Kävin taas vaihteeksi siellä äippäpolilla ja kuulumiset oli hyvät
Vauvan painoarvio 2800g ja sääriluu oli kuulema pitkä (tiedä sitten mitä meinaa). Paikat oli avautunut yhdelle sormelle ja ulkokanavaa jäljellä 1,5 cm (kuullostaako hyvälle?) Lääkäri ainakin totesi että laittaa varmuuden vuoksi neuvolaan ilmoituksen yliaikaiskontrollista 40+5, mutta uskoo että sitä ei tarvita Ja samalla sanoi hieman pyöräyttävän kohdunsuuta, jos vaikka hyvällä tuurilla jotain siellä vielä tapahtuisi enemmänkin. No ei tässä oikein vielä miltään tunnu... mutta toiveikkaina odotellaan. Mies ei nukkunu koko viimeyönä, joten varoittelin että voip tulla lähtö.
Herkkuja oli PAKKO käydä ostamassa, kun nyt olen kaksi päivää ollut ilman. Olen illat ollu tosi äkänen kun en ole saanut sokeria tarpeeksi Nyt syön tän suklaalevyn ja pidän taas muutaman päivän taukoa...
Ainii ja siis olin siinä verenpaine seurannassa syystä että meidän terkkaritäti saa mun paineet ihan oikeesti nousemaan korkeiksi. Kotimittaus äyttää aina normaalia ja samoin tänään äippäpolilla...joten se siitä huolesta.
Nukkuminen viimeyönä oli tosi levotonta...pyörin ja kävin useaan otteeseen vessassa. Jouduin jopa syömään aamu 5 aikaan kun oli nälkä no jospa se taas tästä, kun monen monta viikkoa olen niin hyvin nukkunut ja nyt on toinen yö kun on valvottanut. :ashamed:
Mulla koskee häpyluuhun...se on tulessa ja sitä pistelee ja polttelee. Tää kipu pahentuu päiväpäivältä, nyt jo viikon ollut itku herkässä. Ennen sen vielä kesti kun ei koskenu niin kovin, nyt en kohta enää. Mun on hommattava pyörätuoli tai vastaava, jos tahdon viimeset viikot liikkua :kieh:
No omanapainen teksti tällä kertaa, mutta joskus näinkin
Jospi ja pitkäsäärinen Papuliina 37+3 :heart: