***Huhtikuun Helmet 2012 ' MAALISKUUSSA ' ***

Piti tulla uusi kuukausi myös omalta osalta merkkaamaan.

Maaliskuu itsellä alkoi myös tutustumisella sairaalaan. Olki kenties oltiin samassa tutustumisessa, katselin että HYS:ssä olisit myös synnyttämässä.
Oli itselle jännä tunne käydä siellä, aiemmin omat vierailut olleet katsomassa veljenpoikia kun syntyneet, viimeisin n. 5 vuotta sitten. Kenties jo 6 viikon päästä sitä itse olisi siellä sitten asiakkaana.. :)

Nojuu, keväisestä säästä nautiskellen ja lomaa viettäen, jossa aika on käynyt jo välillä vähän pitkäksi.. ;) tai ei ole vain jaksanut enää mitään puuhastella. Toisaalta ehkä tässä vaiheessa tämä lepo tekeekin ihan hyvää, tiedä millainen tapaus sieltä tulee ja kuinka väsynyt/kiireinen sitä onkaan vauvan synnyttyä.. :)

saraneito & bertta 34+2
 
Minä en osaa sanoa onko meno nyt niin vähentynyt mahassa, meilläkin on silleen, et jotkut päivät kauhee jytinä tuolla ja toisina päivinä saa keskittyä ihan, että tuntee liikkeet..

Lapsilla viimeinen koulupäivä ennen hiihtolomaa ja kuopuksella viimeinen kerhopäivä tänään- sit lomalle :) Ihana kun näin hiihtoloman aikaan saa alkaa nauttia kevät säästä :)

Josefia ja poika rv 33+6
 
Eilen kävin neuvolassa, ja poju oli kääntynyt, ja istuu siis jälleen. Maanantaina meen uudestaan ja katsotaan kummin päin on, jos perätilassa niin varataan mulle samantien aika Jyväskylään missä yrittävät kääntää ja katsotaan minkä kokoinen on ja onko mahdollista synnyttää alateitse vaikka perätilassa olisikin. Nyt ahdistaa että kaveri kasvaa ihan hulluna viimesinä viikkoina ja saan heittää hyvästit alatiesynnytykselle. Muuten neuvolassa oli kaikki ok.
 
Uusi pino ja viikot Poksuu 32+0 :heart:
Ihmeitä ei tänne kuulu, eilen käytiin kaupungilla ja ravintolassa syömässä koko perheen voimin:) mukavaa vaihtelua..
Unista..Näkeekö muut painajaisia tai muuten vaan omituisia unia?Mä näen ahdistavia unia,alkaa vähän tökkimään hyvien unien puute: / ja kun päivisinkin ahdistaa ne unet..
Kipujakin on kun vauva tökkii häpyluuhun, selkä puutuu ja välillä tuntuu että vauva yrittää suoristaa kylkiluita:D
Hyvää viikonloppua kaikille =)
 
Täällä tänään RV 32+0! Aika se vaan kuluu huomaamatta - vastahan mie plussasin! :) Teen fyysisesti raskasta työtä, minkä vuoksi oon ollut sairaslomalla yli kk:n. Rasituksesta kun on aiheutunut ennenaikaisia kipeitä supistuksia eikä kävelykään ole aina onnistunut muuten kuin seinästä tukea ottaen. : / Onneksi levon myötä supistukset ovat pysyneet poissa, mutta kävely on edelleen satunnaisesti todella vaikeaa.

Vauvantarvikkeetkin alkaa olla vaunuja lukuunottamatta hankittu. Kuinkas muilla? :)
 
vauvatarvikkeet ollaan hommattu jo kaikki(viimeviikonloppuna ostettiin uus turvakaukalo, se olikin viiminen hankinta)... rintapumppua en ole tosin vielä ostanut, kun en ole päättänyt vieläkään haluanko käsi-vai sähkökäyttöisen (viimeksi mulla oli aventin käsikäyttönen, mikä oli ihan ok).

Aamulla mulle iski siivousvimma: siivosin keittiön ja vaihdoin petivaatteet, mut siihen se sitten jäikin, kun iski alavatsalle kamala kipu- nyt siis menee lepäillessä sen aikaa josko kipu hellittäisi : /

vauvan liikkeet: hieman rauhallisempaa meininkiä on masussa ollut- enää mun kylkiluut ei saa kovaa kyytiä :D pikkuinen hikkailee tosi paljon ja liikkeet on enempi sellasia hiertäviä(tietty, kun tilakin rupeaa käymään jo vähiin.

Jassåå+ pyöriäinen 35+2
 
Poksumaan tuli 34+0. Nyt jotenkin jo huokaisen. Pitkä matka ollaan tultu ja vaikka vielä on hyvä pysytellä murun massussa, niin taas yksi etappi on saavutettu.


Liikkeet: Meidän muru vetää massussa sellasta menoa, että pelkään hänen koko ajan potkasevan kalvot. Maha heiluu miten sun sattuu ja poika pyörii ihan villinä. Ei ainakaan kiinnittynyt vielä ole lähellekkään. Toivoisin jopa, että kiinnittyisi, niin vois enää vaan raapia ja monottaa mua. Mulla tekee oikeesti jo tosi kipeetä nuo liikkeet. Aikasemmin ei oo sattunut näin. Onhan se mukava, että ei tarvi liikelaskentaa tehdä, mutta ei oo kiva pelätä, että tulee oikeesti läpi mahasta: / uskonkin että tämä synnytys lähtee käyntiin vesien menolla. Kuopuskin riehu oikein kunnolla sen yön, kun sitten aamuyöstä kuulu naps ja vedet meni:) Ainoastaan isin käsi massulla saa pienen rauhottuun. Tosin eilen illalla mietinkin, että kun meillä nuo volyymit on aika katossa koko ajan, kun muksut meuhkaa, niin kaveri tahtoo jo olla veljien mukana. Mielenkiintoista varmaan tulee muutenkin noiden kolmen pojan kanssa oleen, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja takuulla ääntä:LOL:

Pomppuli ja muru 34+0
 
Olipas mulla liskojen yö! Oon nukkunut pari yötä tosi huonosti ja viime yö veti kyllä ihan pohjat. Menin vasta yhdeltä sänkyyn kun ei nukuttanut ja kun pääsin sänkyyn niin vauva alkoi möyrytä ja sit alkoi supistella. Tuli ihan napakoita kipeitä supistuksia ja olin kyllä et voi hitsi nytkö tuli lähtö. Reilu pari tuntia niitä kesti ja sen verran vaikutti et suolisto tyhjeni! kolmen jälkeen otin panadolin ja pakkasin varmuuden vuoks sairaalakassin. Puol neljä oon kattonu kelloo vikan kerran ja sen jälkeen nukahtanut niin et 8.15 heräsin enkä saanut enää unta.

Ei mulla oo noissa aiemmissa odotuksissa kyl supistellut yhtään ennen synnytystä, tai ei ainakaan kipeästi. Jotenkin tuli sellainen ihme olo et ei tää nyt vielä voi loppua kun ihan kesken koko odotus! Viikot nyt 35+2 ja ultran mukaan 35+6 ja esikkohan lähti tulemaan 36+2 ja sillonkin oli ihan pöllähtänyt olo kun ei yhtään ollut valmistunut siihen et niin aikasin tulis!

Toivottavasti noi supparit oli silti sellasia et jotain vaikutusta olis tiistain lääkärineuvolaan mennessä. Toisaalta jos nyt viikonloppuna synnyttäs niin mies pääsisi mukaan synnytykseen :D Eli tänään haen miehen kotiin viikonlopuksi ja maanantai-iltana sit lentääkin jo ulkomaille.

Champion ja Martti 35+2
 
Champion: samanlaisissa fiiliksissä mennyt mulla pari yötä ja paniikis tosiaan kans laukun pakkasin. Mulla tuntuu että nuo liikkeet aiheuttaa ne supparit, mut mene ja tiedä. Alkaa varmaan tätä kolmatta oottaessa olla jo paikat niin kulunut, että supparit on herkässä:LOL:
 
Unia ei hirveästi ole nyt enää tullut nähtyä, levottomien öiden takia kai, mutta silloin kun niitä näkee, ne ovat seksiunia. :p Aikasemmin ne olivat järestään sellaisia unia, joissa pelastin tuota kuopusta milloin veden alta, milloin jostain korkealta tai jostain muusta vaarasta. Varsinaisia painajaisia ne eivät olleet, sillä olo ei ollut mitenkään toivoton noiden kanssa.

