Helsinkiin saapuvat maalaistollot HUOMIO

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Stadi on täynnä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27202192]No mielestäni taas se katkeruus-kortti kuuluu molempiin suuntiin; yleensä sellaiset ihmiset arvostelee toisten asuinpaikkaa, jotka ei ole tyytyväisiä omaansa. Helsinki on pullollaan ylivelkaantuneita ihmisiä, jotka tulis ihan hyvin toimeen muualla, mutta eivät jostain syystä uskalla lähteä sieltä päättömien vuokrien kaupungista ja sitten tilitetään täällä Helsingin paremmuutta. Ja toisinpäin, asutaan pienemmässä kaupungissa, mutta haaveillaan isompaan muutosta, mutta ei uskalleta jättää tuttua ja turvallista taakse ja tehdä hyppyä tuntemattomaan, sitten haukutaan Helsinkiä.[/QUOTE]

Minä näkisin enemmänkin että vastakkain ovat enemmän erilaiset ajattelu- ja elämäntavat kuin oma pelkuruus, ja että katkeruutta on enemmän maalta Helsinkiin päin kuin Helsingistä maalle päin.
 
Helsinki mikään suurkaupunki ole. Vaikka asunkin pienemmässä kaupungissa Suomessa niin kyllä tuollaiset itsestäänselvät liukuportaissa seisoskelut opin jo teininä asuessani Pariisissa ja muualla oikeissa suurkaupungeissa. Helsinkiin saapuessa on ihan rauhallinen ja leppoisa tunnelma.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Työmatkalainen;27201672:
Mulla menee 15 km yhdensuuntaiseen työmatkaan noin tunti Helsingissä. Jos vaihtoehtona on juosta juuri lähtevään bussiin tai metroon tai odottaa seuraavaa 8 minuuttia niin kyllä mä juoksen. Tämä on jokapäiväistä vaikka lähtee joka aamu ja iltapäivä ajoissa ja samaan aikaan ensimmäisellä kulkuneuvolla. Niihin toiseen ja kolmanteen kulkuvälineeseen ehtiminen ensimmäisestä riippuen on se pointti jotta kerkiän töihin alle 70 minuutissa. Tässä rautalankaa.

Mitä vittua?

15 km ja tunti?

Jumalauta polkupyörälläkin ois perillä vajaassa puolessa tunnissa.
 
En jaksanut koko väittelyä lukea, joten jos tämän on joku jo sanonut, en ole sitä huomannut.

Täytyy ihmetellä, etteivät suomalaiset tämän enempää ole maailmalla liikkuessaan oppineet. Ei nimittäin ole stadilaisten/hesalaisten tai kenenkään suomalaisen keksintöä, että liukuportaissa toisessa reunassa seistään ja toista reunaa käytetään juoksemiseen. Käytäntöä noudatetaan hyvin monissa isommissa kaupungeissa maailmanlaajuisesti. Joissakin paikoissa on ohjekylttejä, toisaalla se on yleisesti noudatettu kirjoittamaton ohje. Esimerkiksi Tukholmassa tietää heti tunnelbanan liukuportaissa suomalaiset siitä, että he seisovat isona laumana tukkien portaat kokonaan.
 
[QUOTE="mies";27202247]Minä näkisin enemmänkin että vastakkain ovat enemmän erilaiset ajattelu- ja elämäntavat kuin oma pelkuruus, ja että katkeruutta on enemmän maalta Helsinkiin päin kuin Helsingistä maalle päin.[/QUOTE]

No enemmän katkeruutta minä taas kuulin Helsingissä asuessani, nimenomaan oltiin katkeria omista asunnoista ja omistusasuntojen hinnoista, rahasta ylipäänsä kun elinkustannukset on mitä on. Ja tottahan se on, itse asun nyt 150-neliöisessä omakotitalossa, 2500 neliön omalla tontilla vain 15km päässä kaupungista ja hintaa tälle ihanuudelle tuli alle 200 000. Sillä hinnalla taitaa saada Helsingistä yksiön/kaksion. :)

Siksi ihmettelen, miksi ihmiset haluaa sinne jäädä jos eivät saa sitten asua sellaisissa oloissa kuin haluavat.
 
