Eilen kirjoitin pitkän synnytystarinan, ja unohdin tallentaa. Niinhän siinä kävi, että bittiavaruuteen hävisi se teksti... Yritänpä uudestaan, jos poika vielä hetken nukkuisi. Olin nukkumassa kanssaan. Olen päättänyt nukkua ja levätä paljon, vaikka tekisi mieli siivota ym. Poika nukkuu tällä hetkellä paljon enemmän päivällä kuin yöllä, mutta kai tuo joskus tasaantuu.
Tarina alkoi siis tiistaina, kun olin rv:lla 40+3. Heräsin neljältä yöllä ekaan supistukseen, nukahdin ja heräsin kun tuli vielä muutama. Puoli viiden aikaan en malttanut enää yrittää nukkua, aavistelin että saattaa olla tosi kohta kyseessä, olihan limatulppa ruvennut irtoamaan edellisenä päivänä. Nousin vessaan ja paperiin jäi verinen pieni köntti, vettäkin lorahti. Tulin tietokoneelle surffailemaan ja seurasin samalla koneen kellosta supistusvälejä, kirjoittaen niitä paperille. Huomasin niiden olevan viiden minuutin pituisia. Vettä lorahteli lisää, soitin sairaalaan ja jäin odottelemaan pariksi tunniksi. Supistukset kovenivat siinä, piti jo kävellä edestakaisin asuntoa. Kuudelta herätin miehen ja puoli seiskalta soitettiin taksi.
Olin kiinnittänyt tens-laitteen elektrodit selkään ja käyttelin sitä jo matkalla (Siinä painetaan sähkövirta tulemaan kovempaa supistuksen ajaksi).
Sairaalaan tultiin seiskalta, kätilö otti vastaan ja vei saliin käyrille. Supistukset sattuivat jo pysähdyttävästi, enemmän vatsaa kuin selkää. Kätilö sanoi että 20 minuutin ajan täytyy ottaa vauvan sydänäänistä sitä käyrää, koska olin menossa ammeeseen ja haluttiin varmistaa vauvan hyvinvointi. Sitten hän poistui avustamaan viereisen salin synnytystä. Takaisin hän tuli vasta puoli yhdeksän aikaan, jolloin supisteli jo kolmen minuutin välein ja kovaa. Lepäsin supistusten välit jumppapallolla istuen ja hengitellen ja nousin supistuksen ajaksi nojaamaan selkään otsallani (otsa oli kipeä vielä pari päivää
), ja hengitin ulos matalien ja kovien äänien saattelemana. Ammeeseen ei siis ehitty, koska kun kätilö tuli takaisin, olin 9 cm auki ja olikin jo ponnistuttanut vähän aikaa. Muutakaan kivunlievitystä en enää siinä vaiheessa osannut kaivata, kun oltiin jo niin pitkällä.
Lopulta oli aika ruveta ponnistelemaan ja tein sitä ensin konntausasennossa, josta siirryttiin jakkaralle, koska se oli ollut se mun alkuperäinen toive. Mutta se asento ei toiminut ja vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan, joten kiiruhdettiin pöydälle ja piti nopeasti ponnistaa toinen ulos. Kätilöitä oli silloin jo kaksi. Olivat valmiina leikkaamaan välilihan, mutta sain vauvan ulos itse.
Ja siinä hän oli, raivosta karjuen rinnalla :heart:
Vuosin kuitenkin pulppuamalla verta ja mut kiidätettiin leikkuriin. Kohdunkaula oli revennyt neljä senttiä ja neljä isoa suonta vuoti. Lisäksi vauva oli repinyt emätintä ja tuli välilihaan 2. asteen repeämä. Kaveri syntyi nyrkki poskella ja oli muutenkin varsin iso. (3945 g, py 36,5 cm) Jouduin olemaan erossa perheestäni siis muutaman tunnin, mutta sillä aikaa sai mieheni vauvan ihokontaktiin tunniksi ja pääsi kylvettelemään ja hoitelemaan. Ravintoa hänelle ei oltu tarjottu, joten vauva sai ensimaitonsa kuitenkin minulta heti kun palasin takaisin ja imetys lähtikin sujumaan oikein kivasti heti.
Nyt on olo kuin rakastuneella, tai siis parempi :heart: :heart: :heart: Ei tuota voi lakata tuijottamasta! Ihan ihmeellinen elämys kaikki, synnytys ja vauvaantuminen!
Toivon teille lopuille ihania synnytyshetkiä! Minä täällä pyörin ajan puitteissa kyllä
Sun Rise ja Poika Säde 4 vrk