*Helmikuun piinailijat*

Hyvä selostus, Kurre. Pitkästä kaavasta vielä lisäys, eli siinä oma hormonitoiminta 'lamataan' etukäteen sumutteilla tai piikillä. Tämä tapahtuu jo edellisen kierron aikana. Sitten kun menkat alkaa, alkaa myös nuo folleja kasvattavat pistokset päälle ja ultrailut.

Meille lääkäri selosti juuri tuon pitkän kaavan, kun asiasta puhuttiin viimeksi. Ilmeisesti mulla on se edessä, kun hoito alkaa. Aion kuitenkin kysyä vielä, että miksi juuri näin ja onko vaihtoehtoja. Hermostuttaa ajatus oman hormonitoiminnan pysäyttämisestä: mitä jos se ei koskaan toivu siitä? (En tiedä onko tämä realistinen pelko.) Ilmeisesti tosiaan joillain klinikoilla selkeästi suositaan joko lyhyttä tai pitkää kaavaa, mutta siihen varmaan vaikuttaa myös yksittäisen potilaan tilanne eli mitä syitä lapsettomuuden taustalla ja miten reagoinut mahdollisissa aikaisemmissa hoidoissa. Onko jollain enemmän tietoa?

Jotenkin olen ymmärtänyt, että selittämättömille (kuten me) tehdään usein pitkä kaava. Kyselen tätä kyllä vielä PALJON lisää, ennen kuin meille tehdään lopullinen hoitopäätös,.
 
Sahrami73, kuulostaa aika hurjalta tosiaan. Missään nimessä ei voi meillä siis tulla kyseeseen tuo pitkä kaava, jos jo tästä kierrosta pitää aloitta sumuttelu, sillä (vaikka usko on mennyt) tuo inssi ilmeisesti ensi viikolla on edessä ja tuskin sille tekee hyvää, jos hormonitoiminta täysin tukahdutetaan. Hui!

Kiitos vastauksista, kyllä se on nyt niin, että ihan hölmöä mun on vielä näitä näin tarkkaan miettiä ja stressata. Yksi hoito kerrallaan, jooko. Voisiko tälle ylivilkkaalle ajatuksenjuoksulle tehdä jotain???
 
mmm
Kiitoksia tsemppailusta arvon sisaret, tietty on mahdollista raskautua tästä luomukierrosta, nimittäin jos uskoo ihmeisiin :LOL: Ei vaiskaan, mahdollista mutta uskoisin, että epätodennäköistä. Eihän se ole tärpännyt noina muutamina yritysvuosinakaan. Täytyy varmaan ottaa positiivisempi asenne :) Flunssa-oireita ainoastaan tuntemuksina :LOL:

Kiva lueskella noita ivf-juttuja ja nyt kun te useat niitä käytte läpi ja kerrotte tuntemuksistanne ja toivottavasti onnistumisista niin me muutkin , jotka vielä insseissä käydään, saamme arvokasta tietoa ja toivottavasti uskoa siihen hoitomuotoon. Onnea teille kaikille tuleviin hoitoihin! Enemmistö taitaa todellakin olla jo tuolla ivf-hoidoissa ja sinnehän sitä tietty itsekin suunnataan, jollei insseillä nyt tule tulosta.

Nippe pää pystyyn ja karkoitetaan täti nyt piiiitkäksi aikaa, vai mitä :D

flunssaisin terveisin mmm

ps. onneksi ei tartu näin virtuaalisesti :)
 
pikainen raportti omasta navasta. Ultrassa oltiin ja Femarit tehneet jopa liian hyvin tehtävänsä. Kp 10 ja johtofolli jo 21mm. Eli Puregonit lopetettiin siihen ja nyt jännitetään, malttaako ovis odotuttaa itseään maanantain inssiin. Pitäisi olla kai tyytyväinen että ylipäätään toimii, mutta ärsyttää niin nämä turhat sähläykset ja stressit! Viimeksi inssi tehtiin liian aikaisin, kun osui viikonlopulle ja nyt näyttää siltä, että liian myöhään!! Tämä on nimenomaan sitä turhaa stressiä; onko klinikka auki ja onko mies työreissulla ja blaa-blaa!! Ettei vaan mikään menisi edes putkeen
:headwall:

Palataan enempi myöhemmin, nyt kurnii jo vatsa lounasta!
 
Perjantai 8.2

Mermarittan...........pas/Klomifen...................kp31/30-31
mmm....................luomu/inssi.....................kp18/29
Miruliini ................3.inssi?/Femar/Puregon.....kp10/27-32
Ulpu78..................1.ivf..............................kp7
Kurreliini................1.ivf..............................kp4
Sahrami73 ............tauko/luomu....................kp4/26-29
Hobelix ................6.inssi............................kp/30-35/pp

Plussanneet :heart:

Haamuilleet

Tippuneet :hug:
 
Miruliini, voihan kettu!! :kieh: Mä alan kohta kyllä tän hurjan suuren otannan perusteella olemaan sitä mieltä, ettei noita Femareita kelleen pidä syöttää, kun ei pysy homma kontrollissa olleskaan.. Mutta siis nyt vedät vaan syvään henkeä ja toivotaan, että maanantaina kyytiin pääsevät simpat on hurjan vikkeliä ja ehtii munasolun perään, jos se päättää karata ennen komentoa sieltä, eiks vaan? :p
 
Kurreliini, joo kyllä ihmetyttää tämä "hyviä kokemuksia tästä lääkkestä"-Femar. Toisaalta se toimi optimaalisesti; yksi hyvä johtofolli, mutta hittojako se nyt noin nopeasti siellä kasvoi :kieh:
Meillä tätä sähläystä ja mun stressiä lisää se, että mies on tietysti lähdössä päivän reissulle kukonlaulun aikaa maanantaiaamuna, joten kotona on purkit valmiina odottamassa ihmesuoritusta, jonka minä sitten junassa ihon lämpöä vasten hautoen kiikutan klinikalle. (mitä te toljotatte, ei mulla täällä takin alla mitään oo... siis ei ainakaan spermapurkkia!! ja mitä sitten jos oiskin!? eikö teillä muka ole???) Siinä voi kyllä paras vikkelyys jo hieman simpoista kadota. Ja tietysti teimme kaikkemme, jotta reissu on vain päivän reissu, ja mies on heti tiistaina- keskiviikkona käytettävissä inssiin... *repii hiuksia, hakkaa päätä seinään!!!* :headwall:

No joo, toivottavasti tällekin saa sitten oikeasti taas joskus nauraa..

Hobelix kiitos listan päivittämisestä!

 
Miruliini, kyllä se vielä tälle kuviolle nauramaan pystyt, vaikkei nyt siltä tunnukaan. Mutta näen sut jo sieluni silmin maanantaina kuljettamassa tärkeää lämmintä lähetystä untuvatakin kätköissä. :p Ja kaikki voi mennä vielä ihan putkeenkin, eli missään nimessä nyt ei kannata vaipua täyteen epätoivoon. Ainakin sulla kasvoi loistavasti vaan yksi johtofolli, ja komea sellainen.

mmm, onhan siellä flunssa jo selätetty?
 
Miruliini On sit toivottavasti myöhemmin lapselle kerrottavaa kuinka äiti on kiireisesti kuljettanut junassa spermaa takkinsa alla.. =)

Kurreliini Lyhyen kaavan mukaan mennään. Mulla oma hormonitoiminta on jo valmiiksi niin lamautuneena, ettei tosiaan tarvi lamauttaa enempää. Lapsettomuuden syynä meillä nimenomaan mun 'vaihdevuodet'.

Omaa sen verran vielä että tänään kävin ultrassa. 12 pientä follia näkyi. 300iu annoksella jatketaan ja huomenna alan pistään myös Orgalutrania. Punktiopäivä mahd. jo vko 8.
Meillä ollaan kans vähän helisemässä kun kokoajan ollaan ns. varuillaan. Mies on joutunut vekslaan ja peruun omia ulkomaan keikkojaan välillä turhaankin.
Toivottavasti tää vielä palkitaan.

Kysymys: Saako ivf punktiopäivälle saikkua?
 
Ulpu, taidetaan mennä siis sun kaa tosiaan samaa tahtia, ja punktio meilläkin pitäis olla vkolla 8. =) Meillä syynä oli ymmärtääkseni alunperin vaan simpan osittaiset vasta-aineet, mutta nyt tuntuu, että taitaa olla rouvassakin kaikenlaista remppaa, tai on sitä ainakin matkan varrella alkanut olemaan. :LOL:

Hyvältä kuulostaa sun follit, mutta mun näkökulmasta aika isolla annoksella pistelet, mulla taitais paikat poksahtaa 300 iu:lla.. :LOL: Ja toi aikataulujen venkslaaminen on raskasta ja aiheuttaa tosiaan lisästressiä turhaan vaan. Mutta meidän täytyy vaan uskoa, että mitä isompi vaivannäkö sitä parempi palkinto. :saint:

Ja ymmärtääkseni punktiosta saa saikkua, ehkä jopa niin, että punktiosta siirtoon asti, eli sellaset 3 päivää. Tarvittaessa. Kait.

Kivaa viikonloppua kaikille!
 
Piti tulla kommentoimaan et Kurreliini on oikeassa, punktiopäivän, välipäivän ja siirtopäivän saa saikkua. Mulla punktio ens viikolla, tod.näk keskiviikkona, hui...! :) :whistle:

Kurreliinin kirjoituksia on aina ilo lukea, oot ihanan positiivinen ja kannustava! :hug: Onko sulla pistelyt jo alkaneet? Itse nimittäin rupesin pistämään vasta kp 5 ja nyt on pelko että folleja saadaan vain neljä :kieh:
 
Moikka Kamilla! Vau, sulla punktio oottaa jo ihan ovella! =) Ja en mä nyt tiedä tosta positiivisuudesta... pitäis varmaan kysyä tuolta armaalta mieheltä, että kuinkas positiivinen sitä tässä hormonihuuruissa oikeesti ollaan... :D Eiks neljä folliakin riitä, ja oikeesti niistäkin vaan yhden tarvii hedelmöittyä ja jakaantua. Ja siis uskomaton loppukiri saattaa lyödä sut vielä ällikällä... ;) Tietty ois kiva saada pakkaseenkin jotain, sitä mäkin toivon. Ei tarvis sitten käydä tätä koko rumbaa läpi heti uudestaan. Mulla alkaa pistelyt huomenna, tähän saakka oon vaan napsinut noita Femareja, joista täällä onkin paljon hyvää kerrottu... Minkä kokosia sun follit muuten oli viimeksi?
 
Olin eilen ultrassa ja vasemmalla oli 14mm, 10,5mm ja 9mm+5 kpl 7millisiä. Oikealla vain YKSI 10.5mm ja 8kpl 6 millisiä. Eli reserviä mulla löytyis vaikka muille jakaa... Pistelyt aloitettiin kp 5 (ei mitään lääkitystä kierron alussa) 125 IU:lla jota jatkettiin kolme päivää, sit maanantain ultrassa nostettiin 150 IU jota taas kolme päivää, sit eilises ultras nostettiin 200 IU jota piikitän neljä päivää. Maanantaina seuraava ultra ja punktio ke tai pe. Suututtaa jos saalis jää kovin laihaksi, sitten on huonommat mahikset saada pakkaseen mitään :/
"Huvittavaa" tässä on se, että mulla on jomotellut tuolta oikealta puolelta jolla siis vain yksi isompi folli :LOL: Vasemmalla ei oo tuntunut mitään ja siellä on kolme isompaa :eek:
 
Kyllä noista Kamilla vielä hyvä tulee, onhan siellä potentiaalia vaikka millä mitalla. :p Mäkin haluisin että ultrataan riittävästi, kun jotenkin pelottaa, että sitten kun mennään punktioon, niin onkin käynyt jotain odottamatonta.. Olin ns. ekassa ultrassa kp2 ja nyt meen vasta ens ke eli kp9 seuraavaan, jonka jälkeen ehkä vaan suoraan punktioon. Vähän pelottaa kyllä. :/ Etenkin kun tänään lenkillä tuntui vähän sellasta nippailua oikealla, eikä siis ees Puregonit oo viel alkaneet...

Mutta näistä ei siis koskaan taida tietää etukäteen, että mitä siellä punktiossa sitten odottaa. Joten siis emme nyt liikaa murehdi, kun ei se auta. Toivomme silti hurjan laadukasta saalista ja kivaa pakkasvarastoa. :D
 
Näinpä.. On tää melkoista extremeä meikäläiselle, oon joutunut voittamaan kaksi pelkoa näissä hoidoissa: Oon aiemmin olllut tosi piikkikammoinen mut pakko on ollut pystyä pistämään. Äsken muuten käväisin pistämässä Puregonin ja Orgalutranin, huh..
Sit oon aristellut pitkän matkan ajamista, nyt on ollut pakko kyetä siihenkin, ku klinikalle on n.180 km/suunta :( Ultrissa on tosiaan saanut hypätä aika kiitettävästi. No, onneks tää on pian ohi ja pääsee piinailun "autuuteen", heh! :D
 
Ehtoota ystäväiset!
Ei jäänyt sitten kerrottavaa tulevalle lapselle tuosta erikoiskuljetuksesta. Ovistesti näyttikin jo nyt illalla plussaa ja sehän tarkoittaa, että inssi jääpi tekemättä. Ei muuta kuin hevospiikillä kammottava Pregnyl massuun ja viikonlopun riennot odottaa :LOL:
Kaikki etukäteistressaaminen on näemmä aina turhaa kun kuitenkin arvaamattomat ovat näiden kohtaloiden oikut. Toisaalta olen aika helpottunut. Usko inssiin oli muutenkin jo mennyt, miksi siis vähiä rahojaan siihen sysäämään.

Puhuttiin muuten jo ivf:stä lekurin kanssa ja hän oli aika selkeesti sitä mieltä, että yksi välikierto ennen sitä ja meillä tuo miehen pidempi ulkomaanreissukin jo sen sanelee. Eli, tämä kierto katsellaan ja ainakin leikisti piinaillaan, sitten huilitaan ja ivf odottelisi jossain siellä huhtikuun alkupuolilla. Mitään puhetta ei ollut mistään pitkistä kaavoista tai muista, siihen varataan kuulemma erillinen aika. Oli meinaan ihan hervoton hulina aamulla lääkärissä, kiire oli ihan käsin kosketeltavaa.

Kamilla, mahtavaa, sulla totuuden hetket ihan lähellä. Lupaavalta kuulostaa ja eihän me muuta lähdetä hakemaan kuin edes sitä yhtä täydellistä :heart: Ja mahtavaa, että olet saanut ajoharjoitusta, eipä se lapsi pääse sanomaan sitten näsäviisaasti, ettei äiti osaa ajaa kunnolla ;)

Ulpu ja Kurreliini kiva lueskella noita teidänkin kokemuksia, kun kaikki tuntuu itsellekin vielä todellisemmalta. Kurreliini, noi Femarit sai mullakin ihan alusta sen nippailun alkamaan, joten merkki oikeasta toiminnasta vaan.

Kauniita unia |O
 
Nonni Miruliini, siellä on siis selvät sävelet ja suunnitelmat tälle viikonlopulle! :D Ja ehkä ihan hyvä, ettei tarvi laittaa nyt rahaa inssiin, kun sen ajoitus jälleen osoittautui haasteelliseksi. Koti keinot keksii ja hevospiikit nyt terään ja vatsanahkaan ja sitten hommiin! :D Ja ymmärrän hyvin, että on mukava jo miettiä tulevaa ja teidän ekaa ivf:ää, niin mäkin tein, mutta nyt kuitenkin kannattaa panostaa tänä viikonloppuna ihan tuohon perinteiseen vaihtoehtoon ensin. Ja voishan siitäkin saada tarinaa jälkipolville kerrottavaksi kaikkine hevosruiskuineen.. tai ehkei kuitenkaan. ;)

Ja me tässä Ulpun kanssa nyt raivataan sulle Miruliini (ja kaikki muutkin ivf:ään pian siirtyvät) tietä, ja voitte lukea millasta vuoristorataa tässä päästäänkään laskemaan. Ja kuinka vaunut vetää ylämäet ja suistuuko raiteilla alamäen kurveissa. :p

Mull alkaa illalla Femarien rinnalle Puregonit ja kauhulla odotellaan saalista keskiviikon ultrassa. Mä näen jo lähes unia siitä, että siellä on 50 follia per puoli ja kaikki poksahtamassa in any minute, ja sitten se punktio tehdään lennosta ilman mitään lääkityksiä ja puudutteita. :LOL: No ei varmaan tehdä, vaan taidan myös pelätä sitä, ettei ivf:ään päästä, vaan tulee hyperi tai sitten vaan tilanne karkaa käsistä muutoin. Tää tahtois jo alkaa pistämään myös jarrua kaiken varalta.. :| Jotenkin vaan se, että tässä on kysymys aikamoisesta hoidosta kokonaisuudessaan ja hurjista rahoista, niin en haluis että sitten puolessa välissä todetaan, että jaahas, tää jää nyt tähän ja sitten ens kuussa paremmalla onnella... :headwall:

Kuinkas muilla on viikonloppu alkanut? Sahrami, Hobelix, Mermarittan? mmm - onkos oireita mistään? :)
 
Kurreliini, kiitos tsempistä, sulla sitä riittää. Muistathan sanoa sen sinne peiliinkin! Äläkä murehdi nyt tuota hoidon keskeytymistä tässä vaiheessa. Olen lukenut tämän lisäksi jatkuvasti noita ivf-pinoja ja kaikki punktioon menossa olleet on kyllä sinne myös päässeet, joten luotetaanpas nyt vaan näihin 101% todennäköisyyksiin. Vaikken ole ivf-asiantuntija.. olen sitten vaikka tilastojen :LOL:

Nyt hus täältä sängyn pohjalta vähän shoppailemaan. Halit kaikille :heart: :heart:
 
Lauantaita kaikille! Täällähän on jänniä hetkiä meneillään (kuten aika useasti...) Jännäilen lähinnä teidän muiden puolesta tällä hetkellä, meillä edelleen luomutellaan tätä hoitotaukoa eteenpäin.

Miruliini, olipas tehokkaat rohdot! Harmi, että inssi ei onnistu, mutta kyllähän se kotihomma vähän kivempaa on. ;) Nyt vaan pidät mielessä, että siellä on juuri irtoamassa oikein hyvin kypsynyt munis, jonka kimppuun uimarit pääsee heti tuoreeltaan (ilman mitään junamatkoja ja säilöntöjä ). Hyvät asetelmat musta!! Ja jos näitä positiivisia miettii, niin tuleehan tästä hyvin tietoa ton Femarin toiminnasta, jos sitä täytyy joskus käyttää vielä hoidossa. Helpompi sitten lääkärin ennakoida asioita. Rattoisaa viikonloppua siis teille! =)

Kurre ja Ulpu, kyllä kuulosta aika hermojaraastavalta tuo esipiinailukin eli follien kasvattelu. Varmaan ekakertalaisena jännittää vielä monin verroin enemmän. Eiköhän sieltä kuitenkin kerättävää tule yllin kyllin, kun jaksaa olla kärsivällinen aikataulujen kanssa. Kurre, sullahan noi Femarit oli tosi tehokkaita jo viimeksi, joten ei ihme jos nyt jo nippailee. Tsemppiä, hyvin se menee!!

mmm, paranemista flunssasta! :flower: *lähettää virtuaalista C-vitamiinia ja viinimarjamehua*

Aikataulut on kyllä kinkkisiä. Siirsin juuri oman työmatkan alkua yhdellä päivällä, että olis mahkut olla kotona lähempänä ovispäivää. Ja miehen kalenteriinkin laitoin varauksen, että "brunssi" vaimon kanssa, ennen kuin suuntaan sit lentokentälle. Ja tämä siis luomukierrossa, jossa mahiksen tosi pienet ja muutenkin oli tarkoitus olla pari kuukautta ajattelematta tätä asiaa... :headwall: Voin kuvitella, että ivf:n kanssa on paineet vielä sata kertaa kovemmat. Tsemppiä teille!

Ja sit viikonlopun viettoon. B)
 
mmm
Täällähän on ollut vilkasta. Kiehtovaa tuo teidän ivf-keskustelu, melkein jo hinkuu mukaan :LOL: no jos ei vielä kuitenkaan :whistle: Flunssa ei ole selätettu ja saikulla ollaan. Eipä paljon muita oireita, kuin nuha, pää ja korvat kipeenä, yskä jne. Onks nää nyt niitä luomuraskaus oireita :LOL: No oikeesti eipä juuri oireita, alavatsa kipuja, varsinkin vas. puolella ja tuolla ihan alhaalla...Ajattelin et varmaan nyt iski joku monirakkula-juttu kun ne oviskivutkin oli niin kovat, tai sit kohdunulkopuolinen. Hirveitä kauhuskenaarioita mielessä ja sit ne menkat alkaa kiltisti ajallaan, niinhän :LOL: Toivottavasti alkaa sit viimeistään ens su tai sit inssi siirtyy taas kuukaudella. Ja niinhän siinä sitten käykin, tietäähän sen jo :kieh: Mä oon niin kauheesti toivonut niitä samoja oireita ku viimeksi, eli ihanaa valkovuotoa, rintojen kipeytymistä, huimausta jne. Mutta ei, nada, noup, ei niin mitään. Ainoastaan tuo tympeä vihlova alavatsakipu, sehän on muuten varmaan jokin tulehdus, ehkäpä kohtu tai... empä muuten tullut ajatelleeksi :LOL: Eli näin vainoharhainen ennen niin järkevästä aikuisesta naisesta on tullut tän vauvakuumeen kourissa.

