Onnea vauvoista
Toukka 16 ja Kevätkukkanen!
Tsemppiä
Pumpuli81!
Sadeyes, tatuoinnista. Mie oon ymmärtänyt ettei tatuointia suositella otettavaksi jos imettää. Onko tuo muuttunut? Mie jatkan yhtä kuvaa kunhan saadaan tytölle nimi ja oletin että vasta noin vuoden päästä pääsisin jatkamaan kuvaa. Ja mainitsit kovasta alavatsakivusta. Onko varma ettei kohtuun ole jäänyt esim. istukan riekaleita? Miulla synnytyksestä nro 2 heräsin viikko synnytyksestä sänky veressä ja hillittömät hyytymät pöksyissä. Takaisin äpolille ja kaavintaan jonka jälkeen alkoi kovat jälkisupistukset. Nyt olin todella huolissani kun istukka oli repaleinen ja käskettiin vahtimaan mitä tuli ulos. Miusta viime perjantaina plumpsahti ehkä hyytymiä pyttyyn. Tuon jälkeen alkoi alavatsakivut, kuten jälkisupistukset. Eivät olleet kuitenkaan särkylääkettä vaativia.
Neuvolatäti kävi eilen. Hän punnitsi vauvan ja 200 grammaa oli tullut viime keskiviikosta. Muutenkin vauvalla kaikki hyvin.
Oma paino on lähtenyt kivasti laskuun. Noin kuusi kiloa tuli ja nyt on jo kahdeksan lähtenyt
Edellisestä lapsesta kaikki jäi mitä tuli, nyt ihan mukava kun lähtee ylimääräistäkin. Hirmuinen nälkä miltei koko ajan ja välillä on tullut syötyä epäterveellisesti.
Mie oon hämmästynyt miten nopeasti kroppa on palautunut. Luulin että näillä vuosilla palautuminen kestää pidempään kuin nuorena tyttönä, mutta vatsareppu on liki kadonnut ja alapääkin alkaa olla, ulkoisesti, normimitoissa. Nyt kun saisi vielä tuon aerobisen kunnon takaisin. Olen käynyt vain lyhyitä kävelylenkkejä kun oli on ollut välillä vähän heikko, johtuen luultavasti suht runsaasta verenvuodosta.
Maito nousi pari päivää synnytyksestä. Tuntuu hassulle kun on isot rinnat kun normikoko on siinä A-kuppi
Napatynkä irtosi eilen illalla eli tasan viikon ikäisenä.
Vauva jatkaa tyytyväisellä linjalla. Sisarukset, erityisesti 12-vuotias veljensä, tykkäävät ja käyvät nuuhkuttamassa siskoa monta kertaa päivässä. Vaikka alunperin mie olin se joka halusi viidennen lapsen, on mies aivan myyty pienen rimpressan edessä
Mites hän sanoikaan, "ihan paras arjen rikkoja" kun mietti miten arki oli jo rutinoitunut vanhempien lasten kanssa.
Anismo&pikku tyttö 9pv