Kyllä se ilta meni aika nopeaan eteenpäin... Sairaalasta ovat soittaneet äidilleni koska pyysin, myru on minun serkku ja äiti oli sille kertonu asiasta, myru sitten tuliki sairaalaan minua kattomaan.
On totta että mulla on menny päin helvettiä, kausittaista on se että menee todella lujaa alamäkeä. Sitte voi mennä useita kuukausia että ihan sievästi otan viinaa, enkä kummemmin joudu vaikeuksiinkaan. Terapiat ja tukiryhmät olen käyny läpi, mutta tottahan se on että jollei itsellä ole motivaatiota päästä viinakierteestä, ei siihen muiden puuttumiset auta.
Aikanaan ku tulin raskaaksi istuin sukuni mettäkämpällä yli viikon ilman puhelinta viinoja tahi tupakkeja (tai mitään muutakaan, mistä sillon oli riippuvainen) ja kärsin kaikki vierotusoireet ym yksinään, sitten ku alko helpottaa tulin ihmisten ilmoille ja taistelin pirunmoisesti puoli vuotta himoja vastaan. Se lapsi, oli syy olla kunnolla ilman päihteitä, ja sitä syytä ei enää ole.
Siksipä toivoisinki että löytäisin jonku joka olisi tavallinen tallaaja, perustaisi sen perheen minun kans että olis syytä olla raitis. Aikoinaan pidin paljon puheita nuorille päihteistä jopa Ruotsin puolella, mutta nyt kun miettii, ei minusta taida siihen hommaan enää olla, ainakaan tällä hetkellä.
Taistelua tämä elämä on, eikä täällä tartte kenenkään minusta huolta kantaa millään lailla. Kiitän kuitenki kaikkia jotka välittää, mukavaa se on tietää ettei sitä niillä pimeimmilläkään hetkillä ole yksin jos vaan avaa koneen ja tulee tänne juttelemaan. :flower: