huonoa kohtelua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sad3pilvi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sad3pilvi

Vieras
Pohdin eroa. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, asumme yhdessä, lapsia ei ole kummallakaan.

Mieheni haukkuu minua, on jossain määrin myös väkivaltainen, tuurijuoppo ja mitähän vielä. En vaan pääse hänestä eroon. Olen yrittänyt jo vuoden, mutta hän luikertelee aina takaisin. Minun pitäisi lähteä itse, mutta en lähde aivan hölmöistä syistä. Rakastan kotiamme enkä halua lähteä tästä pois. Yksin minulla ei ole mahdollisuutta asua kuin jossain kamalassa lähiömurjussa. Onhan se tietenkin tärkeämpää olla onnellinen ja ehjin nahoin, mutta silti. Mieheni nimittäin inhoaa tätä paikkaa ja itse asiassa koko paikkakuntaa.

Läheiseni tietävät ahdingostani ja minulla on onneksi "pakopaikkoja" tarpeen tullen. Pelkään miestäni enkä uskalla siksi pysyä kannassani, silloin kun erosta on ollut puhe. Ehkä hän siksi pitää sitä vain kiukutteluna. En tiedä mitä tehdä. Tuoreet mustelmani kehottaa lähtemään ovesta samantien, koska tavarat saa ostettua uusiksi, mutta olen kai niin henkisesti lyöty etten pysty.
 
Pohdin eroa. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, asumme yhdessä, lapsia ei ole kummallakaan.

Mieheni haukkuu minua, on jossain määrin myös väkivaltainen, tuurijuoppo ja mitähän vielä. En vaan pääse hänestä eroon. Olen yrittänyt jo vuoden, mutta hän luikertelee aina takaisin. Minun pitäisi lähteä itse, mutta en lähde aivan hölmöistä syistä. Rakastan kotiamme enkä halua lähteä tästä pois. Yksin minulla ei ole mahdollisuutta asua kuin jossain kamalassa lähiömurjussa. Onhan se tietenkin tärkeämpää olla onnellinen ja ehjin nahoin, mutta silti.


Ymmärrän sinua. Muista sinäkin, että meillä on vain tämä yksi elämä (ainakin tässä ruumiissa). Ajattele, jos saisit tietää, että kuolet 6 kk:n kuluttua! Tee jokin suunnitelma, ja toteuta se. Tuossa tilanteessa eläminen ei ole hyvää elämää, elämäsi menee hukkaan, kärsit ja sairastut. Ala elää täysin omaa elämääsi tai lähde. Katso telkkarissa maanantaina nöytety dokkari armokuolemasta. Sitä katsoessa tajuaa, että kun kuolema tulee, niin pakoteitä ei ole. Silloin on myöhäistä katua. Mietin itse tätä samaa. Olen tehnyt suunnitelman, miten lähden tästä liitosta ja pidän siitä kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
No teet kuin muutkin läheisriippuvaiset, "rakastu" työkaveriisi, naapuriisi, baarista löytämääsi mieheen ja muuta hänen kanssaan asumaan. Näin pääset miehestäsi eroon, ja asumistasosi säilyy samanalaisena.
 

Yhteistyössä