Helmikuun helmiäiset 2016 *heinäkuussa*

Tänään 12+0 mulla ja pikku-Hipolla! Ja ultra puol kaks. Pelottaa, jännittää...
Jos kaik on mallikkaast ni alan kyllä kertoa kaikil läheisil, moni tietääkin jo. Ja ainakin miettiä hankintoja. Esikoisen kans pärjäsin ilman sitteriä mut nyt voisin harkita. Myös kantoreppua, liinailu ei onnistunut viimeks. Me hankitaan pelkkä seisontalauta vaunuihin. Kesällä toi onkin jo kolme ja voi pyöräillä.
 
Keijunkainen, eiköhän kaikki ole hyvin :) Itsekin odottelen kauhunsekaisintuntein tuota ultraa. Toisaalta innolla ja toisaalta pelottaa. Yritän vain ajatella että yleensä jos jotain vikaa on niin se raskaus loppuu jo alkumetreillä. Mihinkään riskiryhmäänkään en kuulu eikä perinnöllisiä tekijöitä ole niin olen luottavaisin mielin että terve vaavi siellä kasvaa..:)
 
Heippa!
Nyt kerkesin taas lukemaan teidän kuulumisia. Ja tunnen olevani ihan normaali:D
Samoja vaivoja siis muillakin!
Tänään menossa 12+1 ja np-ultra viikon päästä maanantaina.
Pahoinvointi ja etova olo tuntuu olevan väistymässä samoin väsymys. Päiväunet otan kyllä heti kun siihen on mahdollisuus, kyllähän sitä kauneusunensa tarvitsee!!
Ruokahalu on ihan valtava, tuntuu että on nälkä kokoajan. Olen muuten hoikka, mutta maha pullottaa jo niinkuin 5kk olisin raskaana. Ekat äitysvaatteet tilasin.
Ummetus on vaivannut, päivän paras asia on se, että tulee :poop:(y)
Seksihalut ovat hävinneet jonnekin...no, iltaisin maha niin kipeänä turvotuksesta ettei tod tee mieli ja aamulla ei kerkeä. Ehkäpä se tasaantuu tässä:love:

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

Laurelii ja murunen 12+1
 
Helmijenni, ollaan näköjään aika saman ikäsiä ja samanlainen tausta meilläkin. Että ihan täysin yllärinä tuli raskaus. Ja turha sitä on kieltää et alkuun oli aika järkytyskin, mutta kyllä se on vähitellen alkanu hyvältä tuntumaan :) Hävettää toisaalta edes myöntää koko asiaa ääneen, kun toiset yrittää vuosikausia eikä välttämättä silti onnista. Ite oon vaan ajatellu et elämää ei voi koskaan liikaa suunnitella ja pitää olla avoin muutoksille. Eiköhän tääkin oo jälkikäteen katottuna pelkästään ihana yllätys, jonka pitikin tapahtua just nyt :)
 
  • Tykkää
Reactions: helmijenni
Tänään oli sitten virallinen ensikäynti neuvolassa.
Paljon tuli asiaa ja juttua. Mutta ajatus vauvasta vahvistui ja tiedän että minusta tulee tälle pienokaiselle loistava äiti :)

Dopplerilla kuunneltiin sydänääniäkin. Ensin meinasi iskeä epätoivo, kun löytyi vain oma syke ja rätinää ja kahinaa mutta sitten ne kuulu :love: Pieni ja tiheä jumputus joka sai minut tärisemään ja onnen kyyneleet vieri pitkin poskia.
Kaikki on siis ilmeisen hyvin

Neuvolassa laskettiin uusi LA, joka on siis 9.2.2016
Mitään "työnimeä" ei pienellä vielä ole... Eiköhän se ala pikkuhiljaa muotoutumaan

pirittt rv 10+6
 
Ultrassa kaikki hyvin! Vastasi lähes päiviä ja kokoa. Syke ym. kunnossa. Helpittunut onnellinen olo. Ei muuta kun ostoksille mummulle sanoin että varovasti voi alkaa poikasukkia kutomaan. Eihän sitä nähnyt kukaan muu kuin minä. Hassu olo tuli.
 
Meidän neuvolassa ei tarvitse mittailla itse verenpaineita tai tulkita pissanäytteitä. Ekassa neuvolassa ainakin ei ollut pienintäkään kiirettä ja terkkarilla oli hyvin aikaa.

Tällä viikolla menen verikokeeseen rv 10+0 ja nt-ultra on rv 13+0.

Kävin eilen ystäväni luona vauvatarvikkeita katsastamassa ja näillä näkymin ostan häneltä ne Emmaljungat ja lisäksi Brio Smile rattaat ja niihin sopivan autokaukalon ja ratasosan. Kaverini mukaan Brion rattaat ovat olleet todella kätevät ja menevät tosi pieneen tilaan. Vielä en kuitenkaan mitään ostanut, varasin vaan ne itselleni. :)

Ritalle paljon jaksamista!

9+4
 
Mulla on pojalla aikanaan ekat rattaat emmaljungan duo edget ja loppupeleissä lähti melko nopeesti vaihtoon. Oli tosi isot ja epäkäytännölliset, suoranaiset mörssärit ja kömpelöt. hankalat nostaa autoon. Tilalle ostettiin kääntyvillä etupyörillä bumbleriden indiet, ja olihan ne ihanat. Emmaljugan kärryissä oli tosin plussapuoliakin paljon, uudestaan en niitä vain laittaisi.

Nyt ollaan pohdittu noita kärryjä ehdottomasti kääntyvillä etupyörillä, Brion smilet miellyttää itseä kovasti, ne ovat vaan monien käyttökokemuksella tosi ahtaat ja jää koppa pieneksi hurjan nopsaan, meilläkin poika oli tosi iso aikanaan ja luulen että kävisi juuri noin. :( Pääsen katsastamaan vkl valikoimaa, joka on mielestäni melko suppea täällä Oulussa, itse en uskalla tilata rattaita näkemättä ja koeajamatta niitä ensin..
 
IMN
Surusilmät Limingantullin lastentarvikeliikkeessä on tosi hyvä vaunuvalikoima :) ainakin oli vielä muutama vuosi sitten.. sitten tietenki haaparannan barnethus vaimikäseoli, jossa on joskus tosi hyviäkin tarjouksia.

Minä oon briojen puolestapuhuja :) oishan semmoset muhkeat emmaljungat hyvän näköiset ja varmasti tosi laadukkaatkin, mutta ovat liian isot ja kömpelöt meidän tarpeisiin.. kuljetaan mökillä ja muualla mihin pitää saada vaunujen lisäksi muutakin tavaraa mahtumaan mukaan. Lisäksi on niitä kauppareissuja joille on kätevämpi tuo runkoon kiinnitettävä turvakaukalo. Ja kääntyvät umpikumiset etupyörät on ihan must :) Briot on meillä olleet nyt kolmisen vuotta eikä oo ollut mitään ongelmia ja toimii vieläkin kuin unelmat. Onneksi on vielä kirkkaanpunainen vaunukoppakin tallella :love: kaukalo ja jalusta ollaan vaan ehditty laittaa kiertoon.
 
Meillä oli pojalla Crescent Classic yhdistelmät ja ne oli aivan ihanat.... Mutta niissä oli runko kiero, kun käytettynä ostin ja myyjä ei puhunut mitään. Oli tosi v*ttumainen työnnellä niitä. Mutta muuten rakastin niitä, kapeet ja kevyet. Möin ne sitten pois ja ostettii Enmaljungan Scootterit kun tuli ikä täyteen ja niitä voitiin käyttää. Saa nyt nähä mitkä ostetaan tulokkaalle. Meillä on Gracon kaukalo ja Gracon matkarattaat kun kaukalon saa nakattua kiinni rattaisiin ja kaupoilla ihan ykkös juttu.
 
IMN Meillä löytyy pari kappaletta isoja koiria jotka vie jo takakontin kokonaan joten vaunujen on pakko olla sinne mahtuvat :) Oliko tuo Brion vaunukoppa tosiaan niin ahdas kuin sanotaan?
Täällä ei taida enää olla kuin babystyle ja se limingantullin lastentarvikeliike olemassaan...Haaparantaan/tornioon voisi lähteä sukuloimaan ja samalla kurkata valikoma sieltä. :)

Turvakaukalo ois hyvä myös saada kiinni kärryihin ja kääntyvät etupyörät on tosiaan meikäläiselle must juttu. Tässäpä se vaikeus tuleekin. Ulkonäkökin pitää miellyttää ja minä olen nirso isolla ännällä.

Hui kun tuntuu ihan hirveältä miettiä tämmöisiä, ihan kauhean aikaista suorastaan. :D Ehtiipähän rauhassa pohtia ne oikeat.
 
"Matsit" poikaystävän kanssa otettu aiheesta... Ja siis parista muustakin meidän suhdetta hiertävästä aiheesta, mutta vauvasta tuli sen verran että "Sitähän ei tule!" :cry:
No, se ikävä kyllä on jo tulossa...