[QUOTE="vieras";27202281]Helsinki mikään suurkaupunki ole. Vaikka asunkin pienemmässä kaupungissa Suomessa niin kyllä tuollaiset itsestäänselvät liukuportaissa seisoskelut opin jo teininä asuessani Pariisissa ja muualla oikeissa suurkaupungeissa. Helsinkiin saapuessa on ihan rauhallinen ja leppoisa tunnelma.[/QUOTE]

Tämä on kyllä totta, huomaa aina miten hiljainen Hki on kun palaa ja jo Hki-Vantaa on tosi vaatimaton. Helsinkiläisten ei tarvitse leijua.

Mutta siltikin julkisesti olisi aina syytä noudattaa hyviä käyttäytymissääntöjä. Pidän itse sitä todella arvossa, saatan olla jopa muodollinen esim. sokkotreffeillä, joka voi toki hämmentää joitain naisia :) Olen nyky-Suomen muodollisuusasteikolla jossain 1800-luvulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Stadi on täynnä;27200471:
Helsinki, kansakuntamme pääkaupunki vetää magneetin lailla puoleensa tolloja ja urpoja muualta Suomesta etenkin kesäisin mutta niitä eksyy sinne kyllä muinakin vuodenaikoina valitettavan sankoin joukoin, ikäänkuin tilaa ei olisi jo valmiiksi liian vähän.

Itse pyydän että kun te juntit saavutte kaupunkiimme niin ÄLKÄÄ helvetti soikoon jääkö liukuportaissa tientukkeeksi ihaillessanne maisemia ja ihmetellessänne niitä valtavan ihmeellisiä itsestään liikkuvia portaita. Jos liukuportaissa on aivan pakko seistä niin seisominen tapahtuu OIKEALLA puolella jotta VASEMMALTA pääsevät kiireisemmät ohitse. Junien aikataulujen ja myöhästelyn takia vaihtoaika on usein kortilla ja junasta myöhästyminen voi olla sekunneista kiinni. Minä en halua myöhästyä töistä sen takia että te paksuperseiset maalaisurpot tukitte kulkutieni.

Kiitos jo etukäteen.

?? Syyttömiä kai me maalaistollot olemme jos SINÄ paikallinen URPO et osaa lähteä ajoissa liikkeelle??
Sitä paitsi Helsinki on niin pieni kylä etten sitä kovinkaan suuresti kuuluttaisi.

Terveisin elämää on Helsingin ulkopuolellakin
 
[QUOTE="vieras";27202328]No enemmän katkeruutta minä taas kuulin Helsingissä asuessani, nimenomaan oltiin katkeria omista asunnoista ja omistusasuntojen hinnoista, rahasta ylipäänsä kun elinkustannukset on mitä on. Ja tottahan se on, itse asun nyt 150-neliöisessä omakotitalossa, 2500 neliön omalla tontilla vain 15km päässä kaupungista ja hintaa tälle ihanuudelle tuli alle 200 000. Sillä hinnalla taitaa saada Helsingistä yksiön/kaksion. :)

Siksi ihmettelen, miksi ihmiset haluaa sinne jäädä jos eivät saa sitten asua sellaisissa oloissa kuin haluavat.[/QUOTE]

Voi olla noinkin. Ihmisten negatiivisuus ulottuu koko maahan ehkä hieman liikaa. Vaikka siinäkin on hyvänä puolena se ettei olla "tekopirteitä" tms.
 
[QUOTE="Turkulainen";27200488]Ja tällainen asia pitäis sit tietää vai? Missään muussa kaupungissa en ole törmännyt tuohon, että portaissa pitäisi seisoa jossain tietyssä kohdassa.[/QUOTE]

Jokaisessa "metropolissa" on sama käytäntö rullaportaissa seistään oikeassa reunassa :) ihan perus yleissivistystä.
 
