henkisesti loppu mutta ei halua erota

[nainen 39v.]

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 7 vuotta (josta 6 vuotta asuttu saman katon alla), ja ollaan kumpikin nelikymppisiä. Lapsia ei ole, eikä olla naimisissa. Yksi iso sitoumus meillä kuitenkin on; omistamme yhdessä firman, jossa muita työntekijöitä ei ole.

Luulen, että olisimme eronneet jo 2-3 vuoden jälkeen, jos meillä ei olisi yhteistä yritystä. Alun rakastumisen jälkeen suhteemme tasoittui lujaksi toveruudeksi, mutta vähän väliä meillä tulee yhteentörmäyksiä, väärinkäsityksiä ja loukkaantumisia puolin ja toisin. Vaikka toisaalta olemme monissa asioissa samoilla linjoilla, niin toisinaan olemme aivan eri aallonpituuksilla, ja sitten tulee näitä törmäyksiä.

Eihän kellään ikinä mikään ole täydellistä, mutta nämä meidän yhteentörmäyksemme tapahtuvat ns. isoissa asioissa. Meillä on erilaiset käsitykset mm. parisuhteesta, uskomuksista ja riitojen käsittelystä. Minun mielestäni suhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, mies näkee, että parisuhteessa kaksi sulaa yhdeksi. Minä uskon mm. akupuntioon, telepatiaan ja muuhun "rajatieteeseen", kun mies vain nauraa tällaiselle "hömpälle". Minä haluaisin riidan osuessa kohdalle käydä sitä läpi niin pitkään että se on ohi, kun mies vain haluaisi ohittaa tilanteen mahdollisimman nopeasti. Nämä nyt siis ensimmäiset mieleen tulevat asiat.

Olemme kumpikin panostaneet firmaan sekä taloudellisesti että henkisesti kaikkemme. Raha tulee joku päivä vielä takaisin, mutta siihen pisteeseen on matkaa vuosikausia. Kumpikaan meistä ei pysty ostamaan firmasta toista ulos (ei saada lainaa eikä ole säästöjä). En osaa nähdä, että lopettaisimme suhteen mutta jatkaisimme yhtiökumppaneina. En usko, että mies kestäisi tilannetta (mitä häntä tunnen), enkä ole itsestänikään ihan varma.

Suhteemme on tällä hetkellä sitä, että asumme yhdessä ja nukumme samassa sängyssä. Seksiä on muutaman kerran vuodessa, eikä se ole mitenkään hekumallista. Olemme pari kertaa puhuneet, että ehkä kaikki vielä joku päivä on paremmin. 99% ajasta tilanteesta ei kuitenkaan puhuta, siinä vain lillutaan eteen päin päivä kerrallaan.

Ne harvat ystävät, joille olen p-sta tilanteesta kertonut, sanovat, että tilanne firman ja sitä kautta jatkuvan yhdessäolon takia on niin tulehtunut. Minulla on kuitenkin tunne, että pohjalla on paljon syvempi erillisyyden tunne, emme vain sovi yhteen. Kuten alussa kirjoitin, luulen, että ilman tätä superliimaa, eli yhteistä firmaa, olisimme eronneet jo ajat sitten.

Olen henkisesti ihan puhki.

Pliis, ne, jotka ajattelivat vastata "sitä saa mitä tilaa", jättäkää naljailut väliin.

 

[Järjellä ja tunteella]

Jos raha ja huonosti menestyvä firma on teille ykkösasia, niin turha ruikuttaa. Kysy tai katso kahvinporoista miten elo menee, jos jättäisit kaiken vanhan taakse. Minä tosin osaan vastata ilman palloakin: elämästä tulee hauskempaa ja jossain vaiheessa tajuat, että firman tuottavuus tulevaisuudessa on sama kuin lottomiljoonista haaveilu.

 

[Järjellä ja tunteella]

Jos raha ja huonosti menestyvä firma on teille ykkösasia, niin turha ruikuttaa. Kysy kristallipallolta tai katso kahvinporoista miten elo menee, jos jättäisit kaiken vanhan taakse. Minä tosin osaan vastata ilman palloakin: elämästä tulee hauskempaa ja jossain vaiheessa tajuat, että firman tuottavuus tulevaisuudessa on sama kuin lottomiljoonista haaveilu.

Sana jäi pois: kysy kristallipallolta

 

[hieman liioittelet...]

...firman tuottavuus tulevaisuudessa on sama kuin lottomiljoonista haaveilu.

öööh, missä kohtaa ap. puhui miljoonista..? Ei missään. Firman tuottavuus on vähän eri asia kuin lottomiljoonista haaveilu.

Tsemppiä ap:lle. Pienen firman pyörittämisessä ensimmäiset vuodet voi olla todella tiukkoja.

t. pienyrittäjä

 

[Osa-aikaduunari]

Jos teillä on kaikista vaikeuksista huolimatta halua jatkaa yhdessä, niin voisiko pariterapia auttaa?

 

[ap.]

No onhan tässä selvästi kummallakin halua jatkaa, kun ei olla erottu. Pariterapia on ihan hyvä ajatus, täytyy ottaa puheeksi.

