Meillä miehellä ei tosiaankaan ole mitään hyvää syytä sille, miksei koiraa halua. Syyt ovat juurikin tuota luokkaa
- se tuhoaa paikat, tekee tarpeensa joka paikkaan, siitä irtoaa karvaa, se haukkuu ja pyörii jaloissa koko ajan
Meillä on ollut kavereiden koiria hoidossa mutta niidenkään moitteeton käytös ei ole miestä lämmittänyt. Olen koittanut perustella koiraa miehelle mm. sillä, että siitä olisi minulle suunnaton ilo ja seura (lenkkeilen muutenkin ja kateellisena katson muita koiranulkoiluttajia aamulenkeilläni, samoilen metsässä, olenpa harrastanut agilityäkin kaverin koiran kanssa...) ja miehelle kuitenkin vain pienenpieni vaiva. Hoitopaikat jne on jo valmiina olemassa siltä varalta, että sellaisia joskus tarvittaisiin. Mies on sanonut tyyliin että voi harkita viiden vuoden päästä. En ymmärrä mitä se aika siinä auttaa, ei meidän tilanne enää mihinkään muutu... Eikä se aika siinä harkinnassakaan auta. Olen myös koittanut selittää, että minä meillä joka tapauksessa siivoan, ja siivoankin hyvin, eikä meille koiran takia sotkutaso lisääntyisi yhtään, siivoaisin sitten vain sen verran enemmän.
Mies ei ole koskaan seurustellut kenenkään muun kuin minun kanssa, ja olen koittanut hienovaraisesti sanoa, että asiat voisi olla paljon huonomminkin jonkun toisen kanssa. Minä en kuitenkaan halua kuin sen karvaturrin (ja miehen pitää toki talossa) ja sen eteen olen valmis tekemään ihan mitä vain. Nytkin olen jo varsin esimerkillinen vaimoke - siivoan, laitan hyvää ruokaa, pesen pyykit, käyn kaupassa, lohdutan ja kannustan, olen kaunis ja älykäs jne.
Mies myös tietää, että osaan pitää koiran kurissa ja niitä kouluttaa, mutta ei... Ja silti, kaikesta vastaisuudesta huolimatta, on leikkinyt hoitokoirien kanssa, paijannut niitä ja silminnähden nauttinut niiden kanssa lenkkeilystä. En ymmärrä!
Onko tässä tilanteessa ihan kohtuutonta ottaa koira ilman miehen suostumusta? Kun kuitenkin uskon, että mies siitä pitäisi, ja olisi ainakin onnellinen kun huomaisi kuinka onnellinen minä siitä olisin..
