Moikka!
halit kaikille niitä tarvitseville. En ole kovin jaksanut kirjoitella, lukenut olen vain. Enkä oikein jaksa sitä tehdä nytkään.
Meillä Joonalla edelleen korvatulehdus vaan jatkuu. Nyt on kohta 3 viikkoa ollut antibiootilla, eikä toivoakaan paranemisesta. Ensi viikolla sitten putkitetaan. Lääkäri kysyi, että olenko kyllästynyt jo tulehdukseen. Ai että olenko?! No aivan varmasti. Sitten kysyi, että puhkaistaanko tärykalvot, niin olin sitä mieltä että tämä kun on sukuvika, niin ei sillä saada kovin pitkäksi aikaa apua, vaan putkitus edessä joka tapauksessa. Joten tehdään se nyt.
Mä vaan pelkään pahinta, ettei nekään auta. Meillä kun on sukurasitteena iso, märkäinen kitarisa, joka aiheuttaa noita tulehduksia ja näin pieneltä sitä ei vielä voi poistaa. Joten toivotaan nyt, että edes 4kk päästään eteenpäin näillä putkilla, että sitten lähempänä 1v. ikää voi poistaa sen kitarisan. Lääkäri nytkin katsoi sen ja sanoi, että on kyllä jo tosi iso. Mutta ei vielä märkäinen. Ja vaikka olisikin, niin ei sille oikein mitään voi tehdä, vielä. Että silleen.
Olen jaksanut olla aika rauhallinen ym. näiden juttujen kanssa. Mutta äsken kun tulin kotiin ja sain Joonan nukkumaan, tuli itku. Siis miten voi olla, että meillä molemmat pojat menee samalla kaavalla näiden tulehduksien kanssa. Tosin esikoinen oli jo 1,5v. kun alkoi tulehdukset, Joona menee vuoden aikaisemmin. Ja siis se on ihan hirveätä viedä oma lapsi leikkuriin ja nukutukseen. Onneksi tää putkitus ei oo ihan niin rankka kuin se kitarisanpoisto, mutta kun sekin tulee olemaan edessä joskus
Anteeksi oma napa, on ollut aika rankkaa eikä ole kovin positiivista oloa ollut. Mutta sillä on mentävä mitä annetaan. Itse kun ei voi näille mitään, valitettavasti
Mae ja Joona
halit kaikille niitä tarvitseville. En ole kovin jaksanut kirjoitella, lukenut olen vain. Enkä oikein jaksa sitä tehdä nytkään.
Meillä Joonalla edelleen korvatulehdus vaan jatkuu. Nyt on kohta 3 viikkoa ollut antibiootilla, eikä toivoakaan paranemisesta. Ensi viikolla sitten putkitetaan. Lääkäri kysyi, että olenko kyllästynyt jo tulehdukseen. Ai että olenko?! No aivan varmasti. Sitten kysyi, että puhkaistaanko tärykalvot, niin olin sitä mieltä että tämä kun on sukuvika, niin ei sillä saada kovin pitkäksi aikaa apua, vaan putkitus edessä joka tapauksessa. Joten tehdään se nyt.
Mä vaan pelkään pahinta, ettei nekään auta. Meillä kun on sukurasitteena iso, märkäinen kitarisa, joka aiheuttaa noita tulehduksia ja näin pieneltä sitä ei vielä voi poistaa. Joten toivotaan nyt, että edes 4kk päästään eteenpäin näillä putkilla, että sitten lähempänä 1v. ikää voi poistaa sen kitarisan. Lääkäri nytkin katsoi sen ja sanoi, että on kyllä jo tosi iso. Mutta ei vielä märkäinen. Ja vaikka olisikin, niin ei sille oikein mitään voi tehdä, vielä. Että silleen.
Olen jaksanut olla aika rauhallinen ym. näiden juttujen kanssa. Mutta äsken kun tulin kotiin ja sain Joonan nukkumaan, tuli itku. Siis miten voi olla, että meillä molemmat pojat menee samalla kaavalla näiden tulehduksien kanssa. Tosin esikoinen oli jo 1,5v. kun alkoi tulehdukset, Joona menee vuoden aikaisemmin. Ja siis se on ihan hirveätä viedä oma lapsi leikkuriin ja nukutukseen. Onneksi tää putkitus ei oo ihan niin rankka kuin se kitarisanpoisto, mutta kun sekin tulee olemaan edessä joskus
Anteeksi oma napa, on ollut aika rankkaa eikä ole kovin positiivista oloa ollut. Mutta sillä on mentävä mitä annetaan. Itse kun ei voi näille mitään, valitettavasti
Mae ja Joona