Huomenta!
Mä jäin illalla ja yöllä miettiin tuota mun tekstiä. Toivottavasti kellään ei jääny kuvaa siitä, että oon tarkka ulkonäöstäni tms. Siis sellaista ylpeyttä, koska niin ei ole. Ois pitäny kirjottaa tuo teksti ajan kanssa, muutenkin siinä tyttö tuhisi lattialla ja mies kyseli et mitä kirjotan. Tuosta ulkonäöllisestä puolesta en oo sen kanssa jutellut.
Siis tää homma on mennyt näin, että ennen tuota tyttöä, laihdutin melkein 20 kg, ja tulin raskaaksi. Siihen asti aina raskautuminen on ollut vaikeaa tai sitten useat keskenmenot olleet vaivana. Mulla todettiinki sitten pco, johon sanoivat että oireetkin helpottuu kun painoa saa tippumaan. Siis suoraan sanottuna olin läski tuohon aikaan. Inhoan nähdä joka ikistä valokuvaakin noilta ajoilta ja toivon etten koskaan enää siihen joudu. Painoa ennen tytön raskautta tais olla 81 kg ja synnytyksen jälkeen jälkitarkastuksessa olin sen 69 kg, nyt paino oli neuvolassa 72. Että paino nyt ei sinällänsä ole noussut juuri lainkaan, kun alkuraskaudessa se oli sen 71.
Jotenkin sillon ku tää raskaus alko, mun oli tosi vaikeeta suhtatutua siihen masun kasvuun, vaikka jokainenhan sen nyt näkee että kyseessä on vauvamasu, ei mitään muuta, mutta se vika oli mulla itsellä päässä. Siitä oli tosi vaikeata päästä eroon. Ja joka kerta ku sitä murehdin, murehdin samaan aikaan sitä, että miksi ajattelen niin.
Onneksi nyt voin jo nauttia tästä. Arpia tms en pelkää, niitä tulee jos on tullakseen. Mun oma heikko itsetunto on saanut tän aikaan. Ja varsinkin se, että ennen olen aina kokenut itseni kauniiksi raskaana ollessa, mutta nyt näin ei ole ollut, vasta nyt alan kokemaan niitä tunteita jälleen.
Ja toinen syy miksen ole nauttinut tästä raskaudesta on se todellinen synnytyspelko. Mä en ymmärrä että mistä se on tullut. Mulla on takana 2 normaalia synnytystä, esikoisen jälkeen olisin uskonut että tämä olis tullut, kun vauvaa on elvytetty, mutta ei, vaan tää on tullut tuon tytön synnytyksen jälkeen. Joka siis oli kuin mallikirjasta tehty. Kaikki meni tosi hyvin. Synnytys kesti alusta loppuun 2,5 tuntia. Synnytys oli siis käynnistetty ja se käynnistettiin puhkaisemalla vedet. Kipulääkkeitä en ehtinyt saada, kun olin niitä vailla ei niitä enää ehditty antamaan, eikä tämäkään ollut järkytys sillähetkellä. Ponnistusvaihekkin on kestänyt 1 minuutin. Joten siis mistä ihmeestä tämä nyt kumpuaa????
Jokainen kelle oon kertonut asiasta, niin myös neuvolassa sanottiin että kyllä se siitä helpottuu, että tässähän on vielä aikaa, niin on, aikaa kyllä on, mutta kun se ahdistus on kasvanut päivä päivältä enemmän. Noin mäkin ajattelin alussa, että kyllä se kaikki unohtuu, että sitten vaan taas uudestaan, mutta ei, se vain kasvaa ja kasvaa.
Kyllä neuvolassakin sit se mun oma täti ymmärsi, ja kun juteltiin niin osasi ottaa asian niin ettei enää painostanut sitä että kyllä se unohtuu. Mikäli tää ahdistus sen suhteen vain kasvaa niin sitten meen sinne pelkopolille.
Sitä sanoin siellä, että enimmän vaikeuden mulla on molempien synnytyksissä tehnyt se, että mut on aina sidottu sänkyyn kiinni. Siis molemmat olleet käynnistettyjä synnytyksiä ja on ollut piuhat milloin mihinkin joten liikkumatilaa on ollut tosi vähän. Sen kun voisi välttää tällä kertaa ja saada kokeilla sitä suihkua tms siihen kipuun...
No, nyt meen panikoimasta tästä ja lähden käyttäämään koirat pihalla.
Ai juu, neuvolassa oli tiistaina kaikki ok. Laittelen tietoja myöhemmin ku tuun taas tähän.
Kummatkin lapset ollu vielä suht pieniä, tyttö synty 38+2 ja paino 2760g ja poika 38+4 3195g.
