***HUHTIHIPUT 2008 kesähöpinät***

kiitos vielä kaikille :heart:

Joanna me kyllä saatiin lupa neuvolasta pakastaa korvikkeeseen tehtyä sosetta esikoisen aikaan. suht vähän sitä tietty siihen taidettiin laittaa, keitinvettä oli suurin osa nesteestä, ellei jopa kaikki.

eilen kehuin että meillä mennään tissimaidolla mutta eipä mennä enää. annoin tytölle jälkiruoaksi keksin, menin pikaisesti vessaan ja johan alkoi huuto. tyttö oli solidaarisena siskona yrittänyt antaa veljelleenkin lusikkaleipää, tuloksena kaksi huutavaa ipanaa (vauvalla oli vaan sokeria suun pielessä, suuhun ei tainnut pahemmin keksiä mennä) ja hihittävä äiti. ensimmäinen kerta kun tyttö yrittää jotain laittaa veikan suuhun.

onko jonkun vauvalle jo tullut hampaita? Miska meinaan pureskelee kaikkea, mutta tuskin vielä tekee hampaita. laitoin purulelun kouraan ja hyvin se suuhun osui, vaikka pojalla ei silmän ja käden koordinaatio vielä pelaakaan kunnolla....
 
No heippa täältäkin pitkästä aikaa,-9

Mökillä oltiin Väinön kanssa viikko kahdestaan, mies kun oli töissä, juuri kotiuduttiin. Huomenna lähdetään vielä viikoksi veneelle, kun ukollakin on lomaa;-)


meillä on kiinteitä syöty jo pari viikkoa, hyvällä ruokahalulla ukko vetää kokonaisen hedelmäsosepurkin kerralla ;)

Kolme ja puolikuukautisneuvolakin oli viime viikolla, pituutta jo 67,5 (52) ja painoa 7750g (3535) eli melkoinen mötkäle alkaa herra jo olemaan :LOL:
Eka hammaskin on jo puhjennut, ja toinenkin tulossa jo kovaa vauhtia..

Vauvauinnin aloitusinfo meilläkin huomeniltana. Kiva että päästiin mekin mukaan;-)

Miulla on niin paljon juttuja lukematta, että koitan illalla kuroa kiinni, mökillä kun ei netti pelaa ;)

Ihanaa elokuun alkua hipuille toivotellen

Dooris ja Väinö
 
anuuu taisi puhua esikoisen nukuttamisesta isojen sänkyyn. Meillä on toiminut nyt niin että viedään kerran nukkumaan ja sen jälkeen ei olla huomaavinankaan jos tulee pois. Tähän asti mennyt tällä systeemillä itse takaisin ja jäänyt sinne. Iltaisin ainakin toiminut hyvin. Päiväunille jääminen on välillä ollut vaikeampaa. Täytyy testata tuo iltasysteemi päivälläkin jos ei jää nukkumaan.

Kynsien leikkuun meillä hoitaa yleensä mies.

Hampaista: Pojalla on ollut hampaan kulma pitempään ikenen läpi, mutta ei sen enempää tullut esiin. Ei kyllä onneksi kitise ikeniä. Kaikkea pitää yrittää syödä ja kuolaa valuu.

Me ollaan lisätty maito soseisiin vasta tarjoiluvaiheessa. Aluksi käytetään rintamaitoa ja myöhemmin vettä tai korviketta. Jauhekorvike on kätevä käyttää mm. puuroissa.
 
Moikka!

Ihana, pitkä 2vkon loma takana kokkolassa mökillä! Niin rentouttavaa, vielä sattui niin superhienot kelit et ruskettuakin sai, kuin olis eteläs olluna =)

Tänään ajeltiin takaisin Kotiin ja tuntui että toimme syksyn tullessamme.. vettä sataa ja ihan kuin puista jo lehdetkin tippuis =(

Nella oppi reissunsa aikana nauramaan ääneen, kiljumaan ja tarttumaan esineisiin. Tyttöä on niin ihana seurata kun nyt kurkottelee jokapaikkaan ja kiljua pitää niin paljon yhdessä että kurkkuun sattuu ;)

Mökillä meni kaikki todella hienosti, minimanista ostin itkuhälyttimen joka pystyi maksamaan 21.90e ja toimi moitteettomasti. pappan saunasta ei tyttö välittänyt. Sinne ku ei kato tule sähköä, ei vettä. Oli tietty pimeää ja outo tilanne.

