Heippa kaikille =)
Pikaiset kuulumiset ennen kun vaavi herää. Neuvolasta 2vk 4430g (3990 lähtö paino synnäritä) 53,7 (52cm) että hyvinhän tuo kasvaa
Tomera poika ja hyvinkin tempparamenttinen osaa vaatia sylin ja ruuan :heart:
ilta kiukkuakin ollaan saatu nyt tämän kolmannen kanssa kokea mutta en vielä mihinkään kolikkivauvaan vertaisi,on ihan ohi menevää.
syö sekä tissistä että pullosta lisämaitoa saa kun ei oikeen pysy tyytyväisenä rintamaidolla
yöt on ollut vaihtelevia välillä pelkällä rintamaidolla nukutaan 3-5 tuntia ja toisinaan taas herätään tunnin välein
Ristiäiset tuli minulle yllätyksenä että pitää jo 4-6 vk ikäisenä pitää että ehtii saada kirkossa kasteen no eipä mitään 15.3 saatiin kovan työn jälkeen ne järjestymään meillä on kirkko ja kahvitukset/ruokailu samassa tilassa ihanuus sekin ei erinäisiä siirtymisiä, ja pojan nimen saa lisätä myös etusivulle Rasmus Sulo Eemil olisi pojasta tulossa perii toisina niminään iso-ukkien ja ukin nimen (mieheni edesmenneen isän nimen) vaikeata se oli etunimeä mietittiin ja aika raisun oloinen pikkumies tuntuu olevan niin päädyttiin tähän
itse on väsynyt mutt ajollain kumman mammaenergialla sitä jaksaa kotia siistiä ja lapsia kaitsaa, nyt 1.3 alkaen iso-siskot sitten jää puolipäiväsiksi :$ että siitä se arki alkaa.
illan jatkoja kaikille ja jaksamisia valvomisien ja muiden vauva-ajan ihanuuksien kanssa
:heart: