"Helppo" keskenmeno

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Halusin kirjoittaa oman kokemukseni vertaistueksi muille, jotka joutuvat kohtaamaan saman tilanteen. Kun itkuissani googlasin vastaavia tilanteita, en löytänyt yhtään samanlaista. Ehkä joku löytää edes hiukan helpotusta ajatuksesta että näin on käynyt muillekin.

Sain keskenmenon raskausviikolla 13. Samalla viikolla tehdyn ultran mukaan kaikki oli kunnossa ja sydän sykki. Minulla ei ollu ollut kipuja tai vuotoja, joten fyysisesti pääsin vähällä. Raskausoireet olivat vahvat ja hcg korkea.

Yhtenä yönä heräsin tunteeseen että jotain tulee ulos. Syöksyin ylös sängystä ja ehdin juosta kylppäriin jonne on onneksi ovi suoraan makuuhuoneesta, kun verta ja kappaleita holahti valtoimenaan. Kaakelilattialle valahti myös hyvin selvä sikiöpussi ja sikiö. Kun ne olivat tulleet ulos, kaikki oli ohi. Minulla ei ollut oikeastaan ollenkaan fyysisiä kipuja. Kävin suihkussa, laitoin varmuuden vuoksi yösiteen ja siivosin jäljet. Koko loppuyönä ei tullut verta kun pari pisaraa. Pienikin vuoto loppui parissa päivässä. Kävin seuraavalla viikolla labrassa, ja hcg oli alle 5.

Kukaan ei koskaan varoittanut että näin voi käydä. Netti on pullollaan kivuliaita, dramaattisia ja kauan varoitelleita keskenmenoja. Mutta voi käydä niin että menet nukkumaan kun kaikki on hyvin, ja aamulla kaikki on ohi.

Jäljelle jää vain tyhjyys.
 
Voih. Mutta kiitos, kun olet käynyt kertomassa tuon kokemuksen!
Itselläni on parhaillaan tilanne, että kohdussani on raskausviikolla 12 keskeytynyt keskenmeno eli kuollut neljäsenttinen sikiö. Nyt vain odottelen, että naistenpolilta soitetaan ja kutsutaan lääkkeelliseen keskeytykseen.
Kaikenkaikkiaan tää on mun viides keskenmeno, eläviä lapsiakin kyllä on, kolme. Mutta nyt myös kolme viimeistä raskautta on mennyt kesken.
Tyhjältä tuntuu myös ☹
 
Kaikki mun keskenmenoni ovat olleet fyysisesti helppoja. (Paljon raskaampia ovat olleet täysiaikaiset raskaudet ja pitkät synnytykset.) Henkinen kestäminen on vaan hankalampaa. Kun keskenmenoja ei oikeen saisi edes surra, niiden vuoksi ei saa sairaslomaa, eikä juuri myötätuntoakaan. "Eihän se vielä ollut oikea ihminen."
 

Yhteistyössä