Huhtikuun Helmet 2011 huhtikuussa **MEIDÄN KUU**

Mun oli pakko vähän tulla vielä jatkamaan keskustelua muiden uteluista... Mua se ei ole vaivannut laisinkaan. Olenkohan outo vai vaan huomionhakuinen ihminen? :) Tiedä häntä, mutta mua ei jostaan syystä ole kiusannut ihmisten kyselyt lainkaan, päin vastoin.

Ehkä kaikkeen vaikuttaa se, että on kyse kauan yritetystä ja odotetusta esikoisesta. Kun asiaa joutui muutenkin salailemaan yritysajan toistuvien keskenmenojen pelossa ja alkuraskauden ajan muiden ongelmien takia, nyt tuntuu ettei haittaa tippaakaan vaikka kyselisivät 5 kertaa päivässä! Itseasiassa se tuntuu vain siltä, että ihanaa! Odotuksessamme on henkisesti mukana näin monta ihanaa ihmistä, näin intensiivisesti ja lapsestamme tulee todella odotettu ja toivottu. Tuntuu myös siltä, että minusta ja voinnistani välitetään. Aina ei ole elämässäni näin ollut. Nyt olenkin nauttinut kaikesta saamastani huomiosta täysin rinnoin ja vailla huonoa omatuntuoa!

Voi olla, että jos ois kyseessä jo neljäs lapsi, ajattelisin toisin. Tai sitten en. Eihän sitä tiedä. Joka tapauksessa äidillähän on tässä vaiheessa oikeus juuri sellaisiin tunteisiin kuin nyt sattuu tuntemaan. Ajattelin vain tuoda positiivista näkökulmaa esiin, josko se helpottaisi jonkun kiukutusta. Sitä, että hyväähän ne ihmiset tarkoittaa kysyeessään. Ja että ei se lapsi hitaammin tai nopeammin synny sillä perusteella, että joku kyselee. Ja usein miten kyselijätkin sen tajuaa.

Mulla on suurimmat kamppailut oman pään kanssa. Millä saisin sieluni uskomaan sen saman, mitä järki tajuaa? Että kyllä lapsi tulee, kun on tullakseen. Mä olen nimittäin tosi hermostunut itseeni ja siihen, miten kärsimätön olen. Miksi en osaa rauhassa odottaa, kun tiedän kuitenkin että ennen pitkää se poikanen sieltä putkahtaa joka tapauksessa. Miksi muille on niin hellpo sanoa, että rauhoitu, mutta itsensä pystyy lietsomaan ihme hysteeriseen tilaan "tää ei synny ikinä"? Argh. :)

Santtu ja katkarapupoika 38+2
 
Meillä on kyllä superpuhdasta kun ei aika kulu muuten kuin siivoomalla :D Olen myös pessyt paksumpia talvikamppeita jo pois kun päätin että enää ei pakkaset palaa. Huomenna vois sitten alkaa vaihtamaan kukkiin mullat ellen tänään vielä innostu. Supistuksia ei siivous taaskaan aiheuttanut, mutta selkä tuli kipeeksi niin kuin nyt on käynyt usein.
Ihania masukuvia teillä =)
Viiva Muista ottaa kännykkäkin saunomaan niin ei tarvii sitten joutua palokunnan yllättämäksi :D
ElliLei Jospa muksu syntyisi ensi viikolla kun on niin päättäväinen äiti :D Mun pitäis itekin vaan ajatella, että nyt tää syntyy! Mun kaverilla se toimi. Oli käynyt lääkärin neuvolassa ja sisätuksimuksen jälkeen otti kaikki ässät käyttöön, ja niin vaan vauva tuli maailmaan :whistle:
liinukka83 on sulla kyllä kunnioitettavan kokoinen masu sf mitan perusteella. Omani on pieni tuon rinnalla joten ei viiti paljon tukalaa oloa valitella :ashamed:
syyslaulu käy ihmeessä näytillä jos mahdollisuus on. Jos sun oma olo siitä helppottais, ei tarvis murehtia.
 
Neuvolassa käyty. Kaikki muuten ok mutta vauva on avotarjonnassa. Neukkatäti kokeili vauvaa ja kun potkuja oli molemmille kyljille haki ultran ja varmisti ettei vauva ole perätilassa. No eipä ollut mutta selkä mun selkää vasten ja kasvot ylös. Kenelläkään kokemusta avotarjonnassa synnyttämisestä? Voihan se vielä kääntyä ja syntyä normaalisti takaraivo edellä, mutta alko huolestuttamaan ihan hirveänä ja kun olen kauan jo sanonut että vauvalla on joku huonosti kun hakee ja hakee asentoa. Tuli mieleen isosiskon kohtukuolema, jossa oli istukkaongelma, mutta myös vauva oli ihan jumissa napanuorassa. Toivottavasti mun vauva ei ole nyt kieriytynyt napanuoraan tms. Huolettaa hirveästi eikä sijaisneukkakaan mitenkään helpottanut asiaa. Plaah tuli niin paha mieli.

No yritin parantaa oloa shoppailemalla kivan läjän tavaraa hulluilta päiviltä!!! :D Jäi koriin 18 kpl teema astioita lisäyksenä kokoelmiin ja jotain vauvalle ja tottakait kanebon ripsarit :D Kiikutin sitten ostokset bussilla kotiin kun olin päättänyt että reippailen neukkariin enkä lähde autolla tälläkertaa. No ainakin jotain piristystä päivään ja ehkä kantaminenkin saa jotain aikaan tuolla alhaalla niin saisin tämän vauvan ulos!

Snowball taitaa olla jo synnyttämässä, tsemppiä jos näin on :wave:

Pikkis ja Salamatkustaja 40+4
 
talitintti: Onnittelut pienestä tytöstä! :flower:


Mä diagnosoin mulle nyt raskausihottuman, kutinan ja näppyjen perusteella. Blaah... Pitää nyt testailla onko parempi laittaa kortisonivoidetta, perusvoidetta vai ei yhtään mitään. Toivottavasti loppuu synnytykseen tämä, ja toivottavasti ei yhtään enää pahene.
Nyt kutisee varpaanvälistä. |O
 
talitintille paljon onnea tytöstä :wave:
Kotilohikäärme kyllä napa löytyy vielä ja ihan siitä syystä kun tosiaan tuota ylimääräistä varsinkin alamahassa vielä reilusti. Kuvasin tarkoituksella noin että housut peittää alamahan. Se ankannokka mikä alhaalla roikkuu on ihan järkyttävä :x
Matka sairaalaan ei tosiaan ole vaivalloinen =) Autolla 2 min. ja kävellen 10 min. Jotenkin vaan ajattelen, että se ei kauheasti helpottais mun mieltä ku se sama tilanne on noin joka toinen päivä et liikkeet vähäisiä. Täällä ei ultrata todellakaan helposti, mut tietty jos siinä käyrässä ei tulisi tarpeeksi liikkeitä ni sit varmaan ultraisivat. Mun tuurilla just silloin tietyst liikkuu. Jos kyse olisi vilkkaasta vauvasta joka olisi nyt yhtäkkiä rauhoittunut ni kävisin käyrillä varmasti useastikin, mutta kun tämä on aina ollut näin rauhallinen :confused: Todella kiinnostais tietää onko napavirtaukset yms. hyvät. Katon miten pää nyt kestää ja aion kyl mennä käymään vaikka heti huomenna jos taas rauhallinen päivä. Yksityisellä kävin rv 29 ja sanoin et on kovin rauhallinen vauva ni silloin kyl virtaukset oli kunnossa mut eihän sitä nyt tiedä. Ja kun tiedän, että tuolla synnärillä on se kanta, että jos vauva on aina ollut rauhallinen ni ei ole syytä huoleen. Nyt on vauva taas viimeisen tunnin aikana liikkunut hyvin =)

