HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Hei kaikille!

Paljon on taas tullut eilisen jälkeen tekstiä...

Valmennuksista; me mennään, vaikka mä olen koulutukseni puolesta niissä jo istuskellutkin osassa. Mies haluaa mennä, eikä mulla mitään sitä vastaan ole - oppia ikä kaikki.

Vakuutus ollaan otettu omasta vakuutusyhtiöstä Turvasta tuossa joulukuun lopulla, veli varoitteli, että pitää ottaa 3kk ennen laskettua, he kun jäivät esikon kanssa ilman vakuutusta ( siis sitä syntymättömän lapsen ).

Isin omaa pakkausta olen tässä tänään väsäillyt; ihan mukavaa puhaa, kun isi itse on tosiaan vielä tämän viikon siellä ulkomailla - täytyy vaan pitää itsensä kurissa, ettei karkaa ostamiset kokonaan käsistä. Hauska nähdä miehen ilme, kun availee pakkaustaan :LOL:

Eilen supisteli aika kovin illalla, mutta meni onneksi edelleenkin levossa ohi. Ei olis kyllä kiva lähteä synnyttämään ilman miestäni ( ei tietty muutenkaan vielä tässä vaiheessa ).

Vauvan liikkeiden olen huomannut vähentyneen ja mietinkin onko syytä huolestua? Toisaalta luin jostakin, että kun tila käy vähemmälle, niin luonnollisesti vauvalla on tilaa liikkua vähemmän. Tunnen liikkeet lähinnä "muljahduksina", en niinkään potkuja. Mites teillä muilla, potkiiko vauvat kovasti?

Nyt en pysty muistamaan, mitä muita galluppeja oli :ashamed:

No, ensi kertaan...

hippu ja pikkunen 34+0 ( siis 35. rv, hui!! )
 
Heippa.

Ekax kgallupit..

Meillä pestiin vaatteet ihan samalla pesuaineella kun omatkin pyykit, eikä ainakaa esikoiselle mitään oireita tullu. Ketellaa sit uudestaan, jos rupeaa näyttämään siltä, että iho reagoi.

Me matkustettiin viime syksynä Kreikkaan, kun esikoinen oli 8kk. Ilma oli silloin siellä liian kuuma ja meiän neiti ei tykänny oollenkaa. Muuten kaikilla muilla kavereilla on ollu tosi hyvät kokemukset suunnilleen samanikäsen kanssa matkustelusta. Six mekin uskallettiin löähteä. Mut seuraava matka tehää vasta sit, ku molemmat osaa kertoo, mikä on hätänä :D Tää oli miehen mielipide..

Meillä kans ei ollu paljon vauvalle yökkäreitä ja niitä kyllä kaivattiin. Esikoinen oli kova pulauttelemaan, joskus saatto mennä 3 yökkäriä yössä :eek: MIe oon tykänny sellasista yökkäreistä, joissa on nepparikiinnitys silleen, että ne saa edestä auki molempiin nilkkoihin saakka. Ei tartte sit kokonaan riisua. Ihan h&M:ltä niitä saa ja lindexinkin yökkärit on kivoja. Ja sit vielä vauvalle sellaset, että jalkaterät on piilossa, ettei tartte sukkia, siis niiku potkuhousujen lahkeet. En oikee osaa selittää...

Meille ei enää valmennusta kuulu, kun ei olla ensisynnyttäjiä, esikolta käytii ja oli turhaakin asiaa, mutta myös jotain mielenkiintosta. Meillä ei videoita katottu, eikä hengitysharjotuksia tehty.

pillipulla: Teillä on sit kivat ajat tiedossa, kun pääsee uutta suunnittelemaan. Ite ainakin tykkäisin, mutta menee vielä jokunen tovi, ennen kun me siihen hommaan ryhdytään. Mielessä olen jo nyt suunnitelmia tehnyt!
 
Blue rushille vastailen et fennian lapsivakuutus on semmonen minkä saa alkamaan 4päivän ikäsestä tai sit ku pääsee vauvan kaa pois sairaalasta.Siinä pitää olla se lääkärintarkastus vauvalle suoritettu.

