Minä oon niin väsyny että nukahdan ihan pystyyn. Ihme ettei ole leuat vielä lonksahtanu sijoiltaan ku haukotuttaa niin kauheesti |O
Saan juosta ihan olan takaa aamusta iltaan kun kouluun ja eskariin viemiset ja hakemiset, oman isän hoito arkipäivisin (halvaantunut), kaikki kotityöt ja lapsien hoidot. Isäntä on ollu pari viikkoo sitte olkaleikkauksessa joten ei saa tehdä mitään vielä moneen viikkoon.
Tänään sammuin sohvalle ja muutenkin ihan kooma olo koko ajan. Palelee ja hiki vuoronperään, välillä yhtäaikaa!! Kohtu vihloo ja on ku keilapallo ois työnnetty sinne. Selkeesti kohtu ilmottelee että nyt eukko juokset liikaa, mutta ei oikein auta : /
Kovasti lueskelen teidän muiden kirjotuksia mielenkiinnolla mutta koskaan ei muka kerkeä vastaamaan tai sitten on aivot niin narikassa ettei tajua mitään.
Mulla on nyt alkanu se ihana vatsan turvotus josta moni muukin on maininnut. aluksi se tuli vasta illalla mutta nyt se on heti aamusta ilona. yhdet housut joutui jo kaapin perälle kun tuntui että nappi porautuu vatsanahkan läpi.
Itse en aio mitenkään lisätä liikuntaa. Nämä rattailut koulun ja kodin välillä saa nyt riittää. Sitten kun tämä kaamea väsymys on selätetty niin ehkä sitten lisään lenkkien pituutta. Nyt ei oikein happikaan kule. Hengästyy aivan olemattomasta.
Ollaan kerrottu jo aika monelle vaavasta. Tai no miehen vanhemmille ja veljille. Miehen serkulle ja tietysti isommille lapsille. Mun puolelta ei tiedä vielä kukaan. Minusta tuntuu että mun vanhemmilla on kanssa todella tyly reaktio vaavauutsiin. Ne kauhistui jo edellisestä lapsesta ja nimivalinnankin haukkui ihan pystyyn. Mutta eipä sillä niin väliä. Eipä ne osallistu muutenkaan meidän elämään. Aina ollaan lapsemme itse hoidettu ja jotenkin vaan tuntui siltä ettei meidän perhe ollut vielä tässä.
Mulla on jotenkin niin tyyni olo tästä raskaudesta. Viime raskaus olikin jotain aivan muuta ja vielä vuosi sen jälkeenkin. Tämä tulee menemään hienosti
Mulla on ollu joka kerta tuo painon nousu aika moista mutta joka kerta ne on kiltisti lähteneet ilman ylimääräisiä rehkimisiä. Tykkään kovasti kävellä ja maitoa tulee yli tarpeiden joten siinähän ne kivasti kuluu. Vahdin syömisiäni mutta en aio masentua liikakiloista. Synnytystä en halua ajatella. Se menee niinkuin menee. Inhoan epiduraalia yli kaiken, mutta joka kerta sen olen joutunu ottamaan. Jotenkin on niin "päivä kerrallaan"- fiilis. Kai tämä raskaana oleminen ja vaavan hoito on jo niin tuttua. En halua murehtia turhia, yritän elää tätä päivää ja nauttia tästä kaikesta mitä mulla jo nyt on ja mitä tulenkaan vielä saamaan. Olen vasta näin kolmekymppisenä ymmärtänyt tämän elämän ihanuuden ja oppinut nauttimaan siitä mitä mulla on, enkä murehdi sitä mitä ei ole.
Rakkaudella
Villis ja Vilperi 5+2