[QUOTE="mies";27202503]Voi olla noinkin. Ihmisten negatiivisuus ulottuu koko maahan ehkä hieman liikaa. Vaikka siinäkin on hyvänä puolena se ettei olla "tekopirteitä" tms.[/QUOTE]

No mieluummin tekopirteäkin, kuin toisia ihmisiä arvosteleva moukka.
 
[QUOTE="mie";27202608]Jokaisessa "metropolissa" on sama käytäntö rullaportaissa seistään oikeassa reunassa :) ihan perus yleissivistystä.[/QUOTE]

Kannattaa joskus kiertää hieman maailmaa niin voi oppia ettei todellakaan jokaisessa metropolissa seistä oikealla liukuportaissa.

Ihan perus yleissivistystä.
 
Työmatkani:
* 8min ratikalla
*4min metrolla
*20min bussilla
*6min toisella bussilla
*17min kolmannella bussilla
*lopuksi 500m kävelyä

Jotta saan toimivan ja yleensä aikatauluissa pysyvän työmatkan monella vaihdolla, työmatkani ovat tarkoin suunniteltuja. Jos satun myöhästymään jostain kohdasta pahimmillaan seuraava reitti työpaikalleni voi kestää jopa 2 tuntia. Siksi arvokkaat sekunnitkin vaihtoväleissä esim metron kohdalla ovat tärkeitä.

Suututtaa kyllä jos metron portaissa joku on tientukkona kun itse juoksen rullaportaat alas ja ylös. Jos ystävällisesti pyytää siirtymään että pääsee nopeammin ohi niin jotkuthan vetävät siitä isonkin herneen nenään ja eivät tahallaankaan siirry oikealle vaan jumittavat koko leveydeltä tientukkona.
 
[QUOTE="vieras";27202780]Työmatkani:
* 8min ratikalla
*4min metrolla
*20min bussilla
*6min toisella bussilla
*17min kolmannella bussilla
*lopuksi 500m kävelyä

Jotta saan toimivan ja yleensä aikatauluissa pysyvän työmatkan monella vaihdolla, työmatkani ovat tarkoin suunniteltuja. Jos satun myöhästymään jostain kohdasta pahimmillaan seuraava reitti työpaikalleni voi kestää jopa 2 tuntia. Siksi arvokkaat sekunnitkin vaihtoväleissä esim metron kohdalla ovat tärkeitä.

Suututtaa kyllä jos metron portaissa joku on tientukkona kun itse juoksen rullaportaat alas ja ylös. Jos ystävällisesti pyytää siirtymään että pääsee nopeammin ohi niin jotkuthan vetävät siitä isonkin herneen nenään ja eivät tahallaankaan siirry oikealle vaan jumittavat koko leveydeltä tientukkona.[/QUOTE]

Mun työmatkani

*kävelen 400 metriä


Helevettiäkö tuota asutte tuommosessa sillisalaatissa.
 
Täytyy kyllä nostaa hattua teille jotka jaksatte joka ikinen päivä tehdä kymmenen vaihtoa työmatkalla kulkupelistä toiseen. Ei tulis mieleen kuin viimeisessä pakossa. Luojan kiitos Suomessa vielä toistaiseksi on töitä muuallakin kuin suur-Helsingin alueella.
 
Täytyy kyllä nostaa hattua teille jotka jaksatte joka ikinen päivä tehdä kymmenen vaihtoa työmatkalla kulkupelistä toiseen. Ei tulis mieleen kuin viimeisessä pakossa. Luojan kiitos Suomessa vielä toistaiseksi on töitä muuallakin kuin suur-Helsingin alueella.

Olen kyllä ihmetellyt ihan samaa asiaa ja todennut että jokainen käyttää aikansa kuten haluaa.
Mulle työmatka ja siihen käytettävä aika on niin tärkeä, että sitten tingin vaikka jostain muusta, mutta joka päivä en käytä työmatkaan tuntia. Asun siis Helsingissä, mutta työmatkaa mulla on vain muutama sata metriä :D
 
[QUOTE="vieras";27202296]Mitä vittua?

15 km ja tunti?

Jumalauta polkupyörälläkin ois perillä vajaassa puolessa tunnissa.[/QUOTE]

Pyörällähän kantakaupungin alueella pääseekin nopeiten. Etenkin jos keskutan läpi joutuu kulkemaan, niin pyörä on ehdottomasti nopein vaihtoehto. Talvella vain melko toivotonta ajoittain, kun pyöräväyliä ei aurata samaan malliin kuin ajoteitä.
 
Mua naurattaa se, että kun helsinkiläinen kertoo asuvansa keskustan lähellä, se tarkoittaakin 10 kilometriä ja ajallisesti julkisia käyttäen matkaan menee aikaa yli puoli tuntia. Pahimmassa tapauksessa tunti.

Tästä sitten maksetaan itsensä kipeäksi, paiskitaan ylitöitä että saa jättivelat maksettua. Pienenpienessä kerrostalo-asunnossa.

Toista se on täällä kaukana pääkaupunkiseudulta.

Voi asua palveluiden keskellä, _oikeasti_ lähellä keskustaa, omakotitalossa, isolla pihalla, jossa on tilaa temmeltää. Luonnon keskellä.

Eikä ole mihinkään kiire.
 
[QUOTE="vieras";27202910]Mun työmatkani

*kävelen 400 metriä


Helevettiäkö tuota asutte tuommosessa sillisalaatissa.[/QUOTE]

No aika poikkeuksellinen tuo esimerkki varmaan oli, mutta Helsingissä on useiden pakko asua, jos haluaa töitä tehdä, niin se vain on. Totta kai voisi muuttaa maalle yhteiskunnan elätettäväksi tyhjäntoimittajaksi.

Ja vielä noista kommenteista "muuttakaa lähemmäks työpaikkaa", niin kannattaisi miettiä, että a) työpaikat vaihtuvat, eikä aina viitsi muuttaa sen tähden ja b) taloudessa on usein se 2 työssäkäyvää ihmistä, ja on melko epätodennäköistä, että molemmille sattuisi pääkaupunkiseudulla parin kilsan työmatka.
 
[QUOTE="vieras";27203036]Mua naurattaa se, että kun helsinkiläinen kertoo asuvansa keskustan lähellä, se tarkoittaakin 10 kilometriä ja ajallisesti julkisia käyttäen matkaan menee aikaa yli puoli tuntia. Pahimmassa tapauksessa tunti.

Tästä sitten maksetaan itsensä kipeäksi, paiskitaan ylitöitä että saa jättivelat maksettua. Pienenpienessä kerrostalo-asunnossa.

Toista se on täällä kaukana pääkaupunkiseudulta.

Voi asua palveluiden keskellä, _oikeasti_ lähellä keskustaa, omakotitalossa, isolla pihalla, jossa on tilaa temmeltää. Luonnon keskellä.

Eikä ole mihinkään kiire.[/QUOTE]

Se on ihan valinnoista ja haluista kiinni. Itse mieluiten asuisin jossain metsän keskellä, mutta toisaalta haluan myös tehdä mielekästä ja motivoivaa työtä, josta nautin. Ja oman alani mielekkäitä töitä ei löydy kuin helsingistä. Kun ajattelee, että töihin menee kuitenkin 8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa vuosikymmeniä, niin tuon osa-alueen pitäisi olla jokaisella aika mielekästä aikaa, jotta elämä voisi olla onnellista.
 
[QUOTE="...";27203037]No aika poikkeuksellinen tuo esimerkki varmaan oli, mutta Helsingissä on useiden pakko asua, jos haluaa töitä tehdä, niin se vain on. Totta kai voisi muuttaa maalle yhteiskunnan elätettäväksi tyhjäntoimittajaksi.

Ja vielä noista kommenteista "muuttakaa lähemmäks työpaikkaa", niin kannattaisi miettiä, että a) työpaikat vaihtuvat, eikä aina viitsi muuttaa sen tähden ja b) taloudessa on usein se 2 työssäkäyvää ihmistä, ja on melko epätodennäköistä, että molemmille sattuisi pääkaupunkiseudulla parin kilsan työmatka.[/QUOTE]

Jeps. Helsingissähän ne kaikki työpaikat on ja me "maalaiset" olemme vain työttömiä tyhjäntoimittajia, jotka odottavat että helsinkiläiset tuovat päivittäin lautasellisen ruokaa nenän eteen.

:D

Kai tiesit että suomessa on kolmisensataa paikkakuntaa? kaunpunkejakin reilu sata.
Osa pienenmpi, osa isompia.

Kaikissa ihmiset tekevät töita.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
[QUOTE="vieras";27202296]Mitä vittua?

15 km ja tunti?

Jumalauta polkupyörälläkin ois perillä vajaassa puolessa tunnissa.[/QUOTE]

:D Juu, onneks me urpot asutaa ihan muualla!
 
[QUOTE="vieras";27200515]Mä ainakin seison liukuportaissa miten seison, jos jollain on niin surkeat käytöstavat että alkaa sieltä tunkea, niin sitten sopii tunkea siitä pienestä rakosesta. :)

Jos joku on niin tärkeä ettei ehdi liukuportaita käyttämään niin kuin on tarkoitus, niin sitten saa luvan opetella lentämään.[/QUOTE]

Noh, esim Lontoossa sun yli kävellää reippaasti, jos seisoskelet missä sattuu. Tämä oikealla seisominen on käytäntö kaikissa suurissa kaupungeissa, esim. metroon mentäessä.
 
[QUOTE="vieras";27203073]Jeps. Helsingissähän ne kaikki työpaikat on ja me "maalaiset" olemme vain työttömiä tyhjäntoimittajia, jotka odottavat että helsinkiläiset tuovat päivittäin lautasellisen ruokaa nenän eteen.

:D

Kai tiesit että suomessa on kolmisensataa paikkakuntaa? kaunpunkejakin reilu sata.
Osa pienenmpi, osa isompia.

Kaikissa ihmiset tekevät töita.[/QUOTE]

Tekee töitä, mutta millaisia. Tiedän tasan tarkkaan, että omalta alaltani ei yhtä mielenkiintoisia projektejea löydy mistään muualta, kuin pääkaupunkiseudulta. Usko pois, olen kyllä jatkuvasti katsonut. Ja miehenkin pitäisi samaan aikaan löytää oman alansa mielenkiintoista työtä, joten yhtälö on melko mahdoton.

Ja itselleni työ on tärkeä osa elämää. Haluan jatkossakin tehdä mielenkiintoista ja palkitsevaa työtä, joka tarjoaa haasteita ja jonne on joka päivä "kiva" mennä.
 
[QUOTE="...";27203140]Tekee töitä, mutta millaisia. Tiedän tasan tarkkaan, että omalta alaltani ei yhtä mielenkiintoisia projektejea löydy mistään muualta, kuin pääkaupunkiseudulta. Usko pois, olen kyllä jatkuvasti katsonut. Ja miehenkin pitäisi samaan aikaan löytää oman alansa mielenkiintoista työtä, joten yhtälö on melko mahdoton.

Ja itselleni työ on tärkeä osa elämää. Haluan jatkossakin tehdä mielenkiintoista ja palkitsevaa työtä, joka tarjoaa haasteita ja jonne on joka päivä "kiva" mennä.[/QUOTE]

Pakko kysyä, että mitä työtä sitten teet? Jos mietitään, että vain Helsinki pystyy tarjoamaan sellaiset mahdollisuudet koko maassa, niin tulee mieleen lähinnä viihdetaiteilija ja televisiotyöt, jotka on keskittyneet pk-seutuun, tosin on niitä kai Treelläkin? Itse teen erittäin haasteellista työtä, jota rakastan, mutta tiedän löytäväni vastaavanlaista työtä myös muualta. Itseasiassa voisin tällä hetkellä tehdä oman firmani sisällä töitä tämän paikkakunnan lisäksi myös Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella. Ja usein työmatkoja niihin joudunkin tekemään. Siksi ihmetyttää, mikä muu kuin viihdetaiteilijan työ keskittyy Helsinkiin?
 

Yhteistyössä