Eli meille tulee sit semmonen..ku oltiin mattimyöhäsiä :D

Sit viel et kyl nää kaikki liikkeet mitä tää kaveri antaa itsestään kuulua on todellakin muljahduksia ja mä teen nyt sitä liikelaskentaa....meil ku on aika hiljasta ollu...

Päätin et meen sit yksityiselle ultraan jos eivät ala ottaa kantaa täält kunnalliselta puolelta..sais itelleen varmuuden et kaik ois ok!

Kata&hemmo
 
Heippa vaan!

Te ootte niin ahkeria kirjottaan, että voi voi...

Viikonloppu oltiin reissussa ja eilen illalla tultiin kotiin vasta kymmenen jälkeen. Tuliaisina tuotiin esikoisella flunssa ja tänään siis on ollut poissa eskarista. Mieskin on vapaalla, joten on ollut ihan rento päivä. Tosin lapset tappelee taas kokoajan, kun ei oikein sairaana tuo leikki maistu.

Mitäs galluppeja olikaan???

Ainakin maitoasiaan, mulla ei ole tissit vielä valskannut. Eikä kyllä aiemmissakaan vielä näillä viikoilla ollut. Vasta muutama viikko ennen synnytystä se alkoi.

Vauvan vaatteet pesin erisanin nestemäisellä pesuaineella ilman huuhteluainetta. Pikkuhiljaa sitten siirrytään samaan pesuaineeseen, kun mmillä muutkin pyykit pesen.

Matkusteltu ollaan etelään lasten ollessa 2 ja 5. Ihan hyvin niiden kanssa meni, kun olivat jo siinä iässä, että osasivat itsään ilmaista.

Isyyslomaa mies pitää heti kun vauva syntyy ja tuossa kun kyselin, niin oli aikonut olla heti sen kolme viikkoa kotona... Ihanaa. Meillä kun mies on isyyslomalla hoitanut ruuat ja kaupassakäynnit ja vieraiden kestityksen, joten siinä on itse saanut vaan keskittyä vauvaan ja isompiin lapsiin.

Mun pitäis alkaa suunnitella leipomisia, kun kuopus täyttää torstaina 4. joten koko viikonlopun on sitten juhlia tiedossa.

Mulla olo on aika hyvä. Mitä nyt tuo häpyluu on edelleen kipeä, mutta muuten on ihan ok olo. Sairaalakassia en ole vielä pakannut, kun odotan sitä tuomiota siitä synnytystavasta. Arvio on siis 13.3. Aikaa siihen on vielä, joten en pidä mitään hoppua sen kassin kanssa...

Nasu-Masu 32+2
 
Blue rushille vastailen et fennian lapsivakuutus on semmonen minkä saa alkamaan 4päivän ikäsestä tai sit ku pääsee vauvan kaa pois sairaalasta.Siinä pitää olla se lääkärintarkastus vauvalle suoritettu.

Eli meille tulee sit semmonen..ku oltiin mattimyöhäsiä :D

Sit viel et kyl nää kaikki liikkeet mitä tää kaveri antaa itsestään kuulua on todellakin muljahduksia ja mä teen nyt sitä liikelaskentaa....meil ku on aika hiljasta ollu...

Päätin et meen sit yksityiselle ultraan jos eivät ala ottaa kantaa täält kunnalliselta puolelta..sais itelleen varmuuden et kaik ois ok!

Kata&hemmo
 
Blue rushille vastailen et fennian lapsivakuutus on semmonen minkä saa alkamaan 4päivän ikäsestä tai sit ku pääsee vauvan kaa pois sairaalasta.Siinä pitää olla se lääkärintarkastus vauvalle suoritettu.

Eli meille tulee sit semmonen..ku oltiin mattimyöhäsiä :D

Sit viel et kyl nää kaikki liikkeet mitä tää kaveri antaa itsestään kuulua on todellakin muljahduksia ja mä teen nyt sitä liikelaskentaa....meil ku on aika hiljasta ollu...

Päätin et meen sit yksityiselle ultraan jos eivät ala ottaa kantaa täält kunnalliselta puolelta..sais itelleen varmuuden et kaik ois ok!

Kata&hemmo
 
Heippa vaan!

Te ootte niin ahkeria kirjottaan, että voi voi...

Viikonloppu oltiin reissussa ja eilen illalla tultiin kotiin vasta kymmenen jälkeen. Tuliaisina tuotiin esikoisella flunssa ja tänään siis on ollut poissa eskarista. Mieskin on vapaalla, joten on ollut ihan rento päivä. Tosin lapset tappelee taas kokoajan, kun ei oikein sairaana tuo leikki maistu.

Mitäs galluppeja olikaan???

Ainakin maitoasiaan, mulla ei ole tissit vielä valskannut. Eikä kyllä aiemmissakaan vielä näillä viikoilla ollut. Vasta muutama viikko ennen synnytystä se alkoi.

Vauvan vaatteet pesin erisanin nestemäisellä pesuaineella ilman huuhteluainetta. Pikkuhiljaa sitten siirrytään samaan pesuaineeseen, kun mmillä muutkin pyykit pesen.

Matkusteltu ollaan etelään lasten ollessa 2 ja 5. Ihan hyvin niiden kanssa meni, kun olivat jo siinä iässä, että osasivat itsään ilmaista.

Isyyslomaa mies pitää heti kun vauva syntyy ja tuossa kun kyselin, niin oli aikonut olla heti sen kolme viikkoa kotona... Ihanaa. Meillä kun mies on isyyslomalla hoitanut ruuat ja kaupassakäynnit ja vieraiden kestityksen, joten siinä on itse saanut vaan keskittyä vauvaan ja isompiin lapsiin.

Mun pitäis alkaa suunnitella leipomisia, kun kuopus täyttää torstaina 4. joten koko viikonlopun on sitten juhlia tiedossa.

Mulla olo on aika hyvä. Mitä nyt tuo häpyluu on edelleen kipeä, mutta muuten on ihan ok olo. Sairaalakassia en ole vielä pakannut, kun odotan sitä tuomiota siitä synnytystavasta. Arvio on siis 13.3. Aikaa siihen on vielä, joten en pidä mitään hoppua sen kassin kanssa...

Nasu-Masu 32+2
 
Yökkäriasiaa piti kommentoida....

Eli meillä niitä kyllä on aina mennyt rutkasti.
Milloin vaipat valskaa, tai vauva pulauttaa, niin niitä on kyllä parhaimpina öinä mennyt muutamat.
Ja ainakin meillä on pojat ollut semmosia kakkatykkejä, että useasti niskaan asti siinä itessään :whistle:
Eli Jalava taisi pohtia millaisia...

Hyväksi koetut on napitettu alas asti, eli yöllä ei tarvii koko vauvaa riisua, vaan pelkästään alaosa. Ja nimenomaan terälliset, ei ne sukat tahdo oikein jalassa pysyä.
Mutta jokainen taas tykkää erilaisista ;)

Koko iltapäivän on tuo vauveli tikannut tuonne alapäähän, kaivautuukohan jo lähtökuoppiin?! :/
Ja Liitoskivut on suoraan sanottuna H.elvettimäiset \|O
Eli aika tuskaa alkaa olemaan....Mutta niinkuin Jalava jo sanoi, alkaa kohta jänskättää :whistle:

A0205 & Oikku 34+3 ;)
 
täällä sitä kukutaan jo ylhäällä vaikka sais nukkuu lomalla.viimeistään pissahätään herään aamulla kuuden aikaan.no nyt laitoin koneen pyörimään niin tulee jotain hyödyllistä tehtyy aamutuimaan =)
äiti kävi eilen kylässä ja toi ainakin kolme kassillista vaatteita vaaville,nyt tässä pyörittelen päätäni mihin ne kaikki mahtuu :LOL:

anoppi soitti myös ja kysyi minkä kokoisia vaatteita tarvitaan kun kiertelee kirppiksiä.kaikki apu on tervetullutta.

