Hermo menee

[Höh*]

Olen viimeiset pari kuukautta pohtinut vakavasti eroamista. Ajatus on käynyt mielessä aiemminkin, mutta nyt olen alkanut oikein työstää asiaa mielessäni. Ja kovasti olen kallistumassa siihen, että tämän parisuhteen loppu häämöttää.

Meillä ei ole enää mitään yhteistä, paitsi auto ja asuntolaina. Ne eivät taida ihan riittää parisuhteen edellytyksiksi. Suurin ongelma on läheisyyden ja seksin puute. Ymmärrän kyllä, että on varsin luonnollista että ne molemmat vähenevät alkuhuuman haihduttua, mutta kun neljän yhteisen vuoden jälkeen niitä ei ole ollenkaan. Vielä joskus loppuvuonna patistelin miestä pussailemaan ja ehdotin seksiäkin. Mutta jälkimmäiset ehdotukset eivät ole enää tuottaneet juurikaan tulosta ja kun tuo suukottelukin tuntui niin väkinäiseltä niin jäi sitten sekin. Kuulostaa hyvältä, eikö? Kyllä mies aina suukon antaa töihin lähtiessään, mutta eipä muuten.

Mies on myös mustasukkainen. Vappuna menetin hermoni, kun oli salaa yöllä valvoessaan lukenut kännykästäni tekstiviestejä ja oli sitten kiukkuinen kun olin saanut miespuoliselta ystävältäni tekstiviestin, hauskan vapun toivotuksen. Ja viestieni lukeminen luvatta oli ihan ok, koska oli kerran löytynyt näinkin epäilyttävä viesti. Miehelläni ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän ole missään yhteydessä exänsä kanssa. Itse taas ajoittain (ehkä kerran vuodessa) joko tekstailen tai puhun puhelimessa exäni kanssa. lähinnä keskustelemme koirani kuulumisista, koira kun oli aikoinaan meidän yhteinen. Mitään syytä mustasukkaisuuteen siis ei ole, enkä suostu lopettamaan yhteydenpitoa (satunnaista) niihin muutamiin miespuolisiin ystäviini joita minulla on.

Mitäpä vielä? Kun tapasimme, mies oli urheilullinen ja aktiivinen, harrastimme yhdessä kaikenlaista. Nyt mies on sohvaperuna, jota ei saa lähtemään mihinkään. Hyvä jos kerran-kaksi kuussa käymme yhdessä lenkillä. Ei leffassa käyntiä, ei matkoja, hirveällä maanittelulla kavereiden luona käyminen onnistuu. Mies vain katsoo telkkaria, syö ja lihoo. Lihominenkaan ei minua niin haittaisi, toki katselisin mieluummin hoikkaa ja hyväkuntoista miestä, mutta paino ei ole kynnyskysymys. Mutta lihominen häiritsee miestä itseään ja minua ärsyttääkin se, ettei hän tee asialle mitään vaikka valittelee sitä harva se päivä. Itsekuri on olematon. Itse taas harrastan aktiivisesti liikuntaa ja muutenkin tapaan ystäviäni enkä suinkaan vaan murjota kotona. mies sen sijaan murjottaa kun käyn jossain. Hänellä ei myöskään ole juurikaan hyvää sanottavaa ystävistäni, joista yhtäkään hän ei kovinkaan hyvin tunne.

Kuulostaapas tämä hyvältä...jatkan vielä. Miehellä on tapana syytellä minua aina kaikista asioista. Tyyliin jos avaimet ovat hukassa tai koira on syönyt kengän rikki, vika on minun. Hoidan myös meillä kaikki hoidettavat asiat, tyyliin sähkön kilpailutuksen ja vakuutusten ottamisen ja auton huollot. Miehen työ on niin vaativaa, ettei hän töiden jälkeen jaksa tehdä muuta kuin olla. Kun hän ei itse osallistu näiden asioiden hoitamiseen, on vika luonnollisesti minun jos jokin menee pieleen.