Tosin molemmat ollaan aika taipumattomia; ensin huudetaan kuin toisensa tappavat leijonat toisillemme, sitten mökötetään hiljaa eri huoneissa ja lopuksi jompi kumpi taipuu ja kömpii toisen viereen.

Täytyy nyt sitten odotella että tämä pöly tästä vielä laskeutuu ennen kuin uskallan uudestaan mainita, että vauva tosiaan tulee.
Vaikka huono omatunto itselle tuli kun aika vähän olen saanut hänen kanssa tästä puhutuksi, hänellä kun oli jo oma mielipide vauva-asiasta enkä minä sitten uskaltanut oikein omaani tuoda esille. Mutta olkoonkin vaikka kuinka itsekästä jonkun muun näkövinkkelistä, tiedän itse että oikein olen valinnut :love:
 
IMN
Pirittt Kurja tilanne, ja vielä kurjempi poikaystäväsi asenne. Koeta saada hänet ymmärtämään että sinä päätät omasta kropastasi, eikä keskeytyskään ole mikään riskitön läpihuutojuttu. Se saattaa pahimmillaan vaikuttaa loppuelämäsi hedelmällisyyteesi ja joidenkin tutkimusten mukaan jokainen keskeytys syö hedelmällisyyttä. Kun minä päädyin keskeytykseen joitakin vuosia sitten ja lääkkeellisessä tyhjennyksessä tuli komplikaatioita, kuulin hoitajan mainitsevan kollegalleen sanat "leikkaus" ja "kohdunpoisto". Onneksi siihen asti en joutunut, mutta se muistutti ainakin ettei mikään toimenpide ole vaaraton.
Mies ei näissä asioissa voi muuta kuin kantaa vastuunsa (tai olla kantamatta) ja hyväksyä sen tosiasian ettei kukaan voi yksinään saada lasta alulle.
Toivottavasti saatte asian sovittua :) <3 voin vain kuvitella tunteesi..

Surusilmät. Meidän lapset ei enää puolivuotiaasta eteenpäin oo viihtyneet vaunuissa makuuasennossa, eikä koppa oo siihen mennessä ehtinyt jäädä pieneksi. En oikeastaan tiedä onko brion kopat vain pienemmän näköisiä kun ne ei ole niin topattuja kuin muut. Meille ainakin on riittäneet :) ratasosankin saa sitten myöhemmin lähes täyteen makuuasentoon, niin niissä onnistuu päikkäritkin :)
Muoks: meillä siis brio singit, mutta uskon että koppa on aikalailla samankokoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä emmaljungat ja aivan mahtavasti saa kyllä kasattua! Heittoaisa oli auringossa aivan loistava, minäkun vihaan niitä pyykkipoikaviritelmiä ja rättejä vaunun kopan eessä. Myös aurinko ja hyttyssuoja olivat kiinteenä. Adapterin kans sai turvakaukalon kiinni. Eikä olleet jäykät. Päinvastoin isot renkaat takaa et kestää missä tahansa maastossa ja ovat tod. kevyet työntää! Meillä myös hurjasti pituuseroa miehen kanssa joten mikään matalampi malli tai aisamalli ei olisi tullut kuuloonkaan. Aivan loistavat olleet meille! Suosittelen!
 
Keijunkainen, onnea hyvistä ultrakuulumisista! Itsekin sain vihdoin np-ultra ajan. Silloin viikkoja kasassa 12+5. Vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa.

Pirittt, lapsen pitämisessä ei voi olla mitään itsekästä! Päinvastoin. Toivottavasti tuleva isä sopeutuu ajatukseen pian.

Minäkin olen ehtinyt jo pohtia tulevia menopelejä. Olen kahden vaiheilla tarvitaanko tuplat vai ei.. Ikäeroa tulee 2v 3kk. Asiaa hankaloittaa se, että esikoinen ei viihdy rattaissa kovin hyvin. Luulen että hän pärjäisi vauvan synnyttyä kävely/seisomalauta linjalla mutta koska asumme keskustassa ja liikumme paljon vilkkaiden teiden varrella, mietin olisiko se turvallista. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Tai kuinka käytännöllisiä seisomalaudat on esim. kynnyksien yli mennessä tai bussiin/ratikkaan nousemisessa?

manskuliini 10+4
 
IMN
Nää vaunuasiat riippuu niiiin paljon siitä millaiseen käyttöön tulee :) ja myös siitä millaisessa maastossa kuljetaan. Meillä vaunujen pitää olla pienet koska silloin tällöin kuljetaan pienellä viistoperäisellä ibizalla, jonka perään ainoastaan Briot tuntuu mahtuvan pelkästään yhden renkaan irroituksella. Lisäksi alumiinirunko on sen verran kevyt että jaksan jopa minä kantaa yhdellä kädellä :D enimmäkseen kuljetaan kyllä asfalttiteillä ja kaupoissa, mutta mökkeillessä umpikumirenkaat ja juurikin tuo keveys on melko tärkeitä metsäpoluilla :) miellyttävät yksinkertaisuudellaan mun silmääkin. Youtubesta löytyy hyviä esittelyvideoita eri vaunujen käytöstä niin näkee miten käytännössä toimii.

