Mä en itse asiassa puhu mun lapsilleni sen enempää tyttö- kuin poikaystävistä. Perhejuttuihin liittyvissä kysymyksissä vastaan tai kerron, jos se tulee lasten aloitteesta esille. En siis mitenkään itse erikseen ota esille sitä, että joskus heillä (ehkä ) on kumppani. Mä jotenkin ajattelen niin, että ei pienten lasten tarvitse miettiä parisuhteellisuutta tai seurustelua, jos se ei heillä itsellä tule mieleen. Perheiden kokoonpanoista, suhteista ja yms lapset kysyvät, jos se heitä kiinnostaa, ja silloin heille vastataan ilman mitään ihmeellisiä latauksia. Jotkut seurustelevat, perheitä on eri kokoonpanoilla, kaikilla ei ole perhettä tai kumppania, ihmiset tykkäävät erilaisista ihmisistä.
Ne ehtii niitä tyttöystäviä ja poikaystäviä miettiä ja hankkia sitten isompanakin, mä en jotenkin itse halua aloittaa sitä kumppanin "tuputusta" jo siinä iässä, kun lapsi ei itse vielä edes mitään parisuhdetta kaipaa. Useimmiten mulla ei tule edes mieleen, että pitäisi jotenkin alkaa käännyttää lapsia siihen parisuhdemaailmaan jo ihan pienenä.