eilen oli neuvola ja painoa ei edelleenkään ole tullut lisää,yhteensä siis se 3kg ja sitä ihmettelikin sellä....no mun lähtöpaino on tarpeeksi suuri etten itse sitä murehdi kunhan vaaveli vain kasvaa.

huomenna olis se istukkaultra,kattoo istukan paikan ja kai kertoo sitten vaavin painonkin tai ainakin meinaan kysyy jos ei.
samalla varaan ajan sinne synnytystapa-arviointiin.

me saatiin ifiltä se vauvavakuutus.vähän oli mutkia matkassa kun piti kopio lähettää äitiyskortista ja asia meni jatkokäsittelyyn kuulemma mun terveydentilan takia.mulla nyt on vain ollut sokerit koholla ei muuta.
onneksi tuli nyt päätös :whistle:

ei muuten tainut olla äippäpakkauksessa tuttia...vai katoinko oikein?
sellaisia pitää hankkia sitten ja pulloihin tutit vielä,mä kun luulen ettei multa taaskaan maitoo heru pisaraakaan....

onkos kellään ideoita mistä löytyis kiva pinnasuojus?
olen kattellut kaupoista mutta ei oikein kivan näköisiä ole ollut...
pitääkö mennä oikein vaunuliikkeeseen?

ai niin ja synnytysvalmennuksesta unohdin taas neuvolassa kysyy,koskakohan se on.....


:wave: 30+5
 
kirpeää pakkaspäivää!!

täällä siis pakkasta sellainen -20 meidän mittarin mukaan.. =) piti ihan taas toppautua kunnolla kun läksi koiran kanssa ulos aamulla..

nää palstat muuten tökkii sit ihan sikana... aiemmin kun yritin tulla niin tuli vain ilmoitus että käyttäjämäärä on täynnä... \|O \|O
no toivottavasti nyt sitten toimii..

eli yökkäreitä sitten on syytä varata ihan muutamat kipaleet.. =) niitä tosissaan en ole ees ajatellutkaan ennen eilistä.. no onneksi on aikaa vielä.. =)

anoppi kävi sitte eilen alkuillasta.. oli taas sellasta että.. oli ostanut jonku pikku tehosekoittimen!! ja sellainen +sauvasekoitin ja kaikki mahdolliset vempeleet meiltä jo löytyy.. olis tosissaan voinu kysellä mitä tarvitaa tms.. no se jää sitten pakkauksineen lojumaan tuonne kaappiin.. en ees viitti sitä kokeilla toimiiko..
on ihan kiva että välillä jotain muistaa ja hankkii mutta kun oppis sen että KYSYIS!! kuitenkin ollaan miehen kanssa pidetty taloutta 8vuotta niin aika lailla kaikki ns. kodintarpeet löytyy.. aargh.. no joo nyt yritän aatella positiivisesti että kiva kun muisti..

mulla on kerrankin tänään auto käytössä.. =) mies lähti työmatkalle pomonsa kanssa ja tulee vasta illalla joten taidan käyttää hyödyksi sen että on auto käytössä.. pitää mennä vain iskee se lämmitykseen. ei viitti ihan rääkätä vanhaa.. :flower:

mutta palataan..

jalava ja smurffi 31+4
 
Huoment mammat!
Metsänhenki kyselit pinnasängyn reunasuojasta. Mulla on ollut sama ongelma, mutta nyt viikonloppuna löysin kuopion Carlsonilta vauva/vaunuosastolta ihanan pupukuvioisen vaalean pehmusteen, oli tosin hintaakin yli 40e mutta en voinut vastustaa.. Eli varmaan niitä just noissa lastentarvikeliikkeissä on mytävänä.. Citymarketissakin näyttää olevan jonkunlaisia ja tietty netissä voi niitä shoppailla, ainakin pikkupingviinien sivuilla oli. Siinäpä muutama vinkki :)

Täällä taas parikymmentä astetta pakkasta joten eipä paljon lähetä laskiaismäkeen tänään.. Pitää kuluttaa päivää jollain muulla tavalla. Ehkä jos vielä vähän siivoilis ja laittais kaappeja järjestykseen.

