Huhtikuun hurmurit 2015 -Joulukuu-

Moro kaikki ja terveisiä sairaalasta.

Tiide, en halua lietsoa pelkoa mutta mun vauvan sydäntä on ultrattu nut ru:n jälkeen melkein joka päibä. Oon siksi osastolla koska ru:ssa löytyi sydämestä rytmihäiriö. Kuulemma ohilyönnit sydän kestäis ihan ok mutta tällä kaverilla svt purähdysten aikaan syke jopa 300. Noh, oon saanut sydänlääkettä ja toivon että auttaa pientä sikiötä kehittämään sydämensä rytmin oikeille uomille. Mua vaan pelottaa että pienellä on paha ja ahdistava olo. Rakenteet muuten kunnossa kuten sydämeniin rakenteet. Eli tämmönen ru oli meillä viikko sitten.

taiskun tavon mulla vuotaa nenästä veri. Saattaa alkaa valumaan milloin vain missä vain.yleensä onnistun saamaan verta vaatteilleni ennen kun tajuan reagoida asiaan. Tutyu raskausvaiva mulle. Ennen raskautta nenästä tullut verta ehkä kahdesti. :D

Ostin itseäni helpottaakseni eilen jo vauvalle vaatteita eräältä blogikirppikseltä. Parempi olis siis saada babby kotiin saakka!

20+6

//Sori, en oo tänään kännykällä kirjoituksessa jaksava.
 
Viimeksi muokattu:
Muistini on ihan olematon! Otin vähän aikaa sitten rautatabletin ja sen kanssa tuoremehua, ja oikein ajattelemalla ajattelin, että ei saa nyt ottaa maitotuotteita samaan aikaan, kun ne häiritsee raudan imeytymistä. Äsken meinasin tehdä kaakaota, mutta muistin vielä, ettei maitoa, ja samalla tein leivän, ja eikös siinä nyt ole juustoa päällä. :LOL:

Nyt tuntuu, hassulta, etten vielä viikko sitten juuri tuntenut pikkuisen liikkeitä, kun hän nyt tuntuu olevan hyvin liikkuvainen ja aktiivinen möyrijä niin liikkeellä kuin paikallaan ollessani.

Tsemppiä niille, joille rakenneultra ei tuonutkaan mielenrauhaa, ja niille, jotka vielä sitä odottavat! Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Kevis + poikanen 23+1
 
Toivottavasti huonot uutiset kääntyis parempaan suuntaan. Ja onneks tänä päivänä pystytään jo tässä vaiheessa raskautta korjaamaan asioita. Tsemppiä!

Meillä oli tällä viikolla rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Kovin oli liikkuvainen tapaus, mutta ei onneksi ultrausta haitannut.

Vakuutus meinattiin nytkin ottaa. Esikoisen vakuutus IFillä ja tyytyväisiä ollaan oltu.

Onko joku harkinnut kantoliinan hankintaa? Itsellä oli esikoisen kohdalla käytössä trikoomainen kantoliins ja tykkäsin siitä kovasti. Ajattelin nytkin käyttää, jos vaan vauva viihtyy. Mutta muutkin kantoliinat kiinnostais. Kokemuksia/ehdotuksia :)

Lumi-15 20+4
 
Eivät täällä sairaalassa olleet törmänneet tämmöseen näin aikaisilla viikoilla. Silti tosiaan toivon että lääkitys auttaisi. Oon ollut osastolla nyt maanantaista lähtien. Lääkeannokset ovat hurjia verrattuna vaikka siihen mitä saisin itse jos vika olis mun sydämessä. Nimittäin kolme kertainen annos! Ainakin saa maata sängyssä tekemättä mitään. ;D Hehah.

Oma pieni 2,5v. tyttäreni on vaan ollut ihan hajalla tilanteesta että äiti on sairaalassa.Onneksi pääsin eilen ja toissayönä kotiin, mutta täällä sairaalassahan minä oon ollut jo aikaisesta aamusta saakka taas.