Minulta ei ole kai kukaan edes kysellyt noita joko syntyy-eikö vieläkään-juttuja. Paitsi oma tyttö on ihan kärsimätön :heart: Opettajakin kertoi tytön olevan ihan jännityksissään ja juttelevan vauvasta lähes joka päivä. Sit mun 5 v kummipoika viimeksi tänään sanoi, että voi kun vauva pian syntyisi kun toi maha on varmasti tosi raskas kantaa. Sitä hän on hokenut pian kolme kuukautta :LOL: Yritäs sitten selittää sen ikäiselle, että tämä järkyttävän
kokoinen etureppu ei varsinaisesti "paina" niin paljon kuin voisi luulla ulkomuodon perusteella. Voi noita lapsia.

Nyt on jo parempi mieli taas. Katsellaan päivä kerrallaan. Jaksuja kaikille :wave:
 
Heippa, ja onnea talitintti =)

kävin ite tänään neuvolassa, vaava on alhaalla mut pää tuntuu vielä ja vähän liikkuu, ei siis oo kiinnittynyt. verenpaineet laskenu tosi hyviin lukemiin ja turvotus vähentyny, paino oli vähän tippunut. hemglobiini laskussa, joten taas rautaa popsimaan.

mua on koko raskauden ajan stressannut tämä vähän liikkuva vauva. olen puhunut siitä neuvolassa ja äitiyspolilla, mut kaikki vaan sanoo, et on vaan rauhallinen vauva. tänään terkkari sanoi, et sykkeidenkin perusteella on rauhallinen. mut ku kaks ekaa ei oo ollu, ni tuntuu oudolta.

oon kuitenki käyny molemmat seulontaultrat ja sit viel niis alkuraskauden verikokeis ultran yhteydessä, ja sit 4D:ssä ja kaikki on ollu ok, et jonkun edellisellä sivulla mainitsema kehitysvammaisuus ois varmasti todettu. ehkä.

mullakaan ei oo ollut yhen yhtää supistusta. ei ollu ekastakaan ennakoivia tms (se käynnistettiin ja syntyi rv 39+2) ja toisesta oli rv 40+4 muutama hassu nipistys illalla, jotka ei ees sattunut. rv 40+6 alko sit yöllä supistaa yhen aikaa yöllä ja siitä 4 tuntia 45 min vaava synty. et suoraa alko synnytyssupistukset.

nyt vaava on sellases asennos, tossa keskellä, ettei paina mitään. ja ku rauhallinen on, ni siinä varmaan hetken pysyykin. nukuin viime yönä koko yön kertaakaan juoksematta veskiin, eikä kävelykään tunnu pahalta... outoa tosiaan :D

hiikka ja tytteli POKSPOKS rv 38 :D
 
Onnea talitintti pikkuisesta tytöstä :heart:

Pikkis mulla kolmonen syntyi avotarjonnassa. Ja syntyi siis ihan alakautta. Itse en tätä tosin tiennyt ennen kuin synnyttäessä. Synnytys itsessään meni hyvin. Vauva tosin ei laskeutunut kuin vasta ponnistusvaiheessa ja siihen tämä asento todennäköisesti vaikutti. Synnytys mulla alkoi supistuksilla illalla yhdentoista jälkeen. Lähdettiin aika nopeasti sairaalaan, koska meiltä sinne on matkaa n.70km ja mulla taipumus nopeisiin synnytyksiin. Synnytys etenikin ihan hyvää vauhtia ja ennen ponnistusvaihetta kätilö sanoi, että hänestä tuntuu, että vauva on huonossa asennossa, kun on niin ylhäällä vaikka mulla oli paikat jo täysin auki. Käski sitten sillai rauhallisesti "ähkimään" vauvaa alaspäin ja sillähän se sitten laskeutui. Ponnistusvaihe kesti 8min. ,joka on kaikista pisin mun kolmesta synnytyksestä, mutta yleisesti ei siis mikään kauheen pitkä. Terve poika siis syntyi. Kokoakin hänellä oli 3975g ja py 37,5. Mulla ei paikat revennyt kauheesti kaksi tikkiä taidettiin laittaa. Jälkikäteen kätilö ja lääkäri sanoivat, että koska avotarjonnassa vauvan pään luut ei anna periksi, niin äidillä täytyy olla tilava lantio. Ja yleensä, jos ei mahdu vauva tulemaan, niin synnytys ei sitten vaan etene. Mulla siis ilmeisesti tosi tilava lantio, koska synnytys sujui ongelmitta. Kokonaiskesto oli 3h, että suht nopsaan vaikka se itsestä kakkosen jälkeen tuntui pitkältä. :D En nyt tiedä oliko tästä mitään apua sinulle, mutta siis minä ainakin olen synnyttänyt avotarjonnassa olleen, ihan hyvän kokoisen lapsen ja hyvin kaikki sujui.

Voi kun oli helpottavaa kuulla, että en ole ainoa joka on aivan kypsä kyselyihin. Saitte kyllä hymyn huulille kommenteillanne. :D Ja Santtu hienoa, että susta tuntuu kivalta, kun ihmiset on kiinnostuneita. Oikeasti kiva kuulla, että tuntuu hyvältä :)

Adrianna ja kirpputyttö 39+4 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea talitintti!!! :flower:

Ihania massuja teillä! :heart:

Tulinpa tuossa lenkiltä, oksensin (?) ja söin heti perään. Omituista! Supistuksia on jälleen tänään ollut, mutta eipä nuo edelleenkään näytä mihinkään johtavan. Vaavilla on myös nyt jotkut bileet meneillään tuolla masussa. Ihan kuin tahtois jo pois sieltä pimeästä vesipussista. ;)
 
Onnea talitintti!

Onpas tullut paljon juttua tänne! En muista taaskaan, mitä piti kommentoida:((paitsi sen, että en ole edes kuullut avotarjonnasta aiemmin)

Terveiset täältä Jorvista. Tulin ultraan ja selvis, että paineet on kohollaan, protskua pissassa ja tietty tuo infernaalinen turvotus. Raskausmyrkytysepäily siis ja haluavat tarkkailla vuorokauden ja mahdollisesti käynnistävät synnytyksen, jos täytyy. Onneksi vauvoilla on kaikki kuitenkin hyvin.

Molemmat on nyt rt:ssa, joten päätin, että alateitse mennään. Kääk! Jännittää ihan hulluna!!!

Jäi nyt masukuvat ottamatta, mutta teillä on komeita ainakin.
 
Onnea talitintti vauvelista:flower:! Perästä tullaan:D! Huomenna aamulla klo 8 käynnistykseen... Ajatukset ollu tänään pelkästään synnytyksessä, enkä usko että helpottaa iltaa kohti. Yöllä ei varmaan paljon nukuta...

Oon yrittäny pistää kämppää kondikseen, että mies pärjäis mukuloiden kans pari päivää ja nyt alkaa tuleen kunto vastaan, kun on niin vaikee liikkua... Mut siis niin ihana, että vihdosta viimein pääsee tästä hankalasta olosta jokapäiväisistä supisteluista(jotka mulla siis kivuliaita ollu viikosta 29):|

Oon jokapäivä käyny kattoon teidän kuulumiset ja on ollu kyl mahtava vertaistuki:). Kiitos teille kaikille! Koitan keritä katteleen teidän kuulumisia sit taas kun kotiudun sairaalasta...

Hyviä vointeja ja pian ollaan kaikki siinä mitä ollaan kesästä asti odotettu, eli omat vauvat sylissä:heart:!

anna79 ja PikkuKuu 39+1:heart:
 
Niin ja syyslaulu. Ei tuosta kyllä tosiaan mitään vaikutelmaakaan mistään ylimääräsestä saa...

Ja sydänsydän toivotaan et osutaan samalle "valmiiden" osastolle. Mulla varmaan käynnistellään varmaan perjantaina jos vauva sallii olla rt:ssa. Pari päivääkin voi mennä täysin epäkypsää tilannetta kypsytellessä, joten sunnuntailapsi vois olla jo mahdollinen, jos menee saman kaavan mukaan kuin viimeksikin. Olis kiva jos keksis miten tarvittaessa tunnistetaan toisemme.
Tietty voihan olla että ajoitus ei mee yksiin ja osasto on eri. Jos molemmat pääsee sairaalasta verkkoon niin voi kattoo sit mikä kunto, olo ja ajoitus tai muuten vaan innostus...
Onnea ja tsemppiä! Ja jännitys kuuluu asiaan. Hyvin se menee. Oot jo oikeassa paikassa... =)
 
anna79 Onnea käynnistykseen ja synnytykseen. Sit kun jaksat niin tuut kertoon kuuluumiset =)
sydänsydän Tsemppiä sinnekin ja onnea synnytykseen jos päättävät käynnistää =)
Kotilohikäärmeelläkään ei ole enää kauan aikaa käynnistykseen. Jukrat. Vauvoja alkaa tulla vauhdilla maailmaan.
 
Oi, oi oi, taas yksi vauva lisää! Suuret onnittelut Talitintille!! Ja vielä onnenpotku Annalle huomiseen. Ihanaa varmasti päästä synnyttämään kun olokin on ollut tukala pidemmän aikaa.

Sydänsydän Tsemppiä paljon sullekin! Oot kyllä ollut harvinaisen sinnikäs kaksosten odottaja, respectii! Mulla on ollut aina kaksosraskauksista sellainen kuva, että kaikki olisi supervaikeaa ja hankalaa alusta loppuun, ei puhettakaan täysiaikaisista lapsista tai alatiesynnytyksistä. Sä olet osoittanut tämän huuhaaksi! Onnea loppusuoralle - pidä tuo positiivinen asenne loppuun asti, niin varmasti kaikki menee hienosti. :flower:

Santtu82 Peesaan sua täysin tuossa utelu/kyselyasiassa. Minustakin on mukavaa, että ihmiset kyselevät vointia. Onhan se samalla vähän sellaista small talkiakin, ja minusta olisi jopa outoa, ettei vaikka puistossa käydessäni kuopuksen kanssa muut kotiäidit eivät kyselisi minulta mitään. Normaalitilassa en niin välitä puhua itsestäni, mutta nyt se tuntuu sallitulta!

Orion Kiva että "jaoit" vatsasi meidän kanssa! Minusta se on kaunis arvista huolimatta. :) Mullekin on tullut navan seudulle näitä kunniamerkkejä, enkä kyllä ota asiasta mitään paineita. Mulla ei ole varsinaisia raskausarpia, mutta navan yläpuolella on runsaasti venynyttä arpikudosta napakorun jäljiltä. Nyt kolmannessa raskaudessa, kun nahka on venynyt maksimiinsa, arvet ovat aika hurjan näköiset. En usko, että navanseutu palautuu koskaan ennalleen, mutta eipä tässä nyt onneksi tarvitsekaan mihinkään Miss Bikini -kisoihin lähteäkään.

