Helmivauvat 2009 ~helmikuussa 09~

tyyppien äippä: Kivan nimen teidän poika sai. =)

Painosta: Mulla lähti jo jokin aika sitten kaikki kilot mitä tuli raskausaikana eli 9kg. Itseasiassa tais lähteä kilo extraakin vielä pois. Sais lähteä vieläkin enemmän. :D

Tänne ei mitään erikoista. Poika syö ja nukkuu. =) Jaksaa ihan mukavasti olla hereilläkin aina välillä. Tänään on ollut vähän semmoinen "kitinä"päivä. Ilmeisesti massuvaivoja. :|

Tinttu & Poika 3vko 3pvä
 
Painosta on pudonnut 10 kg ja toivottavasti putoaa vielä ihan itsestään lisääkin. Mulla tuli raskauden aikana n 23 kg painoa eli pudotettavaa todellakin on. Mutta olen ihan luottavainen että palaudun jossain vaiheessa entiselleni, kun nyt taas pääsee liikkumaan. Mahtava fiilis kun voi KÄVELLÄ eikä tarvitse vain maata sohvalla. Imetyksen aikana luonnollisesti en ala laihduttamaan, mutta ainahan niitä syömisiä voi tarkkailla ;)

Flunssa alkaa helpottaa jo jonkin verran. Hyvä niin, koska olen tänään ekaa päivää juniorin kanssa yksin kotona. Vähän kyllä jännittää tää koko viikko! Jotenkin mulla on ihan hyvä itseluottamus päiväsaikaan, mutta yöllä olen ihan hätää kärsimässä :ashamed: Mites muilla esikoisen saaneilla on lähtenyt arki rullaamaan? Oletteko kaikki jo täysin sinut vauvan kanssa vai tuntuuko epävarmalta vielä?

Miten teillä miehet osallistuu vauvanhoitoon? Vaipanvaihdot yms? Osallistuuko yöllä ollenkaan?

Niisku ja poikanen 3 vko 3 pv :heart:
 
Huomenta kaikille ja myöhästyneet ystävänpäivä onnittelut myös!

Täällä alkaa kaikki pikku hiljaa löytämään paikkansa ja rytminsä. Pikkuihminen syö 2-4 tunnin välein, yleensä aikaa mene noin kolme tuntia, ja hyvin syökin. Mokoma pieni ahmatti ja hätähousu, keneen lienee tullut :ashamed: Keltaisuus on melkein kaikki poissa, viime perjantaina painoa oli tullut oikein sopivasti. Poika on valveilla päivä päivältä enemmän, mutta jotain mahavaivaa taitaa olla? Melkein aina ruuan jälkeen kitisee hetken, vaikka kuinka yritän röyhtäyttää. Täytyy tänään piipahtaa apteekissa.

Eilen oltiin muuten vaunuilemassa ensimmäistä kertaa, ja oli muuten ihana olla liikkeellä kun mihinkään ei sattunut! Ei selkään, ei häpyluuhun eikä edes hengästyttänyt missään vaiheessa. Ihanaa! :D Kiloja mulle tuli raskausaikana 16, niistä kymmenen on lähtenyt jo pois, ja ehkä tuo viimeiset kuusikin lähtee tässä kevään mittaan. Herkut on tosin maistuneet kun vieraat on niitä aina tuoneet, mutta jospa se tästä rauhoittuisi. Onko teillä muuten käynyt paljonkin vieraita? Meillä niin paljon, että mulla on meinannut hermot mennä. Perjantai oli pahin päivä, kun muutama tunti saatin olla rauhassa vain. Ja mulla koko päivän silmät sikkuralla kun väsytti niin eikä edes päikkäreille päässyt :kieh: Nyt kyllä sanon että ei, kun seuraavan kerran joku on tulossa. Haluan olla rauhassa.

