Hoidot jatkuu 2013

Kukka ja Hiskias hyvät punktiosaldot molemmilla!

Odottava toivottavasti DHEA olisi purrut ja saisit ainakin laadukkaita soluja!!!

Seline voi harmin paikka! Varmasti ottaa päähän, kun on jo ehtinyt valmistautua siirtoon. Onneksi teillä kuitenkin on pätevät jatkosuunnitelmat!

Hox mä olen 31-vuotias ja AMH arvoni on alle 0,2 eli toisinsanottuna surkein mitä olla voi. Eli iästä ei tämä aina johdu. Luulen, että tuo arvo on ollut jo pitkään huono, kun esikoista yrittäessäni raskauduin vasta kahden vuoden jälkeen ja ikää oli tuolloin 22-24-vuotta. En osaa sanoa mistä oma matala arvoni johtuu, toki olen syytellyt itsenäni yhdestä sun toisesta asiasta mikä voisi olla tuhonnut munasarjat. Uskon kuitenkin, että mulla perimä on isossa osassa, mummollani vaihdevuodet alkoivat 39-vuotiaana, joten ehkä se vaan on suvussa. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että mummoni tästä huolimatta sai viisi lasta, joista viimeisen 38-vuotiaana...eli ehkä tässä jotain toivoa on.

Tänään mulla on vuorossa piikkipäivä numero kolme. Edelleenkin olo koko hoidosta on varsin välinpitämätön. En jaksa uskoa, enkä toivoa (tai ehkä en uskalla). Viime syksyistä toivottomuuteen ja suruun romahtamista en halua kokea uudelleen.

Niin ja DHEA.sta. Itse aloin syödä sitä ihan oma-aloitteisesti, en ole edes kertonut lääkärilleni :/ En kuitenkaan usko, että siitä voi mitään haittaa hoidolle olla (ei tässä ole mitään menetettävää).

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Hox, mä täytän tänä vuonna 37 ja AMH oli 0,3 toukokuussa. Mä sain DHEA reseptin lääkäriltä. Olen julkisella hoidossa, mutta meidän kunta ostaa soluosuudet yksityiseltä ja heillä tuntuu tuo yhteistyö keskenään pelaavan. Yksityiseltä oli ekan hoidon jälkeen ehdotettu, mitä seuraavaan hoitoon kannattaa kokeilla ja niin on nyt edetty. Olen todella tyytyväinen saamaani hoitoon :).

Kukka73, hienoa! Tsemppiä huomiseen.

Meikäläinen sitten pillahti itkuun työpaikalla, kun aamulla soitin klinikalle kysyäkseni, tarvitseeko tulla siirtoon. Sain biologilta vastauksen, että 1 nätti siirretään ja 5 menee pakkaseen. Siinä sitä oli työkavereille selittämistä (tietävät hoidoista), että miksi itken ja ne oli ihan, että ”ai tarkoittaako se sitten jotain huonoa”. Selitä siinä itkeväsi onnesta nyt sellaiselle, joka ei tosiaan tajua. Dhea, en muuta selitystä keksi :heart:. Lääkärikin ihmetteli hoidon hyvää lopputulosta, koska munasolut olivat olleet ”puolikypsiä”, ainoastaan yksi oli ollut täysin kypsä. Ehkäpä mä nyt hetkeksi maltan mieleni, ennekuin seuraavaksi alan murehtimaan, säilyykö ne huurunenät sulatuksesta hengissä ;)
 
Kiitos kaikki tsempityksistä, ne auttoivat selvästi ja yksi "oikein kaunis" alkio on kyydissä. 3 jatkaa viljelyssä ja pakastellaan sitten ensi viikolla jos blastoiksi jaksavat jatkaa.

Kaikille teille kovasti positiivisia ajatuksia ja jaksamista tähän tahkoamiseen. Kenelläs seuraavana siirtoja tulossa?
 
HOIDOT JATKUU 2013

Annabell-77 .......... 1.ICSI/3.pas .......... tammikuu 2013
Seline .................. 2.IVF/1.pas ............ tammikuu 2013
Hiskias ................ 2.IVF/ICSI ............... tammikuu 2013
Paiju.....................3. IVF/1. PAS............tammikuu 2013
kukka73...................2.ICSI........ ............tammikuu 2013
Nellikaneli..................2.IVF....................tammikuu 2013
hox.........................3. IVF....................tammi/helmikuu 2013
Amalia Armas............2.ICSI................. ..tammikuu/helmikuu 2013
Pumpinello ............ 1.ICSI/2.pas ......... tammi/helmikuu 2013
Emma81 .............. 4.ICSI .................. helmikuu 2013
Simpli....................2.IVF 2.pas ................helmikuu 2013
InMyDreams ......... 4.IVF/1.pas ........... helmikuu 2013
Hautomo76 ........... 2.ICSI ................... helmikuu 2013
Valoa…................…2.IVF ...................... helmi/maaliskuu 2013
Gizmo82...........2.IVF/ICSI/1.PAS.........toukokuu (?) 2013
Rotta09.................3.IVF........... .........toukokuu 2013
Dreamer1 ........... 5.ICSI/1.pas ............. 2013
Meg.......................3.IVF/1.pas.............2013
Odottava73 ............ 2.IVF/ 1.pas (?).................... ?
Starlight84 ........... 3.IVF/ICSI .................. ?
Joku_päivä ........... 7.IVF .......................... ?
Syssy .................. 5.ICSI (?) ..................... ?
mariq....................4.ICSI/1.pas .................. ?
Tiinuli81 ............... 2.IVF ........................... ?
Moto76 ................ 3.IVF ........................... ?
Kevät87 ................ 2.ICSI .......................... ?
Tuba factor .......... 5.IVF ............................. ?
johkunen ..............5.IVF..................... ........ ?

PIINAILIJAT
Nimimerkki .............Hoito...............Alkio(t )..................Testipäivä
Kukka73.................2 ICSI.................1 ...........................2.2.2013

PLUSSANNEET
Nimim ................. Hoito .............Plussa kk ............ LA
Inkku1................1.IVF/2.PAS........lokakuu...................6 .6.2013
Miles .................... 4.ICSI ............... lokakuu ............. 3.7.2013
Nuppuska ............ 2.ICSI/3.pas ....... marraskuu ...........20.7.2013
Sannuliinu.............2.IVF/ICSI...........marraskuu.............25. 7.2013
Mörkötys...............3.IVF/ICSI/1.PAS...............................?[/QUOTE]
Linnea1982 ........... 1.IVF/3.pas ............................joulukuu 2013 (+)
 
HOIDOT JATKUU 2013

Annabell-77 .......... 1.ICSI/3.pas .......... tammikuu 2013
Seline .................. 2.IVF/1.pas ............ tammikuu 2013
Paiju.....................3. IVF/1. PAS............tammikuu 2013
kukka73...................2.ICSI........ ............tammikuu 2013
Nellikaneli..................2.IVF...... ..............tammikuu 2013

Hiskias...................2.IVF..................1............................31.1.2013

PLUSSANNEET
Nimim ................. Hoito .............Plussa kk ............ LA
Inkku1................1.IVF/2.PAS........lokakuu...................6 .6.2013
Miles .................... 4.ICSI ............... lokakuu ............. 3.7.2013
Nuppuska ............ 2.ICSI/3.pas ....... marraskuu ...........20.7.2013
Sannuliinu.............2.IVF/ICSI...........marraskuu.............25. 7.2013
Mörkötys...............3.IVF/ICSI/1.PAS...............................?[/QUOTE]
Linnea1982 ........... 1.IVF/3.pas ............................joulukuu 2013 (+)
 
Kukka73, ihan mieletöntä, onnea kyytiläisestä :flower:.

Ja kiitti vinkistä, mäkin sain listan omalta osaltani päivitettyä. Mulle sanottiin, että tammikuun lopulla voi testailla, hmm hieman laaja käsite... : / Kirjasin sitten tuon viimeisen päivän tuohon listaan. Viimeksihän vuoto alkoi jo PP13 eli siinä ei paljon testailua tarvittu. Gonapeptyl olisi vuorossa tiistaiaamuna, se ei kuulemma näy testissä, mulle kyllä sanottiin sen aiheuttavan raskaushormonipiikin elimistössä, niin mitä kamaa se sitten on, jollei testiin vaikuta? Ja tuttu Luge-oire on palannut, huimaus. Mikähän niissä aiheuttaa tota huimausta? Onkohan se annos vaan niin stydi? Nimittäin aina niiden "asentamisen" jälkeen alkaa alavatsassa kipuilu ja sitten tulee huimaus. Ne menee kyllä ohi jonkin ajan kuluttua.
 
Ihanaa Hiskias ja Kukka!!! Ja mahdollisesti vielä molemmilakin pakkaseenkin heppuja jää! Nyt vaan jännätään, että tämä onni kantaa loppuun asti!

Itse tässä vähän jännitän, että miten saan illalla piikin pistettyä, kun meille tulee vieraita...
 
HOIDOT JATKUU 2013

Paiju.....................3. IVF/1. PAS............tammikuu 2013
kukka73...................2.ICSI........ ............tammikuu 2013
Nellikaneli..................2.IVF...... ..............tammikuu 2013
hox.........................3. IVF....................tammi/helmikuu 2013
Amalia Armas............2.ICSI................. ..tammikuu/helmikuu 2013
Pumpinello ............ 1.ICSI/2.pas ......... tammi/helmikuu 2013
Seline .................. 2.IVF/1.pas ............ helmikuu 2013
Emma81 .............. 4.ICSI .................. helmikuu 2013
Simpli....................2.IVF 2.pas ................helmikuu 2013
InMyDreams ......... 4.IVF/1.pas ........... helmikuu 2013
Hautomo76 ........... 2.ICSI ................... helmikuu 2013
Valoa…................…2.IVF ...................... helmi/maaliskuu 2013
Gizmo82...........2.IVF/ICSI/1.PAS.........toukokuu (?) 2013
Rotta09.................3.IVF........... .........toukokuu 2013
Dreamer1 ........... 5.ICSI/1.pas ............. 2013
Meg.......................3.IVF/1.pas.............2013
Odottava73 ............ 2.IVF/ 1.pas (?).................... ?
Starlight84 ........... 3.IVF/ICSI .................. ?
Joku_päivä ........... 7.IVF .......................... ?
Syssy .................. 5.ICSI (?) ..................... ?
mariq....................4.ICSI/1.pas .................. ?
Tiinuli81 ............... 2.IVF ........................... ?
Moto76 ................ 3.IVF ........................... ?
Kevät87 ................ 2.ICSI .......................... ?
Tuba factor .......... 5.IVF ............................. ?
johkunen ..............5.IVF..................... ........ ?

PIINAILIJAT
Nimimerkki .............Hoito...............Alkio(t )..................Testipäivä
Kukka73.................2 ICSI.................1 ...........................2.2.2013
Hiskias...................2.IVF......... .........1............................31 .1.2013

PLUSSANNEET
Nimim ................. Hoito .............Plussa kk ............ LA
Inkku1................1.IVF/2.PAS........lokakuu...................6 .6.2013
Miles .................... 4.ICSI ............... lokakuu ............. 3.7.2013
Nuppuska ............ 2.ICSI/3.pas ....... marraskuu ...........20.7.2013
Sannuliinu.............2.IVF/ICSI...........marraskuu.............25. 7.2013
Mörkötys...............3.IVF/ICSI/1.PAS...............................?[/QUOTE]
Linnea1982 ........... 1.IVF/3.pas ............................joulukuu 2013 (+)
Annabell-77 .......... 1.ICSI/3.pas .............................. joulukuu 2013 (+)

Päivitin Seline listaan sun muutoksen, kovasti halauksia! :(
Meillä huomenna odotettu aamuultra jossa nyt nään onko n.6pvällä lyhentynyt kierrolla vaikutus että ovuloinko eli siirtyykö meilläkin ensi kuuhun ja lääkkeellinen siirto vai tässä kuussa ja luonnollinen. Jännittää. Ei ole käsitystä että AMH:ta olisi mitattu, taidan olla selkeästi porukan kuopus, ikää vasta 23 vuotta ja yritystä 3,5 v eli alkumetreillä ollaan, meillä todettu PSOC ja 20%:lla toimivat siittiöt.

Kukka ja Hiskias ihanaa että pääsitte piinailijoihin niin piinaavaa kun se onkin ;) Kovasti peukkuja!
 
Pumpinello meilläkin on yritystä takana "vasta" 2,5 vuotta. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessäkin vasta vähän yli kolme vuotta :D

Meillä kuitenkin oli tiedossa, että ongelmia miehen syöpätaustan takia voi lapsen saannissa tulla ja hakeuduttiin aika aikaisessa vaiheessa tutkimuksiin, joista sitten tulikin tuomio, että icsi.llä mennään (no yhtä inssin yritelmää yritettiin).
Meillä siis ei tavallaan aikaa ole "hukkautunut" kevyemmisä hoidoissa. En olisi myöskään varmaan niin pian lapsettomuustutkimuksiin hakeutunut ilman miehen syöpätaustaa.

Itsekin kunnioittavasti ihmettelen ihmisiä, jotka jaksavat pitää toivoa yllä vuosikausia, jopa kymmeniä vuosia ja tehdä hoitoja hoidon perään.
 
  • Tykkää
Reactions: Pumpinello
Hiskias ihana kuulla (ja toivoa) että tuo DHEA auttaa :)
Gonapeptylistä, mulla oli ekaa kertaa viimeksi, siinä oli jotain ihme ainesta mistä tehty mutten nyt muista... Mutta ei näkynyt testissä ainakaan mulla.

Pumpinello toivotaan että saat huomenna hyviä uutisia!

Amalia Armas ei varmastikaan voi haittavaikutusta olla kun sitä nyt kovasti on alettu myös Suomessa rummuttamaan :)

Niin meillä tosiaan yritystä takana kohta 5 vuotta. Hoidoissa ollaan kuitenkin koko ajan menty ns. eteenpäin, joten sen takia on jaksanut suht hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Pumpinello
Kurkin kuulumisia ja samalla tulin huikkailemaan josko joku halunnee niin mulle voi listata tuohon puuttuvat tiedot eli plussa kuukausi oli joulukuu ja LA 25.8.2013 Toistaiseksi kaikki siis hyvin täällä...

Plussapuhuria puhaltelen:wave:
 
hox
Kiitti kaikille vastauksista! Kovin on monenlaista taustaa ja syytä tähän lapsettomuuteen.

Odottavan ultrakuulumisia olisi kiva kuulla?

Pumpinellolle ja Amalia Armaalle ultratsempit huomiselle. Jännittää kovasti itseäkin että miten on Menopur tehonnut. Eka ultra huomenna siis tiedossa.

Piinailijoille pitkää pinnaa ja kaikille tasapuolisesti hyvää viikkoa =)
 
Heippa kaikille! monella jännät paikat edessä!

Tulin vain kertomaan että kävin tänään varhaisultrassa, ja siellä se meidän luomuihmeen sydän sykki :heart: Tänään raskaana 7+4 ja nyt vaan sydän sykkyrällä toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti! :)

Pumpinello poistaisitko minut tuolta PAS tammikuussa kohdasta ja siirtäisit plussanneisiin LA: 5.9.2013 :) Pakko se on kai sinne uskaltaa liittyä :)

Toivon sydämmestäni että te kaikki onnistutte vielä saamaan sen oman käärön! :) Ja liitytte pian tuonne plussanneiden joukkoon!

