H
Höh*
Vieras
Olen viimeiset pari kuukautta pohtinut vakavasti eroamista. Ajatus on käynyt mielessä aiemminkin, mutta nyt olen alkanut oikein työstää asiaa mielessäni. Ja kovasti olen kallistumassa siihen, että tämän parisuhteen loppu häämöttää.
Meillä ei ole enää mitään yhteistä, paitsi auto ja asuntolaina. Ne eivät taida ihan riittää parisuhteen edellytyksiksi. Suurin ongelma on läheisyyden ja seksin puute. Ymmärrän kyllä, että on varsin luonnollista että ne molemmat vähenevät alkuhuuman haihduttua, mutta kun neljän yhteisen vuoden jälkeen niitä ei ole ollenkaan. Vielä joskus loppuvuonna patistelin miestä pussailemaan ja ehdotin seksiäkin. Mutta jälkimmäiset ehdotukset eivät ole enää tuottaneet juurikaan tulosta ja kun tuo suukottelukin tuntui niin väkinäiseltä niin jäi sitten sekin. Kuulostaa hyvältä, eikö? Kyllä mies aina suukon antaa töihin lähtiessään, mutta eipä muuten.
Mies on myös mustasukkainen. Vappuna menetin hermoni, kun oli salaa yöllä valvoessaan lukenut kännykästäni tekstiviestejä ja oli sitten kiukkuinen kun olin saanut miespuoliselta ystävältäni tekstiviestin, hauskan vapun toivotuksen. Ja viestieni lukeminen luvatta oli ihan ok, koska oli kerran löytynyt näinkin epäilyttävä viesti. Miehelläni ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän ole missään yhteydessä exänsä kanssa. Itse taas ajoittain (ehkä kerran vuodessa) joko tekstailen tai puhun puhelimessa exäni kanssa. lähinnä keskustelemme koirani kuulumisista, koira kun oli aikoinaan meidän yhteinen. Mitään syytä mustasukkaisuuteen siis ei ole, enkä suostu lopettamaan yhteydenpitoa (satunnaista) niihin muutamiin miespuolisiin ystäviini joita minulla on.
Mitäpä vielä? Kun tapasimme, mies oli urheilullinen ja aktiivinen, harrastimme yhdessä kaikenlaista. Nyt mies on sohvaperuna, jota ei saa lähtemään mihinkään. Hyvä jos kerran-kaksi kuussa käymme yhdessä lenkillä. Ei leffassa käyntiä, ei matkoja, hirveällä maanittelulla kavereiden luona käyminen onnistuu. Mies vain katsoo telkkaria, syö ja lihoo. Lihominenkaan ei minua niin haittaisi, toki katselisin mieluummin hoikkaa ja hyväkuntoista miestä, mutta paino ei ole kynnyskysymys. Mutta lihominen häiritsee miestä itseään ja minua ärsyttääkin se, ettei hän tee asialle mitään vaikka valittelee sitä harva se päivä. Itsekuri on olematon. Itse taas harrastan aktiivisesti liikuntaa ja muutenkin tapaan ystäviäni enkä suinkaan vaan murjota kotona. mies sen sijaan murjottaa kun käyn jossain. Hänellä ei myöskään ole juurikaan hyvää sanottavaa ystävistäni, joista yhtäkään hän ei kovinkaan hyvin tunne.
Kuulostaapas tämä hyvältä...jatkan vielä. Miehellä on tapana syytellä minua aina kaikista asioista. Tyyliin jos avaimet ovat hukassa tai koira on syönyt kengän rikki, vika on minun. Hoidan myös meillä kaikki hoidettavat asiat, tyyliin sähkön kilpailutuksen ja vakuutusten ottamisen ja auton huollot. Miehen työ on niin vaativaa, ettei hän töiden jälkeen jaksa tehdä muuta kuin olla. Kun hän ei itse osallistu näiden asioiden hoitamiseen, on vika luonnollisesti minun jos jokin menee pieleen.
Miehestä ei koskaan teidä millä tuulella hän on. Hän voi olla juuri nyt iloisena lähdössä kanssani ulos, mutta kymmenen minuutin kuluttua makaa kiukkuisena sohvalla kun ei haluakaan enää lähteä. tai jos joutuu odottamaan, ei sitten enää lähdekään kun en kerran ollut valmiina. Kuin mikäkin tuuliviiri mielialojensa suhteen siis. Haluaa katsoa telkkarista tietyt ohjelmat, ja jos itse haluaisin jotain katsoa samaan aikaan, valitaan miehen haluama ohjelma, koska tv on hänen.
No. Minä en ala elämään miehen ehdoilla, en ole tähän astikaan elänyt. En viitsi näistä asioista juuri riidellä, vaan hoidan omat asiani ja menen omat menoni mieleni mukaan. Se miestä varmaan ärsyttääkin, hän kai haluaisi että olisin jotenkin riippuvainen hänestä. Olen ehkä liiankin itseriittoinen, se myönnettäköön. Mutta en ala itse kyhjöttämään sohvannurkassa vain siksi, että hän haluaa niin tehdä. Miestä vaivannee myös se, että minulla on korkeampi koulutus ja saan parempaa palkkaa kuin hän. Olen myös sosiaalinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Miksikö kirjoitin tämän? Oikeastaan vain halusin selventää omia ajatuksiani. Jään mielenkiinnolla odottamaan kommentteja. Tätä tekstiä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään...
Meillä ei ole enää mitään yhteistä, paitsi auto ja asuntolaina. Ne eivät taida ihan riittää parisuhteen edellytyksiksi. Suurin ongelma on läheisyyden ja seksin puute. Ymmärrän kyllä, että on varsin luonnollista että ne molemmat vähenevät alkuhuuman haihduttua, mutta kun neljän yhteisen vuoden jälkeen niitä ei ole ollenkaan. Vielä joskus loppuvuonna patistelin miestä pussailemaan ja ehdotin seksiäkin. Mutta jälkimmäiset ehdotukset eivät ole enää tuottaneet juurikaan tulosta ja kun tuo suukottelukin tuntui niin väkinäiseltä niin jäi sitten sekin. Kuulostaa hyvältä, eikö? Kyllä mies aina suukon antaa töihin lähtiessään, mutta eipä muuten.
Mies on myös mustasukkainen. Vappuna menetin hermoni, kun oli salaa yöllä valvoessaan lukenut kännykästäni tekstiviestejä ja oli sitten kiukkuinen kun olin saanut miespuoliselta ystävältäni tekstiviestin, hauskan vapun toivotuksen. Ja viestieni lukeminen luvatta oli ihan ok, koska oli kerran löytynyt näinkin epäilyttävä viesti. Miehelläni ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän ole missään yhteydessä exänsä kanssa. Itse taas ajoittain (ehkä kerran vuodessa) joko tekstailen tai puhun puhelimessa exäni kanssa. lähinnä keskustelemme koirani kuulumisista, koira kun oli aikoinaan meidän yhteinen. Mitään syytä mustasukkaisuuteen siis ei ole, enkä suostu lopettamaan yhteydenpitoa (satunnaista) niihin muutamiin miespuolisiin ystäviini joita minulla on.
Mitäpä vielä? Kun tapasimme, mies oli urheilullinen ja aktiivinen, harrastimme yhdessä kaikenlaista. Nyt mies on sohvaperuna, jota ei saa lähtemään mihinkään. Hyvä jos kerran-kaksi kuussa käymme yhdessä lenkillä. Ei leffassa käyntiä, ei matkoja, hirveällä maanittelulla kavereiden luona käyminen onnistuu. Mies vain katsoo telkkaria, syö ja lihoo. Lihominenkaan ei minua niin haittaisi, toki katselisin mieluummin hoikkaa ja hyväkuntoista miestä, mutta paino ei ole kynnyskysymys. Mutta lihominen häiritsee miestä itseään ja minua ärsyttääkin se, ettei hän tee asialle mitään vaikka valittelee sitä harva se päivä. Itsekuri on olematon. Itse taas harrastan aktiivisesti liikuntaa ja muutenkin tapaan ystäviäni enkä suinkaan vaan murjota kotona. mies sen sijaan murjottaa kun käyn jossain. Hänellä ei myöskään ole juurikaan hyvää sanottavaa ystävistäni, joista yhtäkään hän ei kovinkaan hyvin tunne.
Kuulostaapas tämä hyvältä...jatkan vielä. Miehellä on tapana syytellä minua aina kaikista asioista. Tyyliin jos avaimet ovat hukassa tai koira on syönyt kengän rikki, vika on minun. Hoidan myös meillä kaikki hoidettavat asiat, tyyliin sähkön kilpailutuksen ja vakuutusten ottamisen ja auton huollot. Miehen työ on niin vaativaa, ettei hän töiden jälkeen jaksa tehdä muuta kuin olla. Kun hän ei itse osallistu näiden asioiden hoitamiseen, on vika luonnollisesti minun jos jokin menee pieleen.
Miehestä ei koskaan teidä millä tuulella hän on. Hän voi olla juuri nyt iloisena lähdössä kanssani ulos, mutta kymmenen minuutin kuluttua makaa kiukkuisena sohvalla kun ei haluakaan enää lähteä. tai jos joutuu odottamaan, ei sitten enää lähdekään kun en kerran ollut valmiina. Kuin mikäkin tuuliviiri mielialojensa suhteen siis. Haluaa katsoa telkkarista tietyt ohjelmat, ja jos itse haluaisin jotain katsoa samaan aikaan, valitaan miehen haluama ohjelma, koska tv on hänen.
No. Minä en ala elämään miehen ehdoilla, en ole tähän astikaan elänyt. En viitsi näistä asioista juuri riidellä, vaan hoidan omat asiani ja menen omat menoni mieleni mukaan. Se miestä varmaan ärsyttääkin, hän kai haluaisi että olisin jotenkin riippuvainen hänestä. Olen ehkä liiankin itseriittoinen, se myönnettäköön. Mutta en ala itse kyhjöttämään sohvannurkassa vain siksi, että hän haluaa niin tehdä. Miestä vaivannee myös se, että minulla on korkeampi koulutus ja saan parempaa palkkaa kuin hän. Olen myös sosiaalinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Miksikö kirjoitin tämän? Oikeastaan vain halusin selventää omia ajatuksiani. Jään mielenkiinnolla odottamaan kommentteja. Tätä tekstiä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään...