Huhtikuiset 2019

@ninnipo77 tsemppiä! Toivottavasti kaikki hyvin, sullä nähtävästi kaksoset tulossa? :barefoot:

Pakko kertoa edellis illan kokemus!! Kävin vessassa ja pyyhkiessä tuli ihan kirkasta verta. Oli jo aikaisemmin päivällä tullut mutta lähinnä :poop: hädän yhteydessä. Nyt tuli vain pissa joten toki heti ajattelin että kyllä se veri nyt emättinestä tulee. Se tunne oli ihan kauhea, veri pakeni ja kroppa alkoi hikoilemaan hulluna. Huusin miehen paikalle ja siinä yhdessä tutkittiin kunnes tajuttiin että tuon toisen reijän ympärillä on haava joka vuotaa ja siitä syystä verta oli paperissa vaikka en isolla hädällä käynytkään. Kamala kokemus silti kun juuri se mitä on eniten pelännyt tapahtuu :eek:
Noh onneksi kaikki (toivottavasti) hyvin ja kuukausi vielä ultraan. Pitkä kuukausi edessä..
 
Heippa, täältä ketjuun mukaan uusi
LA on joskus huhtikuun lopulla. Mulla epäsäännöllisyyttä ja epäily myöhäisestä ovuloinnista, siksi ihan haussa nuo raskausviikot. Viimeisten menkkojen 12.7. mukaan laskettua en usko...varhaisultrassa viikko sitten näkyi pienen pientä pussissa ja oikeassa paikassa, muuta ei pystynyt vielä sanomaan. Varasin ultran 10.9. Siellä sitten varmistuu onko kasvu jatkunut. Toivomme sitä kaikki peukut ja varpaat ylhäällä❤❤
 
Mites muilla menee tunnetasolla?
Mä oon normaalisti aika rationalistinen, mut nyt oon täs parin viikon sisään itkenyt kaikelle. Ilolle ja surulle, ihan jatkuvasti ja monesti vähän ilman syytäkin. Itkettää töissä, itkettää kotona, itkettää mainokset, itkettää musiikki, itkettää :cry::cry:

Vaikka noin muuten oon kyl sillee lähinnä kaikesta vitsaileva. Hormonit ei vaan sovi mulle. :whistle: Oon koko ajan tosi pahalla päälläkin, et hermoja kiristää tavallista enempi ja olo on kun peppuun ammutulla karhulla.
@JoJoha, tunnistin itseni tästä, hah :D muutama päivä sitten itkin pitkälle yöhön erilaisia asioita tulevan suuren elämänmuutoksen johdosta, aamulla suuri osa niistä ei tosin tuntunut enää niin kauheilta. Myös mainokset jne saa tipan linssiin!

Hermot on kireänä ja välillä pitää oikein puhutella itseään että ethän nyt voi tuollaisesta hermojasi menettää, hyvä nainen.

Mulla myös nukkuminen todella katkonaista, 2-3h pätkissä. Päivisin väsyttää ihan vietävästi.

Ootteko te muut nähneet kummallisia unia? Mulla on tässä muutamana viime yönä ollu niin ihmeellisiä, ett huh! Yleensä en muista unia enää sen jälkeen kun nousen ylös sängystä, mutta nyt on ollu saman yön aikana useampi, jotka muistan aamulla ihan selvästi. Viime yönä oli kaikkien aikojen suosikkini, kasvojeni ihoon oli yllättäen tullut pieni reikä, ja ihon alta löytyi kuollut kala. Jeps! :D

Viikko 7 nyt käynnissä, ylihuomenna menen koko vatsan ultraan muissa asioissa ja ajattelin kysäistä voisiko samalla kertaa ultrata tuon matkustajankin. :)
mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
@Sini-90 huonoja yöunia on täälläkin. Herään melkein joka yö siinä klo 02 ja vähintään tunti tulee valvottua. Muutenki uni on kevyempää ja katkonaisempaa. Tämä sitten edesauttaa taas hyvin tätä koko ajan vellovaa etovaa oloa.