Sorry täytyy lopettaa, voimat hiipuu. Nyt en kerennyt kommentoimaan muiden juttuja, mut ens kerralla sitten. Oli tää omapää täynnä kaikkea hullutuksia niin kun varmaan huomasitte. Pakko oli purkaa nää jutut teille, eihän sitä miehelle kehtaa, hulluksi pian luulisi ja hoitoon hommaisi :LOL: Kiitos jos lukea jaksoitte.

Lämmintä lauantai-iltaa kaikille!

mmm
 
mmm, kovasti voimia flunssan selätykseen! Jospa kaiken voiman onkin nyt vienyt se pikkuinen siellä ja nippailut on vaan sitä syvemmälle kaivautumista... Eli ei muuta kuin lepoa...lämmintä juomaa ja hyvä kirja, joka veisi ajatukset muualle tai vaikka joku ihana leffa. Toivottavasti sulla on siellä hyvä sairaanhoitajana (jolle ei tosiaan ihan kaikkein kummimpia ajatuksia välttämättä kannata kertoa) :LOL: Ole itse ainakin huomannut, ettei mies voi puoliakaan ymmärtää tästä kaikesta ja jotenkin vain yhteen asiaan osaa keskittyä; nämä hyperkuviot omissa ajatuksissa ei vaan mene perille.

Leppoista lauantaita kaikille!
 
mmm
Kiitoksia Sahrami73 ja Miruliini myötäelämisestä flunssan suhtee. Vointi on jo vähän parempi ja huomenna töihin, missä jyllää sitten oksennustauti. Tässä miehen kanssa lyötiin jo vetoa, että montako päivää menee, kun sitten oksennan :LOL: ja oksennustahan voi "vahingossa" luulla raskausoireeksi ;)

Uusi viikko alkamassa ja uudet kujeet. Kurreliinille onnea ke ultraan. Toivotaan, että saalis on "kohtuullinen" ja ettei hyperi pääse yllättämään.

Listan osaavalle päivittäjälle tiedoksi, että mulla on nyt kp23. Jotenkin olen onnistunut laskemaan nekin väärin :LOL:

mmm
 
mmm, oksennustautia siis seuraavaksi kehiin! Hyvähän se on kokeilla kaikkia noita raskausoireita etukäteen, niin kestää sitten vähän paremmin. :LOL: Tai taitaahan se niin olla, että kyllähän sen aamu-päivä-iltapahoinvoinnin ottaisi riemusta kiljuen.

Ois kysymys teille muille stressailijoille. Kun mulla siis tuo ovistesti näytti plussaa perjantaina ja pregnylin pistin saman tien niin onko teoreettistakaan mahdollisuutta, ettei se munis olisi vielä irronnut?? Mua niin alkoi kyrsimään se, että taas klinikan paskojen (sorry) aukiolojen takia menee inssi ohitse ja sitten taas toisaalta kalvaa se epätietoisuus, mitä jos se ovis ei mulla tapahdukaan tolla pregnyl-annoksella vaan siellä se munis edelleen odottelee inssiä kiltisti... ELI, soittaisinko heti aamulla ja pyytäisin pääsyä ultraan (periaatteessa mullahan on se aika varattuna) tarkistamaan tilanteen vai onko totaalista rahojen haaskaamista ja kasvojen menetystä?? Olen tuota "irtoaako se munis nyt välttämättä mulla, vaikka kaikilla muilla" kysynyt lääkäriltä muutamaan otteeseen ja vastaus on aina sama: kyllä se irtoaa, jos pregnylin pistät.. Luottaako siis lääkäriin vai näihin omiin intuitioihin (tai vainoharhaisuuksiin)??? Mitä te muut tekisitte? :headwall:

Kiitollinen jo etukäteen
 

Yhteistyössä