Eilen maistettiin ekakertaa maissivelliä. Annoin normaalin 150ml iltamaidon sijaan 60ml velliä ja päälle 100ml maitoa. Kaikaki meni, mutta eipä tuo yöuniin vaikuttanut. Ihan normaalisti herättiin, klo02, 05 ja 07 jolloin jätin viereen ja nukuttiin klo09 asti. Kuinka monien pienet vielä syö näin usein? Onko tyttö vain tottunut heräämään, ku aina heti tarjoan tissii enkä esim tuttii? vai odotellaanko tässä rauhassa et aloitan kiinteitä. neuvola ens ke.

En ennätä nyt kuulumisianne vielä lukemaan, niin hienosti tullut tekstii. joten palamisiin.

Tässä vielä kiva kesäkuva Nellasta =)

http://www.aijaa.com/v.php?i=2456189.jpg

Minä ja Nella 3,5kk
 
Heippa!

Perjantaina juhlittiin sitten kavereitten kanssa meikäläisen varpajaisia, enkä vieläkään tunne olevani täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Huomaa hyvin, että ei ole vuoteen tuota alkoholia nauttinut, kun nyt tuntuu krapula olevan ainakin tuplasti pahempi kuin viime vuonna... :x

Nooalla ei vielä hampaita pukkaa, mutta kuolaaminen ja nyrkin syönti on kyllä lisääntynyt. Saas nähdä milloin hampaat tulee. Toivottavasti en enää siinä vaiheessa imetä, sillä mulla on pienoiset kauhukuvat siitä, että sitten vauva puree tissit rikki..

Minäkin haluaisin alkaa jotain liikuntaharrastusta aloittelemaan, että sais noi löysät pois. Mulla taitaa muutama kilo olla vielä yli lähtöpainosta, mutta tuntuu että ois enemmän, kun vatsa on kyllä selkeästi isompi kuin ennen. Ehkä jos alkais salilla käymään kerran tai pari viikossa.

Nyt alkavalla viikolla on Nooan 3kk neuvola. En malta odottaa. :heart:

hyvää illan jatkoa kaikille!! :wave:

elzibelzi ja Nooa ensi viikolla 3kk
 
Anu-78
Täälläkään ei vielä hampaita näy eikä kuulu vaikka nyrkkiä tunkee suuhun sen minkä kerkee ja kuola valuu aivan mahottomasti :eek: mut kaikki aikanaan, itelle mulle on eka hammas tullut 4kk ikäisenä ja mutsi joutunut lopettamaan sit imetyksen siihen kun olin ruvennut puremaan tissejä oikein kunnolla :p on varmaan kyl koskenut |O auts...

Anu ja poitsu
 
Onnittelut Känkkikselle :flower:

Juhlimisesta: Minulle ei yllättäen tullutkaan yhtään kankkunen, vaikka innostuin yhtenä iltana mökillä juomaan melko monta viinilasillista ja pari olutta sukulaistytön kanssa. Pari tupakkaakin tuli poltettua :snotty: Mitenkäs muut, oletteko jo käyneet ulkona ja miten vauvoilla on mennyt kotosalla? Minä ajattelin lähteä tässä parin viikon sisällä oikein baariinkin kavereiden kanssa. Täytyy vaan sitä ennen varmistaa, että vauski juo lypsettyä ja pakastettua maitoa tuttipullosta (iskä jää kotiin syöttämään).

Meidän eiliset nimiäisjuhlamme menivät oikein hyvin, A-V:kin jaksoi koko pitkän juhlan ajan pysytellä hilpeänä eikä itkenyt yhtään kertaa. Olin oikein ylpeä äiti =)

Viljaliina ja A-V (12 viikkoa)
 
angel, juu täälläkin syödään vieläkin ihan liian monta kertaa yöllä. Jos edellisestä syötöstä on alle 2 tuntia, oon tarjonnu tuttia. Joskus kelpaa, joskus ei. Mutta max tunnin oon saanu pidennettyä tutilla syöttöä. Nyt on neiti vielä 2-3 tunnin välein heräämisen lisäksi päättänyt, että klo 06-07 on aamu, joka ei mulle kyllä käy alkuunkaan. Oon saanu nukahtamaan uudelleen ½-1 tunnin yrityksellä. Ollaan nyt myös nukutettu neitiä omaan sänkyyn toiseen huoneeseen (pinnis ei mahdu meidän sängyn viereen), jotta ei totu liikaa mun vieressä nukkumiseen. Nukun nyt aluksi patjalla lattialla samassa huoneessa, ettei tarvitse toisesta huoneesta ravata. Mutta rankkaa on silti |O |O |O

MB ja "herään kuudelta"-neiti 3,5kk
 
Iltaa mammat!

Ihanaa olla taas kotosalla reissun jälkeen. Musta on kyllä tullut sellainen kotihiiri, ei huvittais reissussa olla ollenkaan. Lasten takia oli vähän pakko reissata, etteivät vallan koko kesää Helsingissä istu.

Onnea Känkkikselle! Ja ihana sormus, ihan mun makuun! :flower:

Angel meillä poitsu ruvennut heräilemään yöllä vähän samaan malliin kuin teillä. Aiemmin nukkui paljon pidempiä pätkiä. Yleensä yhdellä syötöllä meni yö, joskus jopa nukkui koko yön. Tuntuu, että poitsu roikkuu rinnalla aamuyöstä varsinkin koko ajan. Ihana kuva Nellasta!

Kalenterilla myös hienoja kesäkuvia pojista profiilissa! Ite en oo kauheesti kuvia jaksanut ottaa :ashamed:

Hienon kokoinen poitsu teillä Dooris!

Mun pitäis oikeesti ottaa itteeni niskasta kiinni tän painonpudotuksen kanssa. Pitäis ruveta liikkumaan ja kattomaan, mitä syö. Ihan herkkulinjalle mennyt koko elämä :headwall: . Pitäis varmaan liittyä tuohon teidän laihdutuspinoon, josko sieltä sais potkua projektiin.

Oon muuten ollut tosi tyytyväinen Manducaan ja siihen, että se tuli ostettua. Kauanhan mä sitä pähkäilinkin... Ollaan käytetty sitä tosi paljon ja poika viihtyy siinä hyvin, sekä hereillä että nukkuen. Varsinkin nyt kun poitsu ei enää yksinään lattialla tahdo viihtyä, on siitä ollut iso apu esim. kotitöitä tehdessä.

Nyt laittamaan poitsu nukkumaan.

Lilja+poju (viikon päästä 4 kk)
 
MB Luen aina mielenkiinnolla teidän kuulumisia, kun nuo lapsoset ovat päivälleen samanikäiset. Usein kuulostaa hyvin tutulta touhulta. Varsinkin noiden päiväunien suhteen tunnutaan elävän hyvin usein samaa vaihetta. Nyt täälläkin viikon sisällä nuo aamut aikaistuneet. Ennen Onni nukkui kahdeksaan, nyt saattaa herätä jo ennen kuutta ja viimeistään ennen seitsemää. En tosin saisi valittaa, kun tuo viimeinenkin yösyönti on jäänyt pois, mutta hankala, kun ei itse saa illalla unta ja sit noustaan jo puoli kuusi, huoh. Tosiaan meillä syötiin ennen kahden kolmen välillä, mutta ruokamäärät tuntui vaan vähenevän. Nyt olen silittänyt kun Onni herää ähisemään ja hyvin on sillä rauhoittunut. Viimekin yönä ähisi kahdelta ja kun silitin niin nukahti ja seuraavan kerran ähelsi puoli kuudelta. Meillä on vaan se, kun ei syö tuttia, niin millään ei Onni enää asetu, kun on kerran kunnolla herännyt. Pienempänä nukahti, kun otin kainaloon, nyt rupeaa vaan naurattamaan =)
Täällä yritetään kovasti mahalleen, mutta hivenen on vielä tekniikka hakusessa. Hauskannäköistä ähellystä :heart:
Dooris Mä en tajua, kuinka sä saat menemään puoli purkkia kerralla. Täällä muutamakin lusikka luumua on saavutus ja siitäkin on puolet jossain muualla :LOL: Vinkkejä otetaan vastaan...