Mies huolesta soikeana. Ei oikeen edes uskalla puhua mulle asiasta kuinka häntä ahdistaa sikiön huonovointisuus. Minä en jaksa vielä murehtia.
 
Lisa L Tsemppiä, onneksi välillä pääset kotiin sieltä. Toivottavasti kaikki on vauvalla niinkun pitää :)

Vakuutus Otetaan. Meillä on pohjolassa vakuutukset joten tämäkin otetaan sieltä, ihan hyvin on toiminut ainakin esikoisen kohdalla. Tuolla vakuutuksen hinta vähän riippuu omavastuista jne, meillä taitaa omavastuu vuodessa olla sellaisen 100€ ja vakuutuksen hinta 250€/vuosi. Onhan se kallis, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Saa sitä vaikka mihin muuhun turhaan hömppään sen 20€/kk kulumaan. :D Suosittelisin kyllä ottamaan jo odotusaikana, niin ei tule mitään rajoituksia siihen jos esim. syntymän jälkeen heti ilmenee jotain. Meillä on tähän mennessä (onneksi) tarvinnut esikoiselta hoitaa vain pikkujuttuja, yksittäisiä korvatulehduksia jne. Mutta on se aina vähintään se 100€ lääkkeineen / reissu.

Esikoisen vaatteet lähti tänään kirpparille kiertoon. Vähän kyllä nyt olen asian kanssa kuin tulisilla hiilillä, mitä jos tämä maha-asukas ei sitten olekkaan tyttö ja minä myin kaikki hyvät poikavaatteet pois... :D en taida hirveästi vaaleanpunaista uskaltaa ostaa ennen synnytystä. Poika ultrassa oli niin selvä juttu, kassit ja kaikki näky siinä ruudulla mutta tyttö on aina vähän epävarma. Vaikka ihan hyvä näkyvyys nytkin oli mutta mutta...

POKS rv 21+0 !
 
Ttaisku kyseli tarvikelistasta. En nyt itseäni minään "konkarina" pidä kun en ole ikinä muita lapsia hoitanut kuin tuota meidän 2-vuotiasta. :D Mutta huomioita kuitenkin meidän vauva-arjesta ja meidän hoitotyylistä; alkuun pääsee kunhan kotona on:
-muutama vaate
-vaippoja
-perusrasvaa
-mietoa saippuaa
-pehmeä pyyhe
-äidinmaidonkorviketta (ihan kaiken varalle)
-tuttipullo
-nännirasvaa
-nännikumit
-isoja siteitä jälkivuotoon.

Kaikkea muuta voi hankkia kun huomaa omassa elämässä tarvetta.

Muita meille tarpeellisia on ollut:

-vanulaput (esim. kaulan yms. taipeiden puhdistukseen)
-vanupuikot (napatyngän puhdistus)
-mieto desinfiointiaine
-vauvan kynsisakset
-öljy (vauvaöljy tai esim. Ceridal) karstan poistoon
-hiusharja/kampa
-kylpylämpömittari
-harsovaipat eli puklurätit, ja näitä menee paljon
-tutti
-rintapumppu
-kantoreppu tai -liina (jos vauva on esim. itkuinen, kädet jää vapaaksi kotitöihin)
-ilmankostutin, johon saa eteerisiä öljyjä (menthol nuhaan)
-itkuhälytin
-sitteri
-korvakuumemittari
-supot
-nenäfriida
-pieni lääkeruisku (esim. ummetuslääkkeen antoon, äidinmaitoa nuhanenään..)

Meille turhakkeita oli/olisi olleet:

-talkki (vain kahdesti tarvittu, perunajauhokin olisi toiminut)
-erityisesti vauvoille tehdyt vanupuikot (pyyhkeen kulmalla saa korvat tarpeeksi kuivaksi)
-kaikenmaan sterilisaattorit
-isot tuttipullot
-lämmitettävät lautaset (siis semmoiset lämminvesisäiliölliset..)
-vellitutit tuttipulloon

Kunhan lapsi on puhdas, kuiva ja ruokittu, muut on sitten tukemassa omaa tapaa hoitaa vauva. :)