Liikkeet ovat edelleen aktiivisia ja tuntuu, että epeli koettaa tulla vatsan läpi ulos. Parempi niin kuin että koettaisi läpäistä jotakin tuolta kohdun suulta! Kovin ikävältä tuntuu silti välillä. Tosin viikkojahan meillä on "vasta" 32 + 3 eli kai siellä jonkin verran tilaakin vielä on. ;)

Hyvin samoja olen miettinyt kuin Pomppulikin, eli meillä kanssa isot pojat pitävät melkoista menoa pitkin päivää ja jotenkin tuntuu, että he saavat tämän pienenkin innostumaan aivan järjettömään menoon välillä. Ja kättä jos laittaa vatsalle rauhotellakseen pientä, se vetää vielä herneet nenään ja potkii kättä pois oikein urakalla (härkänä kai on ulos tulossa...:D ). Alkaa tuo tulevaisuus tälläisen trion kanssa kohta jo pelottaa!! :$

Tavarat on hankittu! Enää tarvitsisi laittaa ne paikoilleen ja pestä pestävät sekä etsiä tuolta varaston nurkista osa kuten rintapumppu.
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa käyty:
Rv 31+5
Paino:-280g/vko JES!! :D (yht.11.3kg)
RR: 121/68
Pissa: puhdas
Hb:118
Sf:30cm (olihan se kasvanut kun viimeksi oli 27cm) :)
Tarjonta: Rt ja pää kuulemma jo melko alhaalla. (ei ihme että painaa...)
Syke: +
Liikkeet: ++

Vauva potkii melko kovasti kylkiluihin ja nyrkkeilee. Varsinkin kun itse menee makuulle. Yöt menee vaihtelevasti...välillä hyvin ja välillä ei niin hyvin.

Jokohan Tiijona saanut vauvelin? :) :heart:

Bluebaby ja vauveli 31+5
 
Mä nään kans ihankummallisia unia, välillä melko ahistaviaki ja oon jos jonkinmoisesta tilanteesta joutunu niissä selviämään veljen lasten kanssa. Aina jotenki tuntuu, et joku koittaa ne multa viiä ja oon joutunu keksimää niille mitä kummallisempia piilopaikkoja. Sit on jotenki unessa tuntunu, et tiiän, et nään unta, mut en kykene heräämää. Masukas on kyllä antanu nukkuu yöt melko rauhassa.

Oli melkeen käyny ikävästi, ku meijän pakastin on varastossa, ni oli lähteny töpseli irti jatkojohdosta, ni se on kai kaiketi vuorokauden ollu ilman sähköä, ni oli marjat vähän päässy lämpenemään, mut ei onneks ehtiny kokonaan sulamaan.

Vauvatarvikkeista pitäs olla kasassa kaikki välttämättömimmät. Rintapumpun hankin sit vasta, ku tietää, et miten koko imetys lähtee käyntiin. Oon vähän pohtinu tollasta Ainu Harmonya. Onko kellään moisen toimivuudesta kokemusta? Kaikenmoista muutakin voipi sitte hankkia, ku päästään vauvan kans kotii, jos tuntee tarpeelliseks.

Mulla on täällä käynnissä hidastemponen keittiön pöydän raivaus, ku on vanhemmat tulossa viikonlopuks, ni olis kai kohtuullista, että mahduttais kaikki samaan aikaan ruokapöydän ääreen. :) Jonkun sortin mummokuume on kans iskeny, ku aamusta asti on ollu tosi kuuma ja välillä oikeen menee semmosia aaltoja kehon läpi, mut kuumetta ei onneks oo, piti sekin tarkistaa. :)
 
Vauvan tarvikkeet: Just eilen saatiin puhelu, että miehen veli antaa heidän reilun vuoden ikäisen lapsen sitterin meille, sen kun vaan hakee :) Ja pinnasänky haetaan huomenna miehen sukulaiselta, sit alkaa olla kaikki hankittuna :) Pikku ""sälä"tarvikkeistakin taitaa muuten kaikki olla paitsi vaipat ja korvikkeet..