Illan jatkoja

Laylah ja :heart: Onni (nukkumassa) 3,5kk
 
Anu-78
Viljaliina kyseli noista juhlimisesta, en oo hyvin juhlinut tai siis viihteellä käynyt missään, kerran kävin kaverin kanssa baarissa 3 oluella ja kotiinkin tulin jo hyvissä ajoin:) mutta nyt tän kuun 22 päivä lähen juhlimaan omia kolmekymppisiäni =) =) toivonmukaan sais sit kunnolla juhlia niitä:) mies jää kotiin lapsenlikaks :)
 
miten se muuten lasketaan että vauva nukkuu "koko yön"? mulla ois semmonen mielikuva että sitten kun pikkuinen nukkuu 6h putkeen, nukkuu ns. yön yli. mulla itelläni ei kyllä ole mitään haisua mitenkä paljon tuo jätkä syö yöllä :whistle: viime yönä hamuili tissiä ja alkoi ronkeliksi, ei kelvannutkaan se mitä tarjottiin vaan piti olla ns. tuore tissi, mistä ei oltu syötetty hetkeen :LOL:

me saatiin muuten häälahjaksi kylpylämatka Haikkoon :D porukat lupasivat vahtia molempia muksuja niin että sinne päästään. pitää vaan sumplia että miten sinne mennään. meillehän porukat osti auton, mutta sisko on ominut sen täysin. mun pitäisi harjoitella ajamista mutta ne hetket kun pääsisin ilman lapsia harjottelemaan (en uskalla vielä muksut kyydissä), on tosi harvassa eikä autoa täällä päin ikinä näy. nytkin pitäisi torstaina raahata muksut Tampereelta Lempäälään bussilla yksin. jes. matkoihinkin menee noin 1,5h kun pitää kiertää - autolla saman matkan ajaisi vartissa :headwall:
 
Yösyömisestä meillä syyän n. klo 21 ja sit 22 tästä ehkä nukahdetaan ja nukutaan tohon 2-2.30 ja sit joskus tos 5-6 syyään ja ähistään ja puhistaan ja yleensä kuudelta hymyillään ja ollaan niin ilosia heräämään uuteen aamuun.. :| (jota mä en tohon aikaan aikaan oo) hyvällä säkällä torkahtaa vielä ja sit seiskan mais noustaan ylös.

Muutenkin toi syöminen on ruvennu oleen vähän temppuilua.. ei välttämättä kelpaa istumaasennossa huutaa vaan raivopäisenä kun tarjoo tissiä, mut sit jos menee sängylle pötköttään niin johan maittaa..
Essi- ja Eero 3kk 5 pvä
 
Huomenta!
Känkkis Jostain luin, että silloin kun vauva nukkuu kuuteen syömättä, niin ajatellaan, että on nukkunut läpi yön. Tuosta kuuden tunnin jutusta en ole aiemmin kuullut.
Meillä nukutaan yöt ainakin toistaiseksi älyttömän hyvin. Onni nukahtaa kahdeksalta omaan sänkyyn, söi tänä aamuna 100ml puoli kuusi ja nukkui seitsemään. Kerran silitin yöllä, kun ähisi. Se tosin vaatii tässä vauvaelossa totuttelua, kun meillä on aina valvottu puoleen yöhön. Nyt on yritetty opetella tuota omaan nukkumaanmenoa aikaistaa, mutta hidasta tuntuu olevan. Klo 23 on aikaisin mihin tämä mamma toistaiseksi kykenee. Sillä nuo 5.30 aamut tekee tiukkaa. Onneksi se 6.30-7 on yleisempää :) Kyllä se on tuo uni tärkeetä!
Meillä on nyt aloitettu peruna, kun tuo poitsu on niin jätti ja raukan pitää koko päivä syödä. Muutama päivä ollaan maisteltu, vielä ei voi syömisestä puhua. Luumuahan meillä on mennyt jo pari viikkoa, kun maha oli kovalla. Luumusta tuntuu kyllä tykkäävän, mutta kyllähän tuo toistaiseksi on sitä, että yksi lusikka suuhun, kaksi paidalle ja kolme ruokalapulle :LOL: Luin jostain palstalta, että joku mamma syötti kiinteitä alkuun sohvassa. Eipä tulisi ihan heti mieleen, saisi suihkuttaa sohvankin ruoan päätteeksi :LOL:

Nyt taitaa keittiö odottaa siivousta, Onni on aamutirsoilla.
Mukavaa päivää :wave:

toivottelevat
Laylah ja :heart: Onni (taas unilla) 3,5kk (ai niin, kuikatkaa kuvaa profiilista, ei tosin ihan uusi)
 
Meillä poitsu veteli aiemmin 7-jopa 10h pätkiä aiemmin, söi ja jatkoi vielä unia muutaman tunnin. Ja usein oli jo ihan aamu, kun ekan kerran heräs. 6-7 aikaan, jos heräs ekan kerran, niin aamuksi sen jo katson. Mut nyt tosiaan herää ekan kerran yleensä viim. klo 2 ja sit useemman kerran haluaa tissiä aamuyöstä. Kaveri on ruvennu pyörimään sängyssä ihan älyttömästi. Aamullakin heräs pää ihan eri suuntaan, kun miten päin oli edellisen syötön jälkeen jätetty. Meillä ei siis vielä käännytä kumpaankaan suuntaan, mutta selällä ollessa jotenkin pyöriskelee kyljeltä toiselle tjn. Tiiä sitten, et herääkö välillä siihen, et pää kolisee sängynlaitoihin, kun unissaan pyörii. Toki meillä pinnissuoja on, mutta kyllähän se varmaan silti herättää, jos pää reunaan kolahtaa. Meillä on toi nukkumaan meneminenkin mennyt vaikeaksi. Ennen nukahti itekseen tutin kanssa sänkyyn, mut nyt saa kauheita itkukohtauksia, kun sänkyyn laittaa ja useimmiten onkin sitten loppujen lopuksi nukahtanut rinnalle. Eilisiltana poitsu oli vissiin päässyt yliväsyneeksi ennen kuin sänkyyn laitoin ja järkyttävä huutohan siitä tuli. 1½ h meni nukuttamiseen, mut sänkyyn sit lopulta nukahti.

Tulipas omaa napaa :snotty:

Ihana kuva Laylah!

Lilja + poju (viikon päästä 4 kk)
 
Huomenta!

Meillä näkyi tasan vuosi sitten kaksi viivaa :heart:

Yönukkumisista ollut puhetta. Meillä jatkuu ihan sama meininki kuin laitokselta kotiin tultaessa. Tyttö syö 3-4 ekan kerran ja tokan kerran yleensä 6-7.30 välillä. Tää riippuu yleensä siitä monelta menee nukkumaan (20-21). Aamusyötön jälkeen nukkuu vielä n klo 8.30-9 asti. Välillä nousen jo enne tyttöä lukemaan aamukahvin kanssa hesaria ihan kaikessa rauhassa, kuten tänään.

Mitäköhän muuta...

Mulla tuli viime viikolla Kelasta kirje, että pitäis toimittaa jälkitarkastustodistus, jos rahaa meinaa haluta. Mulla lääkäri ei sit ollu todistusta antanu, vaikka tarkastus oli jo kesäkuun alussa. Luulin, että se menee suoraan Kelaan (ensikertalainen...) Meen tänään hakee terkan tulostaman todistuksen ja toivon tosiaan, että kelpaa, sillä muuten tulee vähän tiukka kuukausi. Lekuri on tietty lomalla siihen saakka, kun on viimeinen palautuspäivä. Hiukkasen harmittaa, että lekurin töppäilystä mä joudun kimpoilee pitkinpoikin.

Juttelin muuten yhden kaverin kanssa viikko sitten raskausajasta ja huomasin, että mulla ei ole mitään tunneperäistä muistikuvaa siitä, millaista oli olla raskaana. Muilla samaa?

KMaria ja pieni rakas 9pvän päästä 4kk
 
Laylah onpa aika jännä että kuuteen saakka pitäisi nukkua, kun vauvat menee eri aikaan yöunille :whistle: meillä kun tuo jätkä menee nukkumaan seiskan pintaan, syö kymmeneltä ja kahdelta yleensä. sitten joko nukkuu seiskaan tai syö vielä neljältä, ellei pidä alkaa vehtaamaan tissin kanssa :D
 
Heissan :wave:

Meillä on nukkunut aina hyvin. Viime yönä ei herännyt kertaakaan. Kävi nukkumaan ysiltä ja heräs vartin yli seiska. Joskus yöllä pitää antaa tutti. Joskus ottaa maitoa yöllä riippuu ihan et mihin aikaan on illalla käynyt nukkumaan.

Meillä jäpä syö peruna/porkkana sosetta oikein milellään :p Annoin ekana hedelmäsosetta, mut ei oikein tykännyt siitä :x
Yöks annan illalla 120ml. peruna/porkkana velliä ja siihen sekaan 100ml. tuttelia. Ja puol purkkia tota peruna/porkkana sosetta ja kyllä uni maittaakin sitten ;)

Hampaita ei ole vielä pojalle tullut, mut ei kyl ole kaukanakaan. Sylki valuu kokoajan suusta ja paidat on jatkuvasti märkinä :D

Mä kävin kans lukemassa tuolla odotuspuolella sitä huuhtikuisten pinoa ja kyl tuli haikea olo :ashamed:

Onko muilla ollut jo uus raskaus mielessä?
Me ollaan juteltu miehen kanssa asiasta ja päätetty, et jos luoja suo ni neljäs on suunnitelmissa. Mut aikaisintaan sit ku Topi on vähän yli vuoden vanha ni jos sit alottelis
;)

No eipä täs muuta kun mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :wave:

baby dream ja Topi 3,5kk.
 
Viime yönä meillä nukuttiin pitkästä aikaa 9 tuntia syömättä ja pikaisen syönnin päälle vielä 2,5 tuntia. Esikoinen ikävä kyllä ei nukkunut niin hyvin ja mies menikin vähäksi aikaa viereen. Helpompi minun olisi ollut mennä, kun olen pienempi, mutta huomasin vasta kun oli jo mennyt.

Juhlimisesta: Minä en ole käynyt muuta kuin elokuvissa. Jotenkin minulla on sellainen päähän pinttymä etten ota alkoholia imetysaikana. Esikoisen imetysaikana otin kerran omissa häissäni pari ja imetin vasta seuraavana aamuna (esikoinen oli 10 kk silloin). Sitä vain ajattelee noin vaikka tietää ettei kokonaan tarvitsisi kieltäytyä alkoholista.

Uusi raskaus ei ole nyt mielessä, meillä on tällä näkymällä lapsiluku täynnä.
 
Sanmar hyvä idea tuo ettei ole huomaavinaan mutten usko et toimii meillä.. Kun mitä jos herra tulee olohuoneeseen? Ollako vaan niinku ei huomaisikaan :LOL: Tai jos se vaan leikkii leluillaan, yleensä ollaan menty sinne vasta ku on pakko, vältetty pojan huoneessa ramppaamista, mut joskus on vaan pakko mennä sanoon että "sänkyyn siitä eikä sitten nousta enää" kun tyyppi on vaikka 15min leikkinyt pikkuautoilla eikä loppua näy.

angel08 en haluais olla mikää pilkunviilaaja mutten voi olla mainitsematta, että kun vauva on saanut maissivelliä on hän virallisen mittapuun mukaan saanut jo kiinteitä! Ja juu kyllä kai se on ihan normaalia että tämän ikäinen vielä herää monet kerrat, meillä mennään suurinpiirtein aina näin. 20.00 unille (nukahtaa tissille) 20.30 uudestaan tissiä, 21.00 taas tissiä -- pitempi unipätkä -- 23.00-02.30 herää "ekan kerran" ja sit siinä 05.00 toinen syöttö. Lisää syö usein 06.00 mutta lasken sen aamuksi. Herätään monesti 08.00 mut silloin Arttu saattaa möllötellä hereillä jo omassa sängyssään joten en tiedä koska se on oikeasti herännyt.

hampaita
ei meillä vielä ole, mut esikoinen sai tasan 5kk päivänä 2 alahammasta samalla kertaa joten saattaa tälläkin tulla jo aika pian. Kuola ainaki valuu ja kaikkea syö, mut toisaalta ne hampaat voi vaivata kuukausia ennenku tulee ulos joten turha vielä innostua. Ja pureminen mua ei pelota, kyllä ne oppii ettei saa purra ku huudahtaa aina jos puree, eikä kaikki edes pure. Esikoinen tais kerran kevyesti kokeilla, muttei purrut edes kunnolla. Eikä sitä imettäessä tunne että lapsella on hampaat, en minä ainakaa huomannut eroa.

