P
"plussa"
Vieras
Tein hiljattain raskaustestin, plussaa näytti. Ja tämä on siis vahinkoraskaus. En ole oikein vielä koonnut ajatuksiani, mutta niitä tuntuu risteilevän vähän joka suuntaan. Olen vielä nuori, parikymppinen, koulu kesken, eikä tällä hetkellä edes työpaikkaa. Olen siis muutaman vuoden tehnyt pätkätöitä, koska mieleistä opiskelupaikkaa ei ole irronnut. Minulla on suunnitelmissa ollut, että ensi syksyksi hakisin taas kouluun, eri linjalle kuin aikaisemmin, ja opinto-ohjaajan mukaan pääsisin tälle linjalle ihan heittämällä. Olen aina siis ajatellut, että koulu pitää olla käytynä ja työkokemusta pitää olla, ennenkuin perhettä aletaan perustamaan, mutta aina olen sen perheenkin halunnut. En vain tiedä, tuliko tämä nyt ihan oikeaan aikaan. Tai siis tämä raskaus ei tullu ollenkaan oikeaan aikaan.
Onko muita, jotka joskus ovat painineet saman asian kanssa?
Ja anteeksi, jos kirjoitukseni on hieman sekava, niin olen minäkin tällä hetkellä.
Onko muita, jotka joskus ovat painineet saman asian kanssa?
Ja anteeksi, jos kirjoitukseni on hieman sekava, niin olen minäkin tällä hetkellä.