Täällä myös yksi viime viikolla plussannut! Pakko on päästä hehkuttamaan ja jakamaan fiiliksiä kanssanne!
Mulla on rv 4+6 menossa, laskettu aika nettilaskurin mukaan 11.2. Esikoista odotan, ja tiptapin tavoin raskaus oli "harkittu puolivahinko". En millään olisi uskonut, että kerralla tärppää, kun niin monella lähipiiristä on vaikeuksia raskautua. Oli siis melkoinen shokki, kun plussa tuli, mutta hyvin iloinen sellainen, sillä varsinainen yrityskin meillä oli tarkoitus aloittaa muutaman kuukauden päästä häiden jälkeen. Nyt sitten vain mennään vihille masu (toivottavasti) pömpöttäen.
Myös mies on yllätyksestä huolimatta suhtautunut aivan ihanasti tähän, etsii tietoa netistä ja silittelee vatsaa ja on ennenkaikkea ylpeä ja iloinen tulevasta perheenlisäyksestä. <3
Varasin tänään ensimmäisen neuvolakäynnin, on 29.6. Ei olla miehen kanssa vielä kerrottu kellekään, mun vanhemmille kerrotaan ehkä tänä viikonloppuna ja miehen vanhemmille juhannuksena. Myös kaasolle kerron varmaan pian, jotta voi huomioida polttarisuunnittelussa ja varata mulle alkoholitonta sidukkaa/viiniä.
En olekaan niitä vielä testaillut, mutta henkisesti voi välillä tehä hyvää lipittää lasi "valkkaria".
Oireita mulla on ollut ollut sellainen huimaava olo, autossa tullut välillä tosi kuvottava olo mutta oksua ei tullut. Mutta toistaseksi huono olo on ollut niin pientä, että huomaan vaan silloin tuntevani lämpimiä ajatuksia, kun mamin pikkunen piste siellä aiheuttaa vähän huippausta ja muistuttaa olemassaolostaan. Joo rinnat on enemmän "töröllä" ja alkaneet olemaan arat. Uusia vaatteita sovittaessani ihmettelinkin tuossa ennen plussausta kun kaikki vaatteet tuntu yhtäkkiä kiristävän rintamuksesta..
Ja näläntunne on useammin. Mäkin ostin heti raskausmonivitamiineja joita popsin.
No niin, romaanin siivittämänä tässä päivitetty lista:
Kappe 27+32 (esikoinen) L.A 3.2
Puhina 27+47 (esikoinen) L.A 3.2
Riinuli77 31+32 (viides) L.A 3.2
Alma2010 (esikoinen)
Salama83 26 + 29 (esikoinen) L.A 8.2
Liinuska81 (esikoinen) L.A. 11.2.
Hansu78 30 + 35 (esikoinen) L.A 14.2
Tiptap (esikoinen) L.A 14.2.