Mä oon säästynyt aika hyvin raskausarvilta. Molemmissa raskauksissa oln lätrännyt ihan perus Doven rasvalla kerran päivässä. Ekassa raskaudessa ei tullut mitään. Tokassa tuli odottaessa alaselkään, jota en ollut tajunnut rasvata. (Lihoin siis aika paljon.) Mahat on olleet valtavia, ja tissit kasvaneet maidon noustessa b-kupista d-kuppiin parissa tunnissa (miten vittumaista olisikaan ollut, jos ne silloin olis raidoittuneet...) Vauvan synnyttyä lopetin rasvaamisen, seurauksena haaleat arvet tisseihin. Ovat siinä vielä neljän vuoden jälkeenkin, mutta näistä patalapuista ei kauniita muutenkaan enää saa. Tai no, nyt ne ei ole patalaput vaan oikeen mukavan muotoset. Kuppikoko on edelleen pieni.
Meillä mies on vauvasta hyvin kiinnostunut. Silittää mahaa, ei sentään vielä lässyttämään ole alkanut (sekin on tulossa...) aina kun valitan pahoinvointia, on innoissaan, koska ajattelee sen ennustavan tyttöä. Kahden pojan jälkeen se olis enemmän kun toivottavaa, mutta mulla on kyllä todella poikaolo. Ihan samanlainen alkuraskaus kun aiemmissakin.
Kerroin juuri vanhemmilleni. En tiennyt yhtään, millainen suhtautuminen olisi. Äiti oli innoissaan, isä vaan tokas, että teidänhän asia se on, toivotaan jaksamista. Salaa luultavasti oli ihan iloinen, vaikka varmaan tosissaan pelkää mun jaksamista. Meillä on paljon huolia ja stressiä elämässä just nyt, vaikka onneksi parisuhde on kunnossa.
Tsemppiä kaikille, joilla elämässä on vaikeaa. Ja innottomista miehistä sen verran, että kyllä ne isyyteen kasvaa. Yhden kaverin mies painosti aborttiin, kun ei onnistunut, ei kiinnostunut syntyjästä pätkääkään. Synnytykseen jaksoi raahautua. Saatuaan lapsen syliinsä, ei meinannut antaa enää ollenkaan äidille. On muuten erittäin hyvä isä, vaikka ei olis odotusaikana todellakaan uskonut!