Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri - suositusikärajasta asiaa-

Hei,

Mä olen aina kytännyt tarkasti noita suositusikärajoja lasten leffojen suhteen. Nyt kävi kuitenkin ohraisesti. Haettiin leffa, Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri, enkä hiffannut yhtään, että tuossa onkin suositusikäraja 7. Minkä ikäisten kanssa olette tuota katselleet? Onko kovin jännä?
 
No en oo kyseistä elokuvaa nähny mutta kyllä meidän vajaa 5v on nähny monen monituista k7 elokuvaa ja sen sijaan en oo antanu kattoa joitakin k3 leffoja. Ja eikös se menny muutenkin niin että 5v saa aikuisen seurassa kattoa k7 elokuvia?
 
"Sanna"
Hei,
Meillä katsoi 5-v. yhdessä minun ja 7- ja 8-vuotiaan kanssa. Ei ollut liian pelottava. Tyttö osaa kyllä kertoa, jos pelottaa. Mutta tuossa leffassa ei sanonut mitään. Oli kiva leffa mielestäni.
 
Ei ole jännä. Mun mielestä monesti tuo k7 on vähän "hassu" ikäraja kun miettii että lähes kaikki disneyn leffat on k7 ja ne on sitten kuitenkin muuten ihan selvästi suunnattu alle kouluikäisille.
 
"Xxxxx"
Julkisissa esityksissä (esimerkiksi elokuvateattereissa) voidaan 7, 12, ja 16 vuoden ikärajoista joustaa kolme vuotta silloin, kun lapsi on aikuisen seurassa. Ikäjousto ei kuitenkaan koske vain aikuisille tarkoitettuja ohjelmia.

Lainattua, eli siis voi aikuisen kanssa katsoa 4veekin.
 
Ei ole jännä. Mun mielestä monesti tuo k7 on vähän "hassu" ikäraja kun miettii että lähes kaikki disneyn leffat on k7 ja ne on sitten kuitenkin muuten ihan selvästi suunnattu alle kouluikäisille.
Mä ihmettelen kans noita ikäsuosituksia joittenkin leffojen kohdalla. esim disneyn prinsessa ruususessa oli k3 mutta se oli NIIN pelottava että piti jättää elokuva kesken. Taas moni k7 leffa ei ole ollu yhtään pelottava (siis meidän lasten mielestä), kuten esim madagaskar, mehiläisen elokuva, virran viemää, ruma ankanpoikanen ja minä jne.
 
Kiitos. :) Täällä parhaillaan sitä neljävuotiaan kanssa katsellaan. Parissa kohdassa on sanonut, että on jännä. :)

Tottahan se on, että ikärajahommat ovat aina vanhempien arvioitavissa. Meillä ei juurikaan olla katsottu muuta kuin muumeja, eemeleitä ja peppejä sekä risto räppääjiä, niin täytyy tuumailla. Herra Heinämäkeä on katsottu ennen myös, mutta niissä ei ole ollut mitään jännittäviä juttuja. Siksi mä hämmästyinkin kotona, kun huomasin, että tämä on 7.
 
"vieras"
[QUOTE="Xxxxx";26435659]Julkisissa esityksissä (esimerkiksi elokuvateattereissa) voidaan 7, 12, ja 16 vuoden ikärajoista joustaa kolme vuotta silloin, kun lapsi on aikuisen seurassa. Ikäjousto ei kuitenkaan koske vain aikuisille tarkoitettuja ohjelmia.

Lainattua, eli siis voi aikuisen kanssa katsoa 4veekin.[/QUOTE]

Höpsis... K7 ei tarkoita aikuisen seurassa K4, vaan K5.
 

Yhteistyössä