Annabell ja Ihme 7+4
 
HOIDOT JATKUU 2013

Paiju.....................3. IVF/1. PAS............tammikuu 2013
kukka73...................2.ICSI........ ............tammikuu 2013
Nellikaneli..................2.IVF...... ..............tammikuu 2013
hox.........................3. IVF....................tammi/helmikuu 2013
Amalia Armas............2.ICSI................. ..tammikuu/helmikuu 2013
Pumpinello ............ 1.ICSI/2.pas ......... tammi/helmikuu 2013
Seline .................. 2.IVF/1.pas ............ helmikuu 2013
Emma81 .............. 4.ICSI .................. helmikuu 2013
Simpli....................2.IVF 2.pas ................helmikuu 2013
InMyDreams ......... 4.IVF/1.pas ........... helmikuu 2013
Hautomo76 ........... 2.ICSI ................... helmikuu 2013
Valoa…................…2.IVF ...................... helmi/maaliskuu 2013
Gizmo82...........2.IVF/ICSI/1.PAS.........toukokuu (?) 2013
Rotta09.................3.IVF........... .........toukokuu 2013
Dreamer1 ........... 5.ICSI/1.pas ............. 2013
Meg.......................3.IVF/1.pas.............2013
Odottava73 ............ 2.IVF/ 1.pas (?).................... ?
Starlight84 ........... 3.IVF/ICSI .................. ?
Joku_päivä ........... 7.IVF .......................... ?
Syssy .................. 5.ICSI (?) ..................... ?
mariq....................4.ICSI/1.pas .................. ?
Tiinuli81 ............... 2.IVF ........................... ?
Moto76 ................ 3.IVF ........................... ?
Kevät87 ................ 2.ICSI .......................... ?
Tuba factor .......... 5.IVF ............................. ?
johkunen ..............5.IVF..................... ........ ?

PIINAILIJAT
Nimimerkki .............Hoito...............Alkio(t )..................Testipäivä
Kukka73.................2 ICSI.................1 ...........................2.2.2013
Hiskias...................2.IVF......... .........1............................31 .1.2013

PLUSSANNEET
Nimim ................. Hoito .............Plussa kk ............ LA
Inkku1................1.IVF/2.PAS........lokakuu...................6 .6.2013
Miles .................... 4.ICSI ............... lokakuu ............. 3.7.2013
Nuppuska ............ 2.ICSI/3.pas ....... marraskuu ...........20.7.2013
Sannuliinu.............2.IVF/ICSI...........marraskuu.............25. 7.2013
Mörkötys............3.IVF/ICSI/1.PAS.....joulukuu.............25.8.2013
Linnea1982 ........... 1.IVF/3.pas ......joulukuu ...............?.?.2013
Annabell-77 .......... 1.ICSI/3.pas ....joulukuu................5.9.2013

Suurtakin suuremmat onnittelut LA -ajoista Mörkötys ja Annabell-77! :):flower: Kiitos hox tsempityksistä! Aamun ultra tosiaan ohi, ei johtofolliikkelia. Näin ei ole koskaan käynyt, siksipä se tuntui pysäyttävältä. Osaisin kyllä lyhentyneestä kierrosta aavistaa ja kun tutkimuspöydällä makasin siitä, että lääkäri oli hiljaa niin kauan. Ristin kläteni mahani päälle ja odotin, mutta ei löytynyt. :ashamed:No, lääkäri sanoi sitten että kohdun limakalvo on 4 mm (muistaakseni?) ja voi olla pienen pieni mahdollisuus, että uä tehtiin tässä kierrossa liian aikaisin (kp 11). Halusi varata perjantai aamulle ajan minulle maksuttomaan ultraan ja JOS muutosta ja JOS päästään, meidän reissu olisi todennäkösesti ti-to aikavälillä ensi vkolla.
Pyysin meidän tukijoukkoja laittamaan varpaat ja kädet pikkurillejä myöten ristiin, että saataisiin nyt itsemme ensivkolla sinne polille asti. Vielä täytyy toivoa :)

ToivottavastiAmalia Armaan aamu meni paremmin?
 
Pumpinello voi harmi, ettei toivottuja uutisia tullut! Tosi kurjaa, jos pitää taas odottaa ja odottaa. Toivotaan, nyt kuitenkin, että ultra olisi vain ollut liian aikaisin!!

Mullahan ei tänään ollut ultraa. Puregonin vaikutusta tsekataan vain verikokeella, jonka annoin eilen. Tänään poli soitti, että vastausta ei ole vielä tullut, eli eipä taida annostusta ehtiä enää säätää, vaikka tarvetta sattuisikin olemaan. Ultra mulla on vasta perjantaina ja joo, ihmettelen kyllä, että miksi vasta niin myöhään (pistospäivä 10).

Ottivat muuten eilen taas infektiokokeet, olikin jo neljäs kerta vuoden sisään! Kuinka usein teiltä noita vaaditaan? En tiedä näytänkö jotenkin epäilyttävältä, kun noin usein noita testejä haluavat... ja minä kun aina jännitän tuloksia ihan kamalasti...
 
^Kiitos tsemppityksistä! Meillä on Amalia sitten kummallakin pe sitten jännät paikat. :) Toivottavasti teillä olis siellä hyvin kasvaneet saaliit keräykseen! Naurahdin hiljaa tuolle toiseksi viimeiselle lauseelle, surkuhupasaa tämä touhu välillä :p Tyhmänä kysyn, miksi ottavat säännöllisesti infektiotestejä? Tsempit että saisit nämä testaamiset ei jännittäis niin kovasti, millon saat tietää vastaukset?

Aloin nyt tuntemaan itseni vähän.. vähän testatuksi. Kun meillä on tosiaan kummastakin löytynyt selkeä syy, mutta sen lisäksi ei muistaakseni ole oikeastaan juurikaan mitään mitattu, ehkä ei ole tarvinnut?
Osaisiko joku pitemmällä oleva selittää, miten käytännössä mennään eteenpäin jos aletaan/aletaanko jossain vaiheessa selvittämään johtuuko epäonnistuminen alkion jakaantumisesta vai kiinnittymisongelmista. Kummatkin aiemmin siirretyt on ollut toppeja ja ekalla siirto kerralla lääkäri toivotteli tervetuloa sitten pikkusisarusta siirretylle hakemaan, jonka takia pudotus oli aika korkealta ekan siirron negaamisessa.

Mitkä fiilikset tänään Kukalla ja Hiskiaksella? :)
 
Amalia, mua ottaa niin päähän sun puolesta :mad:. Ihme touhua siellä naikkarilla! Olisivat vaan antaneet sun mennä sinne ultraan, niin tulos olisi ollut selvillä jo eilen. Jaksamista ultran odotteluun. Meiltä otettiin nuo infektiokokeet heinäkuussa, eikä sen jälkeen kukaan ole vaatinut uusia.

Hox, mites ultra?

Pumpinello, olihan sullakin ultrareissu. Peukut on pystyssä täälläkin, että olitte liian ajoissa liikkeellä :rolleyes:. Mä en ainakaan ole törmännyt missään aiheeseen, että tuota kiinnittymistä voisi mitenkään ”tutkia”. Alkion elossapysymistähän voidaan testata ainakin sillä pitkällä viljelyllä, siinähän ne ”parhaimmat” alkiot kasvaa ja selviytyy blastokystiksi. Tähän ei ilmeisesti heti ensimmäisissä hoidoissa haluta mennä, koska karsiutuminen on niin valtavaa. Nehän sanoo, että alkio menestyy parhaiten kohdussa. Mutta täytyy tunnustaa, että tänään Gonalpeptyliä pistäessä tulin ajatelleeksi, että lieköhän se alkio on enää edes elossa ja oikein otti päähän, etten saanut sitä pitkää viljelyä, vaikka pyysin.

Täällä ei tunnu miltään, paitsi punktion jälkimaininkeja. Ihmeen kauan kestää värkkien toipuminen, maha on sellainen pömppö, että sen voisi valokuvata ja lähettää odotuspalstalle ;). Niin ja nuo lugeoireet kulkee tietenkin tässä sivussa, ekasta kerrasta oppineena tietää, että niiden piikkiin menee ihan kaikki mahdollinen : /.
 
Joo Hiskias, ah ihanat luget... Nukun huonosti, iho kutiaa ja kuivuu, limakalvot alkaa nyt jo kuivua. Huimailee, jne jne. Punktiosta sen sijaan ei ole pientä pömpötystä lukuunottamatta mitään vaivoja enää. Ihme juttu.

Ette voi uskoa (tai mä en ainakaan voi) mutta työpäivä oli niin hektinen että UNOHDIN tyystin soittaa soluista klinikalle. Vähänkö harmittaa, vaikka eihän se vastaus miksikään yhden päivän viiveestä muutu. Huomenna sitten.

Amalia Armas, ihmeen usein tosiaan noissa infektiokokeissa joudut ravaamaan. Kyllä meillä riittää ainakin vuodeksi, ettei ollut jopa pitempikin se sallittu väli.

Toivottavasti saat Pumpinello parempia uutisia ensi kerralla. On vihoviimeistä joutua ylimääräisille tauoille kun muutenkin tämä koko hoitotuljanssi on yhtä odotuksen odotusta... Täälläkin peukut pystyssä.
 
Kukka ja Hiskias kurjilta kuulostavat nuo lugeoireet, mutta kai ne vaan on kestettävä... Itelläni luget vanhenee tonne kaappiin, kun ostin ne toiveikkaasti jo ennen ekaa inssiä, eli viime helmikuussa... ei oo vaan vielä koskaan niiden käyttöön asti päästy : /

En tosiaan nää noille jatkuville infektiokokeille muuta syytä, kuin sen, että oon epäilyttävän näköinen. Tietysti voi olla, että johtuu siitä, kun oon kahden polin asiakas ja kumpikin haluaa itse tarkistella niitä (tai ei nää toistensa ottamia kokeita).

Puregonit ei edelleenkään aiheuta mitään tuntemuksia, oon ihan varma, että se on taas merkki siitä, että mitään ei tapahdu. Noh parin päivän päästä sen näkee.
 
hox
Pumpinello voi miten tylsiä uutisia : / Minäkin peukutan sormilla ja varpailla että ultra vaan liian aikaisin ja hieno johtofolli löytyisi!

Amalia Armas enpähän tuotakaan ole tiennyt että verikokeella voi seurata lääkkeen vaikutusta? Vaikea kuitenki ajatella että se ultran korvaisi. Aika erikoista.
Uskotaan että perjantaina ultrassa punktoitavaa löytyy!
Mulle muuten sanottiin että infektiokokeet on puoli vuotta "voimassa" että sen jälkeen täytyy ottaa uudet. Mutta että neljättä kertaa vuoden sisään..?

Kukka ja Hiskias kaikki sympatiat sinne lugejen kanssa! Ne on ihan superällöttävää töhnää jotka saa ihmisen elämän ihan sekasin (josko se tässä tilanteessa enää sekasempi vois olla..)
Koittakaahan kestää :)

Oma ultratulos oli 15 follia, joskin todella hitaasti kasvaneita. Menopuria huikealla 375 yksikön annoksella perjantaiaamuun ja silloin uusi ultra. Toivotaan nyt että tajuavat kasvaa.
Eli ilmoittaudun mukaan perjantain jännittäjiin.

Plussanneille tuhannesti onnitteluja!
 
AmaliaArmas mulla myös naikkarilla tsekattiin lääkkeiden tehoamista verikokeella kahden ultran välillä (0-ultra ja se missä päätetään punktiopäivä) ja tosiaan en muista sen arvon nimeä, mutta mulla 2 kertaa pienennettiin lääkitystä ja toisen kerran jouduin jopa extra-ultraan koska arvot olivat niin kohonneet (pelkona hyperi joka sitten kolmannessa hoidossa tulikin). Eli kyllä tuo verikoe toimii. Nyt taas yksityisellä eivät sitä ota ja koska mulla on taipumusta kasvatella liikaa folleja, niin ei aluksi tuntunut kivalta että tuo verikoe jää välistä pois, mutta nyt mennään näin. Tsemppiä kovasti että jotain siellä kasvaisi tuntemuksista huolimatta!!!

Hox sulla tosiaan on lääkkeet tehonneet, hieno tulos tähän mennessä!

Pumpinello komppaan Hiskiasta, pitkällä viljelyllä näkee alkioiden jakaantumisesta enemmän, eli ensimmäiset 1-3 päivää ovat yleensä munasoluperäisiä ja seuraavat 4-5 päivää siittiöperäisiä, eli jos alkiot kupsahtaisivat vasta 4-5 päivän aikana, niin silloin siittiöissä olisi tod.näk. jotain vikaa. Myös limakalvosta voidaan ottaa näyte, onko se sellainen mitä pitää kiinnittymisen edellytyksenä, tehdään jonkinlainen "rapsutus" ja tietysti voidaan testata vielä vasta-aineita, mutta nämä käsittääkseni hieman harvinaisempia ja ei ihan heti aleta tutkimaan.
Mutta toivotaan nyt kuitenkin vielä että saisit perjantaina parempia uutisia!

Kukka ja Hiskias toivotaan että ne alkiot voi siellä jo hyvin ja kiinnittyvät parhaillaan :)
Ainakin Hiskiaksella taitaa olla h-hetki kun sen gonapeptylin just pistit!
 
  • Tykkää
Reactions: Pumpinello
Huh huh, olihan liskojen yö hikoiluineen ja mahakipuineen. Aamulla lopulta heräsin järkyttävään pahaoloon, joka luojan kiitos syömällä vähän helpotti. Kyllä tulin miettineeksi, että noinkohan jatkossa unohdan tuon Gonapeptylin... Nyt olisi kiva tietää, kauanko kestää, että sen vaikutus häipyy elimistöstä?

Kukka, laita muistutus kännykkään, että tänään muistat :)

Hox, onhan annoskoko lääkkeelle!

Mukavaa päivää kaikille :)
 
Kiitos tuosta viljely-selvittämisestä, jonkunlainen käsitys muitten kirjotuksista asiasta oli, mutta selkeytti lisää! Nii ja pe-tsempityksistä!
Laskeskelin tässä työpäivän jälkeen läppärin ääressä istuen, että iso jos, päästäisiin siirtoon ja vieläkin isompi jos, se tuottaisi tulosta, laskettu aika olisi kutakuinkin meidän 8v. merkkipäivänä. Tuli niin ihanan lämmin olo haaveillessa, vaikka aika nopeasti ne ajatukset pamahtaa takas karulle maanpinnalle, mahdollisuudet on niin rajalliset. Mutta jos en pienen elämäni aikana tule muuta saamaan, haaveilen ainakin :)

Hiskiaksella ilmeisesti aika rankka yö takana, toivottavasti kerkeät jossain välissä ottaa esim päikkärit tai muuten levätä!

Kovasti peukutuksia hoxillekin pe ultraan!
 
Yhteistyössä