Hoitoihin/tutkimuksiin ensikertalaisena alkuvuodesta 2011

Me aloittelimme hoitoja yksityisellä, kun saimme ensitiedoksi gynekologilta, jolla kävin, kun asiaa aloiteltiin selvittämään, että emme edes pääse julkiselle puolelle. Gynekologi laittoi kuitenkin meistä syyskuussa lähetteen julkiselle puolelle, kun oli saanut tiedon mieheni tilanteesta (tilanne lähes siittiötön). Huhtikuussa pääsimme julkiselle puolelle ensikäynnille ja otin sinne mukaan kopiot kaikista meille yksityisellä puolella tehdyistä tutkimuksista (yllättäin olen koonnut tehdyistä tutkimuksista/käynneistä itselleni mapin, jotta pysyn kartalla, mitä on tehty ja sanottu). Yksityisellä ei ehditty tehdä varsinainsia hoitoja. Meidän kohdalla (siittiöitä vähän ja ikää jo 35+) sekä yksityisellä että julkisella puolella puhuttiin vain ja ainoastaan ICSI-hoidosta. Julkiselle päästiin siis ensikäynnille huhtikuussa, pistokset alkoivat toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa oli siirto (nega). Nyt odotellaan seuraavaa ICSIä julkisella.
 
Huomenta....

Idylli: me ollaan samassa tilanteessa, kummassakaan ei mitään vikaa ja miehen simpat loistokunnossa, mutta ei ei vaan onnistu...

Tänään taas pääsen siihen sisäultraan tutustuu (jo 20 kerta), katotaan onko kypsynyt useampi folli, piti tehä ovistestikin tänään ja negaahan se näytti...eihän mulla vielä mikään ovis oo. huomenna tai viim. perjantaina.
IHAN TÖRKEEN HINTASIA OVISTESTEJÄ digitaalinen 7kpl 40€
Noh, tänään menee yksin lääkäriin ja saan samalla vähän tarkemmin keskustella lääkäritädin kanssa.

klo: 9.21
Lääkäristä tultu ja oli pakko tulla ilmoittaa heti mitä siellä tapahtu..
Ensinnäkin 4 follia löyty 1. 10mm, 2. 11mm, 3.11mm ja 4. 15mm. Ovis luulttavasti loppu viikosta, mutta pitää testailla koko loppu viikko.
niin ja mikä tässä parasta, mulle tehään INSEMINAATIO!!! eli ei meekkään enään normi petipuuhaksi ellei sitten pe ole ovulaatio tai lauantaina. :p:D;)=):flower:
 
Viimeksi muokattu:
lumileopardi, joo meillä eteni kyllä tosi nopsaan, kun vaan ensikäynnille päästiin. Lähete lähti tosin jo syyskuussa viime vuonna, lokakuussa tuli polilta kirje, jolloin soitin ja varasin ajan ensikäynnille. Se meni sit tammikuulle asti, kun heillä oli tosi pitkä joulutauko. Mutta nyt tosiaan sen 3 inssin ja hormonipiikitysten jälkeen oli hyvä ettei suoraan lähteny IVF-rumba käyntiin. :)

Pinkku nyt peukut pystyyn, että ovis olisi ennen viikonloppua, että pääsisitte inssiin!! :) Vinkkinä noista digiovistesteistä, kannattaa tilata Britti-Amazonista, saa 20 kpl paketin ja tällä hetkellä näyttäs hinnaltaan n. £30. Tässä linkki: Clearblue Digital Ovulation Testing Kit - 20-Pack: Amazon.co.uk: Health & Beauty
 
Löysin myös Ebayn kautta tällasia

Hae tuotetta "20 CLEARBLUE DIGITAL OVULATION TESTS + 2 PREGNANCY KITS" eBayn kansainvälisestä ostospaikasta, josta löydät kansainvälisiä tarjouksia suosikkituoteluokistasi. Kaikki tuotteet voidaan toimittaa Suomeen.

Niin siis tuo maksoi postikulun kanssa 32€ ja siinä on parit raskaustestit mukana

No niin, löysin tosta kaupasta sitten ihan 10kpl ovistestejä 9,90€...perhana...jos olisin huomannu aikasemmi

Muuten onko totta että Folli kasvaa n.2mm päivässä??

jos meinaan on...niin..ohhoh.... laskin että nyt menee kp 10 ja isoimman follin koko on 15mm ja jos ovis on vaikka lauantaina (mitä todennäköisemmin, sen koko silloin on 23mm JA ne muiden 3 follin koot oli 18mm ja 19mm)
 
Viimeksi muokattu:
Nyppy ja muutkin, neuvolassa tosiaan käyty mutta pettymys oli suuri kun siellä ei enää ollutkaan ultralaitetta. Jännäilen nyt sitten kuun loppuun, jolloin nt-ultra. Jos sinne saakka pääsen.

Jaan Violan kanssa samoja ajatuksia. Usko onnistuneeseen raskauteen on aika pieni, vaikkei mitään syytä olekaan. Ennemmin voisi luulla, että me ollaan jo oma osamme keskenmenoista saatu, että joskus sen pitää onnistua. Mutta ei näitä järjellä ajatella. Kauheinta on ollut todeta, että edelleen olen yhtä katkera ja kateellinen vauvauutisista kuin ennenkin. :ashamed:

Lapsettomuusklinikka-aika on peruttu, ja jos tämä raskaus epäonnistuu, "päästään" keskenmenotutkimuksiin, mutta taas jonotuksen kautta.

Tulipa mullekin nyt negatiivinen vuodatus. Sorry siitä ja ihanaa päivää teille kaikille!!! :kiss:
 
Babies meilläkin lähete mun nimellä, mut eka aika oli meille molemmille. Muistatko taannoista greippikeskustelua? Siis mihin tulokseen tultiin, onko verigreippi yhtä hyvä ku normigreippi? En muista yhtään ja nyt ostin verigreippimehua... :p

Imoen no höh, olipa harmi ettet päässy ultraan vielä : / Ei oikein ole sanojakaan, kun tietää ettei noihin pelkoihin tai ajatuksiin mikään auta... nopeaa se aika onneks kuluu, niin loppukuu on ihan vilauksessa. Kyllä nyt on teidän vuoro saada lapsi syliin asti. Voimia :hug:

Pinkku "Johtofollikkeli on yleensä valikoitunut noin viikon kuluttua kuukautisvuodon alkamisesta, ja se on erotettavissa kaikututkimuksessa. Sen jälkeen follikkelin maksimaalinen halkaisija kasvaa noin 2 mm vuorokaudessa ja ennen ovulaatiota follikkelin halkaisija on noin 20 mm." Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim - Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim
Hieno juttu tuo inssi, toivottavasti kaikki menee nyt nappiin, pidetään peukkuja =)

Rowanille tsemppiä keskusteluun! Hienoa että homma etenee =)

pepponen toivottavasti tärppää sitten toisesta kerrasta. Niiden simppasten takia taitaaki olla paras tuo icsi?


ON. Geippimehua kuluu, kun emäntä yrittää kasvatella limistä. Eipä tähän napaan sitte oikein muuta. Tylsää, kun ovistakin saa vielä odotella. Onneks teillä muilla paljon meneillään, nii mukava lueskella :D Mukavaa viikon jatkoa kaikille :wave:
 
No niin täällä ollana oltu sitten pari päivää mykke kärttysiä, alavatta turvottaa ja pistelymäisiä kipuja sekä oikeessa että vasemmassa...aina kun ajan autoa pitää avaa farkkujen ylänappi että ei paina alavattaan, niin ja eikä unohdeta niitä kuumia aaltoja.... voi jessös, tällästäkö se sitten on?
 
On se ihmeellistä, miten kärsivällisyyden kestokyvyssä heiluu laidasta laitaan. Toisina päivinä oon ihan, et kyllä mä hyvin kestän odottamista ja todennäköisyys sille, et joskus vielä saadaan vauva on suuri jne. jne. Mut sit tänään aamupäivällä kun laiton hyvän ystävän toissapäivänä syntyneelle vauvalle onnitelukortin postiin, tuli itku, et "Miks me ei saada vauvaa? Ja onnistuuko tää koskaan?" :'(

Ystävän vauva on myös pitkien hoitojen tulos, joten olen siitä oikeasti onnellinen. Tietää, miten paljon he saattavat arvostaa lastaan. Lisäksi kaksi ystävää on tänä kesänä ilmoittaneet esikoisen odotusuutiset...ja heti vaan tärppäs! :stick: Niille en oo jaksanut hymistellä mitään, muuta ku oon kertonut missä tilanteessa itse olen ja sanonut, et yli-iloitseminen voi olla nyt vähän vaikeaa.

