Kyse ei mun mielestä ole siitä, etteikö liitossa olisi vaikeuksia ja ongelmia. Ne kuuluvat ihmisten välisiin liittoihin. Päinvastoin kyse on enemmänkin asian hyväksymisestä. On aivan normaalia, että pitkään liittoon mahtuu pidempikin "kylmä kausi", jolloin puolison toimita ärsyttää ja jopa inhottaa. Se vain ikävä kyllä kuuluu elämään. Olen itse elänyt kauden missä vaimo ei halunnut seksiä. Se kesti melkein vuoden ja mitään takeita ei ollut, että palautuuko tilanne normaaliksi koskaan. Häntä ei vain huvittanut ja sillä siisti. Taustalla oli riitoja ja seksittömyys sitten kärjisti välejä entisestään ja aiheutti lisää riitoja. Tässä olisi ollut helppo paikka luovuttaa ja lähteä muualle, mutta enpä lähtenyt. Jostain luin myös sen, että aika iso prosenttiosuus suomalaisista miehistä jossain vaiheessa elämäänsä käyttää liikaa alkoholia. Kai sitä voi siis alkoholismiin sairastumiseksikin kutsua. Tämä varmaan on myös tyypillinen kohta, missä toinen nostaa kytkintä, kun toinen tissuttaa viikonloput läpeensä. Ja oli itsellänikin kausi, kun töiden venyminen iltoihin sai aikaan viinin lipitystä iltaisin. Mutta ei lähtenyt vaimo.
Alun romantiikka karsiutuu aina pois kumppanista riippumatta. Jos siihen tunteeseen ihastuu, sitä saa jahdata koko elämänsä. Avioliitossa pitää oppia hyväksymään myös ne toisen huonot puolet. Käsittää, että tuokaan ei ole täydellinen ja aina ihana. Se on enemmänkin peiliin katsomista ja aikuiseksi kasvamista. Tämä elämä ei ole prinsessasatu, vaan tähän mahtuu vaikka mitä. Vahva ihminen kestää ne.
Ydinperhe on arvo. Se on stabiili ympäristö lapsille ja myös aikuisille itselleen. Toki ainahan kaiken voi kyseenalaistaa, että onko ihmissuhteissa hyppiminen sittenkin enemmän onnelliseksi tekevä seikka. Mutta samalla logiikalla voisi kyseenalaistaa monta muutakin asiaa, kuten onko elämä vaikka selvinpäin sittenkään se onnellisuuden eldorado.
Luulen että tällä hetkellä korkeat erolukemat johtuvat "minä-minä-kulttuurista". Ihmiset luovuttavat asioiden suhteen nopeasti, jos vähänkin tuntuu ettei juuri sillä hetkellä ole tyytyväinen asian nykytilaan. Samoin tehdään työsuhteissa. Ennen oltiin firmassa 40 vuotta ja jäätiin eläkkeelle. Nyt jos ylennys menee itseltä ohi, niin moni on välittömästi nostamassa kytkintä ja lähtemässä samoihin hommiin kilpailijalle. Ihan vain koska pettyi nykytilanteeseen. Ei uskota, että haasteet ovat voitettavissa.
Jotkut sitä miettivät tässä, että miksi se on aina nainen joka lähtee "tyhjän päälle" suhteesta. Voisin veikata, että se liittyy ylipäänsä parisuhteen merkityksellisyydelle elämässä. Naiselle se on prioriteettin kärjessä. Kun mies tympääntyy vaimoonsa ja väsyy arkeen, hän tekee jotain muuta: ostaa moottoripyörän, alkaa pelata CS:ää netissä tai uppoutuu täysin töihinsä. Hän koittaa ajatella asiaa mahdollisimman vähän. Nainen taas fokusoituu ehkä entistä enemmänkin suhteeseensa silloin, kun siinä on ongelmia. Niitä mietitään pitkin öitä ja mieli alkaa mahdollisesti hakea nopeaa ulospääsyä tilanteesta, eli suunnitella eroa. Myös miehen ja naisen asema parisuhdemarkkinoilla on kovin erilainen. Mies tietää sen, että jos tässä päälle nelikymppisenä lähtee baareja kiertämään, niin ei sieltä kovin herkästi mitään hehkeää daamia itselleen saa. Nainen voi luottaa siihen, että tarjontaa on huomattavasti enemmän - toki laadun kanssa joutuu hänkin painimaan.
Ja tämä kirjoitus ei nyt tietenkään ota kantaa vakaviin ongelmiin, kuten väkivaltaan. Sellaisesta suhteesta on aina hyvä lähteä, oli sitten mies tai nainen. Monta kertaa kuulee sanottavan: "ei ihminen voi muuttua". Se on hassulla tavalla ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että se ihminenhän nimenomaan on muuttunut. Hän ei ole se sama tyyppi, kenen kanssa mentiin vuosia sitten naimisiin. Aivan samalla tavalla se ihminen muuttuu myös tästä tulevaisuuteen. Pitää vain olla tukena, että muutos on hyvään suuntaan. Mutta sen minäkin allekirjoitan, ettei ihmistä pidä koittaa muuttaa haluamakseen. Jos itse keski-ikäisenä löytää juoksemisen ja kuntosalin, niin ei ole reilua vaatia puolisoa muuttumaan samanlaiseksi. Tai jos keski-ikäisenä päättää, että haluaa nähdä kaikki Euroopan pääkaupungit, niin ei toista voi näistä pakottaa innostumaan. Niitäkin tarinoita säännöllisesti tapaa, että toinen muuttuu ja haluaa muuttaa samalla puolisonsa. Kai se on sitten sitä erilleen kasvamista.
Alun romantiikka karsiutuu aina pois kumppanista riippumatta. Jos siihen tunteeseen ihastuu, sitä saa jahdata koko elämänsä. Avioliitossa pitää oppia hyväksymään myös ne toisen huonot puolet. Käsittää, että tuokaan ei ole täydellinen ja aina ihana. Se on enemmänkin peiliin katsomista ja aikuiseksi kasvamista. Tämä elämä ei ole prinsessasatu, vaan tähän mahtuu vaikka mitä. Vahva ihminen kestää ne.
Ydinperhe on arvo. Se on stabiili ympäristö lapsille ja myös aikuisille itselleen. Toki ainahan kaiken voi kyseenalaistaa, että onko ihmissuhteissa hyppiminen sittenkin enemmän onnelliseksi tekevä seikka. Mutta samalla logiikalla voisi kyseenalaistaa monta muutakin asiaa, kuten onko elämä vaikka selvinpäin sittenkään se onnellisuuden eldorado.
Luulen että tällä hetkellä korkeat erolukemat johtuvat "minä-minä-kulttuurista". Ihmiset luovuttavat asioiden suhteen nopeasti, jos vähänkin tuntuu ettei juuri sillä hetkellä ole tyytyväinen asian nykytilaan. Samoin tehdään työsuhteissa. Ennen oltiin firmassa 40 vuotta ja jäätiin eläkkeelle. Nyt jos ylennys menee itseltä ohi, niin moni on välittömästi nostamassa kytkintä ja lähtemässä samoihin hommiin kilpailijalle. Ihan vain koska pettyi nykytilanteeseen. Ei uskota, että haasteet ovat voitettavissa.
Jotkut sitä miettivät tässä, että miksi se on aina nainen joka lähtee "tyhjän päälle" suhteesta. Voisin veikata, että se liittyy ylipäänsä parisuhteen merkityksellisyydelle elämässä. Naiselle se on prioriteettin kärjessä. Kun mies tympääntyy vaimoonsa ja väsyy arkeen, hän tekee jotain muuta: ostaa moottoripyörän, alkaa pelata CS:ää netissä tai uppoutuu täysin töihinsä. Hän koittaa ajatella asiaa mahdollisimman vähän. Nainen taas fokusoituu ehkä entistä enemmänkin suhteeseensa silloin, kun siinä on ongelmia. Niitä mietitään pitkin öitä ja mieli alkaa mahdollisesti hakea nopeaa ulospääsyä tilanteesta, eli suunnitella eroa. Myös miehen ja naisen asema parisuhdemarkkinoilla on kovin erilainen. Mies tietää sen, että jos tässä päälle nelikymppisenä lähtee baareja kiertämään, niin ei sieltä kovin herkästi mitään hehkeää daamia itselleen saa. Nainen voi luottaa siihen, että tarjontaa on huomattavasti enemmän - toki laadun kanssa joutuu hänkin painimaan.
Ja tämä kirjoitus ei nyt tietenkään ota kantaa vakaviin ongelmiin, kuten väkivaltaan. Sellaisesta suhteesta on aina hyvä lähteä, oli sitten mies tai nainen. Monta kertaa kuulee sanottavan: "ei ihminen voi muuttua". Se on hassulla tavalla ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että se ihminenhän nimenomaan on muuttunut. Hän ei ole se sama tyyppi, kenen kanssa mentiin vuosia sitten naimisiin. Aivan samalla tavalla se ihminen muuttuu myös tästä tulevaisuuteen. Pitää vain olla tukena, että muutos on hyvään suuntaan. Mutta sen minäkin allekirjoitan, ettei ihmistä pidä koittaa muuttaa haluamakseen. Jos itse keski-ikäisenä löytää juoksemisen ja kuntosalin, niin ei ole reilua vaatia puolisoa muuttumaan samanlaiseksi. Tai jos keski-ikäisenä päättää, että haluaa nähdä kaikki Euroopan pääkaupungit, niin ei toista voi näistä pakottaa innostumaan. Niitäkin tarinoita säännöllisesti tapaa, että toinen muuttuu ja haluaa muuttaa samalla puolisonsa. Kai se on sitten sitä erilleen kasvamista.