mutta mitä aloitukseeni tulee niin näin "yön yli" nukuttuani epäilen, että kyseessä on kohdallani jokin välivaihe elämässä..ns pikku kakkosen jälkeinen kriisi, jossa koitan löytää taas sitä omaa paikkaani tässä universumissa..on niin helppoa jämähtää äitiroolin taakse ja unohtaa,että on myös nainen, vaimo, kumppani ja rakastajatar..mutta yön tunteina on aikaa miettiä, kun tuoksuu lähinnä puklulta ja maidolta ja pyörittää huushollia 24/7 tulee pakostakin välillä mieleen, että tätäkö se sitten on..
vaikka mies auttaa minua paljon, joka nukkuu lasten kanssa, jotta itse saan levättyä, leikkii lasten kanssa,tekee kotitöitä, käy kaupassa ja laittaa ruokaa, jotta saan aikaa myös itselleni ja pääsen ystävien kanssa tyttöjen kesken kaupungille shoppailemaan kun haluan ja tiedän että kaikki tuo on sitä arkiromantiikkaa parhaimmillaan niin miksi sitten kaipaa jotain muuta? kenties sitä yhteistä aikaa ennen lapsia tai suhteen ensimmäisten vuosien huumaa..tiedän, ettei siihen ole enää paluuta, mutta kai sitä kaivata voi?
niin..ja tiedän, että pitäisi katsoa myös sinne peiliin, sillä en varmasti kohtele miestäni kaiken keskellä niin kuin suhteen ensimmäisinä vuosina..ja tiedän, että vuodet kuluvat ja lapset ovat nyt se eniten aikaa vievä juttu, mutta kuitenkin sitä vaan kaipaa jotain enemmänkin kuin vain olla äiti ja kotitalouskone..
huoh, kaipa tämä tästä menee..en usko, että teen mitään tuon "ihastukseni" kanssa...annan ajan kulua ja otan itseäni niskasta kiinni, teen hyvää ruokaa ja leivon miehelle kakun ja kun hän tulee töistä halaan häntä ensi töikseni ja kiitän siitä, että hän on siinä
ja jos vaikka hommaisin lapset hoitoon viikonloppuna,jotta saisimme olla kahden ja jutella pitkästä aikaa.ehkäpä miehellänikin on jotain sydämellään, josta hän tahtoisi jutella..
kiitos kaikille niille,jotka asiallisesti vastasivat pohdintoinihi