Tuplista mulla ei taas ole mitään kokemusta mutta nyt pitäisi sellaiset hommata esikoisen päivittäistä eskariin kuskaamista ajatellen. Meillä on kyllä seisomalautakin mutta en luota auraajiin niin paljon että pistäisin sen varaan. Laudalla ei kuitenkaan lumisohjossa tee yhtään mitään.
Saisin kaverilta lainaan gracon peräkkäin istuttavat tuplat, mutta oisko teillä mielipiteitä onko vierekkäin istuttavat paremmat? Mistään kapeista ovista ei kuitenkaan tarvitse mahtua kun kyseessä on tosiaan vain nuo eskarimatkat..
 
IMN
Manskuliini mun kokemuksella seisomalauta sopii vain hyvillä teillä kävelyyn.. meillä on buggyboard jonka saa nostettua ylös jos tarve vaatii, mutta hankala laite silti. Esikoinen ei edes viihtynyt siinä kopan ja aisan välissä joten oli meille kyllä melko turha ostos.

Oisko jollakin myös kokemusta farkku-mondeosta britax evolva + brio caro + brio primo yhdistelmästä :LOL: onkohan pienintäkään mahdollisuutta saada kaikki mahtumaan takapenkille.. en kuitenkaan halua lapsia etupenkille..
 
Vaunuista. Meillä on Bugaboon buffalot ja tupliksi on tulossa saman merkin duot, jotka saa siis myös monoiksi, eli yhdelle lapselle. Olin kahden ensimmäisen lapsen aikaan jonkulainen vaunufriikki ja olen aikamonet eri kärryt testannut :ninja: enimmäkseen emmaljungia...nyt olen menettänyt sydämeni Bugaboille. Ja buffalot on mitä mainioimmat (kääntyvien etupyörien ansiosta) kaupoilla ja kaukalolle saa adapterit hankittua (y)
 
Meillä oli brion happyt aiemmilla lapsilla. Tykkäsin kovasti, koska kulkivat niin hyvin lumessa ja metsäteillä. Takaluukkuun mahtuivat, mutta ei niitä sinne niin usein tarvinnut laittaa. Keskustassa ovat vähän isot. Nyt en tiedä millaiset valitaan, oishan se helppoa ottaa ne tutut. Koppa ei ollut ollenkaan pieni!

Lisäksi meillä oli brion kaksosrattaat jonkin aikaa, esikoinen oli alle kaksi kun kuopus syntyi. Niistäkään ei ole pahaa sanottavaa. Seisomalauta otettiin käyttöön kun esikoinen oli n. 2,5v. Ei ollut mun mielestä erityisen ongelmallinen bussiin noustessa, nousi helposti mukana. Ja irtosikin vaivatta.

Pirittt, tsemppiä! Teet niin kun on sun mielestä oikein, miehen on se hyväksyttävä.
 
Meillä on Emmaljungan super vikingit, joihin saa adapterilla kaukalonkin kiinni. Kääntyvät etupyörät on niin jees, että en osais sellaisilla tavallisilla ei kääntyvillä rattailla edes työntää. Noi on ketterät pyörittää yhdelläkin kädellä ja mikä bonusta niistä saa tuplavaunut lisäosalla. En oo katunut noiden hankintaa päivääkään. Suosittelen! (y) Minema mekin mietittiin bugigsia kun hyvin samantyyppiset kuin noi superit mutta toi sisarusistuimen/kopan lisääminen vei sit voiton. Noista bugigsista oon kuullut kanssa vaan hyvää. :)

Olot: Oksettaa välillä tosi paljon ja välillä ihan ok olo. Väsymys on kyllä kokonaisvaltaista ja välillä nukahdan melkein istualleen kun väsymysaalto tulee. Onneks esikoinen on nukkunut nyt öitä heräilemättä niin on auttanut väsymykseen kun saa nukkua kunnon unet putkeen. Pahin turvotus alkaa olla poissa ja näkyvissä on jo pieni pallo. Oikeesti voiko tää näkyä jo. :eek:Muutenkin toi kohtu tuntuu musta tosi korkeella viikkoihin nähden, kai se sitten seuraavissa raskauksissa venyy nopeemmin? Uudelleen odottajat miten teillä on?

