Alkuperäinen kirjoittaja Kotiäiti Narniasta;22386586:
Hypokondriasta en tiedä... en osaa sanoa, että mitä vaatii, että sen diagnoosin saa, mutta tosi kova sairauksien ja kuoleman pelko on. Tai siis se on ehkä ajottaista ja joskus tosi pahaakin.
Itse uskon, että lapsuuden kokemukset ainakin vaikuttaa. Minulla nimittäin ainakin alkoi se jo lapsena. Pelkäsin erityisesti ihosyöpää, koska minulla oli jo lapsena paljon luomia. Pesin myös tosi paljon käsiäni.
Nyt minulla on takana tosi pitkä hyvä jakso etten edes muista pelänneeni mitään. Joskus saattaa tulla jokin säikähdys, mutta kun ei ole mitenkään ns. huono jakso niin järki hoitaa asian samantien pois alta.
Mutta kuopusta odottaessa (syntynyt 3/08) sekä ensimmäisen vuoden sen jälkeen pelkoja oli vaikka muille jakaa Pelkäsin hulluna erilaisia sairauksia sekä itselläni että lapsilla ja erityisesti sillä vauvalla.
Minä eroan hypokondrisesta tai luulotautisesta siinä mielessä, että useimmat ravaavat lääkärissä. Minä taas en uskalla mennä lääkäriin. Se tarkoittaisi mielestäni melkein varmaa diagnoosia, jos sinne asti uskaltautuisin. Joskus olen kyllä jotain luomea näyttnyt lääkärille jonkun muun käynnin yhteydessä esim. lapsen lääkärireissulla tai sitten jossain jälkitarkastuksessa tms.
Sillon kun se brittien bb-tähti kuoli siihen kohdunkaulansyöpään niin pelkäsin ihan julmetusti. Itselläni oli raskauden ja synnytyksen takia venähtänyt papa-kokeen otto melkein kolmeen vuoteen (th:n mielestä se oli ok) ja kun tuo tapaus tuli niin olin menossa siihen 30v seulontaan. Pelkäsin mielettömästi ja odotin niitä tuloksia. Mutta puhdas se oli kuten mulla papa on aina ollut.
Muutenkin olen aina ollut tosi terve, onneksi. Tätä luulotautisuutta vaan silti on. Mieheni sairasti syövän 2006 vuonna ja sen vuoden olin pelkäämätön, mutta sen jälkeen ne taas iski.
Minulla on sama juttu, kuin sulla. En uskalla mennä lääkäriin! Sehän on totta, että yleensä hypokondrikot ravaa lääkärissä alvariinsa, mutta mä en. En vaan uskalla. Pelkään, että lääkäri toteaakin minulla syövän. Tai että joudun ensin hirveisiin kokeisiin ja testeihin, jonka jälkeen tulee syöpädiagnoosi.
Kyllä tää silti todella vahvasti hypokondriaa on.
Sen verran omasta tilanteestani kerron (olen siis tämän ketjun aloittaja), että itse lähdin hakemaan apua psykoterapiasta. Olen käynyt siellä vasta reilun kuukauden eikä vielä helpotusta ole tullut (tai on toki, mutta pelkäämistä se ei ole helpottanut). Terapeutin kanssa aloitettiin käymään asioita läpi ihan omasta syntymästäni. Kyseli, että miten olen syntynyt, helposti vai vaikeasti yms. Ja siitä sitten ollaan käyty monia elämänvaiheita läpi. Melko tarkan syynkin terapeutti on jo löytänyt, että mikä voisi olla syynä hypokondriaan.
Minulla on tälläkin hetkellä hirveä pelko menossa. Pelkään että minulla on kurkkusyöpä tai imusolmukesyöpä.
Kurkussa/kaulalla tuntuu epämääräistä tunnetta. Minulla on kyllä niskat todella jumissa, joten periaatteessa siitäkin voisi johtua. Mulla on ollut tätä epämääräistä tunnetta aiemminkin, joka katosi sitten kun kävin hierojalla (hierojakin totesi että jumiutuneet niskat voi tehdä oireita kaulalle). Silti on pelko, kun en voi olla varma, että tämä ei olisi syöpää!! Pelkään kokoajan, että mulla alkaa tulemaan verta suusta tai nenästä (yhdistän tämän heti johonkin syöpään). Nieleskelen jatkuvasti ja "matustelen" maistuuko suussa veri. Tuntuu, että limaakin erittyy jatkuvasti. Ja nyt talvisaikaan on aamuisin nenäkin yleensä aina tukossa, kun herään ja niistäessä paperiin tulee pieniä veriviiruja rään seassa (hyi).
Ahdistaa ihan suunnattomasti taas!! Tiistaina on jälleen terapiaan meno, joten pitää ottaa tämä pelko puheeksi. Käyn terapiassa 2 krt/viikko, yleensä tiistaisin ja torstaisin.
Miten muilla sairauspelkoisilla menee?