Vauvavakuutus otetaan ennen syntymää, kuten esikoisellekin. Esikkoa ollaan tässä kahden vuoden aikana käytetty vain pari kertaa lääkärissä lähinnä korvatulehdusepäilyn takia. Eli onneksi vielä ei suurempaa tarvetta ole ollut, mutta luotan kyllä, että Murphyn laki toimisimeidän kohdalla, jos vakuutusta ei olisi. :cool:

Tervetuloa, Tiide! :wave: Mukavaa kun porukka kasvaa. Ikävää, että osa joutuu olemaan vielä epätietoisuudessa tutkimuksista huolimatta. Ja Lisa L:lle tsemppiä. Kunnioitettavaa, että pystyt olemaan murehtimatta liikoja. Olette varmasti hyvissä käsissä ja teidän eteen tehdään kaikki mahdollinen. Mitäänhän se murehtiminen ei hyödytä ja olo on varmasti "helpompi" kun ei kerää stressiä aiheesta, johon ei voi vaikuttaa. (toivottavasti ilmaisin ajatukseni selkeästi, enkä loukannut ketään..) Tämä on kuitenkin aina niin luonteen mukaista.
 
Paljon tsemppiä Lisa L, toivotaan että saatte normiarjen pian takaisin. Kaikki ylimääräinen on yleensä vaikeampaa kun on muutakin perhettä.

Mulla on ollut kantoliina käytössä kummankin kanssa. Ihan pienellä pitkä trikoinen liina ja sitten myöhemmin kankainen rengasliina (kun osaa jo itsekin pitää hieman kiinni). On ollut hyvä lenkillä, sisällä kotitöissä, ruohonleikkuussa ja vaikka missä :D

Tarvikelistaa pitää kyllä itsekin miettiä. Kirjataan ylös tässä kun ehtii..

Mukavaa itsenäisyyspäivää! :)
 
Mahtavaa, jos laitatte kokeneemmat noita tarvikelistoja! Tuntuu, että kaikenlaista on saatavilla ja kaupan, mutta mikä sitten on tarpeellista ja mikä ihan turhaa.. ihanaa, että meille on tulossa kevätvauvat, päästään pukemisrumbassa kesän ajan niin paljon helpommalla kuin talvivauvojen kanssa.

Hain äsken vauvavakuutusta Ifistä.

Onko teille tullut rakenneultrasta jotain tuloksia kotiin? Harmittelin neuvolassa, että kirjasivat ultrassa niin vähän mitään neuvolakorttiin, enkä muista juuri mitään sanottua, niin sanoi, että pitäisi tulla tuloksia kotiin. Meillä ei ole vielä näkynyt, mutta HUS-posti tuntuu olevan hyvin rauhallistahtista..

Olen menossa huomenna katsomaan kaveria ja hänen pariviikkoista vauvaansa, onko vinkkiä kivasta pikkuviemisestä? Jotain kivaa haluaisin keksiä myös huomion keskipisteestä pois joutuneelle parivuotiaalle isosisarukselle.

Kevis + poikanen 23+4
 
POKS POKS POKS !! 20+0 :heart:

En voi uskoa, että oikeesti oon jo näin pitkällä! Ja hitto, että oon onnellinen joka hetkestä. Vatsa pyöristyy ja eilen varsinkin liikkeet tuntui koko päivän ajan :heart: huomenna RU ja olen niin malttamaton! Miten sitä jaksaa odottaa :D
Onneksi tänään työpäivä, joten se ehkä nopeuttaa odotusta.

Olotila on mitä parhain. Ei päänsärkyjä (kop kop), huonovointisuutta tai muuta. Kevyt aamuväsymys kyllä vaivaa. En tiedä olenko ikinä ollut näin innoissani joulusta ja kaikista koristeista ym :D taidan seota.
Odotan Ikeasa saapuvaksi verhotankoja ja verhoja jotka tilasin viikolla. Vihdoin san kotiin hieman ilmettä :heart:

Liityin myös faceryhmään ja siellä avauduinkin jo hiukan haastavasta tilanteesta kotona. Miehellä kun saattaa olla heti joulun jälkeen lähtö Venäjälle puoleksi vuodeksi. Eli, jos hän sinne lähtee, ei hän näe raskauden viimeisiä kuukausia, ei syntymää, eikä ensimmäistä kuukautta. Täma hieman varjostaa meidän joulua, mutta mikään ei ole vielä varmaa, joten katsotaan rauhassa. En kuitenkaan halua seisoa hänen unelmiensa tiellä. Mutta itse hän sanoi, ettei pystyisi olla meistä erossa :heart: katsotaan...