Mitäpä piti vielä kommentoida? Kotilohikäärmeen vauveli ainakin taitaa olla tämän palstan aktiivisin tapaus. Katsotaan jatkaako hän temmellystään vielä synnyttyäänkin. :)

Omaa napaa ei tarvinne sivuta tällä kertaa sen enempää, koska mitään uutta auringon alla ei varsinaisesti ole. "Jokainen päivä on liikaa", voisivat olla tämänhetkiseen mielialaan sopivimmat laulunsanat. Itse asiassa jokainen päivä tuntuu viikolta, kun olen ollut lähdössä synnyttämään tuolta viikolta 36 lähtien. Nyt olen onneksi pystynyt rauhoittumaan hieman. Toki ajattelen synnytystä edelleen n. 25 kertaa tunnissa, mutta olen löytänyt muuta elämänsisältöä esimerkiksi muutamasta hyvästä kirjasta. Siivoaminenkin on edelleen top 10-listalla. Sitten olen myös yrittänyt pitää itsestäni huolta mm. lakkaamalla kynsiäni, nyppimällä kulmiani, meikkaamalla ja sheivaamalla pahimmat pusikot pois. Tosin ei kyllä pahemmin näy laaksoa eikä kukkulaa tuolta alhaalta, mutta kunhan nyt vähän sohaisee sinne päin. ;)

Ilmoitellaan puolin ja toisin taas jos jotakin tapahtuu - ja vaikkei tapahtuisikaan - on se vain kiva lueskella näitä juttuja! Halit kaikille! :heart:

Allie ja Tipu 39+2 (!!!)
 
Onnittelut Talitintille! Ja Annalle jo etukäteen. =)

Syyslaulu itse kävin tänään tarkistuttamassa tilanteen liikkeiden vähyyden takia ja lääkäri vain kiitteli, että tosi hyvä kun tulin vaikkei mitään huolestuttavaa siis löytynytkään. Sanoi, että kannattaa mennä ajoissa eikä sitten kun on jo liian myöhäistä. Saisit ainakin mielenrauhan, jos kaikki on hyvin.

Kohdunsuu on jo kolmelle sormelle auki ja kanavaa jotain 1,5 cm jäljellä. Mukavasti on taas supistellut tuo lääkärin ja lääkäriharjoittelijan kopelointien jälkeen, mutta eiköhän nää taas tästä laannu niin kuin ennenkin.. kohdunsuu vaan näköjään jatkaa avautumistaan pikku hiljaa, mutta kunnon supistukset puuttuu! Vauvasta ei ainakaan tarvitse olla nyt huolissaan, kun on ollut tuon polireissun jälkeen ihan adhd-tapaus tuolla mahassa..

Tulee kyllä joo aika ärsyyntynyt olo, kun muut jauhaa, et "voi kun syntys jo. Sano sille, et syntyy jo jne. Ei siinä enää kauaa kestä. Kyllä se sieltä kohta syntyy." Just. Se miun sanominenhan auttaa...ja tiedän kyllä, ettei varmaan enää kauhean kauan kestä, mut hermo menee noihin jauhamisiin!

Voisin laittaa tähän yhden kuvan, jos onnistun. Älkää huomioiko kauheaa asuvalintaa...



Dolores ja tyttö 40+2
 
Doloresillakin on antinapa :) Asuvalintakin on varmasti mitä mukavin.

Multa ei oo kukaan hirveesti kyselly utelevasti mitään, mikä on kyllä ihme. En oo kyllä tällä kertaa mainostellut niin paljoa ehkä, joten ehkä siksikin. Joku ihan yksittäinen ei haittaa.
 
Mulla oli tänään vika lääkäri eikä siellä mitään uutta ollut. Painoarvio 3,5kg hieman yläkanttiin kun päästä ei saa enää kunnon mittaa.Syntymäpaino kuitenkin ennemmin 4kg kuin 3,5.Sellasta kyllä odotinkin kun kaikki on olleet yli 3,5kg. jouduin kävellä ton pari kilsaa joten lantio on nyt suht kipee ja mieski joutu tulla hakee mut sieltä pois.Onneks oli just sopivaan aikaan et se tuli juuri töistä.

NeliApina ja palli-petteri 36+5
 

Yhteistyössä