Pomppuli: Joo kulunutpa hyvinkin :D
 
Aloin kokoamaan mukamas pinnasänkyä, mutta en mä prkl käsittäny miten se pohja tulee kiinni.. Eikä ole minkäänlaisia kokoamisohjeita eikä edes muistikuvaa miltä se on siskolla näyttäny koottuna 7 vuotta sitte.. Tekis mieli ostaa ikeasta uus pinnis ja sillä sipuli. argh!
 
Toiseksi viimeinen työviikko takana ja tänään poksuu 32+0! Aikas jees :)

Kiitos taas Vauvikselle uudesta pinosta, ihan hurjaa kuinka aika menee. Onnea Sisun kotiin saamisesta :flower: Ja toivottavasti Tiijonalla on ja vauvalla on kaikki hyvin myös :) Tästä ne vauvat vaan sitten lisääntyy!

Eilen ei ollut ihan mun päivä. Pankkikortti unohtui ravintolaan jossa käytiin kaverin kanssa syömässä ja kotimatkalla vielä pyllähdin liukkaalla suoraan takamukselleni oikein kaaressa :( Ei sattunut mihinkään kun tuota pehmustetta takapuolesta löytyy, mutta tietysti huoletti heti, että onko kaikki kunnossa kun tärähtää tuonne mahankin puolelle vaikka ei mahaan mikään osunutkaan. Soittelin sitten äippäpolille ihan vaan tarkistusmielessä että mitä merkkejä sitä pitikään seurailla. Ja ei ole siis ollut mitään oireita pyllähdyksen jälkeen, ei vuotoa, suppareita tai liikkeiden vähentymistä. Päinvastoin, tuntuu että tuolla mahassa vaan bileet paranee päivä päivältä :) Kaikkea sitä sattuukin, mies ei kuulemma päästä mua enää mihinkään ilman valvontaa ja ilman kunnon coretex-kenkiä :D Että pysykää muut pystyssä, tuolla on tosi liukasta nyt kun vesi sulaa lumen ja jään päälle!

Illalla anopin ruokien ääreen täyshoitoon :) Nauttikaa keväisestä viikonlopusta ja pitäkää huolta itsestänne ja masukeista :wave:

Vappuvaavi ja tulokas 32+0
 
Juuri käytin koiria kävelemässä ja samalla itsekin hieman haukkaamassa happea. Ihan jopa 1,5km käveltiin!! :ashamed: Kamala tätä miun kuntoa. Vaan jospa sitä kohottelisi sitten tuolla toukokuun tienoilla paremmaksi. :)

Liukasta on eli laitoinkin piikit saapaan pohjiin vaikka karkeaa kuviointia ne pohjat ovat muutenkin. Ite pelkään lähinnä tuota liukastumista ja sitä, että joku paikka revähtää siinä ohessa, kun jo tuo kävely tekee sen verran kipiää haaroihin jo ilmankin.

Eilisen kiinalaisen aterian rippeet meni juuri uuniin. Nam!! :popcorn:
 
Neiti80: Onpas hurja kuva. :)

Unista: Mulla kans aivan hirveästi unia, ja kaikki tosi outoja.

Täällä on aloteltu pikku hiljaa vauvelin häätäminen. Kävin tänään kävelyllä huomattavasti pidemmällä ku aikoihin... Oli niin ihana ilma! Sitte innostuin vielä lähtemään kaupungille. Ostin itselleni muutamia imetykseen sopivia paitoja ja kotona huomasin että olin saanut vahingossa yhden 25 euron paidan ilmaiseksi! :) Nyt sitte odottelen millanen yö on tulossa...

Äittä ja Mussukka 36+4
 
Tulinpas minäkin poksumaan ja korkkaamaan uuden pinon...

Mulla tänään poks 33+0 ja viikon kun vielä jaksais makoilla niin saan virallisesti noustasohvalta, tai on vähän pakkokin kun loppuu tuo veritulppaesto lääkitys sillon =)

supistustenesto lääkkeet lopetettiin pari päivää sitten kun soittelin äippäpolille ja valittelin hurjaa sykettä. Kävin tutkimuksissa ja verenpaineet n.60/96 jo ennen lääkkeenottoa et siihen lääkkeeseen tuli sit kielto. vieläkin on tosi alhaset paineet ja leposyke ympäri vuorokauden 95-109. ärsyttävä vaiva. Lääke siis adalat joka laskee verenpainetta. Onneksi supparit eivät ole yltyneet vaika lääkitystä ei enää ole.

Vaavi on edelleen kauhean ylhäällä ja närästää hirmuisesti koko ajan ja hengitys välillä vaikeaa. Painoarvio tällä hetkellä n. 2kg et ihan mukavasti jos päättää tosiaan jo syntyä. Esikoinen oli aika pikkuinen kun 36viikolla syntyi ja painoi 2400g.

Vauva ikävästi välillä kutittelee kohdunsuulla ja todella toivon ettei kaivele itseään siellä ulos =) olis ihana hieman ehtiä kuntoutumaan ennen synnytystä ettei tuu ihan mahottoman rankkaa urakkaa.

Ora Land tuplat saapuivat mutta ovat vielä kokoamatta, itse en ole niitä edes testannut kun vuodelevossa olen ollut 2kk mutta mies kävi testaamassa liikkeessä ja oli tyytyväinen, kerroin kyllä omat kriteerini mitkä vaunuista pitää löytyä. Toivottavasti ovat hyvät kun maksoivatkin melkein 600e mikä on hieman enemmän mitä ajateltiin tupliin laittaa, mutta saahan nuo myytyä jos eivät käytössä miellytä. ¨

Kauhukseni huomasin kuinka vähän meillä on vauvalle pieniä vaatteita jäänyt esikolta ja jännäilen nyt ehdinkö kirpputori kierrokselle ennen ku vaavi syntyy. Jonkun verran ostin uutena vaatteita mutta eivät nuo riitä mihinkään. :LOL:

Leppoisaa odotusta kaikille!
 
Ihanan paljon meidän palstalla tulee tekstiä! Tässä vähän omia päivityksiä…

Hyvät viikot on meillä myös menossa, itsellä myös jo 31+4. Alussa lääkärit varoittelivat, että en pääsisi ehkä näinkään pitkälle, kun olen kuulemma niin pienikokoinen kaksosodottaja. Mutta minäpä olen näyttänyt niille, ja voin ihan hyvin :) Sf-mitta taitaa huidella vain ihan omissa lukemissaan suhteessa viikkoihin, kun on jo nyt 34…

Neiti80 ja nykeröt: hauska nähdä, että sullakin kaksoset tekee tuota jumppaa! Mäkin olen välillä ihan ihmeissäni kippuroinnista ja mahan omituisista asennoista :D Ja tuntuu tosi ahtaalta!

Joku kirjoitti ”sukkapuikkokivuista”. Olen tunnistanut nyt niitä muutaman päivän, ilmeisesti toinen vauvoista (perätilassa) potkii tuonne tosi alas ja saa tuon tunteen ja kivun aikaan.

Meillä on melkein kaikki tavarat hankittuna. Korviketta yms. pientä puuttuu, mutta tärkeimmät isot hankinnat odottavat jo valmiina. Imetysliivitkin sain viimeinkin hankittua tällä viikolla. Tosin uskalsin ostaa vain yhdet, kun ei tiedä millaisiin mittasuhteisiin nuo daisarit tässä vielä venyy =)

Mäkään en näe unia, vähän rauhattomien öiden takia, mutta nyt olen muutaman viime yön ”örissyt” eli ilmeisesti yrittänyt jotain puhua unissani, heh. Itse herään omaan omituiseen ääntelyyni…jotain tuolla aivoissa ilmeisesti rullaa jossain univaiheessa :LOL:

Tsemppiä kaikille taasen ja toivotaan vähän vielä viikkoja lisää ja synnytystä toivoville sitä pikapuoliin.
 
Haavakivun takia kävin tänään ssalissa ultrassa. 32+4 ja painoarvio oli 1480g. Alarajan alapuolella. 2viikon päästä kasvukontrolli. Näinköhän leikkausaika aikaistuu jo tälle kuulle. Jänskättämään kävi toden teolla.
 

Yhteistyössä