Niiskuneiti78: Mulla myös esikoinen kyseessä, ja niin kuin kirjoitin tuossa yllä, niin pikku hiljaa tämä alkaa sujua. Mutta mulla on sama juttu kuin sinulla! Päivällä tiedä mitä teen, mutta yöllä olen välillä ihan eksyksissä ja itku kurkussa jos syöminen ei suju tai poika kitisee. Mies silloin auttaa ja tukee parhaansa mukaan, vaihtaa vaippaa, kanniskelee olallaan jne. :heart: Ja muutenkin osallistuu kaikin puolin, paitsi imettää :D


Phoebs ja Pikkuprinssi 2vko 3pv
 
Merkkailen :wave: Kun ei enää ehdi niin usein tänne kuin odotusaikana... Kauniita nimiä täällä jo, ainakin Miro ja Henni tuli bongattua :heart:

Me mennään tänään lääkärineuvolaan katsomaan pitäisikö pojulta leikata kielijännettä kun on aika tiukka...

Aply ja poitsu
 
täällä esikoinen kanssa ja arki sujuu jo ihan hyvin. Tosin hieman stressaa kun kaikki on halukkaita näkemään uuden tulokkaan ja päivät tuntuu pukkautuvan täyteen :D ei nyt sentään. Onhan se mukava että vieraita käy, kun ei vielä minnekkään oikein voida liikkua. Innolla odotan ensiviikkoa, että voi sitten vähän vapaammin käydä kaupoissa ja kyläilemässä. Ulkoilut aloitetaan myös sitten hiljalleen jos säät sallii... Imetys sujuu ja maitoa pukkaa, yöllä varsinkin ollaan ihan märkänä ja liivinsuojuksia kuluu. Vauva nukkuu 2-4h ja syö aina herättyään ja välillä muutenkin. Päivisin nukkuu enemmän ja iltaa kohden valvoo hiukan pidempiä jaksoja, eilen jopa 1,5 tuntia putkeen. Yöt nukkuu hyvin, tosin vaihtelevalla menestykellä omassa sängyssä, toisinaan meidän keskessä. Olen kyllä yrittänyt aina sitten siirtää omaan sänkyyn, mutta joskus oma väsymys voittaa |O :D

Mies osallistuu vauvan hoitoon todella aktiivisesti. Vaihtaa vaippoja, röyhtäyttää ja hellii... :heart: Pesuja hän ei ole vielä uskaltanut tehdä, kun hieman meinaa muutenkin otteet olla vielä aika varovaisia, vaikka olen kovasti yrittänyt sanoa että ei se kovin herkästi rikki mene =) Yöllä avustaa sen verran minkä tarvitsen ja todella tyytyväinen olen hänen panokseensa, hän on maailman ihanin ja paras isä :heart:

Nyt syömä puuhiin :wave:

Jospi ja Henni 6vrk
 
Miehen osallistumisesta vielä, eli meilläkin mies osallistui tosi hyvin ekat 3 viikkoa vauvan hoitoon ja vaihtoi varmasti vaippojakin enemmän alkuun kuin minä. Mutta nyt kun tänään aloitteli taas työarjeen paluuta, niin johan lopahti. Eli asenne oli eilisillasta se, että kun nyt hän menee töihin niin hänen pitää nukkua ja ei siten osallistu yöllä vauvan hoitoon. Tavallaan ymmärrän sen ajatusmaailman, mutta toisaalta olen kyllä sitä mieltä ettei se IHAN noin mustavalkoista voi olla. Vali vali vali :ashamed: :ashamed: Hävettää kun nyt pitäisi olla onnensa kukkuloilla ja valittelen tuollaisesta asiasta. Mutta kun itse on niin väsynyt ja toinen nukkuu yönsä sellaiset 7 tuntia putkeen niin en voi mitään et ärsyttää. Miesparka saa odotella viikonlopun öitä, kun ei tarvi seuraavana aamuna töihin lähteä :kieh: :saint:

Jättiväsynyt Niisku ja ihana poikanen :heart:
 
Phoebs: mulla kävi kanssa yks yö niin, että poika pissi 2 kertaa putkeen hoitoalustalle keskellä yötä ja siinä vaiheessa tuli itku mulle. Päivisin vain nauran noille pissi-kakka-sotkuille. Joku siinä vaan on yöllä et on sellainen epävarma fiilis. Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa!
 
Glow
Heip!
Onnekkaana pääsin tänne viimeinkin :)
Ystävänpäivä vauva syntyi meille :heart: 14.2. klo 00.40 :heart: pojalla mittaa 52cm, 3820g

Kirjoittelin juuri synnytyksestä tuonne odottajien puolelle. Palailen tänne paremmalla ajalla, nyt ei malta kun on mentävä katselemaan nyyttiä.
 
Paino on nyt sama kuin ennen raskautta, luulisin. Vaakaa ei ole, mutta mulle ei tullutkaan kuin kuusi kiloa raskausaikana. Ja masureppu on kokonaan hävinnyt, melkeinpä tuntuu litteämmältä nyt kuin ennen raskautta, koska imetys kuluttaa mulla tosi paljon, on tuota ylitarjontaakin. =) Tietty vois silti vähän rajoittaa herkkujen syömistä... Kahvin kanssa menee jotain kakkua tms. päivittäin. :D

Ja nyt on tullutkin leivottua kaikenlaista, sillä meilläkin on käynyt aika paljon vieraita. Sairaalassa jo kävi ja nyt on käynyt enemmän kuin esim. kakkosen jälkeen. Ihan kiva! Tosin vähän nolotti siinä vaiheessa, kun tätini tuli kylään ja meikä haukotteli sohvalla päikkäreiden toivossa. :ashamed:

Esikoisen kanssa olin kyllä aika pihalla aikoinaan. Kun esikko syntyi ja mies oli lähdössä isyysloman jälkeen töihin, mietin, että miten pärjään, kun siihen asti vauvan hoito oli tuntunut vaativan koko ajan kaksi aikuista. :LOL: Just äskettäin puhuttiin kaverin kans, joka myös 3:n lapsen äiti, että esikoisen aikaan kaikki vaipanvaihdot ym. olivat suuri operaatio. Nykyisin tuntuu, että yksi vauvahan menee tässä muun hösellyksen ohessa helposti. :D Ja joo, en juurikaan saa mitään apuja vauvan hoitoon. :whistle: Isommat lapset kyllä auttelee. Ovat todella hullaantuneita vauvasta, sitä on ihana katsella. :heart:

Liityn kans siihen joukkoon, joka osaa todella arvostaa kävelyä vaunujen kanssa ilman mahaa, supistuksia jne. Mullahan oli jo ennen raskauden puoliväliä hankala tehdä kävelylenkkejä, kun harkkasupistukset alkoivat niin aikaisin.

Kössi ja poikanen kohta jo nelisen viikkoa
 
GLOW'lle onnittelut ja tervetuloa tänne puolelle! :flower:

Niiskunenä: Olisiko mahdollista ottaa vauva viereen? Saisit itsekin nukuttua ehkä paremmin. En halua tyrkyttää omaa tapaani, mutta mä en nouse yöllä ylös kertaakaan (ellei poitsu ole kakannut), ja vaikka jonkun verran joudun oleen hereillä, kun poika kitisee massuaan, niin koen oloni silti aikas pirteäksi. Massuvaivoihin lääkkeeksi saatan nostaa pojan rinnalle tai vähän sen alapuolelle sivuttaisasennossa niin, että pojan jalat on mun vieressä kyljellä, itse olen selälläni. Siis pystyasento, vähän kuin olisi olkapäällä, mutta erona, että saa itse maata. Joskus alussa laitoin myös pojan vatsalleni oman mahani päälle, mut se ei tätä nykyä enää kelpaa poikaselle, vain pystyasento helpottaa. Tosin saatan sit itsekin nukahtaa tuohon ja herään, jos poika alkaa valua tai vastaavasti pungertaa itseään niin, että on menossa pää edellä toiselta puolelta alas.

Jahas, nyt poitsu halus tissille ja mun kirjoittelu muuttui yksikätiseksi...
 
Kössi: Perhepeti kuulostaa ihanalta ajatukselta, mutta meillä se ei ainakaan tällä hetkellä onnistu. Meillä nimittäin on 120 cm leveä sänky, kun ollaan miehen kanssa aina tykätty nukkua oikein lähekkäin, mutta näin vauvan kanssa se onkin hieman hankalampaa. Eli ei voida ottaa nukkumaan vauvaa omaan sänkyyn, siinä ei vaan fyysisesti ole tilaa :/ Täytyy kyllä muutenkin alkaa harkitsemaan leveämpää sänkyä :D Täytyis ehkä itsekin opetella olemaan vähän rennompi tuon vaippa-asian kanssa yöllä. Nyt sentään viime yönä päätin, et kakan jälkeen putsasin vain puhdistusliinalla ja pesut tehdään sitten vain päivällä. Pissavaippaa en vaihda ellei ole aivan täysi jo, mutta meidän poika on sellainen kakkaviskuri, että melkein joka vaipassa sitä kakkaakin on.
 
Niiskunenä muista levätä ja pyytää apua, ettei vaan mene väsymys liian pahaksi... :hug: itse koetan pitää tuon mielessä, ettei tosiaan sitten jossain vaiheessa ole aivan rikki puhki poikki, sieltä pohjalta on hankala nousta.

Kohta lähdetään Prismaan... hieman kyllä jännittää lähteä näin ekaa kertaa isommille ostoksille, mutta kaupassa on käytävä. Laitoin varalta korviketta mukaan jos huono tuuri sattuu ja nälkä iskee kesken kauppareissun :/ saan sitten lämmittää sen Prisman kahviossa... Muutama 50 senttinen vaate on pakko ostaa kun nuo muut vaatteet on meidän pikkuruiselle hurjan isoja. Kotona varmasti menee, mutta kyläillessä on mukavampi kun on sopivat vaatteet yllä. Enpä olisi arvannut että nuin pieni nyytti sieltä tulee. :)

Painoa lähtenyt 4 kiloa ja 5kg tuli raskausaikana. Joten olo tuntuu jo nyt hoikemmalta kuin ennen raskautta. Röllykkä on ollut ja varmasti jää, mutta siitä en kanna huolta.

Jospi
 
Jospi, täytyy tosiaan koittaa levätä itsekin. Onneks saan aika herkästi unen päästä kiinni, jos vaan saan tilaisuuden siihen :) Neuvolasta saa kuulemma myös lapsenhoitoapua näin aluksi, ja täytyy sitäkin vaihtoehtoa miettiä ihan vakavasti. Saisi sitten edes siivottua tai vaikka nukuttua hetken ;) On vaan jotenkin vaikea mennä itse nukkumaan kun olisi asioita mitä pitäisi tehdä...

Jestas muuten, että on kipeät peräpukamat!! Täytyy yrittää nyt jotenkin saada vatsaa vähän löysemmäksi josko se auttaisi kanssa tuon voiteen ohella. Mä olin jotenkin niin ajatellut raskausaikana kaiken vain siihen synnytykseen asti ja kaikki nämä asiat mitä sen jälkeen on tullut on vähän niinkuin yllätyksiä. Ei ole meenaa kiva käydä vessassa nyt :x
 
pur
Ilmottaudun ny tänne. Pikkutyttö tuli :heart: 10.2. kiireellisellä sektiolla.
En tiiä mikä mun silmissä on vai oonko vaa väsy mut on jutenki vaikee lukee näytöltä. Koitan jossain vaiheessa hypätä remmiin mukaan paremmin.

ONNEA Kaikille vielä

Pur ja Pihla 1vko
 
Heips!!

Yritän opetella siirtymään tänne puolelle vihdoin mutta ,mites sitä aina menee tottomuksesta odottajien puolelle :D :D

Nyytti tuhisee sylissä ja ykskätisesti kirjoitan..Meillä on ristiäiset 28.pvä jo... ihanaa kun sitten saa jo kutsua nimeltä pikkuista.