Miehestä ei koskaan teidä millä tuulella hän on. Hän voi olla juuri nyt iloisena lähdössä kanssani ulos, mutta kymmenen minuutin kuluttua makaa kiukkuisena sohvalla kun ei haluakaan enää lähteä. tai jos joutuu odottamaan, ei sitten enää lähdekään kun en kerran ollut valmiina. Kuin mikäkin tuuliviiri mielialojensa suhteen siis. Haluaa katsoa telkkarista tietyt ohjelmat, ja jos itse haluaisin jotain katsoa samaan aikaan, valitaan miehen haluama ohjelma, koska tv on hänen.

No. Minä en ala elämään miehen ehdoilla, en ole tähän astikaan elänyt. En viitsi näistä asioista juuri riidellä, vaan hoidan omat asiani ja menen omat menoni mieleni mukaan. Se miestä varmaan ärsyttääkin, hän kai haluaisi että olisin jotenkin riippuvainen hänestä. Olen ehkä liiankin itseriittoinen, se myönnettäköön. Mutta en ala itse kyhjöttämään sohvannurkassa vain siksi, että hän haluaa niin tehdä. Miestä vaivannee myös se, että minulla on korkeampi koulutus ja saan parempaa palkkaa kuin hän. Olen myös sosiaalinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.

Miksikö kirjoitin tämän? Oikeastaan vain halusin selventää omia ajatuksiani. Jään mielenkiinnolla odottamaan kommentteja. Tätä tekstiä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään...

 

[kyssäri vain]

Oletko keskustellut miehesi kanssa siitä että harkitset eroa tai että mielestäsi kaikki ei ole todellakaan kunnossa? Pieni vakava herätys saattaisi auttaa asiaa.

Tiedänpä vain erään tyttöystäväni kaverin joka on ylpeä siitä etteivät ikinä riitele poikaystävänsä kanssa (tai ilmeisesti puhu vaikeista asioista) ja se tuli tästä jotenkin mieleen..

 

[Ap.]

Olen kyllä keskustellut, tai siis yrittänyt keskustella. Varsinaisesti eroamisesta en ole puhunut, mutta kyllä näistä asioista muuten. Sillä, etten ala riitelemään näistä en tarkoita sitä, ettenkö miehelle mitään sanoisi. Keskustelukaan ei tunnu tuottavan minkäänlaista tulosta...

 

[mielipide.]

Kuullostaa siltä, että olisitte olleet naimisissa jo 40 vuotta. Ero voisi olla yksi vaihtoehto saada vähän potkua elämään. Sekä sinun että myös miehen. Toinen vaihtoehto olisi radikaalisti ottaa härkää sarvista ja ruveta aktiivesti tekemään urautumiselle jotain. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että kumpainenkin on kiinnostunut parantamaan elämänlaatua ja tekemään suhteelle jotain.

Noin ei kuitenkaan varmaan kannata jatkaa.Elämä on elämistä varten eikä sohvalla löhöäminen ole sitä.

 

[välillä on]

Välillä on hyvä avautua. Et ole ainoa, joka tuollaisissa suhteissa rypee.(Tosin meissäkin varmaan vikamme..). Jopa minäkin kokeilin aikani, sitten riitti sohvassa nyhjääjän tuijottelu. Kun yrittää ja yrittää, mutta toinen ei tule ollenkaan vastaan, alkoi tuntua, että hakkaa päätänsä seinään ja itse saa vielä sen päänsärynkin. Mustasukkaisuus on vielä piste i:n päälle. Niin, lenkillehän sitä mennään muita miehiä tuijottamaan kuulemma. Ei tullut kertaakaan lenkillä sellainen edes mieleen, lähinnä metsäpolulla pinttely auttoi omaan turhautumiseen ja pään selvittämiseen.

Parisuhteen pitäisi olla yhteen hiileen puhaltamista. Ei se pidä kipinää yllä, jos toinen ainoastaan on puhaltamassa.

