*Helmikuun hurmaajat heinäkuussa*

onko teillä muilla samanlaista tämä pahoinvointi: huono olo alkaa oikein reippaana siinä yhdeksän jälkeen illalla, jatkuu koko yön ja loppuu seuraavana päivänä pikku hiljaa aamupalan syömisen jälkeen? Olo on heikko, en saa nukuttua, mutta en ole kuitenkaan vielä oksentanut. Ilomielin kyllä tämän pahoinvoinnin kestän, jos se vaan kertoo siitä, että maha-asukki voi hyvin.

Ruoka ei maistu, mutta tällä hetkellä vetelen sipsejä kuin viimeistä päivää. Tiedän kyllä, että kun menen nukkumaan, kostautuu tämä mässäily :)

Ensi viikon perjantaina on ensimmäinen neuvola, sain sen juuri ennen lomalle lähtöä, joten ei varmaan vielä yritetä edes kuunnella sydänääniä, kun silloin olisi viime ultran mukaan 8+2 (kuukautisista laskettuna kylläkin 8 + 5).

Äitiyspakkaus otetaan varmasti, itse ajattelen myös niin, että on varmasti ihanaa päästä hypistelemään oman pienokaisen ensimmäisiä vaatteita :)

Nyt lopetan tän syömisen ja koitan voida hyvin, mukavaa illan jatkoa kaikille!
 
Sanni: :hug:

Tänne tulee ihan ehdottomasti äitiyspakkaus. Esikoista kun odottaa niin kaikki tarvikkeet menee hankintaan. Kuinka te muuten uskallatte nyt jo ostella vauvan vaatteita? Mulla varmaan jää ihan loppumetreille kun tuntuu, että se toisi jotenkin huonoa onnea :ashamed:

Vaippojen suhteen mä kanssa varmaankin kallistun noihin kertakäyttösiin. Oman siivous ja pyykinpesu innon tuntien niin taitaa meidän talouteen sopia tää kulutuskulttuuri paremmin. Mutta katsotaan nyt, vielä tässä ehtii mieli muuttua.

Oma napa voi ihan hyvin. Pientä ällötystä edelleen mutta tuntuisi olevan helpottamaan päin tai sitten mä olen oppinut syömään paremmin. Tänään on ollut aika paljon menkkakipuja mutta mulla pitäis nyt olla menkat niin eiköhän se johdu siitä. Ensimmäinen neuvolakin oli keskiviikkona. Ilmeisesti mä menen synnyttämään Hyvinkään sairaalaan. Sydänääniä ei vielä edes yritetty kuunnella ja tuskin olis kuulunutkaan kun neuvolassa viikkoja oli 7+6 ja mulla kuitenkin on tossa vatsan kohdilla tota vararangasta sen verran.

Meillä ei vielä ole pikkuiselle kunnon työnimeä löytynyt. Lähinnä keskustellaan siitä kuinka vatsa voi. :D

Siisu ja Päivänsäde 8+0 *poks*
 
Ihanaa kun on uusi pino, heinäkuu :D
Täälä suunnitellaan jo kovaa vauhtia mitä tehdään kesälomalla, ainaki yhdet ristiäiset ja häät on, ja powerparkissa olis kiva käydä.
Iltaisin on tosi turvonnut olo, ja maha näyttää siltä kuin olisi jo 15 viikolla raskaana :LOL:
Äitiyspakkauksesta oli juttua, mä en aio ottaa pakkausta, esikolta on vielä se makuupussi, peitto yms. hyvässä tallessa, ja niistä vaatteista en edes hirveästi pitänyt(jotenkin tylsiä mun mielestä)
enää yks työpäivä ja sitten KESÄLOMA!!!!JEE!
VOISKO JOKU PÄIVITTÄÄ MULLE LISTAAN IKÄ:29, SYNNYTYSSAIRAALA VKS, JA TOINEN TULOSSA.
6+2 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1980:
Alkuperäinen kirjoittaja Huopatossu:
:wave: kuulunko mä tänne jos kaikki menee hyvin niin laskettuaika olisi terkkarin mukaan 24.02.2010
Tervetuloa mukaan helmikuisiin :D
Kiitos mä yritän muistaa käydä kirjoittelemassa =) jos joku päivittää listaa niin ikää 34v synnäri PHKS ja toinen lapsi viikoista en ole vielä ihan varma ensi viikolla viisastun asiasta lisää
 
Heippa! Täällä kans yks plussaaja! Tämä on minun toinen lapseni ja ensimmäinen on vasta 10kk ikäinen poika..tuleepi sitte pieni ikäero palleroilla. : ) Tuntuu kun olisin just synnytys salista päässy ja taas ollaan tässä tilassa.:LOL:

täällä on ollut puhetta äitiyspakkauksesta! itse en aio sitä ottaa, koska petyin pojan pakkaukseen kovasti..

6+4 :heart:
 
Tervetuloa taas kaikille uusille! :wave:

Tänne pahoinvointi palasi heti takaisin eilisen tauon jälkeen. Varmaan eilisaamuun vaikutti se, että keskiviikkona söin illalla itseni ihan ähkyyn. Aamulla ei ollut niin nälkä kuin yleensä. Tänään taas, kun join vesilasillisen, niin sai heti kävellä suoraan vessaan :x :x Aamulla ei mikään pysy sisällä, edes se vesi.

Eilen tuntui repäisykipuja muutamaan otteeseen, lähinnä jos nousin ylös tai lähdin liikkeelle liian nopeasti. Vähän säikäytti aluks, mutta sitten heti muistin, että nehän kuuluu asiaan :)

t.pojatx2 rv 7+2



Niin ja Sanni :hug: :'(
 
Sanni :hug:

Äitiyspakkausta ei oteta. Esikoille otetiin ja ei tykätty yhtään kun vaatteet oli niin suuria, eikä kyl yhtään meidän tyylisiä. Toppapukukin olis mennyt vasta 1.5 vuotiaana, heh.

Vaipoista käytetään kertakäyttöisiä, mut ehkäpä niitä paremmin maatuvia, en muista merkkiä.

Pahoinvointi vaivaa silloin tällöin. Eilen meinasin oksentaa teatterissa, kiva. Roskapussi kulkee kätevästi käsilaukussa mukana.

Eilen oli eka neuvola. Tais olla tädin päämäärä saada minut itkemään puhumalla viime lokakuisesta keskenmenosta ja synnytyksestä. No, verenpaineet oli kuitenkin ok, sydänääniä ei voi neuvolan laitteilla vielä näillä viikoilla kuunnella.

Mun mielestä on inhottavaa, kun neuvolakorttiin merkitään myös keskenmenotkin ja mulla lukee nyt viimeisimpänä fetus mortal. Kivasti kummittelee siellä kortissa.

Nyt alan pakkailemaan, kesälomamatka kutsuu! Palailen reissun jälkeen taas linjoille!

omenaruusu ja toivo 8+5 (neuvolan mukaan)
 
sanni :hug: :hug: :hug:

Mutta ihana kuulla hyviäkin uutisia niin kuin parilla oli, olivat jo luulleet km olleen ja ylläri syke löytyikin sisältä, ihanaa! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: (en muista nimiä, mutta tunnistatte varmaan)

täällä äippäpakkaus otetaan varmasti, mitään vauvan tarvikkeita ei ole enää jäljellä (meillä nuorin melkein 6-v ja vanhin 16-v)
joitakin ihania vaaleanpunaisia unelmia olen säästellyt vaan ei niistä kauheasti hyötyä jos tulokas poika niin kuin epäilen :saint:
Nyt kyllä päätin etten hanki vaatekaapillista täyteen vauvan vaatteitta niin kuin aina ennen ja sitten kuitenkin käytän suurimmaksi osaksi tiettyjä samoja vaatteita et suurin osa jää käyttämättä.

Vaipat on ehdottomasti kertakäyttö.....esikoiselta kokeilin kestoja...ei toiminut ja nyt kun tuota pyykkiä tältä joukolta tulee muutenkin niin kauheesti niin en jaksa enää vaippa pyykkirumbaan.... :ashamed:

tänään otin uuden taktiikan en syönyt mitään kun nousin ylös, niin kauan peippailin ylhäällä että alkoi yökkyyttämään ja yökkäilin oikein olan takaa niin että tuli hyvä olo en siis yrittänytkään pidätellä yhtään. Sen jälkeen vasta söin ja ainakin vielä on pysynyt sisällä. Miksi syödä heti noustessa kun kuitenkin pitää oksentaa?

Eilen tein ison kipon savukala-pastasalaattia ja sitä söin aina pikkuisen kun vähänkin tuntui nälän tunne. Tuntui auttavan, iltapäivän-illan sain olla oksentamatta.
Yöt on tukalia kun on niin kuuma. Lääkäri muuten sanoi et tähän pahoinvointiin auttaa lepo, lepo ja lepo sekä pienet ateriat vähäväliä, vaikka ½tunnin välein ettei ennätä nälän tunne tulemaan.

Mulla eka neuvola takana ja sijainenhan se siellä oli.... :/ Kauheasti meni turhaa aikaa kun etsi papereita ja tietoja ja vastaili puhelimeen vähäväliä. en viitsinyt kysellä mitään.
Hb oli vain 110
verenpaineet 110/59
Neljän viikonpäähän tulee taas ultraaika....

 
Huomenta kaikille
Unohdin tuonne edelliselle sivulle kirjoittaa, että meillä otetaan myös äippäpakkaus, kun kysessä on esikoinen ja tavaroita eikä vaatteita entuudestaan ole.
Nyt olen noita joitain vaatteita ostanut varastoon ja ajatuksena se, että ostan jos halvalla löydän mukavia ja kivoja vaatteita. KM jos tulee niin sitten vaattet odottavat varastossa sitä uusinta yritystä... =)

Yön aikana flunssa tosiaan iski..nenä tukossa, kurkku kipeänä ja lämpöä. :ashamed: Mies vielä heitti leikillään, että jos se onkin sikainfluenssa, kun heillä töissä on käynyt paljon ulkomaalaisia vieraita muutaman viime viikon aikana ja että hänelläkin on hieman kipeä olo. Kait se sitten mun ilmeestä tajus et oli hieman paksu heitto...se kun ei aina muista sitä, että raskaana oleville ei voi laukoa kaikkia asioita ihan niin suoraan, kun hän on tottunut tekemään. Mutta uskoisin että tämä on vain tavallista kesäflunssaa kun parina iltana on tullut saunan yhteydessä käytyä uimassa ja ikkunoita on pakko pitää yötä päivää auki kun on niin kuuma. Eniten vaan mietityttää, että kuinka tämä tuohon öhkömönkiäiseen vaikuttaa...Onneks sain lääkärille täksi päiväksi ajan, kun pitää sairaslomaa viikonlopuksi saada. Aikaisemmin olisin saattanut mennä tässä tilanteessa töihin, mutta nyt on mietittävä masuasukinkin terveyttä.

Tuolla jossain joku kyseli, että onko vauvalle työnimeä niin meillä se on öhkömönkiäinen, masuasukki tai möntti...ehkä sitten myöhemmässä vaiheessa keksitään joku hieman nätimpi nimi... =)
 
piipiäinen Tuo on hyvä keino tuo että yökkii huonon olon pois ennenkuin syö mitään. Itse juon sen vesilasillisen, niin tulee oksennuskin sitten heti (toisin sanoen ne vedet ylös) siitä jonkun ajan päästä olo helpottaa ja pääsee syömään aamupalan, joka yleensä pysyy sitten sisällä. Miksi en ollutkaan tätä tajunnut aiemmissa raskauksissa, kävin aina kesken aamupalaa oksentamassa ja sitten heti takaisin syömään. Sillon oli tuo pahoinvointi kyllä lievempää, ja pääsin aika helpolla. Kuvotusolo ei jatkunut koko päivää, niinkuin nyt, vaan meni aina heti ohi oksun jälkeen.

*on nää muutes ihania nää oksentelu-keskustelut :LOL: *
 
:wave: oikein sateista huomenta kaikille :wave: otamme äityispakkauksen, olen kyllä tykkännyt näistä molemmista pakkauksista, mitkä olemme saaneet. 02 ja 07 :heart:

Olen kyllä aikast pajon säästellyt kummankin vaatteita. 56cm ostelen sitten vaikka huutonetistä, kun kerta halvalla saa :)

Vaunut kyllä ostan kirpikseltä ja sen astinlaudan, että typykkä pääsee mukaan vaunulenkille :)

:hug: oikein iso halaus sannille :hug:
 
Sanni :hug:
Onko yhtään päivää ettei tulis suru uutisia!!

Mä en ajatellut ottavan äityispakkausta Otin sen esikoiselle, mutta eipä tullut käytettyä kun makuupussia.Rahana se on kyllä ihan mitätön.
Neuvolassa oltu
hb 156
verenpaineet 107/78
Ja mun harmikseni se ei kokeillut :heart: -ääniä, ja mä olin ihan varma et ois kuulunut, mutta en kehdannut pyytää kuuntelee :ashamed: :kieh: :kieh:
Tänään verikokeisiin...
 
:hug: Sannille

Olo jatkuu samanmoisena kuin ennenkin kuvottaa ja öklöttää ja väsyttää... Oksua ei vaan tule.
Eilen mies sanoi et meille tulee sit tyttö. Kun kuulemma pahoinvointi menee kuin esikon ootuksessa, joka on tyttö... Mutta niin minullakin on ollut tyttöolo kokoajan. Eli saapa nähdä kuinka käy.


 
Huomenta!

Äitiyspakkauksesta: Otetaan se, miehellä on kyllä ennestään 2lasta ja heidän (tai ainakin toisen) pakkauksen tavaroita on tuolla jemmassa, mutta haluan ottaa ihan oman ja hypistellä niitä.

Työnimestä: Meillä on niinkin "positiivinen" työnimi kun Raukka. Kerran yhden riidan aikana huusin, kun tapeltiin rahankäytöstä, että miten sitä voi lastakaan tähän taloon tehdä jos ei sille raukalle ole ostaa edes sänkyä.. hiukan ylidramatisoin tilannetta ja mies totesi, siinä se tuli, se on sitten Raukka :LOL:

Oma olo oli eilisen ihan siedettävä, ainoa että täytyy käyttää löysiä paitoja ihmisten ilmoilla ja tissit tursuaa ulos liiveistä. Nämä kun vielä saa peitettyä niin eiköhän salaisuus pysy vielä hetken ;)
Toivotaan että sitten kun palaan töihin, eli rv 13 aikoihin, että pahoinvointi olisi mennyt jo ohi. Lomalla tämä on vielä suht helppo ruikuttaa oloaan, mut töissä ei oo kiva..

Laitetaas uusi kysymys: Meinaatteko valmistautua fyysisesti synnytykseen jotenkin? Eli treenaamalla vatsa- ja selkälihaksia tai käymällä jumpassa tms.?

Mulla kamala morkkis kun en ole käynyt salilla varmaan kuukauteen ja lenkilläkään juurikaan.. Täytyisi jaksaa edes hiukan urheilla ennen kun on sellainen valaskala :D

POKS 9+0
 
Hei mammat!

Oon vaan taustalla pyöriny ku mul on iha ihme tilanne..
Siis sain sen haamun ja sen jälkeen ollu vaan negaa, myös veritesti..
mut sit tuhrutti muutaman päivän jotain ruskeeta mönjää ihan pikkasen...
eli ei ne kyl menkat ollu..
Mut varmaan saa tuolta sit poistaa :(

hämy kp 49/28-30
 
Kovasti haleja kaikille,joilla huonoja uutisia.

Oma epävarmuus jatkuu. Ruskea vuoto on loppunut ja kävin viime ke neuvolan ultrassa, jossa ei näkynyt kohdussa mitään.
Lähettivät sitten minut polille ja siellä tänään lääkäri näki sikiön mutta se oli pieni eikä sykettä näkynyt.
Epäliy on, että raskaus olisi alkanutkin myöhemmin kuin itse ajattelin ja siksi ei vielä näy syke.
Uusi ultra reilun viikon päästä ja siihen asti vaan ollaan ja odotellaan. Ihan positiivisellä mielellä tässä ollaan.

Onneksi on myös loma ja kohta lähdetään koko perhe reissuun, saa muuta ajateltavaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille,tulen sitten kertomaan kuulumisia viimeistään reilun viikon päästä
 
Kaikille, jotka tarvitsevat lohdutusta iso :hug: .

Tuolla oli kyselyä työnimestä. Mies kutsuu tätä joskus Papuksi. :heart:

(.) Jalattomuus jatkuu edelleen. Oli pakko perua seuraavan viikon ultra, kun en kehtaa mennä sinne kumpikin jalka paketissa. Siirsin ultra-aikaa viikolla eteenpäin. Neuvolaan menen 7.7. tiistaina, vaikka onhan sekin noloa. Ehkä tuo toinen jalka alkaa oleen seuraavalla viikolla parempi, joten pääsen konkkaan. :ashamed: :headwall:
 
Sannille iso :hug: :'(

Huopatossu ja mariska77 onnea plussasta. =) :hug:

Kuntoilla pitäisi, mutta tällä hetkellä se on niiiiiin kaukainen ajatus. Kunhan pystyssä pysyy niin hyvä on. Väsyttää ja heikottaa. |O :/


Arka aihe, mutta uskallaudun kysyä..
Millaisia oireita keskenmenossa on? Olette pahoinvoineet alussa normaalisti? Olleet väsyneitä? Alkaneet yht äkkiä vuotaa? Vatsakipuja? Minulla on alkanut tosiaan vatsaa välillä nippailla ja olen vähän huolestunut.. Minulla on maanantaina ensimmäinen neuvola...sinne kun malttaisi odottaa..


 
Meillä työnimenä Mimmi. Yrjötys vaan jatkuu ja jatkuu,edelleen keskittyy iltapäivään ja iltaan,mutta nyt myös aamupäivästä alkanu vellomista. :x Päivä kerrallaan mentävä,en uskalla edes miettiä sitä vaihtoehtoa et tää jatkuu vielä ainakin kuukauden...

Unohdinpa sitten soittaa sinne nt-ultraan |O eli kiire tulee, maanantaiksi kirjotettava lapulle ja lappu ottaan kii :D

Luulen,että taukoilen tässä ainakin viikonlopun,palaillaan sitten ens viikolla taas :wave:

 
Me emme aio ottaa äitiyspakkausta, kun makuupussi on tallessa ja kestoja sain kaverilta. En pidä niistä vaatteista, niin mieluummin ostan kaupasta tai siis kirpparilta. Kirpparilta saa 140 eurolla jo aika kasan lasten vaatetta ja tavaraa. Olen aika tarkka kirppis tavaroissa, mutta aina olen paljon hyviä ja edulisia löytänyt. Aion kokeilla noita kestovaippoja kertakäyttöisten lisäksi. Aiemmin on vähän huonoja kokemuksia kestoista, mutta jos nyt sittn opettelis paremmin. On se jäte määrä niin kauhee ja toisaalta turhaa maksa vaipoista, kun kestot sain ilmasiksi.

Olo on edelleen väsynyt ja ällöttävä eli ei mennyt vielä ohi vaikka luulin.

Mä kuntoilen nyt ja synnytyksen jälkeen. Mulla ulkoilu (reipas kävely tai sauvakävely) auttaa pahoinvointiin. Kotona koitan myös vähän jumpata. Mulla sekoaa kupoli, jos ei pääse harrastamaan liikuntaa ;). Juoksemisen olen lopettanut aina melkein heti plussan jälkeen, kun se ei tunnu hyvältä. Ja mun on pakko kuntoilla, koska paino nousee tähtitieteellisiin lukemiin jos laiskottelen.

Maanantain ultraa odotellen

Avilla 9+1
 
Osanottoni Sannille :hug: :hug: ja tsemppiä vuodosta kärsiville :hug: :hug:
Mä oon itse vielä kahden vaiheilla ton pakkauksen kanssa. Meillä on makuupussit yms muut tallessa, mutta olisi niin ihana taas hiplata niitä pakkauksen rojuja. Sit kun ajattelee, että se raha on aika pieni.
Työnimenä meillä on Topi, kaikki muksut on menny topina, ilmankos ovat kaikki poikia :LOL:
Sain varattua np-ultrankin ja se ois 27.7 vähän jännittää.
Ahdistaa ensimmäinen neuvola kun mä olen oikeesti lihonnut monta kiloa ja ennestäänkin oli niin paljon ylimääräistä. Nyt oon päättänyt, että vaikka olo olisi mikä niin ylimääräistä en syö pakko tsempata ton painon kanssa.
Eilen oli oireeton päivä ja heti iski paniikki, tänään on etonut vanhaan tapaan, niin heti levollisempi olo, jännä et se menee noin, vaikka tiedän, ettei ne oireet takaa vauvan vointia.
Onko teistä kukaan tuntenut ihme kuplimista alavatsassa, mulla kuplii välillä tosi paljon ja tiedän ettei voi liikkeet vielä tuntua. Suolen liikkeet tietysti tuntuu, mutta tää on vähän erillaista ja alenpana. Omituista.
[/url]
 

Yhteistyössä