentti. Viesti oli sen verran paksua tekstiä, että käskin hänen pesemään suunsa saippualla.

Olen monesti ihmetellyt hänen kielenkäyttöä. Samaa ihmettelen näissä Ellien viesteissä.
Kyllähän se ymmärtää, jos äidille sanoo suorat sanat, mutta tuntematon toiselle tuntemattomalle yleisellä nettifoorumilla. Mitä järkeä on nokitelussa. Sitä näytti ihmettelevän ikisuosikkini Tommy Tabermann nettilehdessä. Varsinainen rakkaudenapostoli. Tommy suutelee sanoillaan. Miten kauniisti hän kirjoittikaan kolumnissaan Me-lehdessä Italiassa pesulassa käynnistään. Hän on ikiuskollinen tuolle pesulalle. Mene aina samaan paikkaan uudestaan. Nyt taidan soittaa Elisalle ja siirrän ajatukset pois selibaatista. Ei minulla ole tähän asiaan enää mitään lisäämistä.
Ihailen katolista uskontoa. Ehkä olen syntynyt väärään maahan.

 

Vielä tuosta sanonnasta "täysin epäluonnollinen asiaintila". Ei se minusta ole niinkään loukkaava kuin jossakin määrin hälyttävä käyttäjän itsensä kannalta. Minusta henkilö, joka on niin fiksaantunut johonkin fyysiseen mielihyvään, että sen puute on "täysin epäluonnollinen asiaintila" on jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävä. Miten tällaiseen voi luottaa - missään asiassa. Jos joku (aikuinen) sanoisi, että elämä ilman hattaramakeisia on "täysin epäluonnollinen asiaintila", niin voisimmeko ottaa häntä vakavasti tai uskoa hänelle vastuullisia asioita. Jos hän tosissaan vaikka pitäisi iloa ilman viinaa teeskentelynä, sanoismme, että hänellä on ongelma.

Jos joku sanoisi minulle, että elämä ilman hattaramakeisia on täysin epäluonnollinen asiaintila, niin pitäisin henkilöä melkoisena vitsiveikkona. Voiko vitsiveikkoon luottaa? Ehkä, ehkä ei. Monet nyt kuitenkin päästävät suustaan toisinaan vähän mitä sattuu, sen kummemmin asiaa miettimättä. Ei iloa ilman viinaa-heppu voikin sitten olla jo pahemmissa vaikeuksissa...

Aiemmin totesit terveen suhtautumisen seksiin - näin ymmärsin- olevan, ettei seksi ole yksilölle ongelma, oli sitä tai ei. Siis seksuaalisesti aktiivinen henkilökin voi olla ja elää normaalisti ilman ajatusten ja toimien pakonomaista seksin ympärillä pyörimistä silloin, kun hänen elämäntilanteeseensa ei seksi satu jostakin syystä kuulumaan.

Jep, seksiä voi ihan "normaalikin" ihminen ajatella vaikka päivittäin, se on ihan tavallista, mutta siinä vaiheessa kun seksin, tai minkä tahansa muun asian ajattelusta, tulee pakonomaista ja se alkaa hallita muuta elämää, niin silloin on kyse ongelmasta. Terve ihminen pystyy työntämään seksiajattelunsa ja halunsa siksi aikaa taka-alalle, kun tekee työtään ja muita tärkeitä asioita ja ottamaan ne ajatukset sitten taas esiin, kun tulee seksille otollinen tilanne. Riippuvainen henkilö ei saa enää tehtyä työtään kunnolla, unohtaa toistuvasti hoitaa normaaleja arkirutiineja jne. koska koko aika menee siihen, että hän miettii seksiä ja sitä mistä ja miten saisi seuraavan seksiannoksen. (rakastunut henkilö voi kyllä toimia vähän samalla tavalla, mutta, kuten varmaan kaikki tietää, se on ohimenevää...)

Toisaalta seksuaaliviettiä pidetään psykologiassa aika yleisesti sen verran voimakkaana, että vietin jatkuvan, täydellisen tukahduttamisen katsotaan johtavan ongelmiin. Tosin seksuaaliviettiä ei tarvitse aina purkaa seksiin, sen voi purkaa johonkin muuhunkin toimintaan.

Olen ihan samaa mieltä. Vertaan alkoholiin. En ole absolutisti. Lasillinen viiniä, snapsi tai saunaolut maistuu silloin tällöin. En kuitenkaan puhu koko ajan alkoholista, ajatukseni eivät pyöri viinan ympärillä. Minulle itse asiassa olisi se ja sama, vaikka alkoholijuomia ei olisi olemassakaan. Tipaton puolivuosi saattaa mennä ihan huomaamatta, yhdestä vaivaisesta kuukaudesta nyt puhumattakaan. Tämä kai on useimpien kohtuukäyttäjien tilanne. Ja näin kai meidän pitäisi suhtautua kaikkiin puhtaasti fyysisistä mielihyvää aiheuttaviin asioihin - oikeastaan sitä varovaisemmin ja epäluuloisemmin, mitä voimakkaammasta mielihyvästä on kysymys.

No, jos vähän saivartelen, niin mielihyvää aiheuttaviin asioihin ei terveen ihmisen tarvitse tietoisesti suhtautua oikeastaan millään tavalla. Ihmisen, jolla ei ole taipumusta riippuvuuksiin ei tarvitse koko aikaa tietoisesti kontrolloida itseään, kontrolli pelaa automaattisesti ja raja tulee vastaan riittävän aikaisin. Eli edelleen, terve ihminen voi varsin hyvin vetää "elämän risaiseksi", mässäillä, harrastaa seksiä monta kertaa päivässä, juoda itsensä tukkihumalaan jne. silloin tällöin, eikä hänen tarvitse pelätä saavansa siitä addiktioita. Se, onko esim. itsensä tukkihumalaan juominen muuten viisasta, onkin ihan eri asia. Voit siis, Hyvä Miesnäkökulma ihan rauhassa "naatiskella" silloin tällöin ja vaikka vähän useamminkin, ei sinusta riippuvaista tule, jos ei sitten kontrolliriippuvaista...

Sitä minä en ymmärrä, miksi addiktioita yleensäkään pitää pelätä. Ei riippuvuussairaudet ole kuitenkaan läheskään pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Niistä voi parantua ja monet paranevatkin, jos vaan tahtoa parantua riittää. On olemassa kuitenkin psyykkisiä ja fyysisiäkin sairauksia, joista ei varsinaisesti parannuta koskaan. Se, että ihminen on riippuvainen jostakin ei millään tavalla vähennä hänen ihmisarvoaan, tai yleensäkään tee hänestä huonoa ihmistä. Riippuvainen ei ole heikko, tai selkärangaton, vaan sairas, ihan niinkuin diabeetikko ja riippuvainen ei yleensä ole edes itse vastuussa sairaudestaan, eikä ole sitä mitenkään itse halunnut. Ei addiktioihin sairastuneet ole mitenkään tyhmiä ihmisiä, yleensä hyvinkin fiksuja ja tunneherkkiä henkilöitä.

 

Kiitos taas hyvistä kommenteista.

Seksuaalivietin tukahduttaminen varmaan johtaakin ongelmiin, jos kyse on sen repressiosta. Siis vietin torjunnasta ja pakottamisesta jonnekin tiedostamattoman syövereihin. On eri asia hallita viettinsä kuin tukahduttaa se. Jos pyrkii hallitsemaan viettinsä, niin silloin tunnustaa ja tunnistaa sen olemassaolon. Uskoisin melkein, että pidättyvyyttä harjoittava tietää viettinsä luonteen paljon paremmin, kuin seksuaalisuhteessa elävä. Hän tietää tilanteet, joissa seksuaalisuus voi muistuttaa olemassaolostaan. Hän huomaa jo ajatuskuluissaan, milloin ne alkavat harhailla joron jäljille. Selibaatissa elävä voi tietää hyvin olevansa sukupuolinen olento, mutta hänen reaktionsa seksuaalisuuteen on toinen kuin sukupuolisuhteessa elävän. Jälkimmäinen pyrkii viettinsä tyydyttämiseen, edellinen sen hillitsemiseen.

Miksi taas addiktioita pitäisi pelätä? Kun on nähnyt tilanteita, jossa jokin riippuvuus on alkanut hallita elämää, niin se on kyllä sivustakatsojaa peottanut. Kyse siitä, onko ihminen moraalisessa vastuussa riippuvaisuudestaan on tietysti moniulotteinen. Toinen tulee alkoholistiksi helpommin kuin toinen, kukaan ei tule ilman - tekisi mieli sanoa määrätietoista - ponnistelua. Päätös humalahakuiseen juomiseen silloin, kun oli vielä vapaus valita. helposti johtaa tilanteeseen, jossa se valinnanvapaus on mennyt.

Kai henkilökohtaisesti tuo riippuvuuksien vierastaminen johtuu siitä, että olen rakentanut minäihanteeni aikalailla itsekontrollin pohjalle. Ihmisen ei koskaan pitäisi ollla niin ilon, surun, epätoivon, halun, ahneuden, vihan, minkä tahansa yllykkeen hallitsema, ettei tietoisesti voisi koska tahansa panna stoppia toimilleen. Hillitä paha sana, ennen kuin se lausutaan, pidättää nyrkkinsä, ennen kuin se heilahtaa, laskea lasi pöytään siitä maistamatta, ottaa pakit silmää ripsauttamatta ja ilman katkeruutta, lopettaa syöminen, kun ruoka maistuu parhaalta, jättää katsomatta, kuulematta ja koskematta, kun ei pidä katsoa, kuulla eikä koskea. Tämä on siis ihanne, sen toteuttaminen on tietysti aina puolinaista, mutta tähän kuitenkin on ollut pyrkimys.

 

Hiljentykäämme! Seurassamme on hillintäaddikti.

 

"Sitä minä en ymmärrä, miksi addiktioita yleensäkään pitää pelätä. Ei riippuvuussairaudet ole kuitenkaan läheskään pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Niistä voi parantua ja monet paranevatkin, jos vaan tahtoa parantua riittää. On olemassa kuitenkin psyykkisiä ja fyysisiäkin sairauksia, joista ei varsinaisesti parannuta koskaan. Se, että ihminen on riippuvainen jostakin ei millään tavalla vähennä hänen ihmisarvoaan, tai yleensäkään tee hänestä huonoa ihmistä. Riippuvainen ei ole heikko, tai selkärangaton, vaan sairas, ihan niinkuin diabeetikko ja riippuvainen ei yleensä ole edes itse vastuussa sairaudestaan, eikä ole sitä mitenkään itse halunnut. Ei addiktioihin sairastuneet ole mitenkään tyhmiä ihmisiä, yleensä hyvinkin fiksuja ja tunneherkkiä henkilöitä."

"Miksi taas addiktioita pitäisi pelätä? Kun on nähnyt tilanteita, jossa jokin riippuvuus on alkanut hallita elämää, niin se on kyllä sivustakatsojaa peottanut. Kyse siitä, onko ihminen moraalisessa vastuussa riippuvaisuudestaan on tietysti moniulotteinen. Toinen tulee alkoholistiksi helpommin kuin toinen, kukaan ei tule ilman - tekisi mieli sanoa määrätietoista - ponnistelua. Päätös humalahakuiseen juomiseen silloin, kun oli vielä vapaus valita. helposti johtaa tilanteeseen, jossa se valinnanvapaus on mennyt."

Joku on taas keksinyt minulle uuden nimimerkin toisella Ellit palstalla. Käytän sitä. Ei tarvitse vaivata omaa päätään.

On ihana kirjoittaa kotitietokoneella. Ei tarvitse nitistää kukkakärpäsiä ympäriltään.
Kirjoitin aiheesta tyttärelleni sähköpostiin ja häntä asia oli naurattanut kovasti.

Alkoholismista olen kirjoittanut Ellit tukkoon, joten ei siitä enempää. Yritän muistella Al-Anon ohjelman viisauksia vaikka en ole enää vuosiin tuntenut tarvetta käydä vertaisryhmissä. Voin omasta mielestä erittäin hyvin. Ahdistus ja tuska on muisto vain. Kyllä tämän asian kanssa jo osaan elää.

Kotimatkalla sorruin OHO-lehteen. Siitä oli juttua suomi24:n julkut paltalla. Mukaan tarttui vielä pullava-pitko. Kotiovella minut huumasi vastapaistetut muffinssit.

Jos olisin syömisaddikti, pullapitkosta olisi muisto vain. Nyt se on tuolla keittiössä avaamattomana. Vatsa on niin täysi, että sen päällä voisi tappaa niitä kukkakärpäsiä.

Miten pitkällä opintosi ovat nimimerkki psykologian opiskelija. Kyllä sinusta hyvä alasi taitaja tulee, mutta sinulla on vielä paljon sisäistämistä asioissa.

Ei psykologi aina pysty auttamaan vaikka tietääkin asiat. Mielen ongelmiin auttaa monesti parhaiten vain toinen saman asian läpikokenut lähimmäinen. Niin minä koin omalla kohdallani.

Minä uskon kristallipallopalstalla juteltuihin asioihin. Ihmisellä on aura ja energiakenttiä. Seksuaalisuus on voimavara, mutta se voi saada ylivallan.

Eilisessä tv-ohjelmassa nainen kertoi heränneensä keskellä yötä. Hän vaistosi, että tässä vanhassa kansakoulussa on tapahtunut ikäviä asioita. Sitten hän oli saanut selville, että talossa oli kuollut alle 10-vuotias tyttö seksuaalisen väkivallan takia.

Mikä ajaa miehiä pedofiliaan? Tätäkin on tutkittu, mutta en ole jaksanut syventyä asiaan. Mielensairauksia on niin paljon.

Nostan hattua psykan opiskelijoille. Teidän asiakkaat ovat laidasta laitaan. Kaipa näitä avohoitopotilaita täälläkin Elleissä liikkuu minä mukaanluettuna.

Mutta miesnäkökulma on oikeassa. Surulle ei saa antaa valtaa. Pukeuduin toissapäivänä täysin mustaan. Jo aamulla tunsin, että väri syö minut ja nitistää.
Seuraavana päivänä olin sitten punaisissa yltä päältä ja kyllä se auttoi. Uskon väriterapiaan.

Kaikesta hömpästä olen ottanut selvää. Luin OHO-lehdestä pari juttua. Veskun lasten äidin elämästä Initiassa ja Kati Kaivannon uusimmat kuulumiset.

Taviksen elämässä ei ole paljon kirjoitettavaa. Mutta elettävä meidänkin on tavallisten pulliaisten ja pullansyöjien. En millään käsitä miksi tätä nettikirjoittelua pidetään niin hirveänä asiana. En soittele minnekään. Ainut puhulu tuli äsken iltatyöstä. Menen sinne huomenna.

Nettikirjoittelu on rentouttavaa puuhaa. Tässä sielu lepää. Opiskelu on rankkaa puuhaa. Minähän sen tiedän opiskelijan äitinä. Neiti painaa tenttejä tukka putkella kuumeessa, eteisessä vuotaa putki ja laturi jäi kotiin. Näin tämä päivä meni päiväkirjamammalla. Olen pahoillani, että elän teidän mielestä väärin ja supertylsää elämää. Minulle tämä sopii erittäin hyvin. Toivottavasti lastenkin isä jaksaa joskus lukea näitä pakerruksia. Hänelle nämä viestit on pääasiassa tarkoitettu.

 

ei.. noin nuoria olette, ei ole kyllä nyt kaikki kondiksessa. minusta alkoi tuntua siltä, että te ette rakasta toisianne! mietihän sitä. jos seksi ei suju, on suhteessa silloin jotain mätää.. tuon ikäisten pitäisi piilottaa lihaa vähän useimmin!! josko se teidän rakkaus olisi kuollut? ja sanoit, että ette pussaile.. vähän näyttää siltä nyt, että kannattaisiko katsella uutta pylvästä kehiin? ei elämä ole nyt sentään noin vakavaa... jotkut harrastaa seksiä vaikka missä ja milloin vaikka ovat jo iällä sentään..

 

Jos kemiat ei kohtaa niin sitten ei sitä vaan tee mieli naida sen ihmisen kanssa!
so simple as that!

väärä valinta.

ja kavereita sulla on tarpeeksi eikö vain alku.p?

vai oletteko vain yhdessä kun pelkäät ettet kohtaa sitä oikeaa jonka kanssa kaikki sujuu ja synkkaa 100% sti NIIN KUIN KUULUU OLLA!

Aika mustavalkoinen ajattelutapa...

 

ei.. noin nuoria olette, ei ole kyllä nyt kaikki kondiksessa. minusta alkoi tuntua siltä, että te ette rakasta toisianne! mietihän sitä. jos seksi ei suju, on suhteessa silloin jotain mätää.. tuon ikäisten pitäisi piilottaa lihaa vähän useimmin!! josko se teidän rakkaus olisi kuollut? ja sanoit, että ette pussaile.. vähän näyttää siltä nyt, että kannattaisiko katsella uutta pylvästä kehiin? ei elämä ole nyt sentään noin vakavaa... jotkut harrastaa seksiä vaikka missä ja milloin vaikka ovat jo iällä sentään..

Miksi?

 

Miten pitkällä opintosi ovat nimimerkki psykologian opiskelija. Kyllä sinusta hyvä alasi taitaja tulee, mutta sinulla on vielä paljon sisäistämistä asioissa.

Opinnot ovat aika loppuvaiheessa, tosin nyt on kyllä pakko paljastaa, että varsinaista psykoterapeuttia minusta ei tule, ei nyt eikä varmaan koskaan, olen suunnannut opintoni hiukan toisin. Eli sinänsä kirjoittelen vähän "ohi" osaamisalueeni...

Ei psykologi aina pysty auttamaan vaikka tietääkin asiat. Mielen ongelmiin auttaa monesti parhaiten vain toinen saman asian läpikokenut lähimmäinen. Niin minä koin omalla kohdallani.

Joillekkin auttaa parhaiten ns. vertaistuki ja erilaiset vertaistukiryhmät, joillekkin taas terapeutin kanssa keskustelu, monille näiden yhdistelmä + mahdolliset lääkkeet. Ihmiset ovat yksilöitä ja sama sairaus voi kahdella eri ihmisellä ilmentyä vähän eri tavalla.

 

Seksuaalivietin tukahduttaminen varmaan johtaakin ongelmiin, jos kyse on sen repressiosta. Siis vietin torjunnasta ja pakottamisesta jonnekin tiedostamattoman syövereihin. On eri asia hallita viettinsä kuin tukahduttaa se. Jos pyrkii hallitsemaan viettinsä, niin silloin tunnustaa ja tunnistaa sen olemassaolon. Uskoisin melkein, että pidättyvyyttä harjoittava tietää viettinsä luonteen paljon paremmin, kuin seksuaalisuhteessa elävä. Hän tietää tilanteet, joissa seksuaalisuus voi muistuttaa olemassaolostaan. Hän huomaa jo ajatuskuluissaan, milloin ne alkavat harhailla joron jäljille. Selibaatissa elävä voi tietää hyvin olevansa sukupuolinen olento, mutta hänen reaktionsa seksuaalisuuteen on toinen kuin sukupuolisuhteessa elävän. Jälkimmäinen pyrkii viettinsä tyydyttämiseen, edellinen sen hillitsemiseen.

Voipi olla noinkin, mutta itse olen ymmärtänyt tukahduttamisen tarkoittavan hiukan samaa kuin mitä tarkoitat hallinnalla, eli tietoista pidättäytymistä kaikesta siitä, mikä tuo mieleen seksin ja voimakasta mielen hallintaa, jotta kaikki mahdolliset yllykkeet saadaan pidettyä ulkopuolella, poissa mielestä. Eikö tämä kuitenkin sido hirvittävästi mielen energiaa, jonka voisi kohdistaa muuhunkin toimintaan kuin toistuvaan pidättelemiseen ja aiheuta äkkiä myös tilanteen, jossa seksuaalisuus alkaakin selibaatin ja sen ylläpitämisen kautta hallita elämää aika voimakkaasti. Enemmän kuin henkilöllä, joka purkaa seksuaalisen paineensa aika ajoin. Eikö tämmöinen kontrollointi käy pitemmän päälle aika väsyttäväksi, harvemmin seksuaaliset halut kuitenkaan ihan totaalisesti katoavat?

Miksi taas addiktioita pitäisi pelätä? Kun on nähnyt tilanteita, jossa jokin riippuvuus on alkanut hallita elämää, niin se on kyllä sivustakatsojaa peottanut. Kyse siitä, onko ihminen moraalisessa vastuussa riippuvaisuudestaan on tietysti moniulotteinen. Toinen tulee alkoholistiksi helpommin kuin toinen, kukaan ei tule ilman - tekisi mieli sanoa määrätietoista - ponnistelua. Päätös humalahakuiseen juomiseen silloin, kun oli vielä vapaus valita. helposti johtaa tilanteeseen, jossa se valinnanvapaus on mennyt.

Kai henkilökohtaisesti tuo riippuvuuksien vierastaminen johtuu siitä, että olen rakentanut minäihanteeni aikalailla itsekontrollin pohjalle. Ihmisen ei koskaan pitäisi ollla niin ilon, surun, epätoivon, halun, ahneuden, vihan, minkä tahansa yllykkeen hallitsema, ettei tietoisesti voisi koska tahansa panna stoppia toimilleen. Hillitä paha sana, ennen kuin se lausutaan, pidättää nyrkkinsä, ennen kuin se heilahtaa, laskea lasi pöytään siitä maistamatta, ottaa pakit silmää ripsauttamatta ja ilman katkeruutta, lopettaa syöminen, kun ruoka maistuu parhaalta, jättää katsomatta, kuulematta ja koskematta, kun ei pidä katsoa, kuulla eikä koskea. Tämä on siis ihanne, sen toteuttaminen on tietysti aina puolinaista, mutta tähän kuitenkin on ollut pyrkimys.

En tiedä tarvitaanko alkoholistiksi tulemisessa mitään ponnistelua, enemmänkin tarvitaan ponnistelua silloin kun alkoholismiin taipuvainen henkilö yrittää pysyä erossa alkoholista. Se, onko ihminen itse vastuussa sairaudestaan liittyy lähinnä riippuvaisen vanhempiin ja lapsuuteen yleensäkin. Lapsuudella on kuitenkin aika suuri merkitys siihen tuleeko ihmisestä helposti riippuvainen vai ei, vanhempien, sanotaanko nyt ei-niin-hyvät kasvatusmenetelmät ja riippuvaisen "onneton" lapsuus ja siitä johtuvat itsetunto- ja itsearvostus ongelmat ovat kuitenkin usein addiktioiden takana olevia syitä. Vanhempiaan ja geenejään ei kukaan ole saanut valita. En tarkoita sitä, että riippuvuudet ovat aina vanhempien syytä, vanhemmat kasvattavat lapsensa niinkuin parhaaksi näkevät, joskus vanhempien "paras" vaan ei ole lapsen paras. Addiktia itseään voidaan toki "syyttää" siitä, että hän ei ole hakeutunut hoitoon jo ennen kuin riippuvuus on puhjennut, koska harvemmin riippuvuudet syntyvät yhtäkkiä, vaan kaikenlaisia ongelmia on monella jo aiemminkin. Riippuvuuksien syntyminen voitaisiin todennäköisesti estääkin, jos ihmiset ymmärtäisivät hakea apua, ennenkuin ongelma on jo todella paha.

