Huomenna loppuu viikon yh.na olo.

[QUOTE="veera";28321374]Jos ero tulisi niin meille tulisi viikko-viikko systeemi. Haluamme molemmat hoitaa lasta yhtä paljon.[/QUOTE]
Just just Mä yritän kuumeisesti keksiä mihin suuntaan tästä edettäis seuraavaksi...

 

[QUOTE="nuuh";28321409]Haluatko aapee olla jostain syystä pahalla päällä kun miehesi kotituu? Meinaan vaan kun tollaisen "hieman" provosoivan aloituksen teit täällä on monella yyhoolla pipukat hiekoitettu kun muut miehillään leveilee.[/QUOTE]

Koittaa nyt vaan ne yh:t sitten niellä sen että joku on onnellinen.

 

Koittaa nyt vaan ne yh:t sitten niellä sen että joku on onnellinen.

Niinpä mutta jos mulla ei ole kivaa niin kellään muullakaan ei saa olla kivaa. Tai ketään. Tai mitään. Tai jotain

 

[QUOTE="nuuh";28321460]Niinpä mutta jos mulla ei ole kivaa niin kellään muullakaan ei saa olla kivaa. Tai ketään. Tai mitään. Tai jotain [/QUOTE]

Näköjään.

 

No voi nyt hyvänen aika teidän kanssa. Mun mies on viikko-viikko systeemillä töissä. Eli viikon kerrallaan aina pois kotoa, eikä kyllä tulis mieleenkään verrata yh:na olemiseen. On kuitenkin puhelimen päässä henkisenä tukena jos on vaikea hetki jne. Monet tutut kauhistelee et kuinka jaksan kun teen itekki 2-vuoro työtä. Tottakai mä jaksan! Mun lapset ja mun koti, eihän siinä nyt mitään kummallista oo. Miehen poissaollessa se ikävä on pahin mikä painaa. Kyllä mä nyt muutaman päivän jaksan kotityöt yksinkin tehdä Yh:na puolestaan olisi tosi rankkaa.

 

Koittaa nyt vaan ne yh:t sitten niellä sen että joku on onnellinen.

Ei kai tässä onnea verrattu vaan sitä arjen rankkuutta?

Itse olin vuosikausia yyhoo ja nyt kun on puoliso mukana arjessa niin onhan tämä paljon helpompaa. Ja vaikka mies olisi työmatkalla niin silti saa kuitenkin edes henkistä tukea välimatkankin päästä, toisin kuin yyhoo.

 

No voi yyhoo sentään.

 

No voi nyt hyvänen aika teidän kanssa. Mun mies on viikko-viikko systeemillä töissä. Eli viikon kerrallaan aina pois kotoa, eikä kyllä tulis mieleenkään verrata yh:na olemiseen. On kuitenkin puhelimen päässä henkisenä tukena jos on vaikea hetki jne. Monet tutut kauhistelee et kuinka jaksan kun teen itekki 2-vuoro työtä. Tottakai mä jaksan! Mun lapset ja mun koti, eihän siinä nyt mitään kummallista oo. Miehen poissaollessa se ikävä on pahin mikä painaa. Kyllä mä nyt muutaman päivän jaksan kotityöt yksinkin tehdä Yh:na puolestaan olisi tosi rankkaa.

Nää on niin paljonnitsestä kiinni, nää yh-jutut! ite tosiaan olen viettänyt 15 vuotta täysin yksinhuoltajana, enkä sitä erityisen rankkana kokenut.
Mulla on täällä kohta 6-vuotiaat tuplapojat, ja kyllä tää meidän arki (jos jätetään raha-asiat tän ulkopuolelle) on ihan samanlaista kuin silloin yh-elämää eläessäni. Yksin teen kaiken, yksin olen vastuussa, mm poikien puheterapiat, uusi jalkapalloharrastus, koko arki, vaikka mullakin mies on tarvittaessa puhelimella tavoitettavissa ja henkisesti mukana. Ei se henkisyys paljon auta aamuisin, päivisin, iltaisin, kun yksin teen kaiken. Enkä mä sitä, että kokisin raskaaksi, ei todellakaan.