ON: Täällä odotellaan perjantaina olevaa aikaa lähisairaalan gynekologille ja sit jos sieltä tulee huonoja uutisia (eli kestä ihan sairaan kauan...), ni sit soitan heti yksityisen klinikalle ja yritän edistää asiaa sitä kautta. Meikä on kyllä syönyt kanssa verigreippejä!

Pinkun ovulaatio-oireet kuulostavat kyllä lupaavilta.

Imoen vaikka minulla ei vielä olekaan yhtään plussaa missään mittarissa, voin kuvitella jo tällä historialla, että on piinaavaa odottaa, että saisi varmoja vastauksia. Voimia!
 
Kylläpäs lumileopardi nuo sinun tuntemukset ovat ihan kuin omasta näppiksestäni! Yhtä tuuliviiriä on olo. Välillä oon niin positiivinen, että jospa se eka hoito jo onnistuisi ja kaikki menee hyvin. Sit on taas kauhee pelko perseessä, että jos mikään ei auta ja me ei sitä vauvaa ikinä saada. Mie olen nyt kesällä ollu aika paljon tekemisissä muiden vauvojen kanssa. Ne kaikki ovat mulle tosi tärkeitä ja sellaisia lapsia, jotka tulevat olemaan elämässäni tiiviisti mukana. Ihana on ollut helliä heitä, leikkiä ja pitää sylissä, mutta samalla on niin tietoinen, että mulla ei ole sitä OMAA ja sitten kotona iskee se tyhjän sylin olo... :'( Ohho, tulipas purkaus, mutta varmasti aika moni täällä voi jakaa samoja tuntemuksia.

Nypyn limikselle kovasti kasvuvoimaa!! :hug:

Imoen, kovasti jaksamista odotteluun! Varmasti helpottaa sitten, kun ultrassa näet pienokaisen! :heart:

Meillä oli myös tänään eka IVF-keskustelu hoitajan kanssa. Meillä nyt menee niin, että kun menkat alkaa, varaan lääkäriajan polille. Menkkojen pitäisi tulla ensi viikolla (torstaina jos kierto on 27 pv niinkuin kaksi viimeistä on ollut). Jos mennään pitkällä kaavalla (mitä hoitaja uumoili), alkaa sumuttelut tai piikki kp 21. Eka punktio ja toivottavasti sitten myös siirto olisi meillä siis tämän suunnitelman mukaan lokakuun alkupuoliskolla. Odottavan aika on taas niin pitkä, mutta eiköhän se mene kuitenkin nopeasti. Muutenkin keskustelu oli oikein hyvä, saatiin siinä myös purettua tuntojamme ja hoito käytiin vaihe vaiheelta läpi.

Edittiä: ainiin tuli mieleen, kun täällä oli puhetta niistä inseminaatioiden tarpeellisuuksista/tarpeettomuuksista. Hoitaja kertoi tänään, että inseminaatioita tehdään myös siksi, että ne tuovat arvokasta lääketieteellistä tietoa hoitohenkilökunnalle juuri kyseessä olevan naisen kropan toiminnasta. Ja varsinkin silloin, kun on hormonihoito mukana, saadaan hyödyllistä tietoa naisen vasteesta lääkitykseen ja siitä on hyötyä tulevaisuudessa kun mietitään annostuksia IVF-hoitoihin. Eli eivät ne ihan turhia ole, vaikka siltä saattaa tuntuakin, ellei tietysti ihan selvä tapaus ole, ettei inseminaatiolla voi onnistua.
 
Viimeksi muokattu:
Rowan: :cool: hyvä, hyvä..et teilläkin alkaa homma etenee...

Lumileopardi: joo niin kuulostaa...sais vielä yöt nukuttua, mutta kun kivut on kyllä sit sen mukaset, sun tuttavat on käyttäny sitä Hobby Hallin vauvakuvastoa, mitä meille muille ei oo suotu....

Nyppy: täällä kans juotu Greippimehua, mutta siis eilen vasta..aikaisemminkin olen sitä juonut, mutta mitään ihmeempää en ole kyllä siitä huomannu.

Miksiköhän mulle ei kerrottu limiksen kokoa (??) ja miksen mä päässy ultra seurantaan (??)
Lääkäri vaan tokas et irrotuspiikkiä en tarvii, kun ne irtoo ihan ittellään..... Mä olisin kyllä siinä vaiheessa huutanu etten piikkejä itseeni tunge....(piikkikammo)

Tänään oli sit kiva herätys, klo:5.00, mies ilmoitti eilen (menee aamuvuoroon) että aamulla heräät viiden aikaa ja pissit ovistikulle, hän tietää pomolle sanoa jos joutuu lähtee Tyksiin, tekee hommat purkkiin. ;) no mähän näin jo tästä asiasta painajaisia + vielä vattaa jomotti/pisteli...(heräsin 4.28) kauhee vessa hätä, sinnittelin sihen 5.00 asti sängyssä ja sit juosten vessaan :D
Negaa näytti...mutta alkoi tulla limaa, eli ovis on ovella....olis voinu tulla jo tänään, et huomenna olis päässy inssiin =(
 
Lumileopardi Mites teidän keskustelut meni? Mulla kans on vissiin PCO, vaikka on säännölliset kierrot, ovuloin todennäkösesti jne. Eka lääkäri millä kävin ei puhunu mitään mistään PCO:Sta, toinen sitte taas sanoi heti että mulla on se. Tiedä sitte.

Idylli Mulla on kans jostain syystä aika ikävä mielikuva julkisesta vaikka en oo siellä vielä käynykkää. Hitto jos ne alkaa ottaa uudestaan noita kokeita meistä ni kyllä älähän! :)

Pinkku Tsemppiä! Toivotaan että ovis ei nyt sitte satu viikonlopulle. :)

Nyppy Eiköhän se verigreippiki käy? Mun mielestä se on parempaaki :D Harmi kun en ite tajunnu silloin kun greippiä söin.

Kyllä me mennään kahdestaan sinne lääkärille sitten ens kuussa. EI siitä haittaakaan ole :) Muuten aion nyt unohtaa ovikset ja pakkopanemiset ym. Ovistikut on melkein loppu enkä meinaa ostaa uusia ennenku joihinkin hoitoihin päästään.. Meidän ns. kesätauko on tehny niin hyvää että aiotaan jatkaa sitä vielä :) Kun ei me näille asioille mitään itse voida niin miks stressata :) Tsemppiä teille muille kumminkin!! :heart:
 
Babies Just kun ehdin valittaa pitkistä jonoista, niin tuli kirje, että lääkärikäynti (juttelukäynti?) julkisella on 24.8. eli tosi pian, jee! Ja kuten teille, niin meillekin se tuli vain mun nimellä. Oletin kyllä, että lähete on yhteinen, kun kerran miehen kanssa yhdessä se lapsi halutaan :D Ja se on naistenpoliklinikalle, missä ne kai yleensä on, ja mukana tuli lomake, jossa oli kaikkia naisille suunnattuja kysymyksiä. Ei mitään mainintaa miehestä missään kohdin kirjettä tai sitä lomaketta. Joten nyt ymmärrän, miksi mietit, että tuleeko mies mukana vai ei. Olen itsekin nyt hämmästynyt, että miten pitää toimia.

Pinkku Jännää! Toivottavasti ajoitus osuu nappiin ja pääsette inssiin!

Nyppy Greippi mikä greippi ;)
 
öö..meille soitettiin tyksistä tänään...kyseltiin, miksi me emme ole käyneet siellä tänään inssissä...(???)
Olin vähän aikaa hiljaa luurin päässä....

eihän mulla oo ees ovulointia ollu vielä...negaa näyttäny maanantaista asti.

Meille on nyt maanantaiksi varattu labra ja inssi... tokas lääkäri vaan että kun kierto on nyt 14 ei saada pidättäytyä seksistä, nyt illalla pitää hommat kuulemma aloittaa.....
On se hyvä et erikoislääkäritkin pitää huolen :p


Lauantai: EI OVULAATIOTA...JES =) se tietää sitä et mä pääsen inssiin..:D mies tykkää :LOL:

Tästä kuvasta ei voi epäillä ettenkö huomenna ovuloi

 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nyppy
Pinkku teillä onki jännät paikat. Lupaavat noi viivasetkin sulla. Mä pidän peukut ja varpaat pystyssä d:)b

Babies me joskus puhuttiin tuosta verigreipistä, mutten muista mitä :D Nooh, täällä on nyt menny verigreippiä ja tavallista sekasin.


Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Heippatirallaa vaan kaikille! Kiirettä on pitäny työrintamalla ja pikku koirien kanssa. Varsinainen ylläri oli pari päivää sitten, kun menin meidän villisikoja ruokkimaan, niin 4 raidallista ihan pientä porsasta kirmaili ympäriinsä- SULOISIA!!!

Täällä eilen pyörähti kp1 käyntiin ja huomenna aloitetaan taas menopur pistokset. Tähän kiertoon tehdään inseminaatio, jos mitään yllättävää ei sitten satu.
 
Joo menen aamusta, ovis on parhaimmillaan 36h. Lääkäri myös käski heilutella peittoa kun siittiöt elää 2-3 vuorokautta.

Mulla on tää Inseminaatio-ohje pariskunnalle missä lukee näin:

-Jos ovulaatiotesti on positiivinen sunnuntaina, voi spermanäytteen tuoda spermalaboratotioon maanantaiaamuna klo: 7.30-8.00. Samalla tulee varata ilmoittautumisluukulta inseminaatioaika puolisolle.

Insminaatio tullaan sovittuna aikana TYKS:n naistentautien poliklinikalle. Virtsarakon tulee olla TÄYNÄ, koska se helpottaa inseminaation tekemistä. Toimenpide kestää muutaman minuutin ja on lähes kivuton, lievää kuukautiskivun kaltaista tuntemusta voi olla.

Kotihoito-ohjeet:

Toimenpiteen jälkeen ei ole rajoituksia. Samana päivänä on hyvä olla vielä yhdynnässä kotona. Raskauskoe tehdään n. 16 päivän kuluttua inseminaatiosta joko virtsasta tai verikokeesta. Raskauskokeen tuloksesta ja jatkohoidosta tulee soittaa erikoissairaanhoitajan puhelinajalla.

Että näin :D
 
Viimeksi muokattu:
Terveiset ekalta julkisen puolen keskustelukäynniltä. Se keski about 15minsaa, mut se lääkäri otti asian aivan tosissaan ja kertoi realiteetteja julkisen jonoista. Se sanoi, et laittaa lähetteen heti eteenpäin ja sitten sieltä sairaalasta (missä hoidot tehdään) otetaan pian(?!) yhteyttä. Ja sanoi, että on pitkät jonot, vähintään 6kk menee, et pääsee suunnittelukäynnille...:| Olin kiitollinen sen rehellisyydestä ja oli myös sitä mieltä, et me voidaan "tällä historialla" siirtyä suoraan IVF-hoitoon. No...nyt odottelen eka sitä kirjettä, et milloin se meitin eka aika on ja sen jälkeen teen peliliikkeitä yksityisen suuntaan, jos/kun aikaa kuluu liikaa.

Ja oli kyynelissä pidättelemistä, kun lääkäri sanoi miehelleni, että testataan myös tulevan isän:kiss: :'( :headwall: veriarvot. OIH.
 
lumileopardi mistä päin olet? Jos yksityistä harkitset, niin mä suosittelen ehdottomasti klinikka In-Tiimiä toimipaikat löytyy Kuopiosta ja Jyväskylästä. Aivan ihanaa palvelua olen sieltä saanut.
Nytkin kun tuli asiaa, niin viikonloppunakin voi hoitavalle lääkärille/kätilölle soittaa ja asiat selviää.
 
Pinkulle tsemppiä inseminaatioon!!!! Laittele sit viestiä miten meni.

Mulla vaan pahoinvointi jatkuu tosi rajuna, viikonlopun taas vaan makasin. Esikoista käy hurjasti sääliksi, toinen on ruvennut sanomaan et äiti nukkuu/lepää. Onhan tää tosi vaikeeta ja jotenkin aina päivän kerrallaan yrittää selvitä. Loppuviikosta on np-ultra, ehkä sitten JOS kaikki on hyvin, niin uskaltaa jopa olla vähän onnellinen (ja kertoa ihmisille).
 

Yhteistyössä