Hermot kireällä!

Meillä on 1v10kk poika ja 9kk tyttö ja en jaksa enään esikoisen kenkkuilia. olen niin täynnä ja vituttaa aivan sikana!!!! Poika ei usko mitään, ei siis mitään!!!! ei tee mieli antaa johdonmukaista kasvatusta kun lapsikaan ei ole kiinnostunut edes katsomaan silmiin kun yrittää laskeutua hänen tasolleen ja kieltää kauniisti asiasta.
Miehen on hyvä sanoa että menkää johonkin leikkipuistoon tai johonkin kun poika karkailee ja kiukuttelee, korvat on ihan lukittu.
Nyttenkin yritin imuroida niin poika kiusaa kissanpentua koko ajan vaikka tämä asia on pöydällä ettei kissaan kosketa laisinkaan. on sanottu kauniisti, kovasti, laitettu nurkaan, huoneeseensa, kissa on viety muualle. EI! minä menen joka kerta avaamaan kovin kierrettyjä näppejä huutavan kissan ympäriltä, ja poika kiljuu. imurin johto revitään koko ajan uudestaan ja uudestaan ja kun menen paikalle niin juostaan karkuun vikisten!!! kolmannen kerran kun veti pyykikasan sohvalta lattialle ja vein huoneeseen, niin uskottiin. tv ei saa yhtään olla rauhassa, menen viereen sanomaan "ei" niin tämäpä vaan jatkaa kuin muuta ei olisikaan. Leluja on nurkat täynnä! ja pyydän muksuja aina aamusta heti leikimään, mutta EI! aamulla pyydän poikaa sohvalle viereen ja halimaan, EI! pusuttelen, EI! Vieraissa ei voi olla kauaa kun poika menee ku ihan hullu pitkin seiniä ja repii kaikki mitkä vastaan tulee. koko ajan valuttamassa jossain nurkassa maitoa tuttipullosta lattialle, leluihin, vaatteihin.
Pää särkee päivät pitkät kun olen niin poikki ja hermostunut. Se ei pysy hetkeäkään paikallaan ja on ollu ihan pienestä asti tuollainen.
En oo koskaan vertaillut tai sanonut sitä lapsilleni mutta tyttö on selvästikin rauhallisempi.
Tiedän, olemme kaikki yksilöitä, mutta kiitän ja rukoilen jumalaa kun tää helvetti vaan loppuu, nyt en muuta ku paru, kun oon nii helvetin huono äiti ja vaikka yritän ni en tästä miksikään muutu!!!

 

minulla ei ole kokemusta kuin yhdestä vaativasta ikiliikkujasta ja hän on vasta 1v. toinen lapsi on tulossa. koitan kuitenkin ymmärtää tilannettanne ja lähetän positiivisia ajatuksia. pinna on nimittäin välillä kovin tiukalla jo tuon yhdenkin kanssa.

minua vielä tähän kaiken päälle sapettaa kun kotiäitejä ei arvosteta pätkääkään. ainakaan omassa lähipiirissäni. olen lähinnä laiskottelija ja en tee päivisin mitään. ihmetellään kuinka saan aikani kulumaan ja miten voin olla väsynyt ja kiukkuinen kun olen vaan kotona lapsen kanssa. lapsethan ovat ihania.

edellinen ei nyt kuulunut kyllä aiheeseen, mutta tuli mieleen kun itseänikin välillä v*tuttaa ja rankasti.

voimia sinulle!

 

:hug: Olisiko sinulla mahdollisuutta saada joku auttamaan joskus?Ystäviä,mummut/papat,kummit...
Jos vaikka lähtisit pojan kanssa kahdestaan jonnekin,missä saa luvan kanssa purkaa energiaa.Olisiko jotain kerhoa tai liikuntapaikkaa lähellä?
Ja välillä lähtisit ihan itseksesi tuulettumaan?
En ole itse kokenut tuollaista (vielä!) Mutta tällaista tuli mieleen...
Niin,ja kannattaahan asiasta jutella vaikka neuvolassakin??

 

:hug: huh, sinulla on siis kaksi vauvaa hoidettava, se vaatii paljon aika lapsille. Koita kestää, tai siis kun oikeestaa sun on vaan kestettävä, ellet voi pyytää apua ulkopuolelta. Minun kuopukseni on samanikäinen kun sinun esikoisesi ja minusta hän on vielä toooosi pieni ymmärtääkseen mitä tarkoittaa nurkassa seisominen tai ylipäätään muutkaan rangaistukset. Taaperosi tuntuu sinusta ehkä vaivalloiselta siksi, että sinulla on myöskin vauva hoidettavana. Yritä kuitenkin muistaa, että hän on vielä itsekin vauva. Taaperosi hakee huomiotasi ja hän on siihen täysin oikeutettu, hän on huomannut, että parhaiten ja nopeimmin huomion saa kun tekee tiettyjä asioita, esim:kuristaa kissaa :/ .

Tilanne ei muutu niin kauan kun esikoisesi joutuu "taistelemaan" huomiostasi ja ei se tee hänelle hyvää, että hän saa aina sitä huonotuulista huomiota .
Kokeileppa tehdä ruuat valmiiksi seuraavalle päivälle iltaisin, kun miehesi on kotona ja voi olla lasten kanssa. Ja koita tehdä muutkin päiväaskareet vamiiksi jo iltaisin, näin sinulle jää aikaa leikkiä lastesi kanssa, noin pienet lapset ei leiki yhdessä toistensa kanssa, he tarvitsevat aikuista ohjaamaan leikkiä. Ja muista kehua kun lapsesi laikkii nätisti. =) Kyllä sä pärjäät ja jaksat, lapset on pieniä hyvin lyhyen aikaa. Ja kun heillä on noin lyhyt ikäero niin vuoden päästä he ehkä jo leikkivät keskenään, se on se hyvä puoli heidän ikäerossaan, mutta tuo varjopuoli on esillä teillä nyt, molemmat vaativat paljon hoivaa ja huolenpitoa ja syliä ja kun molemmille ei ole selvästikään aikaa niin silloin täytyy tehdä uhrauksia ja venyttää omaa jaksamistaan ja pinnaansa. =)

Tietysti voisit yrittää saada esikoistasi muutamaksi tunniksi päivässä johonkin kerhoon tai päiväkotiin

 

mulla on 5.v poika... tytöt 3.v ja 1.v se on ihan normaalia ton ikäseltä....se on sitä 2-vuoden uhmaa...mutta hei se menee kyllä ohi ja yritä relata ja nauttia sillä tulet viä kaipaan niitä hetkiä jolloin lapsesi on alle 2.v....ja huomioohan se pieni hakee...meillä on kasvatus metodina sellanen syli/halaus hoito....jos lapsi ei tottele ja kiukuttelee...otetaan hänet syliin ja kevyesti halataan ja pidetään sylissä niin kauan kun hän on raihoittunut.....se on hellä ja hyvä keino..... :heart:

 

Hei!

En kyllä osaa ollenkaan auttaa,mutta tuli vain mieleen,että saatko lapsia ollenkaan hoitoon ja itsellesi omaa aikaa?

Se varmasti auttaisi jaksamiseen,kun välillä saisit olla ihan itseksesi ilman mitään velvoitteita. Tuli myös sellainen mieleen,että saatko välillä olla kummankin kanssa erikseen kahdestaan?

Esikoinenkin voisi nauttia "laatuajasta" äidin kanssa ihan kahden.

Paljon voimia sinulle!!

-Jonsu-

 

Mulla esikko 1,5v ja kuopus 6kk ja hermot kans pikkasen kireellä välil. Esikko tekee pahojaan minkä ehtii. onneks välillä on helmompaa. Oletko kokeillut ottaa esikon mukaan imurointiin? niin siis että saa kans imuroida? Entä hoitaako kanssasi vauvaa? Meillä pahin kiusan tteko loppuu kun pääsee mukaan äidin/isin hommiin. kuten tuo kuopukselle vaipan, vie vanhan roskiin. Tyhjentää tiskikonetta apulaisena. nuo hetket ovat kummasti auttaneet. kuopus kun nukkuu niin leikin ja luen esikolle, touhutaan siis ihn kahdestaan ja ihan hänelle tärkeitä juttuja. niin ja meillä esikko on kan hyvin vilkas yksilö ja jääräpää.

Voimia ja jaksamista!!

 

\

Mulla esikko 1,5v ja kuopus 6kk ja hermot kans pikkasen kireellä välil. Esikko tekee pahojaan minkä ehtii. onneks välillä on helmompaa. Oletko kokeillut ottaa esikon mukaan imurointiin? niin siis että saa kans imuroida? Entä hoitaako kanssasi vauvaa? Meillä pahin kiusan tteko loppuu kun pääsee mukaan äidin/isin hommiin. kuten tuo kuopukselle vaipan, vie vanhan roskiin. Tyhjentää tiskikonetta apulaisena. nuo hetket ovat kummasti auttaneet. kuopus kun nukkuu niin leikin ja luen esikolle, touhutaan siis ihn kahdestaan ja ihan hänelle tärkeitä juttuja. niin ja meillä esikko on kan hyvin vilkas yksilö ja jääräpää.

Voimia ja jaksamista!!

Meillä myös pahimpaan kiukkuun auttaa mukaan ottaminen vaikka ikiliikkuja ja uhmis onkin..

 

Kuulostaa omalla laillaan huomion haulta esikoiselta. Yritä antaa esikoiselle enemmän kahdenkeskistä aikaa (esim. kahden pitkälle kauppareissulle) niin huomaat miten esikoinenki muuttuu. Meillä tekee samaa 1v.10kk jos on liian vähällä huomiolla :wave:

 

meillä esikoinen 1v6kk ja vauva 3kk, uhmaa ja mustasukkaisuutta löytyy. Itse tunnen välillä olevani maailman huonoin äiti, en osaa kasvattaa, en tiedä lapsista mitään, en edes tunne itseäni enää ym. Ilmassa lievää synnytysmasennusta ja kommunikaatiokatkosta miehen kanssa, kamalia riitoja tyhjästä.
Silti tiedän, että elämä olis niin helppoa ja ihanaa, kun vaan jaksais ja olis ittelle armollisempi. Kun osais olla rento ja rakastava, eikä hikeentyis kaikesta, eikä yrittäiskään jaksaa tehdä kaikkea.

 

KUULOSTAA TUTULTA..ITSELLÄ POJAT 2V7KK JA 1V5KK JA KOLMAS TULOSSA...HERMOT MELKEIN JOKA PÄIVÄ KIREELLE JOHTUNEE OSITTAIN TÄSTÄ RASKAUDESTA KUN OLO TUKALA..PIENEMPI KUN EI TOTTELE MITÄÄN JA ISOMPI KANS SIT VILLITSEE..ITSE LÄHINNÄ PELKÄÄN ETTÄ SATUTTAVAT ITSENSÄ RIEHUESSAAN JOTEN TULEE JOSKUS LIIKAKIN KOROTETTUA ÄÄNTÄ :ashamed: TOIVON ETTÄ EHKÄ TÄÄ TÄSTÄ TASOITUU JOSKUS...KOHTA OLEN MEINAAN KOLMEN YH...JES!

 

Kuulostaapa tutulta tuo sinun tekstisi. Minulla on "vain" yksi poika, 1,5 v ja hermot kireällä koko ajan. Tuntuu, kuin kaikki muut lapset ymmärtäisivät kieltojen päälle paremmin, kuin oma poikani ja välillä mietityttää, onko pojan ymmärryksessä jotain vikaa, kun ei ymmärrä sanaa EI. Kyllä poika tuo kengät kauniisti kun niitä pyydetään, mutta kun pyydetään olla koskematta televisioon, ei mitään vaikutusta. Välillä on sattunut pahojakin vahinkoja kun poika tekee tuhojaan, mutta muutaman minuutin päästä poika on taas tekemässä samoja tuhotöitään. Kyllästyttää se, ettei kauniisti pyytäminen auta IKINÄ, vaan täytyy kurkku suorana huutaa pojalle, ettei SINNE KOSKETA. Kurkku tulee kipeäksi ja huono omatunto soi... Milloin lapsi alkaa ymmärtää että ei on EI??????

Ymmärrä siis vallan hyvin mitä joudut kokemaan, ja tilanteesi on vielä tukalampi, kun sinulla on kaksi lasta. Tsemppiä!!

ps. Minulla tuota omaa aikaakin löytyy, harrastan kaksi kertaa viikossa liikuntaa ja mies hoitaa poikaa tuolloin. Joskus lähdetään mieheni kanssa ihan kahden juhlimaan, ja poika mummolaan. Ei se ainakaan minun tilannettani auta lainkaan!

 

kuulostaa todella tutulta tuo pojan touhu. täällä nyt 2,5v poika ja on todella tempperamenttinen, reagoi tulisesti ja "suurilla tunteilla" niin huonoissa kuin hyvissäkin (onneksi) hetkissä.
nyt vasta alkaa "käyttäytymään" kuin ihmislapsi eikä villi apina! rumasti sanottu mutta on ollut aikamoista tahtojen taistoa ja itkua näitten sääntöjen kanssa opettelu. "älä mene sinne pyttyyn lotraamaan" ei saa kaataa maitoa pitkin lattioita" älä mene sinne pistorasioihin" älä pure, älä heitä leluja!" lista vois jatkua vaikka miten pitkäksi :headwall:
yksinkertaisesti kundilla on niin paljon energiaa että tarvitsee paljon ulkoilua jotta muutkin leikit kiinnostavat, jaksaa keskittyä legoihin ja kirjoihin =) tunteikas pikku ukko meillä on mutta todella vaatii pitkää pinnaa ja ymmärtävää asennetta. nyt menee hienosti kun yhteisymmärrystä alkanut tulla ja uskotaan myös kieltoja. joten tsemppiä ja jaksamista teille muillekin vili vilperttejen kanssa! =)

 

Meillä on neljä lasta, syntyneet 3/99 , 3/00 , 4/04 ja 8/05

Ainoa hyväksi havaittu keino vuoden vanhan hillitsemiseksi on retkisänky olkkarin nurkassa

Kun eka pari olivat vuoden ja kaksi vuotta olin kanssa tulla hulluksi heidän kanssaan. Pojat repivät auki takan tuhkaluukut, kiskoivat lattiakaivot auki pesuhuoneesta ym ym..
Koitin kieltää nätisti ja kovasti, keksiä mukavaa tekemistä pahanteon sijaan ja jopa näpsin lapsia sormille ja nipistelin niskavilloista.
Eipä auttanut mikään huuto tai komennus.

Pahanteko alkaa yleensä ainakin meillä yhtäkkiä ja sitten lapsi juoksee paikasta toiseen ja repii tavarat alas, tyhjentää laatikot, pudottaa kukat.. tuhoaa enempi kuin perässä ehtii siivota.
Silloin yleensä otan muksun kainaloon ja mennään lukemaan jotain tai jos en jaksa touhuta nosta lapsen retkisänkyyn ja annan lelukopan perään.
Huutohan siitä ensin tulee, muta ei yleensä pitkäksi aikaa. Ja sitten muksu tutkii lelukoppansa ja paiskoo lelut laidan yli.
Ei oo ainakaan pahanteossa tai satuttamassa itseään ja saan itse hengähtää tai tehdä kotihommani rauhassa.

Meillä joutuu jäähylle jos menee liian lujaa, meillä tämä on toiminut parhaiten. Pienin veli 1,5v pötköttelee retkisängyssä mielellään ja lueskelee kirjojaan vaikka ensin saattaa huutaakin kun sänkyyn joutuu. Ja kun punkka on olkkarissa ei kuitenkaan joudu eristyksiin muusta perheestä.

 

Te ootte ihania, oikeesti.

Huh tää viikko on ollut helvettiä. Ja mä todella rukoilin siltä taivaanukolta mielessäni että milloin tää loppuu ja anna mulle voimaa ja blaa blaa... Nukutin sällin ja silittelin parkuen sen hiuksia, ja se nukahti siihen. tulin tänne ja oli jo tullut pari kyyneltä kuivaavaa vastauta, kiitos.
Menin ripustamaan pyykit ja katsoin että kukas se meille tulee. outo auto, ajattelin. autosta nousi nuori mies, ja tuli sisälle. "moi, aattelin tulla katsomaan miten sulla menee" se oli eräs puolituttu, kuopuksen kummisedän koulukaveri mikä on n. puoli vuotta sitten 2 kertaa tämän edellä mainitun kummisedän kanssa pikaisten kahvilla, puhumatta taasen minun kanssani mitään.
Olin hiukan äimistynyt mutta en näyttänyt tietenkään sitä hänelle, "kelpaako kahvi" sanoin vain. "Voi vitsi, sä oot laihtunut", tuli aidosti hämmästynyt huudahdus melkein hänen ensimmäisenä lauseenaan. mieli vain parani.
Siinä sitten rupateltiin melkee pari tuntia, naisista, lapsista, miehistä. Poika heräsi ja tuli hätääntyneenä tietysti syliini kun näki tuntemattoman naaman, halasi kauan ja lujaa. => vielä parempi mieli.

illalla mentiin kaverin luo, ja kaveri kehui Esikoistamme ja haukkui mua ku oon valehdellu et poju on kauhee viirupää.

