Eilen oli ultra (rv12) jossa todettiin sikiön vastaavan kokoa 9+1 eikä sydänääniä havaittavissa, NP oli iso.Mitään vuotoja ei ollut ollut ja raskausoireistakin olin saanut "nauttia". Itkuhan siinä pääsi, en tosin osannut surra menetettyä lasta, vaan itku oli enemmän harmistusta ja kesti vain hetken (selvisin ilman punasilmiä). Me näemme asian tällä hetkellä siten että laskettu aika vain siirtyi myöhemmäksi, ei muuta. Näkökanta voi toisista tuntua oudolta, mutta koska nyt kuitenkin tiedämme että molemmilla kuitenkin "värkit" toimii, niin emme vaivu epätoivoon.
Tää päivä menikin sitten kokonaan Hyvinkäällä, koska sikiö oli niin iso, he halusivat valvoa lääketyhjennyksen suuren verenvuodon takia (tai jotain...) Kätilö laittoi kolme kertaa kolmen tunnin välein kaksi tablettia emättimeen, ennenkuin mitään tapahtui. Sairaalassa alkoi vuoto, ja koska vointi oli hyvä sain luvan lähteä kotiin. Nyt tuntuu melko kovia supistuksia ja vuotoa tulee "klimppien" kanssa melko reilusti aina kun pytylle istahtaa...
Tässsä vaiheessa vaan tuntuu että muut ei ymmärrä miten me näemme asian, vaan yrittää lohduttaa ja sääliä, vaikka miten yritämme selittää että tää ei oo maailman loppu. Tietenkin ymmärrän että jos takana on ollut todella pitkä yritys tms, joka nyt menee kesken, se tuntuu varmasta hirveältä, meillä kuitenkin tärppäsi 4. kierrosta ihan TJOTtaamalla, eli eiköhän se tule jos on tullakseen, eli kun on oikea aika...