Ja voi luoja sentäs, eikö maailmasta vois poistaa kaikki hajut :LOL: Oon ihan hätää kärsimässä oman kodin ulkopuolella ja välillä kotonakin. Tää ajokoiran hajuaisti on ihan hirvittävä. Työmatkat on aikamoista kärsimystä tällä hetkellä, täydessä bussissa on kamalaa.

Noh, onneksi tää kaikki taas aikanaan loppuu.
 
@sucrine Miten siellä menee? Onko asiat edenneet? Tsemppiä teille ja kyytiläiselle :love:

Entäs @Myymyy82 Joko uskalsit testata? :)

@JoJoha mä olin vielä pari viikkoa taaksepäin aika itkuherkkä mutta nyt on alkanut vähän tasoittua. Naurattaa jo itseäkin kun vaikka auton ratissa kyyneleet valuu kun sattuu sopiva biisi :LOL: kiukku tulee kun tarpeeksi väsyttää mutta harvemmin mä edelleenkään hermostun.

@Sini-90 saitteko sykettä kuuluviin? :love: mä nukahdan illalla hyvin mutta herään edelleen poikkeuksetta aamuyöstä pissalle. Aamullakin herään suht aikaisin mutta puoliltapäivin alkaa tuntua että unta ei riittänytkään pitämään pirteänä koko päivän. Ikävää jos ei saa nukuttua :(

@M4rianne77 tervetuloa mukaan!

Osaako joku sanoa mikä faceryhmän tilanne on? Vieläkö uskaltaa odottaa ennen kuin liittyy mukaan?
 
Evelin27 ei suostunut kuuntelemaan koska kuulemma ei kuitenkaan kuuluisi. Olin tosi pettynyt, sanoi vielä että ”voit sitten mennä avoneuvolaan, niin siellä kuuntelevat”.

Otti ihan aivoon, kun tuntui että uteli kyllä kaiken muun aina veljen lapsesta alkaen (oli mukana mulla neuvolassa). Mutta tämä raskaus ei häntä kiinnostanut yhtään.


Ei ole mun tuleva neuvola, mutta nyt jo päätin että kysyn seuraavalla kerralla kun menen omalle hoitajalle, että kuinka pakollisia nuo neuvolakäynnit on. Olen jotenkin todella kyllästynyt kun lasten neuvolassa on hoitaja vaihtunut tiheään ja ilmeisesti äitiysnla sama juttu. Sitten kun kirjaukset on sitä luokkaa, ettei edes kuunnella :(

Mulla ei ole mitään hoitaja vihaa, olen itse ammatiltani hoitaja ja siksi en voi käsittää miten asiakasta/potilasta kohdellaan näin.

NT ultra on 20.9 ja päätin että odotan sinne asti, koska ei ole mitään syytä epäillä että asiat olisi huonosti :) Mies kyllä sanoi että jos siltä tuntuu, niin voin mennä yksityiselle.

Lohdullista kuulla ettei ole ainut joka nukkuu huonosti, tuntuu olevan yleisempää kuin mitä on annettu ymmärtää. Yleensä huono nukkuminen yhdistetään loppuraskauteen :sneaky:
 
Faceryhmästä terkkuja!!
Tällä hetkellä jäseniä on 57 ja mahdollisesti 70 jälkeen laitetaan ryhmä kiinni, tarvittaessa jo aiemmin. Että jos on kiinnostusta liittyä, niin mukaan nyt vaan rohkeasti!
Jos porukkaa jää ulkopuolelle, niin aina on tietenkin mahdollista perustaa oma ryhmä. Ryhmä on siellä salainen ja keskustelu tosi aktiivista. Oon tykänny! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Evelin27
Täällä ollaan onnesta soikeana ja jännityksestä jäykkänä. Viime tiistaina tein positiivisen kotitestin ja viikkoja olis nyt 6+6. Eli laskettuaika 24.4.2019. Ensi tiistaina on eka neuvola. Edellisestä raskaudesta on aikaa 17 vuotta ja kaikki tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä. Pelottaa ihan hirveästi onko kaikki hyvin sillä oireita on minimaalisen vähän.

Kiva on ollut salaa lukea juttujanne ja nyt päätin rohkaistua itse mukaan ☺
 
Hei @ninnipo77 ikävää että menetit toisen, mutta onneksi toisesta ei ilmeisesti tarvitse olla huolissaan. Olen itse tuollaisen alun vauva ollut kanssa - minun kaksonen meni kesken alkuraskaudessa.

Uskaltaiskohan sitä jo nyt loikata sinne faceryhmään, mullahan on vasta ensi viikolla varhaisultra (hullua, kun tuntuu että muut on jo niin pitkällä). Toisekseen vähän kuumottaa että jos siellä onkin tuttuja. :whistle: Kelle siitä piti laittaa viestiä?
 
@Evelin27 Epävarmuus jatkuu. Ei ole alkanut runsas vuoto ja kivut vaikka koko ajan pelkään niitä. Edelleen siis kuitenkin on vuotoa. Torstaina on uusi ultra neuvolassa. Kaikenlaisia tuntemuksia on, kuten paineen tunne alavatsassa ja myöskin levottomasti nukuttuja öitä, mutta tämä huoli ja stressikin voi valvottaa. Henkisesti olen valmistautunut siihen, että on mennyt kesken ja joudun ottamaan jotain lääkkeitä. :(:confused:
 
@ninnipo77 harmi kun jouduitte toisesta luopumaan. Onneksi toisen kohdalla kaikki vaikuttaa hyvältä :love:

@Sini-90 No kuulostaapa kyllä ikävältä! Ja erikoista ettei suostunut edes pyynnöstä. Mä toivon että meillä pysyy neuvolatäti samana, saakohan sitä toivoa? Toivottavasti tekin löytäisitte hyvän niin tulis parempi fiilis käynneistä. Me ajateltiin myös odotella NT-ultraan joka on muuten kans 20.09 :ROFLMAO: ja samoilla linjoilla, että jos alkaa huolestuttamaan niin sitten varhaiseen.

@Jannakoo @Siriusss mäkin laitoin pyynnön ja ollaan kavereita. Tosin tämä vasta eilen mutta toivottavasti vielä mahtuu! Munkin puolesta voi huudella, jos vaikka joku unohdus käynyt :)

@sucrine vielä siis toivonpilkahdusta on. Varmasti rankkaa vaan odotella :( Isosti tarrasukkia sinne, toivotaan, että kyydissä on sinnikäs sissi!
 
  • Tykkää
Reactions: sucrine
Siriuksen kohdalla on FB:ssä joku bugi, kun näyttää että on ryhmässä = ei voi lisätä, mutta ei näy jäsenlistassa että vois poistaa ja lisätä uudestaan (n) mut homma hoidossa kuitenkin, tästä viestiteltiinkin @Siriusss kanssa :)

Muut halukkaat pitäis olla lisätty :) ja tosiaan, ryhmä suljetaan 70 jäsenen kohdalla, tällä hetkellä meitä on 63 eli ripinrapin viimehetken halukkaat, meillä on kiva ryhmä! :whistle:
 
Täällä tultiin just ekasta ultrasta, viikkoja piti olla 9+0 tai 9+1... hän vastasi viikkoja 6+4... oli kuitenkin oikeessa paikassa ja sydän löi :) on ihan mahollista että oon vaan ovuloinu myöhemmin. 24. päivä on kontrolli missä katsotaan että kehitys jatkuu :) onneksi nyt on poissuljettu kohdunulkoinen ja tuulimuna sekä syke havaittu niin km-riski on nyt ilmeisesti aika pieni :heart:
 
Moikka, mulla huhtikuussa laskettu aika. Alkoi kaksosraskautena mutta toinen hiipui pois. Nyt jännään miten toinen jaksaa. Mieluusti hyppäisin mukaan huhtikuiset 2019 fb-ryhmään, jos vielä mukaan mahdun? :)