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille !

ttaisku ja pikkunen 20+0 :heart:
 
Tarvikelistaa aikani kuluksi. Tosin nämä on aika yksilöllisiä, se mikä on toisen pelastus on toiselle täysi turhake :D Ja tokan kanssa voi olla ihan eri jutut tarpeellisia kuin ekan, saa nähdä..

Tarpeellisia:
vauvaöljy (kylpyveteen, karstan poistoon)
talkki (se + ilmakylpy rauhoitti punaisen pyllyn)
rintakumit (säästi alussa kipeitä rinnanpäitä)
HARSOT
tutti (ei muuten tarvittu mutta sairaalassa toisella oli niin kova imemisvimma, että meinasin pyörtyä unenpuutteesta. Vasta kun isi toi laitokselle tutin sai äitikin pari tuntia unta..)
rintapumppu ja pullot ( imetys muualla kuin kotona oli minulle aika haasteellista)
vaunut
vanulaput ja topspuikot
kampa
kynsisakset
kylpypyyhe
itkuhälytin (parvekkeella/ulkona nukuttamiseen)
vaunuihin kuomusuoja (suojaa vauvaa vedeltä, auringolta, tuulelta, lumelta jne..)
pyllypyyhkeet
jumppapallo (koliikkista, mahavaivaista vauvaa on hyvä hytkyttää siinä pomppien :D)

Turhakkeet:
vauvan pesuneste (kylpyyn tuli vain öljytippa ja peppu pestiin vedellä)
kaikki rasvat
pinnasänky (nukkui perhepedissä)
sitteri, puuhamatto (ei viihtynyt)
kantoliina, rintareppu (käyttö jäi muutamaan kertaan)
kylpyveden lämpömittari (käsikin riittää)

jne. Onhan niitä vaikka mitä, ei tule edes kaikki mieleen nyt :)
 
Torstaina olisi pitkään odotettu ultra ja toivon että saisimme tietää vauvan sukupuolen. Meillä on ennestään kaksi tyttöä ja jonkun verran tyttöisiä vauvanvaatteita joten olisi kiva tietää että voiko niitä ottaa uusiokäyttöön vai saako mennä vaateostoksille :)

Meidän nuorempi neiti (7v) juttelee jo kovasti vauvalle ja laskee kuukausia että koska tulee. Noh, kohta on jo uusi vuosi ja uskon että kevät menee todella nopeasti.

Meillä on molemmilla aina ollut vakuutukset ja ajattelin ottaa myös tälle uusimmalle tulokkaalle vakuutuksen.

Onko teistä joku kuullut kokemuksia Mutsy I Go yhdistelmävaunuista? Minulla oli jo melko vakaa aikomus ostaa Bugaboo Buffalot mutta nähtyäni ne livenä petyin kovasti. Olivat mielestäni todella ison kokoiset ja jotenkin kömpelöt. Ihastuin Mutsy I Go:hon mutta en oikeastaan löydä minkäänlaisia käyttökokemusjuttuja siitä.

Silloin lähes 10 vuotta sitten kun viimeksi olen vauvatarvikkeita ostanut niin ei ollut läheskään näin paljon valinnanvaraa, joten tunnen itseni aivan yhtä noviisiksi kuin ensisynnyttäjät :)

P.S. Yritin laittaa viestiä Zemar:ille ja Jenniella:lle FB ryhmään lisäämisestä mutta en tiedä onko mennyt perille.

Hyvää joulunodotusta kaikille!
 
Rakenneultra takana ja kaikki oli hyvin! Sukupuolta ei selvitetty ja kätilö sanoikin, että ei kovin mielellään niitä yleensä edes kerro. Rakenteet oli kunnossa ja pikkunen oli joogafiiliksellä. Aivan kaksinkerroin, piteli varpaistaan kiinni ja potki itseään naamaan :heart: jotain niin ihanaa!
Paino oli 338g. Pituutta en huomannut kysyä.
Aivan kuten aavistelin, istukka on suoraan navasta alaspäin, joten siksi liikkeet tuntuneet kevyesti.

Onnellisuus valtaa mielen. :heart:

ttaisku ja pikkunen 20+1
 
Tervetuloa, LizMon! :wave:
Mukava kun tulee lisää näitä loppupään odottajia niin ei ole niin kaukainen ja orpo olo. :D

(.) Viikon päästä ultra, innolla jo odotellaan.
Selailin esikon äitiysneuvolakorttia eikä minulla silloinkaan ollut tullut puoleen väliin kuin 1,5kg painoa lisää. Sitten 22-viikon jälkeen alkoi järkyttävä painonnousu ensimmäisten raskausmyrkytysoireiden mukana. Loppuraskaudessa painoa tulikin sitten reippaasti yli 20kg. Toivottavasti ei mokoma uusi, riski ilmeisesti on hieman suurempi kun sen kerran ekasta sai, mutta oireet pitäisi olla lievemmät.
Pari ystävää on alkanut kuittailemaa, että yrittäisin tahallani kontrolloida painoani. :mad: Niinkuin minä siihen voisin suuremmin vaikuttaa. He tietävät edellisen painonnousun lopputuloksen, mutta ei painokäyrän kulkua. Todella ärsyttävää kun juoruillaan selän takana, miten varmaan näännytän itseäni etten keräisi samalla tavalla painoa kuin viimeksi. Hitto, olisikin kyse ollut jostain ylettömästä pullansyönnistä, mutta kun salaattiakin syömällä painoa tuli yli 2kg/viikko. :kieh: Voi olla, että muutama ihminen tulee kokemaan jääkauden tässä ystävyyssuhteessa.
 
Eilen oli se kauan odotettu ultra. Kaikki oli niin kuin pitikin ja piiperolla oli painoa vähän reilu 300g. Kätilö oli todella ihana ja kertoi hirmu tarkasti kaikki mitä teki. Sukupuoli kysyttiin mutta sitä en voi valitettava täällä kertoa :)

TTAISKU -Sanoit että et muistanut pituutta kysyä. Mä kysyin mutta kätilö sanoi että sitä ei pystytä katsomaan (tarkoitan siis koko pituutta). Sanoi kuitenkin arviolta 20 - 25 cm. Ei kuulema saa mitattua niin tarkasti niin siksi niitä ei mitata.

Utran jälkeen käytiin mieheni kanssa kahdestaan syömässä kiinalaisessa ja vähän pyörähdettiin läheisessä lastentarvikeliikkeessäkin kuolaamassa kaikkea ihanuutta kuolaamassa <3
Päivä oli todella mukava :)

kaikille ultra antaa menijöille zemppiä :)

Sitkeäsissi & muru rv 20+1 <3
 
Ihanaa keskiraskausen aikaa meille kaikille =) vaikka omalla kohdalla alkaa olemaan jo ovella loppuraskauden vaivat...liikkeet käynyt hitaiksi ja ei oikein jaksa mitään, kyllä nuo kaksi vipeltäjää tuolla vatsassa vie voimat monta kertaa päivässä. On vain yksinkertaisesti levättävä paljon. Seisominen tuntuu kaikkein pahimmalta ja kyykkiminen.

Mitä rautaa käytätte ? mulla meni vatsa tosi kovalle Obsidanista ja siirryin takas Floradiksiin, mutta kun se ei viimeksi nostanut Hb:tä niin vähän skeptisesti suhtaudun. No, loppuviikosta labrakontrolli Hb:n suhteen ja äitiyspoliaika.
Sokerirasitus vielä tälle vuodelle, toivotaan, että sieltä ei ylläriä tulisi.
Paino seilailee ja nyt tullut +6,5 kg, mikä on kyllä aika vähän viikolle 24 kaksosraskudessa, kaikki on tuossa edessä vatsalla, takaa ei huomaa raskautta ollenkaan.

Luen teidän kaikkien jutut lähes päivittäin, mutta huono olen kommentoimaan...


Närästyksen kanssa pärjään nyt hyvin Renniellä sillointällöin, pahempana on ollut jokunen viikko sitten. Sormien puutuminenkin helpottanut, nyt en joka yö rannetukia käytä.

Äitiyspakkausta odottelen, yhden otin ja kaksi rahana. Olen ostanut osan pakkauksesta haluamani vaatteita toisellekin äitiyspakkaus kirppikseltä :) en halunnut kahta samanlaista pakkausta, kun en tule kaksosia samanlaisiin vaatteisiin pukemaan. No samanlaisia olen kyllä ostnut, mutta eri värisiä, ovathan he prinsessa ja prinssi.

T. Paulanna ja pavut, huomenna alkaa 25. raskausviikko, jee :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ruokien himoitsemisesta: Mites muilla, onko tullut himoittua jotain tiettyjä ruokia? Mulla ei ollut alkuraskaudesta mitään tiettyjä ruokia, varmaan koska mikään ei pysynyt ylipäätään sisällä, mutta nyt kun oksentaminen on loppunut melkein kokonaan olen alkanut himoita kiivejä! Tätä on kestänyt jo ainakin kolmisen viikkoa ja pahimpana päivänä olen syönyt kilon kiivejä! :whistle: Muuten olen syönyt joka päivä ihan vähintään puoli kiloa ja kilon söisin ihan tosta vaan, jos en yrittäisi himmailla :LOL: Positiivista tässä on ollut se, että näköjään kiivit toimivat samalla laksatiiveina ja ruuansulatus ei ole enää jumittanut ollenkaan!

Painosta: Mulla paino tippui ihan melkein puoliväliin saakka pikkuhiljaa, mutta nyt olen vihdoin tasan lähtöpainossa. Painoa on tullut nyt kolmessa viikossa kilon verran. Saattanut olla pikkujoulujen runsaalla määrällä vaikutusta asiaan, kun normaali ruualla ei paino noussut kirveelläkään :)

Mulla on kohtu niin edessä ja istukka takaseinässä, että sen lisäksi, että liikkeet on tuntunut selvästi jo 15+0 ja koko ajan voimistuu, niin tunnen usein aivan selvästi kädellä vauvan mahan ulkopuolelta. Vauva viihtyy vinottain pää kylkiluita kohti ja pää usein melkein törröttää vatsasta ulospäin. Mies ei ole vielä potkuja tuntenut, koska malttaa pitää kättä mahalla korkeintaan viisi sekuntia ennen kuin luovuttaa. Varmasti kyllä tuntuisi jo. Hän tuntuu kuitenkin olevan enemmän kiinnostunut tuosta rintavarustuksesta :D

Ensi viikolla kelaneuvola. Mielenkiinnolla odotan verenpaineen ja hemoglobiinin kehitystä, koska pyörrytysoireet ovat koko ajan pahentuneet. Rautaa ei vielä suositeltu viimeksi syömään.

Karo & tytteli 20+6
 
Oireista: Verenpaineet on edelleen alhaalla, eilen oli paineet 98/61 ja ei kiva. En tiedä aiheuttaako se vai kasvava vatsa sitten jalkojen ja käsien puutumista. Etenkin öisin on alkanut puutumaan pahasti kädet sekä jalat, ja päivisin jalat pistelee, puutuu, tuntuu siltä kuin olisi suonenveto alkamassa mutta ei sitten kumminkaan. Sänky on vuorattu tyynyillä ja nukun sellaisen tyynykeon keskellä koittaen asetella niitä jalkojen väliin jne, vähän hankalaa jo on. Pissalle pitää nousta aina klo 3-4 välillä ja sitten valvon tunnin pari. Harjotusta yövalvomisiin....

