Mukavaa, että ap.n mies on pian kotona. =)
Vaikkei hän siis yh. olekaan, ja meni itsensä sellaiseen ns. rinnastamaan.
Minäkään en ole, mutta joskus miehen ollessa reissussa, kyllä nautin siitä, että hän palaa kotiin. Tosin nautin myös siitä, että hän välillä on reissussa.
Arjen rankkuutta voi toki aina vertailla, mutta kuinka rakentavaa se on.
Eikö vatsatautia sairastavan lapsen vanhempi saa manata arkensa sen hetkisen tilansa rankkuutta, koska toisen vanhemman lapsella on jokin parantumaton sairaus.
Eikö yhden lapsen äiti saa valittaa väsymystään, vaikkei hän voinekaan tietää siitä mitään, koska hänellä ei ole ollut kolmea koliikkivauvaa tai vaikeista allergioista kärsiviä lapsia.
Eikö pienesti puolisoonsa tympääntynyt saa hetkellisesti huoahtaa, vaikka mies on oikeastaan ihan hyvä, eikä hakkaa, petä, ole narsisiti tai sika.
Eikö opettaja/ lto/ sairaanhoitaja/ lääkäri/ lh /pph saa valittaa työnsä rankkudesta, sillä itsehän hän on työnsä valinnut.
Valittaminen ei ole suurina annoksina kellekään hyväksi, ja aina, aina löytyy joku, jolla on huonommin. Ja on hyvä valittaessaan itse tiedostaa ns. tilansa suhteellisuus... jatkuva valittaminen syö sekä ihmistä itseään ja ympäistöään.
Mutta minusta sellainen pieni purnaus, väliaikainen vitutus, valittaminen tai hetkellinen herneen nenään meno tai helpoituksesta huokaiseminen kun jonkin välaikainen vaikea vaihe loppuu tulee olla sallittua kaikille.