On totta, että ihmisen tulisi kyetä hillitsemään yllykkeitään riittävästi, mutta tämä on juuri riippuvaisten ihmisten ongelma. Heille ei ole, yleensä kasvatuksesta ja muista elämänkokemuksista, ehkä myös geeneistä johtuvista syistä, muodostunut riittäviä "psyykkisiä työkaluja", jotka mahdollistaisivat automaattisen itsekontrollin. Heidän psyykestään tavallaan puuttuu jokin osa, eikä sen puuttuminen ole suoranaisesti heidän omaa syytään. "Ei voida kauhalla ottaa, kun on vain lusikalla annettu", vai menikö se noin...

 

Seksi on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Ja valtava ongelma. Aina ja iänkaikkisesti.

 

"Eikö tämä kuitenkin sido hirvittävästi mielen energiaa, jonka voisi kohdistaa muuhunkin toimintaan kuin toistuvaan pidättelemiseen ja aiheuta äkkiä myös tilanteen, jossa seksuaalisuus alkaakin selibaatin ja sen ylläpitämisen kautta hallita elämää aika voimakkaasti."

Mielenkiintoinen kysymys. En ole henkilökohtaisesti kokenut asiaa noin. Kun seksuaalivietin purkamisen on mahdollisuutenakin poissulkenut, niin sen aiheuttama kiusa ei oikeastaan sido energiaa. Olo on vain kuin olisi kivi kengässä, kunnes asiantilaan tottuu. Siis lähinnä jonkinlainen epämukavuus. Ja, kuten sanoin siihen tottuu. Eräänä aamuna herää, ja huomaa, ettei asia ole oikeastaan viikkokausiin muistuttanut olemassaolostaan.

Sitäpaitsi, jos ns. jää tuleen makaamaan, eli passiivisesti kärvistelemään hormoniensa kynsissä, niin kyllähän siinä varmaan menee energiaa ja aikaa hukkaan. Jos sen sijaan tuona aikana suuntaa ajatuksensa ja huomionsa johonkin hyvin mielenkiintoiseen ja haastavaan työhön tai sitten raskaaseen fyysiseen ponnistukseen, niin huomaa ennen pitkää käyttäneensä sen mielen energian tavoitteisiin, joiden saavuttamisesta voi todella tuntea iloa ja ylpeyttä.

 

Kaipa ihmiset elämänvalinnoissaan pyrkivät kulkemaan ns. pienemmän kiusan tietä, eikä siinä mitään pahaa. (Kärsimyksen minimointi on eri asia kuin nautinnon maksimointi). Eli jos elämäntapana on selibaatti, niin silloinhan se on ollut se parempi vaihtoehto kuin jokin muu. Minun oli aikoinaan valittava joko seksi tai perhe. Pidin parisuhdetta ja lapsiani parempana vaihtoehtona kuin eroa tai sivusuhteita (jotka molemmat koin ja koen sietämättömiksi).

Tuo valinta oli jotenkin niin itsestään selvä, että minun on vaikea eläytyä ihmisiin, joille seksuaalisuus merkitsee enemmän kuin rakkaus puolisoon ja kunniallisuus. Ovatko he siis lähteneet alunperinkin parisuhteeseen siinä mielessä, että sen tehtävänä olisi taata seksuaalinen tyydytys? Aika köykäinen lähtökohta, mielestäni.