Mites pitkiä pätkiä vauvat nukkuu yöllä syömättä? Meillä poju nukkuu vauhtelevasti..viimeyönä söi tunnin välein , sitä enen eka pätkä oli 6 tuntia!!! :eek: Ei oo muut vauvelit koskaan ikuna noin pitkiä pätkiä olleetkaan syömättä!!

Terkuin, Möökö ja Muru 2vkoa :heart:

Onnea vielä vauvoista!!!

Sitä piti kommentoida, että mä en vaihda yöllä ollenkaan vaippaa, en pissa- enkä kakkavaippaa kun pienen pylly ei tuommoisesta maitokakkasta ärsyynny,,,eikä vaippa ole niin täynnä. =)
 
Heip, just muutama päivä sitten kirjoitin, että pikkuneiti nukkuu jatkuvasti. Paljon, joo nukkuu vieläkin, mutta nukahtaminen ei olekaan ollut kovin helppoa. Jos ei uuvahda tisille, niin unen saanti kestää, vaikka väsy olis jo kova. Ja tuttia tarvii ja se toisaalta häiritsee nukkumista. Jostain syystä nukahtaminen taitaa olla meillä kynnyskysymys - esikoisellakin se oli vaikeaa ekat kuukaudet. Kertokaas siis mulle, pliis, miten teidän pikkuiset menee unille. Ja kirjavinkkejäkin otetaan vastaan aiheesta. Huomenna pitäis käydä kirjastossa hakemassa pari ennestään tuttua.

Ja yön unipätkistä - meilläkin on vielä tosi paljon vaihtelua. Saattaa herätä tunnin välein ja parina yönä on herännyt vaan kerran syömään.

Matma ja Viltsu kohta 8 vrk
 
Heippa! :wave:

Eilen sit olin eka kertaa poikien kans kolmestaan,kun mies kuukauden kotona olon jälkeen lähti töihin! :whistle:
Aikast hyvin meni,yllättävän hyvin! =) Ulos lähteminen oli kyl aikamoista toimintaa!Onneks ei ollu kukaan näkemässä! :LOL:

Viime yönä pikkusella oli taas aikamoisia vatsan väänteitä,eipä paljoa nukuttu!Onneks vaavi ja esikoinen nukkuivat samaan aikaan päikkärit että sain itekin vähän levätä!

Meniskö syömään...kauhee nälkä ja jano koko ajan! :p

Tyyppien äippä ja Miro 4vko! :heart:
 
Niiskunenä kyseli, että miten esikoisen saaneilla on arki lähteny rullaamaan... Täällä menee ihan kivasti. =) Alussa, kun kotiuduttiin niin oli hieman baby bluesia ilmassa, mutta nyt kun tunteet on asettuneet niin arki on ihanaa. :heart: Välillä (varsinkin yöllä) tietty tuntuu, ettei jaksaisi nousta, kun poika vaatii ruokaa, mutta eiköhän näin ole joskus kaikilla. Mutta lähes aina musta on ihanaa hoitaa poikaa. Kylvettää, vaihtaa vaippaa, rasvata ihoa, syöttää... Joskus on vain ihana katsella poikaa, kun hän nukkuu niin suloisesti. Meillä mies osallistuu vauvan hoitoon lähes yhtä paljon kun minäkin, kun tuo meidän poitsu tosiaan on pulloruokinnalla. Yöllä syötetään vuoron perään, joten ei käy mullekkaan liian raskaaksi. Ei tartte päivisin päikkäreitä nukkua. Olo ei tunnu yhtään epävarmalta enää, vaan tuntuu niinkuin olisin vauvan hoidossa jo "vanha tekijä".

Tänään oli neuvola ja pojalla painoa 3375g, pituutta 50cm ja pipo 35,5cm. Äidin "iso" mies. :heart: Katsekontaktiakin jo ottaa. Refleksit hyvät. =)

Huomenna lähdetään ekaa kertaa mummolaan 100km:n päähän. Saa nähdä miten automatka sujuu. Toivottavasti poika nukkuis koko matkan.

