Helmikuun hippuset 2012 *elokuussa*

Huomenta kaikille!

Undine kyseli salmiakista ja lakuista. Itse söin koko esikoisen raskausajan noita molempia ja aijon syödä nytkin. Lähinnä salmiakki mun lemppari:D Mulla tosin matalat verenpaineet. Nytki ekalla neuvola käynnillä oli yläpainekki alle 100. Jos paineet on koholla, niin varoisin kyllä.

-Kääk- Liikunnasta kyselit. Itsellä harrastuksena toi agility ja lenkkeily koirien kera. Saapa nähdä kuinka kauan jaksaa/uskaltaa tuossa agilityssa juosta. Tollainen mamma jooga ois kyl tosi mukava harrastus varmaan, epäilen vain, että täällä ei sellaista pidetä.

Voi tätä väsymystä, oon joka aamu ihan puhki, vaikka yö nukuttuna. Iltaisin olen virkeä, mut aamut tosi väsynyt.
Oliko muuten muilla missä kohdassa istukka ultrassa? Mulla etuseinämässä taas, sama esikon aikaan oli. Liikkeet vain tuntui vasta rv20 jälkeen. Eli niitä en odottele nytkää aikaisemmin.
 
Heippa kaikille! Täältä uskaltautuu vihdoin mukaan Ensimmäistään odotteleva lilja86 ja masuasukki 12+6 eli LA 14.2.2012 TAYS :) Sen verran jännä alkuraskaus moneltakin osalta ja pientä keskenmenon pelkoakin, etten aiemmin ole uskaltautunut mukaan vaikka lukemassa olen käynytkin :) np-ultra takana ja kaikki hyvin, joten uskaltanee jo hieman huokaista ja olla onnellinen tästä pienestä ihmeestä :)
Niin ja ikää löytynee 25 :)
 
Viimeksi muokattu:
Ilutiak: Olipas ihana kuva, kuplis siellä esittäytyi :D
ÄiteeX: Onneksi kaikki hyvin, itsekin aloin itkeä kun luin tekstiäsi :(

3D/4D: Meille sanoi Medisonarissa np-ultrassa kun näistä kyselin, että jos 4D ultra tehdään ennen viikkoa 21 eli rakenneultrana, niin kela korvaa osan. Jos tekee muulloin (omasta päätöksestä), silloin kaikki menee omasta pussista. Ajattelin neuvolassa kysäistä keskiviikkona miten tämä meillä tarkasti ottaen menee, mutta haluaisin kyllä kovasti mennä.

Äitiysvaatteista: Laitoin eilen ensimmäistä kertaa päälle serkulta saamat äippähousut. Ei kyllä enää huvittaisi mitään muuta pukeakaan, olivat niin mukavat kun eivät kiristäneet mistään :D Pitänee käydä ostamassa noita housuja vähän lisääkin, paitoja ei varmaankaan tarvitse ostaa kun nykyään ihan normipaidatkin ovat tarpeeksi pitkiä. Oletteko te ostanut/aiotteko ostaa paljon mammavaatteita? Ilutiak laitoit tuon linkin vaatteista, siellä oli yhdet yli hienot farkut, mut hintakin oli aika kiva :( :

Secret Fit Belly(tm) Embellished Pocket Boot Cut Maternity Jeans | Motherhood Maternity

Kertomisesta: alussa sovittiin että kerrotaan vain lähimmille (vanhemmille & sisaruksille kerrottiin heti labran plussan jälkeen), mutta lopulta tuli kerrottua vähän enemmänkin :) Nyt np-ultran jälkeen sovittiin että kerrotaan ihan avoimesti asiasta. Me ollaan molemmat aika huonoja salailemaan asioita ja varsinkin kun ite on ihan tärinässä raskaudesta niin olisin halunnut heti alussa jo toitottaa asiaa ihan kaikille :D

Ellu & Kyllikki 14+3
 
Hei! Sopiiko vielä joukkoon? Toista odotteleva äiti (esikoinen 3 vuotta) ilmottautuu mukaan: 26-vuotias Syksyn lapsi 12+2, laskettu aika 18.2.2012. SEKS . Np-ultra torstaina, jos sen jälkeen uskaltaa jo iloita uudesta elämän alusta..
 
Syksyn lapsi: tervetuloa vaan! :)

Äitiysvaatteista: Aion ostaa ja olen jo ostanut kahdet housut. Todennäköisesti tilailen netistä jotain kivan näkösiä. Ja musta on tärkeää, että vaatteet tuntuu mukavilta.. muutenhan koko olokin on huono.

Täällä on käyty tänään ultrassa. Kaikki kunnossa! :) Niskaturvotusta 0,7mm ja koko vastasi viikkoja 12+0. Istukka etuseinämässä, joten liikkeitä ei varmaan sitten vähään aikaan tunne (tai tunnista kun on esikoinen kyseessä) :) Kuvia saatiin mukaan, mutta ei niin hyviä mitä näytöltä näki. Sitten pitääkin odotella reilu 3 viikkoa seuraavaan neuvolaan, jolloin on sekä TH että lääkäri.

Line ja Nano 11+5 :)
 
Viimeksi muokattu:
riikkunen Juu, luulen että sitä salmmiakkia tulee kyllä täällä syötyä koko raskausajan. Muutenkin suolapähkinöitä tekee hirveesti mieli! :p Oiskohan paineet alhaalla, vaikka ei kyllä huimaakkaan yhtään. No huomenna on neuvola, niin se selviää sielä.

liikunnasta Itse harrastan myös agilityä. Alkuraskaudesta olin niin väsynyt ja huonovointinen, että jäi kyllä kaikki harkat välistä ja sitten tulikin kesätauko... : / No yhet kisat käytiin juoksemassa ja nyt oon käkynyt yhellä treenikerralla. Ihan ok meni ja sain juostua kunnolla, ei mitään tuntemuksia jälkeen päin. Tänään ois taas harkat, mutta jää nyt väliin, kun oli töissä vähän erikoinen olo. Istumaan mennessa ja tuolilta noustessa alkoi olla tuntemuksia alavatsassa ja muutaman kerran myös pisti pikkasen. Jätän siis tänään juoksemiset suosiolla väliin. Torstaina on taas toisen koiran kanssa treenit, jonne meinaan kyllä mennä, kun on vielä alkeiskurssi, niin ei tarvii niin kovasti juosta...

Koirista muutenkin.... Ois kiva kuulla kommenttia niiltä joilla on jo lapsia sekä koiria. Miten ootte opettaneet koirat kulkemaan vaunujen vieressä?? :confused: Mulla on kaksi suht pientä koiraa (14 ja 10 kiloiset), mutta toinen niistä, pienempi ja nuorempi, vetää ihan hirveästi ja koko ajan!! Välillä osaa myös kiskasta hihnasta niin kovasti, että melkein itsekkin kaatuu... Vähän jo on aiheuttanut huolta, miten onnnistuu ulkoilutus, kun on myös lapsi ja vaunut mukana... Samoin en oikein tiedä, miten pitäisi järjestää koirien pissatus ja ulkoilutus sitten helmikuussa. Silloin on niin kylmä kuitenkin, ettei vauvaa voi ottaa ulos. Pitäiskö koirat sitten vaan nopsaan käyttää ulkona, kun vauva nukkuu, ne kun ei toisaalta 30 asteen pakkasessa viihdy pakollista pidempään. Mutta ois se kiva joskus lenkillekkin lähteä... :headwall: Täällä on kyllä lenkitykset nyt jo jääneet hävettävän lyhyiksi ja harvoiksi, on se omakotitalo ja iso piha kiva, mutta.... :ashamed:

äitiysvaatteista parit housut mulla on jo, mutta pitäis ensin lyhentää lahkeet... Pari paitaakin jo ostin, kun olivat niin kivoja, menevät nyt jo nätisti päälle, mutta sopivat varmasti ihan loppuun asti. Omat vanhat paidat kyllä suurin osa vielä on sopivie, mutta farkkuja ei saa enää kiinni. Tyyliin verkkarit on kivemmat, mutta kyllä niissäkin kuminauhat puristaa...

Undine ja pikkuinen Taavi 14+1 (nytkö jo?? :O)
 
-Kääk- tänään oli tosiaan ultra ja tehtiin se 4D ja kuvaakin sai kotin. Ei meillä ikinä oo mitää levyä ollu mukana mut koitahan kysyä asiasta kun soittlet rakenneultra aikaa, sulla kuitenkin se ensin :) Aivan ihana kätilö se Eeva joku. Toivottavasti sulla oli se kuvaajana.

Undine meillä on 2v terrieri tyttönen ja tuo esikko 9kk. Aluksi koira ei osannut varoa vauvaa yhtään. Hyppi päälle kun oli lelujensa kanssa touhussa ja kauhee vahtiminen ihan koko ajan. Sit siitä tuli kova vahtimaan. Lapsi ei saanut rauha hetkeksikään. No nyt kun poju oppi sit 5kk iässä liikkumaan hurjaa vauhtia katosi kaikki rakkaus koiran ja pojan väliltä. Vasta hetken ollaan taas oltu jonku aikaa sovussa taas. Muutaman kerran koira käynyt pojan päälle kun poika on saanut ajettua koiran nurkkaan. (ymmärrän koiraa ja poikaa saa vahtia koko ajan ettei uudelleen käy näin) Sit taas kun meidän koira on aina kulkenut flexissä niin sehän veti hirmusti normi hihnassa, kuitenkin jo parin kuukauden jälkeen alkoi tosi nätisti kävellä vaunujen vieressä. Voisin siis neuvoa et opettele hihnaa ja vaunuja yhden koiran kanssa kerralla. Pidät aina samalla puolella koiraa ja hanki hihna jonka saat hiedottua vyötärölle. Mulla on sellanen isojen koirien hihna jossa on lenkkiä ja solkia ja sen saa siis napsastua vyötärölle sillai nätisti. Sit kun hihna on tosi pitkä niin saan silti pidettyä kädelläkin kiinni. Koira on hyvin hallinnassa eikä vaunut mee miten sattuu kun on tosiaan sinä vyötäröllä koira. Vakee selittää. Mä tyhjien vaunujenkin kanssa jo ennen pojan syntymää harjoittelin pari kertaa. Niin ja aika lyhyessä narussa kannattaa pitää aluksi niin koira kyl oppii nopsaa niitä vaunuja varomaan ja menemään niiden tahtiin. Toivottavasti on apua!

Tervetuloa uusille!!

Meillä tosiaan oli se ultra tänään ja La varmistui 19.2. Oi varhaisultrassa mitattu pikkunen väärin. Kaikki oli hyvin ja turvotuksiakin vaan 0.6-1mm. Kovin rauhallinen kaveri masussa asusti. Just kun veljensäkin oli aina ultrassa.

Kovasti on tullut vauva uutisia tuttavapiiriin!

Eveny ja Myyskä 12+1
 
Täällä palailtu reissusta, ootte kirjottanu tänne ihan hirveenä! :) hyvä hyvä

Oon itekkin jo miettiny tota koirien kanssa liikkumista sitten kun lapsi syntyy. Meillä on tollaset 40 kilonen ja 25 kilonen , isoja pötkylöitä kumpikin.. Ja toi toinen nelkyt kilonen saa välillä sellasia kivoja paniikki kohtauksia joissa todellakin voimia pidellään. Oon kans miettiny tota vyötärölle laittamista , siihen tarkotukseen on ihan sellanen vyö joka mulla jo onkin, se oli kätevä ennen kun meillä oli kolme koiraa.
Oon kans jo stressannu tota lenkitystä sit talvella ko vauva on pieni.. ekat kolme viikkoohan mies on kotona ja sillon varmaan hoituu ihan hyvin. mut sit kun se menee töihin ni en tiedä miten se sujuu jos on kylmät kelit.. kai miehen on sillo käytettävä noi ennen ku lähtee töihin ja mä lähen sit niitten kans ko se tulee töistä... Huoh kaikesta sitä kyl jo stressaa tässä vaiheessa.. :D

Keskiviikkona np-ultra en malta odottaaa!

ippe ja taateli 12+0 POKSPOKS
 
Meillä on parivuotias lapsi ja alle 10 kg koira. Me opetettiin koiraa urakalla kävelemään vetämättä heti pennusta asti(pysäytys heti jos se vetää) ja ennen esikoisen syntymää harjoittelin pari kertaa tyhjillä vaunuilla kulkemista. Alussa meillä oli parimetrinen nahkaremmi, juurikin koiran vetämisen estämiseksi, mutta kun kulkeminen alkoi sujua vaihdoimme sen flexiin. Helpotti kummasti liikkumista kun ei uroskoiran joka pissaa tarvitse jäädä odottamaan. :D Yksi juttu mikä minusta on ollut hurjan kätevä vaunujen ja koiran kanssa liikkuessa on puolenvaihtokäsky. Meillä se on "toinen puoli" ja silloin koira vaihtaa vaunujen ja taluttajan takaa puolta. Ei mennä solmuun kun pitää vaihtaa tien puolta, kääntyä tai väistää toisia, suosittelen!

Alussa ja itseasiassa vieläkin meillä isäntä hoitaa koiran aamupissalenkin ja illalla käydään kunnon lenkeillä. Ja päivällä tietenkin koira ulkoilee mukana, jos se tekemisen puolesta onnistuu. Meidänkin toinen on tulossa helmikuun pakkasille eikä ulos varmaan heti päästä, mutta kun koira on tottunut tarvittaessa sen työpäivän pituisen ajan odottamaan, niin ei mitään ongelmia ole odotettavissa ja hyvin selvittiin ekalla kerra.

Täältä tämmöinen taustaseuraaja huutelee. :)
 
Meilläkin on koiria, kaksi. Toinen on nelkytkilonen ja nuoremmasta tulee samankokoinen, on nyt vasta puolivuotias ja täyttää vuoden samana päivänä kun vauvalla on LA. =) Onni on omakotitalo isoine aidattuine pihoineen, koirien pissatukset hoituu helposti ja lenkille mennään porukalla aina vasta illalla kun mieskin on kuvioissa.

Meidän vauvauutinen on levinnyt kulovalkean tavoin, eikä tässä pienessä kylässä ole varmaan yhtäkään ihmistä joka ei asiasta tietäisi. Olisin halunnut itse kertoa tutuille, mutta ei, kiitos ihmiset ja niiden suuret suut... : /
 
liikkeet vatsassa! Onko kuinka mahdollista näin aikaisin tuntea hipaisuja. Täälä yövuorossa istuskelen ja miettinyt asiaa, on nimittäin tuntunut useina sarjoina siltä kuin joku kutittaisi masua höyhenellä sisältäpäin. Aivan ihanaa jos se sitä on mitä luulen.
Tänään 14+6.
 
liikkeet vatsassa! Onko kuinka mahdollista näin aikaisin tuntea hipaisuja. Täälä yövuorossa istuskelen ja miettinyt asiaa, on nimittäin tuntunut useina sarjoina siltä kuin joku kutittaisi masua höyhenellä sisältäpäin. Aivan ihanaa jos se sitä on mitä luulen.
Tänään 14+6.
 
Koirista on ollut keskustelua :) Meilläkin kaksi siperian huskya, kertoo rotu veto-ominaisuuksista paremmin kuin paino, jota hoikemmalla ei ole kuin vajaa 20kg :D Esikoista odottaessa hommasin loppuraskaudesta kuonopannat, toisella koiralla on tapana kiskaista sivulle ja molemmilla voimakas riistavietti. Jatkettiin niiden kanssa harjoittelua vaunujen rinnalla. Mitään ongelmia ei ulkoilutuksessa ole ollut, kunnioittavat rattaita ja jos sattuvat tielle niin hellästi tuuppaisen vaunuilla persuksiin muistuttaakseni, että vaunut kulkee missä kulkee ja koira väistää niitä. Meillä aamulenkin hoitaa mies, iltapäivällä menen joko rattailla tai odotan miehen kotiin ja mennään juoksemaan, illasta taas jompi kumpi käyttää omineen. Koirat on oppinut tämän rytmin, enkä muuta sitä äitiyslomankaan ajaksi, koska paluu arkeen on edessä joskus ja kivuttomammin se käy kun koirat ei ole tottunut ravaamaan ulkona kokoajan.

Muutenkin ovat kiltisti kestäneet esikoisen hyökkäykset ja tuttavuuden tekemisen, joku aika sitten toinen koirista alkoi väistellä poikaa ja silloin silmä kovana seurattiin ettei ongelmia tule. Laumakoirina huskyt ainakin ovat ottaneet vauvan omakseen, lapsen lelut on saanut olla rauhassa ja vartioivat makkarin ovella unta. Ulkona leikkivät joukossa. Paremmin kuin hyvin on siis mennyt, vaikka raskausaikana vietin unettomia öitä asian takia :) Kakkosen syntymän aikoihin kyllä ollaan ajateltu viedä koirat hetkeksi hoitoon ihan käytännön syistä, ehtii ensin hiukan totutella kahden lapsen hoitoon ennen täyttä härdelliä :D
 
Undine, Meillä kaksi pitkäkarvaista collieta. Kulkevat kyllä tosi nätisti vaunujen/rattaiden vierellä. En muista enää kylläkää miten ne esikoisen aikaan opetin, tosin asiaa helpotti kun eivät vetänyt hihnassa ennen lapsen syntymääkään, niin helpotti hieman vain opettaa vaunun vierellä kulkemaan. Lenkitys rytmeistä, niin käytin aamulla aina koirat ennen mieheni töihin lähtöä ja sit päivällä kävin vauvan kanssa ulkoiluttaa koiria jos pakkanen oli alle -15 (en pitkällä) ja illalla sitten käytiin pitempi lenkki (marraskuu kun esikoinen syntyi eli kylmää riitti). Muuten koirat hyvin tottuneet tohon lapseen, vaikka alussa outoa niille varmaan olikin. Meidän poika onkin ihan mahdoton koirien perään.

Pepe10, Hyvä idea toi kakkosen synnyttyä koirien hoitoon vienti.. Taidan minäki viikoksi kysäistä vauvan synnyttyä hoitoapua, koirieni vakihoitopaikasta. Niin pääsisi tosissaa totuttelee ensin kahden lapsen arkeen ja sit koirat mukaan härdelliin:D
 
pepe10 Täälläkin toinen elukka siperianhusky. Ootteko mistä kennelistä ottaneet ja minkä ikäsiä ovat? Ootteko harrastaneet mitään niitten kans??
Meil toi husky jo 10 vuotias , virtaa kyl vielki ku pienes kylässä. Harrastettu on vetämistä ja nyt oon vähän käyny agilityä sen kans harjottelemassa ja tykkää kovasti. :)

Mulla tosiaan kumpikin koira on tullut mulle aikuisina ja todella huonoista oloista, tämäntakia tuo toinen saa välillä niitä paniikkikohtauksia. Muuten kävelee hyvin. et ei johdu koulutuksen puutteesta. Mäkin olen kyl suunnitellut et harjottelen ja opetan noita tyhjien rattaiden kans ennen vauvan tuloa. :))

ippe ja taateli 12+1
 
Laretzki
Täällä np-ultra tälle aamulle käytynä. Ihana pikkuinen kaveri siellä viipelsi taas menemään. Turvotus oli 1,0 mm, joten tosi hyvä.

Viikkoja toi kone antoi 11+2 mitkä olisikin sen, mitä mä ihan alunperin laskin itsekin menkoista, mutta taidan mennä sillä neuvolan laittamalla, joka on päivän enemmän 11+3. Kun ei ne laskettua aikaa kuitenkaan muuta kun on vain päivän heittoa. :)

Pitäisi alkaa pikkuhiljaa myös starttaileen autoa taas tonne opintoja kohti, mutta taidan syödä ihan rauhassa ja jättää tämän päivän ihan kokonaan väliin. Laittelen varmaan jotain noista kuvista tänne illemmalla kunhan pääsen skannerin ääreen.

Lare ja Spyro 11+3
 
Ippe susitievalta ovatten, 3,5 ja 2,5 v. Ollaan käyty vanhemman koiran kanssa paljon tokoa harjoittelemassa kun on vähän tokinainen tapaus. Molempien kanssa vetotreenejä suksilla ja filarilla. Ensi talvena tarkoitus investoida vihdoin potkukelkka niin pääsee kunnalla vetämään molemmat yhtä aikaa. Tuossa lähellä on piiiitkä jalkakäytävä, jota ei ainakaan viime talvena ollut hiekotettu ja siinä liikkuu aika vähän väkeä :whistle:

Aamusta innostuin koirakeskustelusta niin, että unohtui viikot poksauttaa :D
Pepe10 :heart: Papana 12+0
 
Täältä reissun päältä kuulumisia kertoilen:)
Ollaan siis miehen sukulaisissa täällä pohjosessa ja jippijaijei porojakin olen jo pääsyt bongaamaan..:D *juntti kun olen,niin ne aina on hienoa nähtävää.. :ashame: *

Tulo matka meni tosi hyvin,Pihla oli kun vanha reissaaja. 8 jälkeen pysähdyttiin syömään ja vaihtamaan Pihlalle yövaatteet ja jatkettiin 9 aikaa matkaa jolloin neiti kävin hyvin nätisti autoon yöunille:) Perille päästiin n. 2 aikaan yöllä ja sänkyyn siirtyminen meni muitta mutkitta ja uni jatkui melkein samointein:) 10pistettä ja papukaijamerkki meiän pikkuselle siis:D <3

Oma olo on kuin sotanorsulla, maha on ihan pinkeä heti ylävatsasta asti ja tänään tuo miehen mummo tokaisikin että oletpas sinä kasvanu ,vai ootko rouvittunu? Ei oikeen tienny itkistö vai nauraisko:D Tissit painaa varmaan valehtelematta 1,5kg kappale ja on kivikovat ja helevetin arat... Pierut raikaa vähäväliä ja olo on kaikkea muuta kun jollainlailla hehkeä ja seksikäs:D:D:D:D Vettä pitäis juoda litra tolkulla mutta eipä vaan tuu juotua,sekin auttais tähän pöhöön..:/

Aika juoksee siivillä, lauantaina on jo 13+0 ja sitten voikin varmaan varovasti jo huokasta isoimman huolen pois:)

Koirista meillä on 2,5vuotias whippet uros ja sen kanssa on Pihlan synnyttyä opittu ihan hyvin liikkumaan vaunujen kanssa:) Meillä puolen vaihto menee sanoilla "yli" kun mennään tien yli ja "reuna" kun pitää mennä tien sivussa:) Meillä ei ole käytössä fleksiä vaan normi hihna ja koiran olen opettanut kulkemaan vierellä,EI vaunujen edellä koska oon sitä mieltä että ihmiset on koiran yläpuolella kaikessa. Oli ne sitten vauvoja tai aikuisia:) Rappusissa on opeteltu taita joka on ollut kullan arvoinen,varsinkin sillon ku asuttiin viellä kerrostalossa. Koira tulee ovista ja rappusista aina perässä, ei tarvi miettiä kaatuuko lapsi sylissä koiran päälle tai kompuroiko kauppakassejen kanssa koiraan. :)

Ööh, ei tässä varmaan nyt enempiä jaksa ruveta lörpöttelemään:)

Niin siis vaatteet ,lähinnä housut alkaa olemaan täälläkin melko niukkoja jo vyötärön kohdalla,verkkarit menee mutta tuulihousut on jo ikävät päällä..:/ Kaapissa odottaa 2 äitishousut ja muutakin vaatetta mitä on jääny Pihlan odotus ajalta:)

Eipä kai muuta.

Millanen ja alien 12+3
 
ÄiteeX : kamalaa tollanen verenvuoto, onneks kaikki on hyvin! Mulla oli edellisessä odotuksessa samanlainen tilanne, ihan tismalleen, ultrassa sitten varmistui että istukka oli niin kohdunsuulla että siitä verenvuoto johtui.

Liikkeistä : esikoisen odotuksen aikana liikkeet tunsin vasta n.20rv:lla, kakkosesta viikolla 14 ja tästä kolmosesta ei vielä mitään, saas nähdä koska :)

tinzu83 & toukkis 13+2
 
Heips!

Uusille tervetuloa mukaan :) !

Koirista/eläimistä meidänkin taloudesta löytyy 2 koiraa: husky ja berni. Husky on sen ~20 kg ja berni 60kg. Taloudesta löytyy myös kissoja, joiden hiekanvaihdosta huolehtivat raskausaikana toiset. Myös pari pupua kuuluu talouteen. Asutaan ihan umpimaalla :)

Omaa napaa: Sain kun sainkin varattua ajan sokerirasituskokeeseen-huomenna (kääks!). Soittelin yli viikon numeroon, mikä ei ole edes käytössä-eniron, netin ja puhelinluettelon mukaan olisi pitänyt olla :kieh: Illalla alkaa dieetti, kun pitää olla 12 tuntia syömättä ja juomatta. Toivon, että juoma olisi jääkaappikylmää ja maistuisi joltain hyvältä- edellisellä kerralla ei ollut kumpaakaan toivottua ominaisuutta. Jostain syystä oon saanu yöllä nukuttua aika huonosti, heräilen aamulla ihan liian aikaisin ja sitten väsyttää pitkin päivää : /
Isommilla muksuilla alkaa ylihuomenna koulu- tässäkö tämä kesä olikin? Pihlajassakin on jo punaisia marjoja...