Liikkeet Täälläkin paljon potkutellaan jo päivittäin. Ja heti jos liikkeitä ei ole tuntunut, huolestun :) Mutta olen sitten aina saanut tuoremehulla tms likkaan taas vipinää.

Himoista Olen syönyt ihan liikaa sokeria, eikä lähestyvä joulu herkkuineen auta asiaa... Kiloista en stressaa mutta eihän se hyvää tee jos on koko ajan sokerit ylhäällä eikä hampaatkaan kiitä! Toisaalta uppoaa edelleen hyvin myös vihannekset, hedelmät ja sen sellaiset. Joten helposti saatan syödä rasiallisen kirsikkatomaatteja tai puolikkaan kurkun kerralla. Myös satsumat maistuu.

Torstaina neuvolaan, sit saankin hoitaa jo paperiasiat pois alta. Ihanaa :)
 
24+0 POKS! Nämä viikot kuluvat kyllä ihan eri tahtiin kuin ekalla kolmanneksella, kohtahan viimeinen kolmannes on edessä! (4vkon päästä, mut sehän on ihan kohta!)

Rautavalmisteista söin Obsidania, ei mulla ummeta, pikemminkin päinvastoin.. (mustia räjähdyksiä). Halvimman merkin Retaferin en ole koskaan kuullut sopivan kenellekään, joten sitä ei kannata turhaan kokeilla. (en toki ole mikään alan ekspertti)

Ruoka-ainehimoja ei ole liiemmin esiintynyt, hedelmät ja tuoremehu maistuu, mutta ei sentään kilokaupalla :D Kiiveissä on hyvin kaliumia, onkohan sinulla Karo siitä puutetta? Uskon himojen liittyvän jonkin ravinteen puutteeseen (ei kyllä taida päteä suklaan ja roskaruuan kanssa.. :LOL: ) Finelin sivuilla voi ihmetellä ruokien sisältöjä: Kiivi, kuorittu - Fineli (hakusanaksi etsimäsi)

Kevis + poikanen 24+0
 
Edelleen seesteinen keskiraskaus jatkuu. Tuntuu, että aika kuluu huomaamatta ja välillä unohtaa koko raskauden. Pikkuisen potkut onneks muistuttaa, että elämää siellä masussa on <3

Ruokahimoja ei hirveesti tällä hetkellä ole. Mut suklaata menee aivan liikaa. Saas nähä miten paino on noussu. Ensi viikolla seuraava neuvolakäynti.

Viimeisen viikon ajan mulla on ollu outo päähänpistos. Haaveilen nimittäin jo kolmannesta lapsesta. Joku hormonihäiriö nyt on oltava, koska toinen oo vielä syntynyt. Liekö siitä ajatus lähteny pyörimään, kun mies totes, että outoa, jos tämä ois meidän viimeisin. Kai sitä itsekin kauhistelee, ettei tää saa olla viimeisin kerta nauttia raskaudesta. Jos tätä oloa voi sanoa nauttimiseksi ;)

Lumi-15 21+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku-Katti
Heipä hei täältäkin :)

Raskaus etenee rauhallisesti omalla kohdalla. Työkiireet painaa päälle, samoin lähestyvä joulu pikkujouluineen ja joulujuhlineen. Ja ihanaa, esikoinen on oksennustaudissa |O No, tulee jos on tullakseen..Tulisi vain äkkiä, ettei jouluna olla loppu perhe sairaana.

Ruokahimoja ei ole. Ruokahalu on pienentynyt, kun vatsa kasvaa niin vauhdilla. Enää ei tee niin paljon mieli makeaakaan (normaalisti oon suklaan suurkuluttuja).

Ensi viikolla olisi neuvola. Siellä otetaan jälleen verikokeet mun rh-negativiisuuden vuoksi. Samalla täytetään Kelan paperit.
Ja enää kuukausi aikaa seuraavaan ultraan, jossa tarkistetaan istukan sijainti. Sitten ollaankin jo liki 30 raskausviikolla, hui :)

Boomkaa ja papunen 22+4
 

Yhteistyössä