Epuli 34+3, siis tosiaan enää reilu viis viikkoa laskettuun aikaan!
 
Äippäpolilla on käyty, ja todettu normaali raskaus :)
Kokoarvio viikoilla 31+3 oli 1552g eli ihan normaaleissa mitoissa ilmeisesti oli, ja istukan virtaukset oli ihan ok. Lääkäri sanoi ottavansa vielä ihan mielenkiinnosta materiaalia opetuskäyttöön kun niin selkeästi näkyi. En edes tiedostanut olevani huolissani asiasta, ennenkuin tuli sellainen syvä huojennus kotiinpäin ajellessani, että ihan kyyneleet tuli silmään.

Ja nyt saa aika varmuudella niitä tyttöjen tavaroita ostella :)

Meillä oli synnytysvalmennusta viisi kertaa, ja ihan tyhmää oli. Terkka vaan tyrkkäs kalvoja piirtoheittimeen ja aloitti sen luennon, johon ei saanu edes kysymyksiä ujutettua väliin. Syvän ja vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa siellä istuttiin. Sitten lopussa aina tokaisi, että onko kysyttävää, niin ei siinä vaiheessa enää oikein lämmenny. Olin odottanut keskustelua ja kokemusten vertailua ja jotain käytännön esimerkkejä, mutta ei mitään... Viimeisellä kerralla oli tuore lapsiperhe kertomassa omista kokemuksistaan, ja se oli tosi hyvä, mutta meidät oli totutettu siihen hiljaisuudessa istumiseen, että ei siinäkään sitten keskustelua enää herännyt. Kai aika paljon riippuu siitä vetäjästä, miten porukka reagoi. Tämä oli ainakin ihan kamalaa.

 
Hyvää laskiaistiistaita!

Enpäs ole kirjoitellut taas aikoihin..

gallupeista ei hajuakaan kun kaikkia viestejä en ole jaksanut lukea.. :ashamed:

olo alkaa olla jo aika iso.. vauva puskee välillä tosi ylös että on ihan huono olla.. no onneksi se kohta rupee jo laskeutuu..

Pullataikinan tossa just tein ja pitäs niitä rueta kohta leipomaan, noitten kaksosten kanssa..

Pakkasta täällä taas yli -30.. ei niinku yhtään kiva.. saa taas kököttää sisällä yök..

nyt leipomaan!

t:gemini+masukki rv 34+0
:heart:
 
Moi!

Eilen sit viimein kerkisin leipoo pullaa. Ei tartte ihan heti miettiä, millon loppuu. Ja tänään saa laskiaispullaa =)

Kata: Mä seurailen kans Toukan liikkeitä. Tänään on viikkoon ensimmäinen päivä, että tuntuu vähän väliä. Mut lähetettiin neuvolasta äitipolille ultraan. Mä en vaan jaksais olla paikallani (hirveesti energiaa ja tekemistä :) ), niin päätin seurailla vaan sillon, kun liikkeitä ei hirveesti tunnu päivän aikana. Toivotaan, että sun vauva on semmosessa asennossa, ettei liikkeet tunnu yhtä hyvin ku aiemmin.

Hippu: Mitä sä laitat siihen Isin omaan pakkaukseen? Oon kans miettiny, että jotain vois yrittää väsätä.

Epuli: Asutko Kuopiossa? Oon kotoisin sieltä. Nykyään tulee käytyä tosi harvoin. En oikein viihdy siellä...

Tutteja pitäis hommata. Meidän kunnassa on joku ihmeellinen tuttitutkimus, jossa on semmoset hassun malliset tutit. Sain hammaslääkäristä pari, mut eihän ne riitä mihinkään. Täytyis muistaa kysyä, mistä sais lisää, kun kaupoissa niitä ei oo. Ne on muotoiltu silleen, ettei niistä pitäis olla haittaa purennalle. Ja niihin laitetaan jotain vitamiinia ym. pari kertaa päivässä.

Viikonloppuna olis tarkotus lähtee vielä koiranäyttelyyn. Jos sen jälkeen malttais lopettaa edes hetkeks :) Menin vielä ilmottamaan kaikki kolme. Olis ton kakaran voinu jättää kotiin...

t. Pirkkis ja Toukka 31+4
 
Ihanaa viimeinkin pikku kiukkupussi päiväunilla!! :D saa tää äippä hiukan istua koneella ja kohta itekkin päikyille :)

Havanna onnea tytöstä ja ihanaa kun sulla ja vauvalla oli kaikki hyvin :flower:

joku aiemmin kirjoitti siitä kun tahtoisi vaan kotona olla rauhassa ja ettei kyläily tms kiinnosta.täällä ihan sama meininki.ihanaa vaan olla pojan kanssa kotona.eilen oli kyllä kiva päästä shoppailemaan mutta eipä mua juuri muus sitten kiinnostakkaan.lauhtuisi nää pakkaset vaan ja pojallekkin puhkeis noi hampaat jo niin olisi meilläkin taas leppoisaa :D

eilen ärsytti tosi kovin kun nää sivut oli ihan jumissa.pääsin koneelle kun poika meni yöunille ja ei toiminut..

no niin täytyy niitä päikkyjä nukkua.olin eilenkin niin huonolla tuulella että siskon kanssa pyörittiin ihan eri kaupoissa :LOL:

gismo ja kyllikki 30+2
 
Pakkaspäivää mammat!!

Tänään onkin vähän paremman tuntunen päivä...ainakin vielä! :)
Tää mukelokin on sentään tänään liikkunu ihan hyvin, piristää kummasti!!

Mä seurailen ja niit liikkeit sillon ku on niitä päiviä et tuntuu et ollaanko siellä hengissä ollenkaan.... :eek: Onneks tänään siis on taas semmonen päivä et voi huokasta välillä.

Meillä esikoinen keskusteli tän pikkusen kanssa pitkät pätkät eilen illalla ja oli sit ihan naantalin aurinkona ku tää vähän muljahteli vastaan....ihana ku ihmetys oli suuri ku vatsan läpi kuuluu sydämen syke ku laittaa korvan kiinni masuun!Ihania nää mukelot, äitille tuli ihan tippa silmään. :D

Tänää ei oo ohjelmas muuta ku et kaveri tulee käymään, niin ja sit pitäs tää tietsikka siirtää pois täält meijän makuuhuoneest tonne ns.vauvan huoneeseen...sit sais ton pinniksen kasattua tänne!!

Mä kans tajusin vasta et eihän mul oo ku kaks yökkäriä tälle ja kokemusta on et niit voi tosiaan mennä kolmekin yös...ei ku kauppaan.
Ite tykkään niist lindexin yöasuista.Niis on hyvät nepparit tosiaan.

No ny kauppareissu kutsuu...Päivänjatkoja kaikille!!

Kata&hemmo
 
Hei

Eilen taas kirjottelin, ja sit lähetin, mutku nää sivut tökki, niin se kirjotus katosi jonnekin.

Pehmuste meillä on lastentarvikkeesta, mut yks kaveri, joka ei löytäny mieluisaa teki niin, että osti jyskistä valkoisen pehmusteen, ja kangaskaupasta kivan kankaan, josta ompeli verhon, ja valkoiseen pehmusteeseen toiselle puolelle kankaan. Ihan helppo homma, jos vähänkään hallittee ompelukoneen käyttöä, ja saa edullisesti just sellaisen kuin tykkää.

Neuvolakuulumisisa. Paino noussut vain reilu 400g/vko, huh, nyt kaikenkaikkiaan 57.8kg, ja noussut siis n. 10kg. hb 115. pissa puhdas. SF.mitta 31cm, paljonkos muilla on? Syke 138.