Siriuksen kohdalla on FB:ssä joku bugi, kun näyttää että on ryhmässä = ei voi lisätä, mutta ei näy jäsenlistassa että vois poistaa ja lisätä uudestaan (n) mut homma hoidossa kuitenkin, tästä viestiteltiinkin @Siriusss kanssa :)

Muut halukkaat pitäis olla lisätty :) ja tosiaan, ryhmä suljetaan 70 jäsenen kohdalla, tällä hetkellä meitä on 63 eli ripinrapin viimehetken halukkaat, meillä on kiva ryhmä! :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Meado
Tänään ultrattiin neuvolassa ekalla käynnillä. Mahdollisesti ois alkanut kaksosraskautena, mutta yksi syke vaan löytyi. Sain lähetteen äitipolille tarkastamaan tilannetta taustani vuoksi. Surullinen olo, jos siellä toinen on ollu eikä oo jaksanu pysyä kyydissä ja nyt jos tosiaan on ollu kaksosraskaus, niin tälle sykkeelliselle on suurempi keskenmenoriski nyt. :(
 
Tänään ultrattiin neuvolassa ekalla käynnillä. Mahdollisesti ois alkanut kaksosraskautena, mutta yksi syke vaan löytyi. Sain lähetteen äitipolille tarkastamaan tilannetta taustani vuoksi. Surullinen olo, jos siellä toinen on ollu eikä oo jaksanu pysyä kyydissä ja nyt jos tosiaan on ollu kaksosraskaus, niin tälle sykkeelliselle on suurempi keskenmenoriski nyt. :(
Heippa. Mulla alkoi kaksosraskautena ja toinen hiipui pois. Nyt jännään juuri samaa, pysyykö toinen matkassa. Omissa pusseissaan olivat niin se kuulemma parempi. Perjantaina taas ultraan meen kurkkaamaan. Nyt 9.vkolla. voimia kovasti sinulle ♡
 
Heps! Pikaisesti tuun messiin mäkin, jos vielä ehdin Face-ryhmään. Plussasin jo tovi sitten ja oon seurannut keskusteluita satunnaisesti sivusta, mutta tässä kohtaa olis kiva liittyä seuraan kunnolla :)

Meillä esikoinen ehtii just täyttää 2v ennenkuin tämän uuden tulokkaan LA koittaa huhtikuun alussa. Alkuraskaus on ollut vähän hankalampi kuin ekalla kerralla, mutta toiveikkaana odottelen että pahoinvointi ja heikotus helpottaa.

Jätän tän nyt tähän ja selvittelen miten tonne FB-ryhmään pääsiskään :)
 
Heippa. Mulla alkoi kaksosraskautena ja toinen hiipui pois. Nyt jännään juuri samaa, pysyykö toinen matkassa. Omissa pusseissaan olivat niin se kuulemma parempi. Perjantaina taas ultraan meen kurkkaamaan. Nyt 9.vkolla. voimia kovasti sinulle ♡
Mulla se ultraus oli kyllä epäselvä, puhui jostain keltarauhasrinkulasta, joka vois näkyä siinä? Koska ne möllykät, mitä näkyi oli kyllä samassa pussissa mun näköhavainnolla... Ääh, ärsyttävää epätietoisuutta, kunpa pääsisin pian sinne äitipolille ultrattavaksi, niin tietäis mitä siellä tapahtuu...
 
@maarit9916 mullakin oli 2 vkoa vähemmän kun menkoista, meille ultraaja sanoi että myös mittavirheet mahdollisia tässä kohdin että ei oo ihme jos nt-ultrassa onkin vähän isompi. Siskolla oli nt-ultrassa 3 vkoa vähemmän ja terve vaavi tuli(y)

Päivät tuntuu niiiin matelevan..
Kiitos, lohduttaa tosi paljon kuulla samanlaisia kokemuksia :) tänään kerrottiin kans parille kaverille lisää sekä poikaystävän vanhemmille ja siskolle, kaikkien reaktiot positiivisia :D saa nähdä mitä kärvistelyä on seuraavat vajaa kolme viikkoa siihen kontrolliultraan...
 

Yhteistyössä