En tiedä miesten ajatusmaailman toimintaa, toivotaan että joku kaksilahkeinen sen meille kertoo. Lähinnä tulee mieleen, että mies kärsii huonosta itsetunnosta ja on jo luovuttanut kokonaan. Ei viitsi edes yrittää tehdä asian eteen enää mitään. Ikävää on se, että me muut voimme vaan kannustaa ja tukea tuollaisia ihmisiä, mutta jokaisen olisi otettava itse itseään niskasta kiinni. Sohvalla makoilu, jatkuva mässäily ja telkkarin tuijottelu se vasta väsyneeksi ja masentuneeksi tekeekin. Apaattisuus olisi varmaan oikea sana kuvailemaan.

Miten siis saada mieheen liikettä? Innostamalla, kannustamalla, kehumalla, tuomalla jotain uutta elämään, keskustelemalla asiallisesti(riitelemättä ja ääntä korottamatta) miltä itsestä tuntuu?? Nuo minulle tulee ekaksi mieleen..kuitenkin muistaen, että emme me voi tehdä toisen puolesta kaikkea, jos hän ei itse edes yritä tehdä asioiden eteen mitään.

 

[Tree]

Onko sulla enää mitään muistikuvaa siitä, miten ootte päätyneet yhteen?

 

[muutaman kerran]

Miksi olette päätyneet yhteen? Mistä se kipinä silloinkaan oli vai oliko sitäkään?
Lahnan olet valinnut, mutta joku syyhän sulla siihenkin oli? Rakastuminen voi olla totta, mutta rakastuminen lahnaan? Mieti, mikä sulla itsellä oli motiivina?

 

[Huupa]

Minusta kuulostaa tekstisi perusteella siltä, että ero olisi hyvä ratkaisu. Et tekstissäsi mainitse sanallakaan, että rakastaisit miestäsi, tai että olisi myös syitä, joiden vuoksi et haluaisi erota. Jos elämä jonkun kanssa ei ole lainkaan tyydyttävää, niin miksi jäädä rypemään onnettomana? Olisit varmasti onnellisempi yksin kuin ns. huonossa seurassa.

Tietysti voitte yrittää myös ihan tosissanne keskustella asioista, jos haluat vielä yrittää. Toisaalta siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä, jos miehen mielestä kaikki on ok.

 

[miksi ei eroaisi]

hyvä kommentti edellisellä. voisko kysyä niin aloittajalta, että miksipä ei erota, kun ei tunnu oikeen mitään syytä olla yhdessäkään. velat nyt on järjestelykysymys kaikilla muillakin.

 

[verenpaineilija]

"Miksikö kirjoitin tämän? Oikeastaan vain halusin selventää omia ajatuksiani. Jään mielenkiinnolla odottamaan kommentteja. Tätä tekstiä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään..."

Minä kävin iltapäivällä verenpainemittauksessa ja vielä on ylipainetta. Haen netistä tietoa mikä avuksi. Terveydenhoitaja suositteli hien nostattavaa liikuntaa. Kuntosaliharrastukseni on kuulema kunnon ylläpitoliikuntaa.

Elämässään saa jatkuvasti olla hakemassa suuntaa. Elän yksin ja aikuiset lapset ovat maailmalla.

Luulisin, että olet ap. aiemminkin kertonut ongelmastasi tällä palstalla.
Pähkäilit tuon lihavuusasian kanssa. Aika jännä juttu että miehet jymähtävät sohvan pohjalle.

Kyllä sinun kannattaa ap. ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Älä tee ratkaisua
Ellit palstojen kirjoittelujen pohjalta. Täällä on mukava pakista ja vaihtaa ajatuksia. Luen usein vanhoja juttujani. Katson onko viesteissäni edes hiukkasen järjen häivää.

Nyt suljen netin ja lähden kaupungille taidenäyttelyyn. Tänään pääsen ilmaiseksi.
Eilen illalla olin niin väsynyt, että olin nukahtanut sohvalle. Senkin takia keksin
muuta kuin kotona olemista. Olisi kamalaa, jos olisin sohvapotun kumppani ja sohva olisi jo vallattu. Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista.
Jatketaan juttua huomenna. Kiitos seurasta tälle päivälle.

 

[puolukkavaapukka]

Viestistäsi tuli heti mieleeni, että sitä saa mitä tahtoo ja jos avioero tuntuu sinusta oikealta ratkaisulta olet jo ottanut ratkaisevan askeleen siihen suuntaan pohtimalla suhteenne kannattamattomuutta kuin myös hakemalla syitä miksi erota. En usko meidän vastaajien pystyvän kirjoituksesi pohjalta keksimään ainakaan mitään suhdettanne puoltavaakaan, koska ainakin minä eläydyin sinun tarinaasi ja miehesi on se tarinasi tuntematon osapuoli, jonka mielipide tietysti olisi oikeudenmukaisen "tuomion" saamiseksi myös kuultava.

Mutta se, mitä miehessäsi näet on sinun totuutesi ja sinun syysi jättää hänet. Jos välillänne ei ole enää mitään kipinää, ei mitään mikä pitäisi toisissanne kiinni, ei mikään mahti maailmassa sitä enää myöskään pysty muuksi muuttamaan. Sinä olet hänet jättänyt jo, vaikka fyysisesti olet vielä läsnä.

Vaikutat vahvalta ajattelijalta, joten heikkoutesi voi olla joskus se, että uskot itsekin itseesi ja perustelet asiat niin, että tekoihisi löytyvät hyvät perustelut tilanteessa kuin tilanteessa. Joten jos sinua muuten kiinnostaa miehesi tilanne, niin jutustele joskus aikasi kuluksi miten hän voi ja onko kaikki hyvin. Mielestäni miehesi käytös viittaa jonkin sortin alakuloisuuteen ja ehkä pelkookin kohdata vaikeita asioita (omassa elämässään), joten hänellä saattaisi olla mielenkiintoista kerrottavaa. Ottakaa pieni lomanpoikanen jossakin kivassa paikassa, jossa voitte vain olla ilman velvoitteita ja virikkeitä. Anna miehellesi edes yksi mahdollisuus, koska ei erokaan aivan kaikkea ratkaise etenkin jos sinulla on taipumus kerätä lähellesi lisää pikkupoikamaisia miehiä.

 

[Kohtalotoveri]

Minulla oli vähän samantyyppinen mies (samat syyttelyt ym), ja kolme vuotta yritin muutosta, hyvällä ja pahalla, puhuttiin, käytiin jopa pariterapiassa ym, mutta miehessä ei ollut ikinä mitään vikaa ja hän ei voinut tajuta, miksen ollut onnellinen.

No, halusin erota ja niin sitä erottiin, päivääkään en ole katunut. Mies taas ei puolen vuoden jälkeenkään vielä tajua mitä tapahtui, kun ero tuli niin "yllättäen" ja "olimme niin onnellisia".

Eli voi olla, että miehesi ei myöskään tajua, selityksistäsi huolimatta, että parisuhteenne ei ole sinua tyydyttävä, eikä hän näin ollen ikinä tule muuttumaan.

Joten nimimerkillä "kokemusta on" sanon samaa kuin muut, jos olet jo kaikkesi yrittänyt, niin vakava keskustelu eron mahdollisuudesta tai jopa ero ei välttämättä ole lainkaan huono ratkaisu. Ihmettelisin, jos mies muuttuisi tämän kertomasi perusteella (ja kannattaa muistaa se, että toista ei voi muuttaa, vain itseään).

 

[pirskatti]

Ukkosi kuvaus oli lähes yksi yhteen omani kanssa: sohavanpohjalle jääminen, mielialamuutokset, lyhytpinnaisuus, väsymys, jaksamattomuus, seksin ja läheisyyden väheneminen...

Aloin jo minäkin ajatella, ettei tästä mitään tule, kun mies ihan vieraaksi muuttuu. Vaan sitten kävi ilmi, että hän olikin sairas: kilpirauhasen vajaatoiminta oli vaivana. Kun ongelma korjattiin, alkoi myös entisten olojen paluu.

Samankaltaista aiheuttaa myös masennus. Olisikohan mahdollista saada siippa lääkäriin ennen eropäätöstä? Tulos saattaa olla yllätys.