T: luputupuna & heppuli 14+6 (ensimmäisiä liitoskipuja on tuntunut - ei niin kiva tunne)
 
Viimeksi muokattu:
Laretzki








Siinä sitten niitä tämän päivän aikana saatuja otoksia oikein urakalla :)
Vähän ovat taas isoja, mutta kun blogiin ei viitti laitta ihan tihrukuvia ja laitan nää sit sieltä

Lare ja Spyro 11+3
 
Kiitos kovasti kaikille koiraihmisille omista kokemuksistanne! Meillä on myös iha vaan perushihnat käytössä, koskaan ei oo ollut flexejä, mutta silti tuo nuorempi ei ole koskaan oppinut nätisti kulkemaan. Aika ja omat hermot ei vain tahdo enää riittää sen koulutusyrityksiin, kun paras ois kouluttaa sitä ilman toisen koiran läsnä oloa... :headwall: No, eiköhän se jotenkin järjesty sitten. Täytyy varmaan käyttää aamulla ulkona ennen miehen töihin lähtöä. Ja tosiaan oma piha ja talven pakkaset ehkä myös helpottavat, kun lekitykset jäis varmaan ilman vauvaakin tekemättä. Viime talvena nuorempi ei 5-10 min. kauempaa kestänyt ulkona yli 15 asteen pakkasella... :rolleyes:

Liikkeistä: Välillä itsekkin kuvittelen, että oliko tuo nyt jo sikiön liike, kun tuntuu hassulta alavatsassa toisinaan. Mutta on niin epämääräinen tunne, etten oikein osaa sanoa mitä se on. Ultrassahan mulla näkyi istukka takaseinässä, joten liikkeet voiskin tuntua jo pikkuhiljaa...
Tännä oli neuvolakäynti. Kaikki ok, hemppa oli laskenut vähän, mutta oli edelleen ihan ok: 120. VP 100/60. Painoa ekasta käynnistä tullut 1 kg. Pikkuisen sydämensyke 155. :heart:
Sydänäänistä oli myös puhe. Mulla on koko ajan ollut vahva tyttöolo. Tänään olin neuvolassa aluksi kuulevani sydänäänistä hevosenlaukan, mutta loppujen lopuksi kuulosti enemmän junalta... Nyt vähän jo häämentää mitäs pitäis odotella, tyttö vai poika... Kovasti jännittää se rakenneultra!! Ei jaksais odottaa! :) Vaikka ei noihin uskomuksiin hirveesti kannattaisi luottaa, tulee vain turha odotuksia. kuitenkan ei sen väliä kumpi tulee, kunhan on terve! :)

Ekat masukuvat on täälläkin jo otettu, mutten sitä jaksa nyt siirtää nettiin, ehkä myöhemmin...

Undine ja Taavi 14+2
 
Mahdunko vielä joukkoon? Huomasin vasta äsken että onhan täällä muitakin foorumeita, kuin vain nuo ikäryhmät :D

Mulla on LA 28.2 ja ensimmäistä odotan.. Tai tällä hetkellä mietin, että odotanko edes, kun ainoat oireet on aamupalan jälkeen huono olo ja rintojenkin aristus ei ole enää kokoaikaista.. Mutta maanantaina saan varmuuden asiaan,kun pääsen ultraan katsomaan mitä tuolla masussa oikein näkyy :)

Laretzki Olipa selkeät kuvat pikku Spyrosta :D Hienoa, että laskettu aikakaan ei muuttunut kuin päivällä :) Mä jotenkin pelkään, että mulla se muuttuu, kun en tosiaan ole varma, että alkoiko viimeisimmät menkat milloin..

Undine Oon myös miettinyt miten saan koiran kulkemaan nätisti vaunujen vierellä. Mietin, että opettaisin sen ensin kulkemaan vetämättä pyörän vieressä ja sitten kun saan vaunut ostettua, aloittaisin vaunuopetuksen ennen lapsen syntymää..
Päätettiin myös ottaa siltä miehisyys pois, kun sillä on todella kova alistamisvietti jos sitä käsittelee väärällä tavalla.
 
Laretzki
hepuhi Älä turhaan huoli. Sä meet aika samoilla viikoilla kun minä itsekin, niin mullakin on olot alkanut helpottaa tosi paljon tässä viime viikosta lähtien. Tuntuu jo oudon energiseltäkin välillä. Ja olis ollutkin ihme jos laskettu aika olisi paljon muuttunut koska muuten koko Spyroa ei voisi olla edes olemassa :D. Tää on meinaa sellanen lapsi että tiiän tasan tarkkaan koska saanut alkunsa, koska sen jälkeen olin kaksi viikkoa miehestä erossa, enkä mä nyt sentään neitseelliseen sikiämiseen itseni kohdalla usko :LOL:
 

Yhteistyössä