// Helmivauvat 2015 - kesäkuu //

Hei helmikuiset! Täällä yks odottaja, joka sai tänään varhaisultrassa todeta, että nyt ollaan ihan OIKEESTI raskaana, ja laskettu aika siirtyi sen mukaan tammikuusta helmikuun ensimmäiselle päivälle (en siis oo uskonut tähän raskauteen ihan täysillä, koska raskausoireita ei juurikaan ole). Kävinkin teidän juttuja jo ennen tätä vähän lueskelemassa, kun tuntui, että tuolla tammikuisissa olin kaikessa siellä viimeisten joukossa - teilläkin jo monella ollut eka neuvola, itellä se vasta ens maanantaina, jonne meenkin nyt erityisen hyvillä mielin. =)

Jos mut siis huolitaan mukaan, sais mulle laittaa 1.2. Hiliputti/27/1. lapsi
 
Tervetuloa hiliputti ja muut, hiano kuulla ilosia uutisia :)

Mulla on tänään ollut tosi huono päivä. Päätin eilisen päivän siihen että lueskelin kännykällä netissä keskenmeno juttuja, hyvä minä. Tänään on ollut vahvasti epäuskoinen fiilis että sitä oltais raskaana ollenkaan. Raskausoireita ei oo ollut muutakun kamalaa väsymystä (tänään ei sitäkään, voi ei nyt vasta tajusin ) välillä on semmonen kuvottava olo, huomaan sen esim kun meen nukkuun ja aamulla kun herään, joskus päivisin (mutta aina ei sitäkään, esim nyt muutamaan päivään ei oo ollut) ja se on tosi pientä, että ei todellakaan mitään oksennusrefleksejä oo tullut ei lähellekkään ja ruoka menee hyvin alas. Alussa oli sitä munasarjoissa jomottelua joku 3 päivää putkeen jonka jälkeen noin 4 päivää kesti kohdun kohlalla nippailua, nyt sekin on loppunut abaut viikko sitten. Välillä tuntuu kun vaihtaa asentoa, sellaista repäisyä tua kohdun kohdalla mutta harvoin, ei edes päivittäin.

Tää on ihan kauheeta. Kumpa osaiskin vaan nauttia eikä vaan peläta pahinta kokoajan. Kauheinta on et oon nyt rv 7+1 eli jos se np ultra on vasta viikolla 12, siihen on viellä aikaa 6 viikkoa. Miten ikinä tuun selviään sinne asti mun pääni kanssa :(

Sori tää purkautuminen :(
 
J2nsku: Ihan kuin mun kirjottamaa tekstiä!!! Olin ihan samoissa fiiliksissä monta viikkoa, kun oireita ei oikein ollut - vähän väsymystä ja alussa ihan pientä tunnetta esim. niistäessä, mutta pääosin olo ollut hyvä, oon pystynyt syömään, urheilemaan ja muutenkin elämään ihan normaalisti. Vasta tässä noin 2 tuntia sitten vähän rauhotuin, kun kävin varhaisultrassa, jossa kaiken todettiin olevan hyvin - en meinannut uskoa, että siellä tosiaan on ihan elävä pikkuinen, kun mitään en itse tunne. :) Jos ei siis mitenkään kestä odottaa sinne kunnalliseen ultraan, niin voin oman käyntini perusteella suositella varhaisultraa sydämellisesti - itelle ainakin konkretisoitui koko homma hetkessä ihan uudella tavalla, enkä muista koskaan tunteneeni samanlaista onnea!
 
Mä varasin samalle viikolle varhaisultran kun on neuvola, se neuvolan täti laski puhelimessa et olis jo kuudes viikko menossa, mut mä uskon enemmän siihen et on viis ja risat.. miten ootte aatellu tota liikuntaa harrastaa niin kauan kun tuntuu hyvältä? Toit vaatepuoli mua stressaa enemmän et jos sais ton painon pysymään kurissa niin sitä vois aika pitkälle pärjätä pelkillä, leggareilla ja tunikoilla tai sit vaa hankkii suosiolla äityishousuja jos siltä tuntuu.. vanhoille paidoilla yritän pärjätä niin pitkään kuin mahdollista..
 
Tämä on tällainen pieni noidankehä. :D

Ne, jotka voivat pahoin, unelmoivat raskaudesta jossa ei olisi pahoinvointia ja ne, jotka eivät voi pahoin, ovat huolissaan siitä onko sikiö kuollut vai onko kyseessä tuulimuna vaiko huonolla tuurilla jopa kohdun ulkopuolinen raskaus kun ei tosiaan ole mitään pahoinvointia.
 
  • Tykkää
Reactions: hiliputti
hannuliini: Mä oon liikkunut ihan normaalisti tähän asti, mutta kuulunkin niihin, joilla ei pahaaoloa oikein ole. Samaa rataa ajattelin jatkaa niin kauan, kun hyvältä tuntuu.