Tänään on ollu tosi kivaa, poika käy vähä väliä halaamassa, ja mä yritän ottaa lunkisti.

Joskus tälläisten asioiden jälkeen rupee mietityttää, ku kaikki menee periaatteessa niin kuin toivoo ja haluaa, mutta mä nautin täysin rinnoin tästä, taas niin kauan kun tätä kestää. Huomioohan se jätkä haluaa, kai se sit musta nii paljon tykkää.

Multa kaikille teille voimaa ja jaksamista myös kaikkien pikku riiviöiden kanssa, teistä on ollut paljon apua mulle! :'(

 

Ota käyttöön vain yksi rangaistuskeino- ei tuota koko repertuaaria. Sen yhden rangaistuksen viet aina loppuun saakka- lapsi ei tajua, jos aina tyyliä muutellaan, ei mene jakeluun ei...

Eli päätät, että pahanteosta tulee vaikka nurkkarangaistus. Ei kissan takavarikointia, ei huutoa, ei mitään muuta, vaan viet sen nurkkarangaistuksen loppuun, selkeästi ja varmoin ottein. Sillä tavalla johdonmukaisesti saat ehkä lapsen tajuamaan, että ei on ei.

\

Meillä on 1v10kk poika ja 9kk tyttö ja en jaksa enään esikoisen kenkkuilia. olen niin täynnä ja vituttaa aivan sikana!!!! Poika ei usko mitään, ei siis mitään!!!! ei tee mieli antaa johdonmukaista kasvatusta kun lapsikaan ei ole kiinnostunut edes katsomaan silmiin kun yrittää laskeutua hänen tasolleen ja kieltää kauniisti asiasta.
Miehen on hyvä sanoa että menkää johonkin leikkipuistoon tai johonkin kun poika karkailee ja kiukuttelee, korvat on ihan lukittu.
Nyttenkin yritin imuroida niin poika kiusaa kissanpentua koko ajan vaikka tämä asia on pöydällä ettei kissaan kosketa laisinkaan. on sanottu kauniisti, kovasti, laitettu nurkaan, huoneeseensa, kissa on viety muualle. EI! minä menen joka kerta avaamaan kovin kierrettyjä näppejä huutavan kissan ympäriltä, ja poika kiljuu. imurin johto revitään koko ajan uudestaan ja uudestaan ja kun menen paikalle niin juostaan karkuun vikisten!!! kolmannen kerran kun veti pyykikasan sohvalta lattialle ja vein huoneeseen, niin uskottiin. tv ei saa yhtään olla rauhassa, menen viereen sanomaan "ei" niin tämäpä vaan jatkaa kuin muuta ei olisikaan. Leluja on nurkat täynnä! ja pyydän muksuja aina aamusta heti leikimään, mutta EI! aamulla pyydän poikaa sohvalle viereen ja halimaan, EI! pusuttelen, EI! Vieraissa ei voi olla kauaa kun poika menee ku ihan hullu pitkin seiniä ja repii kaikki mitkä vastaan tulee. koko ajan valuttamassa jossain nurkassa maitoa tuttipullosta lattialle, leluihin, vaatteihin.
Pää särkee päivät pitkät kun olen niin poikki ja hermostunut. Se ei pysy hetkeäkään paikallaan ja on ollu ihan pienestä asti tuollainen.
En oo koskaan vertaillut tai sanonut sitä lapsilleni mutta tyttö on selvästikin rauhallisempi.
Tiedän, olemme kaikki yksilöitä, mutta kiitän ja rukoilen jumalaa kun tää helvetti vaan loppuu, nyt en muuta ku paru, kun oon nii helvetin huono äiti ja vaikka yritän ni en tästä miksikään muutu!!!

 

meille voi tulla selkeästi näyttämään yhtä rangaistuskeinoa. kun se yksikään ei auta. eiköhän silloin pidä pikkuhiljaa käydä koko repertuaari läpi? :/

 

Ensimmäisenä tulee mieleen, että poika hakee selvästi huomiotasi :attn: ;Meidän kuopus 1v4kk käyttäytyy juuri noin, jos esim. puuhailen omiani. Mutta kun sitten hetken leikin lattialla hänen kanssaan, lueskellaan tai sylitellään muuten vain niin heti helpottaa. Toki tätä joutuu tekemään useamman kerran päivässä, mutta ajattelen, että jääköön kotihommat, nyt leikitään niin meidän molempien hermot säästyvät. Mutta tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Tuollainen tottelemattomuus kyllä syö äitiä.... Pitäkää päivässä useita leikki/halittelu/pusuttelu/sylittelyhetkiä niin huomaat eron. Turha mihinkään koviin rangaistuskeinoihin on turvautua. Luulenpa että tilanne silloin vain pahenee. Voimia pikku vintiön kanssa. usko vaan, joskus vielä naurat tälle asialle, vaikka nyt se ei nauratakaan :hug:

 

Eiköhän se ajan kanssa helpotu kun lapset vähän kasvavat.
Sinulla on lapsilla niin kovin pieni ikäero, että toisaalta ymmärrän hyvin esikoisen touhut. Hän on ollut itsekin ihan vauva vielä kun on "joutunut" isomman asemaan ja väkisinkin uusi tulokas vaatii huomiota ja isompi jää ehkä väkisinkin tai ainakin tuntee jäävänsä hieman syrjään. Siksi hän varmasti tekee kaikkensa saadakseen huomiota. Tämä vaatii sinulta voimia ja jaksamista mutta ennen kaikkea ymmärtämistä. Koita vaan osoittaa hänelle, että hän on aivan yhtä tärkeä kuin pienempikin ja pidä häntä hyvänä kaikesta huolimatta. Olen yhden valitettavan tapauksen nähnyt, jossa perheeseen syntyi uusi vauva (ikäeroa 2v) ja esikoinen sysättiin syrjään kokonaan. Hänelle vain huudettiin ja kaikki hän teki väärin. No ymmärrettävistä syistä hänestä tuli melko hankala lapsi joka ei totellut mitään eikä ketään ja teki vaan kaikille kiusaa ja yritti kaikin keinoin saada aikuisten huomiota, koska omilta vanhemmilta sitä ei koskaan saanut. En usko että teillä on näin, mutta esimerkkinä että näinkin kamalaa voi olla. Nyt lapsen piti aloittaa koulu, mutta koska kasvatus on ollut melko "häiriintynyttä", ei hänestä ollut koulun aloittajaksi.

 

meil poika kans hieman samaa luokkaa, mutta kylässä osaa olla..juuri tuon takia en toista ole halunnut tehdä ennenkuin tää eka kasvaa ja alkaa uskomaan ja ymmärtämään mitä sille puhuu..ei meinaan joskus kestä hermot tuonkaan kanssa niin kahden kaa oisin varmaan ihan sekaisin..

 

Oon yrittänyt järjestelmällisesti ei-sanaa iskostaa 1-vee pojalle, ei toki vielä ymmärrä, mut ÄÄK, etteikö vielä vajaan vuoden päästäkään!? joskus kyllä pitää laskea tuhanteen eikä sekään riitä.. \|O :heart:

 

tuohan kuuloostaa ihan minun 2v tytöltä eihän se hauskaa ole mutta toivottavasti ohimenevää..meillä on vielä pieni vauva lisänä niin kauheasti ei jää aikaa muuhun kuin lasten kaitsemiseen päivällä.oon miettiny jos löytäisin jonkun kerhon tälle uhmakkaalle taaperolle,vaikka pari kertaa viikossa niin saisi ite vähän rentoutua ja vaikka siivota rauhassa.ja neiti sais purkaa energiansa muiden lasten kanssa..

 

en mitenkään halua vähätellä ongelmaanne, ymmärrän oikein hyvin ahdingon uhmaikäisen kanssa. Mutta...

kannattaako tehdä lapsia niin pienellä ikäerolla? tai kannattaako hankkia lemmikkieläimiä jos lapset ovat aivan pieniä?

 

samaa olen miettinyt kun edellinen kirjoittaja, että kannattaako lapsia tehdä ihan peräjälkeen kun se todella on raskasta. No monet vetoavat siihen, että niistä on sitten seuraa toisilleen. Omasta mielestäni sisaruksista on aina toisilleen seuraa vaikka ikäeroa olisikin enemmän ja sisarukset on sisaruksia, kaverit erikseen. Itselläni reilu vuoden ikäinen esikoiseni saa rauhassa olla perheen vauva ja haluamme keskittyä häneen, pikkukakkosen vuoro on kunhan ykkönen on hieman kasvanut ja ymmärtää asioita paremmin. Mutta jokainen tekee kuten hyvältä tuntuu eikä näistä asioista kannata ruveta kiistelemään.

 

Painu töihin ja muksut hoitoon, elämänlaatu paranee kaikilla!