Mut nyt alan laittaan tulia takkaan, ja aamupalaa pöytään, kun ollaan vötkytty sängyssä 11 asti...

Heppuli ja Emma 33+3
 
moi!
neuvola kuulumisia:
pissa ok
verenpaine ok
sf 29
paino 800g/vko :eek: (yht 11kg :whistle: )
vauva rt
sykkeet 150-160
mutta siis järkyttävää mun mielestä on se että tayssista olikin tullut tieto että vaikka lääkäri laittoi lähetteen 2 aikasemman syöksysynnytyksen takia äpolille että koska raskaus on jo näin pitkällä ja vauva kuitenkin pysynyt mahassa tähänkin asti niin ä-poli aikaa ei tarvita vaan normaalit neuvola seurannat..just joo :headwall: miten se raskauden kesto siihen vaikuttaa että halusin sinne synnytys suunnitteluun kun viime synnytys kesti tunnin ja sitä edellinen 2 tuntia ja kolmannen jälkeen sanoivat et jos viä lapsia teen niin käynnistetään rv 38 että vältytään mahd.kotisynnytykseltä tai vastaavalta..ois ollu kiva päästä tuosta keskusteleen et käynnistystä en kyllä ois ees halunnu mutta esim pudendaalipuudutusta tahtoisin ja oisin halunnut että se kirjattas sinne muiden toiveiden kanssa koska niitä tuskin kerkeen/muistan sitten synnyttäessä siellä selittämään..mutta tosiaan,neuvolantäti sanoi vaan et rv 36 on lääkäri ja muuten vaan ootellaan et syntyy ja laskeutunut on jne että ei tule rv 40 täyttymään tässtäkään kun aiemmatkaan ei ole niin pitkälle menny vaan toinen toistaan aiemmin syntynyt ja sitten veikkas et tämä on hieman isompi kun nuo aikasemmat,mikä sekin kauhistuttaa mua :eek: ja minä kun oon muutenkin pelänny synnytystä jo ennen raskautta ja nyt ei ees pääse synnytys suunnitelmaa tekeen,viimeks ultrattu rv 19 ja sekin yksityisellä ja sehän nyt ei paljoa suuntaa anna tän vauvan koosta..mua sitten oottaa päähän \|O kiva panikoida nyt sitä synnytystä koko loppu aika.
ädä ja hippula 32+6
 
Heipparallaa vaan kaikille! :wave:

Täällä ollaan vatsataudissa. :( Eilen iltapäivällä alkoi sellasella oudolla ololla ja yöllä sitten olikin jo kunnon tauti päällä. Mikään ei pysy sisällä. :x Enää ei onneksi okseta, mutta huono olo kyllä on ajoittain. Kyllähän se aikaa vie tästä toipua kun ei oikein mitään saa syötyä.

Lauantaina mulla oli ensimmäistä kertaa supistuksia niin että olin varma asiasta. Muutama niitä vain tuli ja olivat ihan kivuttomia. Lähinnä alavatsa meni kovaksi ja oli merkillisen tuntuinen.

Eilen oli synnytysvalmennuksen toinen kerta. Siellä oli perhe puhumassa synnytyksestä ja vauvaperheen arjesta. Oikein mielenkiintoinen perheilta. Sai konkreettisia ajatuksia tuoreelta perheeltä.

Kantoliinan ostin viime viikolla. Päädyin Hug-a-bub-merkkiseen vaikka ei todellakaan ole halvimmasta päästä. olen vaan kuullut siitä paljon kehuja. :) Kaupassa myyjä näytti sen käyttöä jne ja tuntui sellaiselta että voin opiakin solmimisen. Ainoa ehkä hiukan vaikea asia on se, että oppii solmimaan oikealle kireydelle. Ootan jo kovin, että pääsisi kokeilemaan liinaa.

Perhehuonetta ollaan miehen kanssa harkittu, mutta ei oikein vielä tiedetä halutaanko sellaista. Meillä kun on ajatuksena että mies on töissä päivät sillä aikaa kun minä ja vauva ollaan sairaalassa. Hän valmistelee töitään siihen malliin että voi jäädä heti meidän kotiuduttua isyyslomalle. Joten mies ei voisi olla päiväsaikaan kuitenkan meidän kanssa. Onkohan siis turha tuo perhehuone meille. Tietty sitten se olisi kiva kun mies saisi olla yötkin sairaalassa.

Vakuutuksen haimme jo marraskuussa Fenniasta ja myöntävän päätöksen saimme joulun aikoihin. Syntymättömän lapsenvakuutuksen halusimme ehdottomasti.

Eipä kummempia... menen pötköttämään. Huomenna olisi neuvola. Katsotaan mahdanko päästä sinne.

miranda + masuli 32+1 :heart:
 
Heipä hei!!

Huomasin heti kun olin eilen tuon viestini lähettänyt, että täällä Länsi-Suomessa elellään näköjään ihan omalla aikavyöhykkeellä, kun olikin yhtäkkiä jo 34 viikkoa täynnä - jospa nyt ensin eletään nämä 33+ viikotkin :ashamed: ja että aika menee muka hitaasti...

Pirkkis - kyselit siitä isin pakkauksesta, laittelin siihen seuraavia juttuja;

* energiajuomaa, sisuja ja buranaa ( jaksamiseen )
* "iskä" paidan ja vauvaopas-kirjasen
* sikarin ja pienen viskipullon ( juhlistamaan vauvaa )
* vauvamusiikkia ja pienen lelun ( yhteisiin hetkiin )
* hengityssuojan, kertis-essun ja - hanskat ( "roiskeiden varalle" )
* kaikki pakkaan reppuun, johon mieheni voi pakata sitten omia tavaroitaan mukaan synnärille...

Niinkuin mainitsin, koko ajan tulee uusia ideoita, mutta tarkoitus on koota omannäköinen, toisaalta hyödyllinen, mutta kuitenkin huumorilla höystetty paketti =)

Netistä olen löytänyt ideoita paketin kokoamiseen.

t. hippu ja pikkunen, nyt siis 33+1 :heart:
 
Kivaa laskiaistiistaita - joskin kylmää sellaista!

Vielä tänään leivoin pullia ja muutaman kai täytänkin - sitten on mun laskiaispullakiintiö kyllä jo ehdottoman täynnä :p .

NASU-MASU, mä eilen naureskelin täällä itsekseni, että päätit sit laittaa viestis varmuuden vuoksi oikein useamman kerran, kun muut ovat ahkerammin viime päivinä pinoutuneet :kieh: !

MIRANDA, mulla on just toi hug-a-bub ja aivan loistoliina on! Eli haukkunee hintansa toivottavasti myös teillä. Kannattaa pyytää jotain näyttämään sidonta konkreettisesti, mut kyl sen kätsästi oppii. Ja yhdelläkin sidonnalla pääsee jo pitkälle. Pitkähän tuo on, joten käärimistä riittää, mutta vauva pysyy siinä ehdottoman varmasti. Oikein innolla odotan taas liinailun alkua, kun nyt en selän ja supistusten vuoksi ole voinut 2v tyttöä kanniskella. Ja enkä mä sitä trikooliinalla oo kantanutkaan pitkiin aikoihin vaan kudotulla selässä..

KATA, eikö teillä pääse äitipolille päivystystapauksena eli ilman lähetettä? Meillä ainakin lähetteellä saa ajan kyllä, mutta päivystävät ympäri vuorokauden eli milloin vaan saa käydä. Mulla kun tuli niitä kovia supistuksia rv27 niin itse soitin sinne ja kysyin et oisko aiheellista tulla näytille ja sanoivat heti, että tule vaan. Toivottavasti vauvalla kaikki ok!

Nyt ei oikeen oo enempää asiaaa, ehkä huomenna sit kun on rv34 neuvola!

Orapihlaja ja sykerö33+6
 

Yhteistyössä