Ihan käytännön arki on matkamiesten puolisoilla verrattavissa yh:n arkeen (yhä jätetään talouspuoli tän ulkopuolelle), plus lisänä kaikkien ikävä! Yh:na ei ollut ketä kaivata!

 

Ei kai tässä onnea verrattu vaan sitä arjen rankkuutta?

Itse olin vuosikausia yyhoo ja nyt kun on puoliso mukana arjessa niin onhan tämä paljon helpompaa. Ja vaikka mies olisi työmatkalla niin silti saa kuitenkin edes henkistä tukea välimatkankin päästä, toisin kuin yyhoo.

Ja sitten on taas ne "parisuhteessa olevat", jotka hoitavat siitä huolimatta arjen yksin, eivätkä saa tukea mieheltään, pikemminkin päinvastoin. Että nimityksestä huolimatta sitä on turha tilanteita oikeastaan verrata keskenään.
Mihis me nyt tässä päädyttäis, saako vitsailla kesäleskeydestä tai väliaikaisesta yksinhuoltajuudesta?

 

Ei kai tässä onnea verrattu vaan sitä arjen rankkuutta?

Itse olin vuosikausia yyhoo ja nyt kun on puoliso mukana arjessa niin onhan tämä paljon helpompaa. Ja vaikka mies olisi työmatkalla niin silti saa kuitenkin edes henkistä tukea välimatkankin päästä, toisin kuin yyhoo.

Ei vaan tässä sanottiin että ei ole mitään oikeutta voivotella tai sanoa itseään yh:ksi tai leskeksi leikillään jos ei ihan aikuisten oikeasti sitä ole, koska ei voi millään tietää mitään siitä kunka rankkaa "oikeilla" yh:illa on. Että voi voi ja kyynel vaan...

 

Ei missään nimessä minkäänlaista vitsailua! Mistään. Koska yyhhoilla on rankkaa ja se on näiden koomikoiden syy. Ja huumorintaju maksaa eikä siihen saa kelalta vielä yyhookorotusta.

 

Mukavaa, että ap.n mies on pian kotona. =)
Vaikkei hän siis yh. olekaan, ja meni itsensä sellaiseen ns. rinnastamaan.

Minäkään en ole, mutta joskus miehen ollessa reissussa, kyllä nautin siitä, että hän palaa kotiin. Tosin nautin myös siitä, että hän välillä on reissussa.

Arjen rankkuutta voi toki aina vertailla, mutta kuinka rakentavaa se on.
Eikö vatsatautia sairastavan lapsen vanhempi saa manata arkensa sen hetkisen tilansa rankkuutta, koska toisen vanhemman lapsella on jokin parantumaton sairaus.

Eikö yhden lapsen äiti saa valittaa väsymystään, vaikkei hän voinekaan tietää siitä mitään, koska hänellä ei ole ollut kolmea koliikkivauvaa tai vaikeista allergioista kärsiviä lapsia.

Eikö pienesti puolisoonsa tympääntynyt saa hetkellisesti huoahtaa, vaikka mies on oikeastaan ihan hyvä, eikä hakkaa, petä, ole narsisiti tai sika.

Eikö opettaja/ lto/ sairaanhoitaja/ lääkäri/ lh /pph saa valittaa työnsä rankkudesta, sillä itsehän hän on työnsä valinnut.

Valittaminen ei ole suurina annoksina kellekään hyväksi, ja aina, aina löytyy joku, jolla on huonommin. Ja on hyvä valittaessaan itse tiedostaa ns. tilansa suhteellisuus... jatkuva valittaminen syö sekä ihmistä itseään ja ympäistöään.
Mutta minusta sellainen pieni purnaus, väliaikainen vitutus, valittaminen tai hetkellinen herneen nenään meno tai helpoituksesta huokaiseminen kun jonkin välaikainen vaikea vaihe loppuu tulee olla sallittua kaikille.