Piiku82
Uskaltaisinko jo ilmoittautua iloiseen joukkoonne?? Mieli on niin varovainen kovan tahkoamisen, toivosta luopumisen ja yhtäkkisen luomuihmeen vuoksi!
Minulla siis 5+1 ja LA jotain 11 tai 12.2.2010 riippuen lasketaanko se hedelmöittymispäivästä vaiko ed.kuukautisista. Mutta hyvin varovaisesti ja pienesti toivon ja haaveilen tulevasta/jatkuvasta raskaudesta.
Olen 27 ja mieheni 29 kanssa yritetty enempi ja vähempi vauvaa ja lapsettomuustutkimuksiinkin saatin jo lähete, yritystä takana siis vuosi!
lääkärin suosituksella otettiin huhtikuussa lomaa koko lapsiasiasta ja kuinkas sitten kävikään...?? Aina niin säännölliset menkat ei alkaneetkaan viime viikon torstaina ja minähän vain kirosin itseäni, että mikä tässä kropassa nyt prakaa!!Viime perjantaina olimme sitten Kivenlahtirockissa ja 3 kaljaa saivat oksennuksen lentämään 6 tunnin ajaksi kunnens otin pahoinvointilääkettä...kummastelin moista mutta en edelleenkään uskonut raskauteen, ihanaan raskauteen!
Sunnuntaina, kun mies sanoi saunan jälkeen altaassa ollessamme, että "sun tissit on kauhean kokoiset ja sinisiä verisuonia täynnä" niin aloin vähän jo ajattelemaan testin hakua. Kymmeniä testejä olen hakenut ja pissaillut tikkuihin sydän toivoa täynnä, turhaan! Nyt kuitenkin rinnat olivat piukeet, kipeät, turvonneet, verisuoniset ja nännit tummuneet.Olo ei enteillytkään menkkojen tulosta joten maanataina marssin raivoisasti apteekkiin, nappasin halvimman, apteekin oman testin kouraani ja ajoin(kaahasin) anoppilaan takaisin ajatellen, ettei se v....u ole kuitenkaan tästä kiinni, miksi olisi, ei voi olla, en voisi olla niin onnekas.(vietimme anoppilassa siis vapaita, helppo kätkeä tällaiset tunteet). Vessaan, housut alas ja tikku ulos kuoresta.Pissasin parin sekunnin ajan kunnes testi-ikkunaan ilmestyi kaksi vahvaa viivaa ja en ollut uskoa silmiäni!! Eka neuvola on sitten heti juhannuksen jälkeen eikä malttaisi millään odottaa sinne asti, saatikka ekaan ultraan
En siis ole uskoa tätä asiaa, oireita on niin vähän, että olen koko ajan varautunut pahimpaan. MInulla on takana km, joten siksi olen psyykannut itseäni...haluaisin niin iloita ja huutaa ja riemuita....silitellä masua...OLLA VAAN TÄYSI ja RASKAANA loppuun asti! Oireita minulla ei ole kuin ummetus, närästys ja vihlaisut, nippailut ja kiristykset alavatsalla. Pahoinvointia ei....Yskiminen ja äkkinäiset liikkeet sattuu myös. Tuntuisi todemmalta jos oksennus lentäisi
Ja sitten mies!!! Hänhän ei oikein osaa puhua mitään koko asiasta, hokee vain " päivä kerrallaa, pikkuhijaa..." Aargh!!Raivostuttavaa!!!Onneksi minulla on läheisin ystäväni joka päivä langan päässä, jolle saan tuntoja purkaa ja äidille kun soitin ja kerroin, niin se hyppäsi heti junaan ja matkusti tänne minun ilokseni 850km:n päästä.
Että tällaista tänne...ja oikein paljon onnitteluja jokaisella iloiselle odottajalle!
Minulla siis 5+1 ja LA jotain 11 tai 12.2.2010 riippuen lasketaanko se hedelmöittymispäivästä vaiko ed.kuukautisista. Mutta hyvin varovaisesti ja pienesti toivon ja haaveilen tulevasta/jatkuvasta raskaudesta.
Olen 27 ja mieheni 29 kanssa yritetty enempi ja vähempi vauvaa ja lapsettomuustutkimuksiinkin saatin jo lähete, yritystä takana siis vuosi!
lääkärin suosituksella otettiin huhtikuussa lomaa koko lapsiasiasta ja kuinkas sitten kävikään...?? Aina niin säännölliset menkat ei alkaneetkaan viime viikon torstaina ja minähän vain kirosin itseäni, että mikä tässä kropassa nyt prakaa!!Viime perjantaina olimme sitten Kivenlahtirockissa ja 3 kaljaa saivat oksennuksen lentämään 6 tunnin ajaksi kunnens otin pahoinvointilääkettä...kummastelin moista mutta en edelleenkään uskonut raskauteen, ihanaan raskauteen!
Sunnuntaina, kun mies sanoi saunan jälkeen altaassa ollessamme, että "sun tissit on kauhean kokoiset ja sinisiä verisuonia täynnä" niin aloin vähän jo ajattelemaan testin hakua. Kymmeniä testejä olen hakenut ja pissaillut tikkuihin sydän toivoa täynnä, turhaan! Nyt kuitenkin rinnat olivat piukeet, kipeät, turvonneet, verisuoniset ja nännit tummuneet.Olo ei enteillytkään menkkojen tulosta joten maanataina marssin raivoisasti apteekkiin, nappasin halvimman, apteekin oman testin kouraani ja ajoin(kaahasin) anoppilaan takaisin ajatellen, ettei se v....u ole kuitenkaan tästä kiinni, miksi olisi, ei voi olla, en voisi olla niin onnekas.(vietimme anoppilassa siis vapaita, helppo kätkeä tällaiset tunteet). Vessaan, housut alas ja tikku ulos kuoresta.Pissasin parin sekunnin ajan kunnes testi-ikkunaan ilmestyi kaksi vahvaa viivaa ja en ollut uskoa silmiäni!! Eka neuvola on sitten heti juhannuksen jälkeen eikä malttaisi millään odottaa sinne asti, saatikka ekaan ultraan
En siis ole uskoa tätä asiaa, oireita on niin vähän, että olen koko ajan varautunut pahimpaan. MInulla on takana km, joten siksi olen psyykannut itseäni...haluaisin niin iloita ja huutaa ja riemuita....silitellä masua...OLLA VAAN TÄYSI ja RASKAANA loppuun asti! Oireita minulla ei ole kuin ummetus, närästys ja vihlaisut, nippailut ja kiristykset alavatsalla. Pahoinvointia ei....Yskiminen ja äkkinäiset liikkeet sattuu myös. Tuntuisi todemmalta jos oksennus lentäisi
Ja sitten mies!!! Hänhän ei oikein osaa puhua mitään koko asiasta, hokee vain " päivä kerrallaa, pikkuhijaa..." Aargh!!Raivostuttavaa!!!Onneksi minulla on läheisin ystäväni joka päivä langan päässä, jolle saan tuntoja purkaa ja äidille kun soitin ja kerroin, niin se hyppäsi heti junaan ja matkusti tänne minun ilokseni 850km:n päästä.
Että tällaista tänne...ja oikein paljon onnitteluja jokaisella iloiselle odottajalle!