ää pitää lopettaa vähä kesken..

Anu ja Arttu viikkoa vajaa 4kk
 
Mukavaa viileää elokuun alkua kaikille!

Pitkästä aikaa jos jotain kirjoittelisi.

Nukkumisesta ollut puhetta...meillähän poju nukkui alusta asti eka pätkän tonne 03-04 vähintään joskus jopa 07 asti ja sit ehkä kolmen tunnin päästä seuraavan kerran ja sitähän oltiin lähes aamussa jo. 8 maissa on noussu ja nousee vieläkin hereille!Mutta nyt |O reilun viikon on syönyt yöllä noin kahden tunnin välein :whistle: ja tuttia kun ei syö niin tissille aina pitäny nostaa.Parina yönä oon silitelly vaan jos edellisestä syönnistä on kakstuntia tai vähemmän ja siihen rauhoittunu.Ja jatkanu tunnin pari unia.Eli ei aina välttämättä nälkäänsä itke!
Lyy kyseli kauan sitten et miksi syötän vaan toissta rinnasta...syynä on se että vasemmassa mulla oli rintatulehdus joskus kaks kk sitten sen jälkeen poju vaan alkoi syömään huonommin siitä vaikka koko tulehduksen ajan syötin myös tästä tissistä.Ei ilmeisesti tullu enää kun laitoin vasurille syömään muutaman kerran imaisi nielemättä ja alkoi huutaa ja vaihdoin toiselle rinnalle niin johan syötiin taas hyvin!Ja tästä toisesta tyyliin suihkusi maitoa jos heitti irti!Ei ole kyllä aiemmissä imetyksissä ollut tulehduksilla vaikutusta maidon tulemiseen mut nyt ilmeisesti oli :/ Onneksi toisesta riittää tai ainakin on tähän asti riittäny...ku tuntuu et on vaan pelkkä tyhjä ruppana toi tissi ja illalla viimeistään saa imeä kauemmin ennenkuin nielaisee. Ja äsken yritin pumpata kun keitin pojulle pottua niin just ja just sain sen verran et potun sai löysäksi.Kun ennen on heittämällä tullu 100-150 ml noin 5minuutissa.Ongelmia/stressi tulee jos toi maito alkaa loppumaan kun ei pulloakaan huoli :|
Mut kai se on pakko sit jos ei muuten saa maitoa mistään!
Tosiaan tänään annoin äsken perunaa meidän pikkumiehellä maistiaisiksi ja ihan hyvin upposi muutama lusikallinen.Ajattelin jo aloitella noita kiinteitä kun noi yösyötöt on niin nyt lisääntyny et jos vähän sais apetta enemmän niin unikin maistuisi paremmin!
Päivällä nukkumiset on huonontunu kans..meinaa olla max.tunnin unia yleensä puolen tunnin unia vaan. Ja nykyään sisällä nukkuu paremmin kuin ulkona!

Mussu81:Me asutaan aikas lähellä noin 35km päässä!!

Meillä ei poju vielä käänny kumpaankaan suuntaan.Kyljelleen kun ekaks ite kääntää siitä puskee mahalleen mut ei viel hoksaa miten pääsis kyljelleen ekaks :) Mahalleen ei jaksa kovin kauan olla. Pää alkoi viimeviikolla tulemaan mukana kun käsistä nostaa istuilleen!Eikä enää missään "vauva"makuuasennossa sylissä viihdy kun pitää punkea pystyyn!
Hampaita ei vielä ole mut kuola valuu koko ajan ja nyrkit on suussa!

Raapiiko teidän muiden vauvat ihteään? Meillä raapii ja lähinnä päätään siis päälakeaan :/ Aivan naarmuilla pää kok ajan!En tiedä voiko kutista kun on sitä karstaa.Vähintään joka toinen päivä pitää öljytä ja harjata mut heti seuraavana päivänä on taas :whistle: En tiedä mitä siihen keksis!

Uusi raskaus ei ole suunnitteilla kun taitaa lapsiluku olla täynnä!

Mut nyt pitää lähteä lihapullia pyörittelemään kun poju vielä nukkuu :wave:

Aippa3 ja poju 3kk 9pvä
 
:wave:
Nyt on meidäkin kesäloma reissut reissattu ja kotona pitäisi alkaa arkea ja isomman neitin eskaria alotella :eek: alkaa se joka aamuinen lähteminen kun toi tarha on semmosen matkan päässä et autoo tarvitaan :headwall: onneksi mun äiti ja isä on luvannu mulle auton ja tuovat sen ensviikon loppuna :D
Juu meillä neiti on nyt maistellut perunaa viikon verran ja näyttää tykkäävän kun aukoo suuta et lisää vaan :) ja maissivelliä olen kokeillut antaa vähän maidon seassa eikä ole mitään masu vaivoja tullut ja hyvin on nukkunut kun nukahtaa viimeistään 21 niin syö siinä 2-3 ja sit 7 jolloin yleensä päättää et on aamu ja herää tissiteltyään hymyilemään ja kiljumaan innoissaan (oppinut uutta toi kiljuminen) ;)
Päivisin on mennyt neidin tissittely melkoiseksi pörräämiseksi kun koko ajan pitää tarkistella mitä ympärillä tapahtuu ja hymyillä siskolle ja veljelle kun ne tietysti pyörii siinä koko ajan :$ kyllä siinä on äitillä välillä hiki huh huh :p
Neiti ei vieläkään käänny mahalleen vaan mötköttää tyytyväisenä pitkiäkin aikoja selällään ja roikkii kaikkia tavaroita mitä isommat keksii tarjota ja kiljuu innoissaan.
Meillä on tänään synttärit 4kk :p kauheeta kun on jo iso ja ite vietän keskiviikkona synttäreitä, mäkin olen jo iso :LOL: ehkä liian iso :headwall: kääks taas vanhenee.
Niin joo ja onnea känkkikselle :hug: ihana sormus.....

vilijonka ja innosta kiljuva neiti tasan 4kk tänään
 
Meidän talonmaalausurakka on valmis JIPII B) Eilen illalla saatiin työ loppuun ja kyllä helpotti. Nyt aion muutaman päivän lähinnä lorvailla (jotain pyykinpesua tms. kyllä pakko tehdä ). Tuntuu koko kropassa, että on kiipeilty pitkin seiniä :D

Meillä näyttää tuo nukkuminen olevan samanlaista, ku suurimmalla osalla muillakin, eli n. 3 kertaa syö yön aikana; nukkumaan n. 20, syönnit 23, 3 ja 5, sit aamulla noustaan seitsemältä ylös. Mulle sopii tosi hyvin tämä rytmi, kun esikoinen nukkuu just ton 20-7 ja mies menee aamulla seitsemäksi töihin =)

Verti on nyt syönyt reilun viikon kiinteitä, eka maissia ja eilen aloitin perunan. Ihana miten tomerasti vetää ruokaa. Syöminen on paljon helpompaa ku esikoisella (silloin aloitettiin kiinteät kuukautta aikaisemmin, kun maitoa ei tullut kunnolla). Kaikki ruoka pitäis kylläkin tulla aina pikkuherralle... Yritin eilen itse södä Vertti sylissä, niin suu aukesi joka kerta, kun haarukka meni ohi. Koita siinä nyt sitten syödä :LOL:

On tämä vauva-aika sitten ihanaa. Taidan tehdä näitä vielä tusinan :D Tai ainakin yhden... :LOL: Mutta ihan töiden takia menee nyt ainakin vuoden verran ennenkuin aletaan seuraavaa yrittelemään.

Känkkikselle isot onnittelut, tuo sun sormus on TOSI ihana (kade...)

Mussu ja Vertti 4kk 1vko
 
meillä muuten esikoinen puri tissiä kahdesti. molemmilla kerroilla lopetin imetyksen siihen ja laskin vauvan alas. kaverilla taasen oli niin jääräpää vauva että puri äitinsä rinnat verille, ei auttanut kiljahtelu eikä imetyksen lopettaminen siltä kertaa :/
 

Yhteistyössä