Sille, joka kirjoitti, että "jos raha on teille tärkeintä..." jne: ei se tietenkään ole elämässä tärkeintä, mutta ihan helpolla ei siitä halua luopuakaan, varsinkaan tilanteessa, missä on todennäköistä, että sinnikkäällä työnteolla tulee korkojen kanssa takaisin (siis firmaan laitettu raha). Enkä tarkoita koroilla miljoonia, vaan normaalia toimeentuloa.

 

[jaahas]

Vastaavassa tilanteessa minä tekisin niin, että ottaisin asian puheeksi joku kerta, kun molemmat eivät ole kuolemanväsyneitä. Sanoisin, että meidän parisuhde on ihan persuksesta vai voitko muka väittää vastaan? Tästä ei tuu mitään, vaan meidän pitää tehdä jotakin. Mitä haluat? Erotaanko vai yritetäänkö tosissaan saada tämä suhde toimimaan? Ootko valmis lähtemään parisuhdeterapiaan?

Vaikka on parisuhteessa, niin se ei tarkoita silti sitä, että pitää hengittää samaa ilmaa ja tehdä 24 h koko ajan yhdessä jotakin. Jos katson omia sukulaisiani, jotka ovat olleet 30-40 vuotta yhdessä, niin heillä yhteinen nimittäjä on juuri se, että kummallakin on tilaa olla oma itsensä. Esimerkiksi eräs tätini on kiinnostunut nimenomaan joogasta, luonnonlääketieteestä yms. luomutouhusta, kun taas hänen miehensä arvottaa kaikkea ja kaikkia rahassa. Silti he ovat yhdessä, koska ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Tietysti vuosien varrella kun on asuntolainat maksettu pois jne, niin kummallakin on taloudellisen vakauden tuoma etu, että voi esim. lähteä reissuihin yksin tai kaverin kanssa jne.

Parisuhteessa kumpikaan ei voi asettua toisen yläpuolelle. Siksi pitää etsiä niitä kompromisseja. Jos teillä ei ole seksielämääkään, niin vähän huonolta näyttää. Siksi minusta olisi parasta, että jatkatte elämäänne pelkkinä yhtiökumppaneina ja eroatte. Todennäköisesti se toisi virtaa kummankin elämään. Yksi vaihtoehto on myös se, että asutte pelkkinä kämppäkavereina, mutta vietätte vapaa-ajan pääsääntöisesti muualla. Tietysti mahdollinen seksielämä pitäisi viettää muualla kuin kotona ja jos löytää seurustelukumppanin, niin se edellyttäisi aika nopeaa muuttoa pois exän kämpästä.

Edelleenkin yhteiselämäkin on mahdollista, mikäli etsitte erimielisyyksiinne ratkaisua. Miehet saattavat todeta, että mikään ei ole vialla ja että ulkopuolinen ei voi ratkoa ongelmia. Tilanne on kuitenkin se, että ainakin sinä olet tyytymätön ja koska tilanne menee vuosi vuodelta pahempaan suuntaan, niin mitä väliä, vaikka kokeilisitte terapiaa.

 

[vinkki]

Hieman aiheen vierestä, mutta omalla tädilläni on firma miehensä kanssa, ollut nuoresta lähtien. Hän totesi kerran minulle, että älä koskaan perusta firmaa miehesi kanssa. Siinä on jumissa koko loppuelämän. Hän on nyt jo 60-vuotias, samaa firmaa pyörittäneet siis yhdessä jo 40 vuotta. Tätini mukaan hän olisi eronnut vuosia (tai vuosikymmeniä) sitten jos ei firmaa olisi. Mitään yhteistä heillä ei ole, lomailevat aina erikseen yms. Ovat elelleet kämppiksinä jo pitkään, kun olin lapsi heillä oli jo silloin erilliset makuuhuoneet.

Ihan vain siis vinkiksi tuleville firmanperustajille, että älkää tehkö sitä kumppanin kanssa. Työ ja parisuhde kun on erillään, niin on helpompi lähteä (sekä parisuhteesta että töistä) niin halutessa.

 

[ap.]

nimim: vinkki - huhhuh... Onpa sun täti jaksanut pitkään... Itse en osaa kuvitella, että loputtomiin jaksaisin tällaista tilannetta. Tosin aika kuluu päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan - mukamas huomaamatta, jos asialle ei tee mitään.

Me ollaan kyllä puhuttu ihan rauhallisissa merkeissä (eikä kuoleman väsyneinä), että tilanne ja suhde ovat per-stä. Ainakaan vielä ei olla kuitenkaan kypsytty erolle.

Jälkiviisaus on todella helppoa... Kyllä muakin varoiteltiin silloin vuosia sitten, että älä sekoita työtä ja rakkautta, enkä uskonut että näin voisi käydä. Toisaalta, en ole vielä menettänyt toivoani täysin.

 

[turun tyttö]

Olisiko teillä jommallakummalla mahdollisuus mennä toiseen firmaan "palkalliseen työhön" ja palkata toiselle työntekijä joksikin aikaa. Nuoria on paljonkin työttömänä, heille olisi oiva tilaisuus saada tuota työkokemusta.
Monikin maajussi, varsinkin vaimo käy tilan ulkopuolella työssä. esim. setäni vaimo on ollut reilu 20 v. muualla työssä.