Tinttu & Poitsu 3vko 5pvä
 
( kopsasin saman textin molemmille puolille, sori sori, mut nukkumatti kutsuu jo kovaa )

Iltaa mammat, täällä palattu sairaalasta kotiin.
ONNEA ONNEA kaikille vaavin myös saaneille!!
Kirjoittelen kyljelläni,koska en voi juurikaan istua, repes paikat sen verta pahasti että kuroivat kasaan reippaan tunnin kun itse pikku prinsessa oli pihalla. Siitä tarkemmin myöhemmin... En voi muuta sanoa kuin että synnyttäminen on KOVA laji!!!

Koko arvio meni siis liki kilolla metsään eli arvio oli 3600g ja neiti painoi 2730g, 48 cm. On niin simpsakka, mutta tosi terhakka ja virkeä. Syntyi siis 13.2. 6.15. eli rv 41+1. ( Toukka kertoilikin uutiset silloin )
Aloiteltiin tänään kotona olo tissillä, sitten 3 tuntia unta ja 3 tuntia tissiä!!!! :eek: Siis mulla tuli jo äitiä ikävä, itelläkin oli jo karsee nälkä ja välil oli pakko pitää pika paussii ja käydä pikaa veskissä jne..likka vaan hamus ja hamus ja kitisi jos ei ollu tissi suussa..eli kaivoin lopulta tuttelit kehiin ja annoin palaa 25 ml jolloin pikku prinsessa tipahti kuin unipiikin saanut, oli aika herkkis :p
ELI maitoa ei sit kuitenkaan tule tarpeiks ja ei voi painaa enää nappia että saisko tilkan lisämaitoa...

Muuten meillä menee hianosti typyn kanssa, niin suloinen, niin hellyyttävä :heart:

Noin muuten olen aivan alavireessä eli juuri mitä pelkäsin kun hormonihurmio laskee. Eka ku tultiin ni itkin himassa ja vitutti kun mies ei olu tehny sitä ja tätä jne... Itkin myös kun oli saatu onnitteluita jne...hoh hoh. Nyt nukkuu ja pian tuhisko taitaakin herää yösyöminkeihin.

Kaikkea hyvää kaikille Teille :heart:

haavemamma ja pikkuinen prinsessa 4 vrk
 
Tinttu, sun poitsu on pysyny sirona.. Meillä kävi perjantaina neuvola täti ja meitín poitsu paino jo 3650g!! joten painoa on tullut 1500g 4vko:ssa.. taitaa tulla isooo poika :p

Täälä oli muitakin joilla mennään kokonaan/osittain korvikkeella.. Suosittelen heille sivustoa korvikemutsit (googleta), hyvää vertaistukea!! :hug:

Alkuperäinen kirjoittaja Möökö:
Matma: Meillä myös takkuaa joskus nukahtamisen kanssa mutta laitan vatsalleen tuohon rinnuksille köllöttämään ja silittelen tai "rytkyttelen " hiljaa ja tuttia tuikkaan suuhun niin sippaa loppuviimein
Näin myös meillä tehdään, kylläkin niin että istun eli poika on pystymmässä :)

Painosta mulla tuli raskaus aikana 25kg!! toki mullahan oli raskausmyrkytys joten osa oli ihan turvotusta.. 10kg lähtenyt (sairaalaan jäi tuosta 8kg) , vielä pitäs saada tuo 15kg pois :ashamed:

Käveltiin tänään n.1,5km merenjäällä ja sit pysähdyttiin grillaa makkurii ja juomaan lämmintä kaakaoo.. aurinko paisto ja pieni pakkanen, aw.. niin mieletöntä (mukana oli mies, tytär ja poitsu) <3

Jotakin muutakin piti kommentoida mutta enpä enään muista...

Tutti me otettiin heti käyttöön. Korvikkeena meillä tutteli, itsellä taas sellainen kuva että nan:nista useammin masuvaivoja (kun on kuunnellut muiden mielipiteitä ) joten en ole sit edes kokeillu ja koska tutteli on näyttäny sopivan poitsulle.

:wave: Kismet ja "vili" 1kk 2pv

 

Yhteistyössä