Sadana: Näin on! Stressasin oireettomuuttani monta viikkoa, ja vasta nyt pystyn pikkuhiljaa relaamaan, kun pikkuisen ruudulla näin. <3
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Ok, tää on vaa niin ihmeellistä kun on ekaa kertaa raskaana. Noh tässä on vajaa 2 viikkoa piinaa jäljellä ennen varhaisultraa. Ainoa oire on tällä hetkellä on se että mulla on tissit turvoksissa ja sit välillä päivän mittaa väsyttää vähempi ja välillä enempi, et saa kattoo koska se pahoinvointi iskee tähän taloon.
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Mitä ihmettä :0 Oon ollut kokoajan siinä luulossa että kun on esim tää 7+1 niin se tarkoittaa seitsemännen viikon toista päivää :D Apua, oonkin jo viikolla kaheksan!!! Kiitti tiedosta! Tuli vähän shokkina, oon aina kattonu tota raskausviikko juttua et mitä sillon tapahtuu ja minkä näkönen se pikkunen on sillähetkellä, ja nyt oonki ollut viikon jäljessä!!!

hiliputti Kiva kuulla et on muillakin ollut samanlainen fiilis mutta joku siellä masussa silti asustaa. Mulla on tällähetkellä niin kurja rahatilanne kun hammaslääkäriin meni ja tulee viä meneen sen verran että ei oo vaan varaa tohon varhaisultraan. Äskön mahassa kohdun kohdalla tuli muutamia pistoja joten vähän taas helpotti että ehkä siä jotain tapahtuu.
 
  • Tykkää
Reactions: hiliputti
Hei, hyppäisin tuolta tammikuisista joukkoonne. Menkoista laskettuna LA olis 27.1. mutta olin tänään lääkärissä ja ultralla katto, että ollaan jäljessä. Mulla on tosi epäsäännölliset menkat, joten niistä on aina huono laskea tuota laskettua aikaa. Mutta enpä olis arvannu, että LA siirtyy melkei kuukaudella! Tein kuitenkin raskaustestin jo pari viikkoa sitten eli hedelmöityksestä oli silloin kulunut sit vissiin vain viikko ja plussaa jo näytti. Saa nähdä muuttuuko tuo taas sit parin viikon päästä, kun ultrataan uudestaan. Tiedot tällä hetkellä Sulo-Sylvia LA 24.2./ 37v. / 4. lapsi

Te ootte hurjan aktiivisia kirjottajia, joten kaikkia viestejä en oo lukenu, vaikkakin välillä oon näitä teidän juttuja käyny lukemassa, kun oli jo etukäteen sellainen fiilis, että helmikuulle saattaa mennä.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä oli puhetta tuosta ahdistuksesta niin oon kyllä niin siinä porukassa mukana. Silloin 5+jotain kun tuli tippa verta ja sitten gynen käynti jossa ei näkynyt viekä kuin ruskuaispussin, saivat luultavasti miulle semmoisen epätodellisen olon tämän suhteen. Jotenkin en usko että olen raskaana vaikka pahoinvointi on mitä hirvein. Olo on että varmaan joku syöpä ja teen suurin piirtein kuolemaa. Ahdistaa myös se ettei tämä ole semmoista onnellista odottamista mitä odotin.

Eilen illalla oli tämän viikon paras ilta ja sitten tämä ilta ollut sitten taas vuorostaan huonoin. Ihanaa kun joku kirjoitteli että 8-10 viikoilla jopa jo helpottanut. Toivo elää. En sitten tiedä, että iskeekö paniikki että onko kaikki ok. Huomenna iltapäivällä ensimmäinen akupunktio. Harmi kun ilmeisesti se ensimmäinen kerta ei taida vielä tuoda tähän helpotusta.
 
Pippurinhäntä neuvola anto LA:ksi 4.2 :)

ON Täällä on aiva järkyttävä vilja himo meineillään, puuroa ja ruisleipää uppoais ihan käsittämättömiä määriä, etenkin aamusin! Ällötystä tulee vain iltapäivisin ja iltaisin jos ei ole muistanut syödä tasaseen tahtiin, eli parin tunnin välein tankattava jotain!

Äitiysvaatteista Täällä kyllä kaivattaisiin jo mammahousuja, turvottaa sen verta paljon mahasta, ja kun lähtökohdiltaankaan ei ole mikään ihan littana maha, niin kyllähän ne omat housut on epämukavia päällä! Kävin H&M:llä kokeilemassa paria housumallia, mutta ne oli selkeästi suunniteltu perseettömille naisille, koska itsellä alkoi tuubi/resori jo puolesta välistä pebaa kun ne päälle veti :D Jäivät sinne hyllyyn odottamaan seuraavaa.. Ehkä sitä vielä jostain löytää sopivat housut itsellekin..

Pelko väheni täällä ihan ajatus tavan muutoksella, meinaan ainakin nauttia tästä odotuksesta, vaikka se ei kestäisi loppuun asti. Jos jotakin käy, en siihen voi kuitenkaan vaikuttaa etukäteen. Voin vaan lisätä stressillä riskiä siihen, että jotakin käy. Joten täällä tehdään jo vaunuvertailuja netissä ja ostarilla, ompahan hyvin aikaa tutkia tarjotaa :LOL:
 
Perjantaihuomenta kaikille!

Jos ahdistaa odottaa ekaan neuvolan ultraan,
Suosittelen lämpimästi yksityisen varhaisultraa :)
(meillä oli Tampereella toi Uusi Gynekologikeskus/ n. 75e)

Kävästiin siis keskiviikkona ja mikä helpotuksen tunne valahti koko kroppaan kun kuuli että "juu-u, kyllähän täällä elämää näkyy ja ihan oikeassa paikassa."

Pieni syke siellä väpätti voi morjens kuinka ihanaa <3
Olin ennen sitä tosiaan täysin varma että kaikki on pielessä.
Nyt uskaltaa jo kertoakin raskaudesta mm. omille vanhemmille..

Nyt siis vko 8 ja toinen helpotus kun auto kävi kaupaksi ja löydettiin farkkumalli johon mahtuu meidän ja herra koiran (40kg) lisäksi myös aikanaan pikkuinen bebe ;)

Harmi kuulla, että niin monia mietityttää ja ahdistaa..
Toivottavasti helpottaa, kun mennään pidemmälle ja masut alkaa kasvaa.

Mukavaa ja stressitöntä viikonloppua kaikille !:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Mammako86
Tähän ryhmään liittyminen oli paras idea, helpottaa huomata et niin moni muukin miettii samoja juttuja. Mun ahdistus on valitettavasti kasvanut, koska mullakin on tuntemukset ruvenneet vähenemään vaikka viikkoja tuli tänään täyteen vasta 6. :(
Huolestuttaa ja tekis kyl mieli varata aika varhaisultraan, niin en menis lukemaan noita kauhutarinoita keskenmenosta.. Nyt vaan pientä kuvotusta, enkä ole huomannut repäsy kipuja ollenkaan.. Joskin kaamee himo tuoreisiin marjoihin, miehen pitää piilottaa mansikat. :D
 
Mielihaluista. Täällä on ollut vaan yksittäisiä max muutaman päivän kestäviä. Yhessä vaiheessa söin vaan keitettyjä uusia perunoita voilla monta päivää. Sit ne tökkäs. Yks ilta teki ihan kauheesti mieli pinaattikeittoa raejuustolla ja kananmunalla. Sit muutamana päivänä oli noi tuoreet mansikat ja appelsiinimehu. Niin juu ja muutaman päivän söin melkeimpä pelkkää punajuurisalaattia kun ei mikään muu maistunu.

Tervetuloa Sulo-Sylvia ja hiliputti! :)


ON: Ens viikolla olisi eka neuvola. Ja sit joskus kuukauden päästä nt-ultra. Pitkä aika toi kuukausi odotella. Melkein tekisi vielä käydä pientä tässä välissä kurkkaamassa mut ei kehtais kun vuotojen takia ultrattu jo kolme kertaa rv 5+0 - 6+6 välillä. Harmittaa vaan kun en kunnalliselta saanut kuvia mukaan pikkuisesta. Olot on hirveät. Sängyssä tullut makoiltua parvekkeen ovi auki ja natusteltua mariekeksejä. Sopivan mautonta tavaraa.

kampiakseli ja heebo 8+2
 
Viimeksi muokattu:
varhaisultraan aika varattu :) Ihan pakko se on mennä, ei auta mikään muu...

Mielihaluista ruisleipä maistuu hyvin, mutta turvottaa sen verran että vähän hillittävä sen syömistä : /

ON: Matkakuumetta jo pukkaa, sunnuntaina lähtö lomalle ja tämä mamma jättää kotinurkat viikoksi :) Pahoinvointia on enempi ja vähempi, mutta vielä sen kanssa pärjäilee.

Manta81 ja nimetön 4+6
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Niin mun/meidän tiedothan on Mardu90/LA 28.2. (tällä hetkellä,voi vielä muuttua) /23v./2.lapsi/PHKS. Mua myös pelottaa keskenmeno yms,pahoinvointia ei vielä ole,ekassa raskaudessa oksensin 4kk et sitä samaa en toivo,mutta ehtiihän Se tulla,ei näin aikasin sillonkaa varmaa mitää ollu..millä viikolla ootte soitellu ekaa neuvolaa?
 
Osanottoni Sarahin menetykselle! Tosi ikävä juttu! :(

Itellä varattuna nyt seulonnat, eka verikokeeseen ens pe ja sit 15.7 ultraan.

Onnistuin muuten välttämään sokerirasitustestin, jee

Täällä oireettomuus jatkuu, rinnat on kyllä kasvaneet :)
 

Yhteistyössä