Neuvolassa käytiin (huutamassa ja pissimässä neuvolatädin päälle..). Painoa oli tullut reippaasti, nyt 4495g (ikää 3,5vkoa).
Neuvolalääkärille käytiin vilauttamassa napaa, jonka lääkäri totesi siistiksi (vuotanut vähän verta).
Apteekin kautta kotiin. Hommattiin D-vitam ja Disflatyliä. Terkalta saatiin myös maitohappobakt.tippoja, voi olla et koitetaan niitä ekaksi. Huutokonsertti jatkunut tähän saakka, mutta onneksi välillä rauhoittuukin.
Sama ongelma kuin ainakin ikuisuudella ja sanvilla että päivisin ei osaa nukkua. Ei vaikka olis yön valvonutkin. Tosin iltaisin mulle tulee uni, tai ainakin kuolemanväsymys, aikaisemmin. Me vauvan kanssa herätään aina seiskalta, kun mut lähtee töihin ja kouluun. Illalla yöpuulle käydään ysin aikoihin. Ja yöpalalle herätään 2-3 tunnin välein. Viimeyönä tosin tunnin välein.. Onneksi olen edes oppinut nukahtamaan suht nopeesti noiden yösyöttöjen jälkeen. Alussa jäin aina pyörimään ja ihmettelemään. Jotain positiivistä!