Ruokahalut on muuttuneet ihan törkeesti. Tekee mieli vaan hedelmiä, hedelmiä ja ylipäänsä kaikkee terveellistä. o_O Suklaa oksettaa, hampparit oksettaa, sipsejä ei tee mieli, eikä ylipäänsä mitään mitä aikaisemmassa raskaudessa on tehnyt. Nyt voisin elää salaatilla ja hedelmillä sekä realilla (+itsetehdyillä poppareilla). Saas nähdä jos vaikka ei tuliskaan kiloja tässä raskaudessa. Tosin noi viinirypäleethän on hirvee kaloripommi. Tosin parempi ne kun suklaa. Nim.merkillä elin edellisen raskauden melkein kokonaan suklaalla. :giggle:

Sydänääniä oon kuunnellut ja mieskin kuuli ne tossa yksi ilta. Siellä se juna tuksuttaa... (aluks ne kuului laukkaavana äänenä ja nyt pelkkänä junana) Veikkaan poikaa ja salaa toivon tyttöä. :LOL: Toisaalta pääasia on kun on terve. :love: Onko muilla sukupuolioloja?

pirittt Teit oikean päätöksen, mies joko hyväksyy sen ajan kanssa tai ei. Sinä kuitenkin joutuisit elää sen keskeytyksen kanssa lopun elämäsi ja miehelle se olisi helpoin vaihtoehto. Tsemppiä! :love:

Meillä neuvolassa sticksataan ite pissa ja verenpaineen mittaa terkka. Mulla nyt aina tuolla verenpaineet pilvissä. Kotona sit maltillisissa lukemissa onneks. Mullahan oli jo se neuvola ja seuraava on vasta ihan elokuun lopussa.

Ihanaa kun tää ryhmä on niin aktiivinen. Kiva kun joka päivä tulee uutta juttua. Facelaiset onko siellä aktiivista keskustelua.

Enää kolme viikkoa ultraan ja sitten hyppään myös faceryhmään mukaan, jos kaikki kunnossa.

Mukavaa päivää kaikille. :)

Sniff ja hernis 9+2
 
Rita Miten voit? Pidän niin peukkua että kaikki olisi kuitenkin kunnossa seuraavassa ultrassa. Elämä on välillä niin epäreilu ja keskenmenot on kauheita, enkä toivo kenenkään joutuvan kokemaan niitä. Itsellä kun on kokemusta useammasta ja myös ku:sta. Haleja.
 
Sniff, mulla on kans jo vatsa kasvanut ihan oikeasti. Mulla alko kyllä esikoisestakin näkyä tosi aikasin ja taitaa toistaiseksi kasvaa samaa vauhtia. Oon hoikka ja lyhyt, niin sekin varmasti edesauttaa vatsan näkymistä. Itse asiassa vatsaa alkaa olemaan jo lähes mahdotonta peittää. Jäinkin jo kiinni siitä yhdelle tutulle.. Olisin toivonut että asia pysyisi salassa vielä ultraan asti, mutta eipä tuolle mitään mahda.

manskuliini 10+5
 
Piritt tosi ikävä tilanne, toivottavasti poikaystäväsi kasvaa asian mukana ja oppii hyväksymään asian. :(

Onko kellään kokemuksia Crescentin vaunuista? Vitsit löysin Haaparannanpuolelta barnens husista ihana Crescent trike alut, noita mennään ihan taatusti katsastamaan! :rolleyes:

Meillä on tyttöolo molemmilla, tosin ollaan vitsailtu ettei me saada muita kuin poikia. :)
 
Fiona-, kiva kuulla että on kohtalotovereita. Aikamoinen järkytys totta tosiaan, mutta olin toisaalta salaa iloinen ja helpottunut. Oon aina ollut aika pessimistinen ihminen, johtuen elämän varrella tapahtuneista karikoista, joten ajattelin että lapsia en tule saamaan.. Varsinkin kun poikakaveri on sanonut että katsotaan joskus tulevaisuudessa, sitten kun hän on valmis. Mun oma elämäntilanne on siinä suhteessa ok lapsen saantiin että oon kerinnyt töitä tekemään ja kaks ammattia hankkimaan, joten kouluja ei tarvi hetkeen käydä. En tosiaan tätä suunnitellut, mutta kuten sinäkin sanoit, ei elämää voi aina niin suunnitella.

Pirittt, meillä on myös aika samankaltainen tilanne. Jouduin pohtimaan vakavasti keskeytystä, koska mies käytännössä vaati sitä. Hän nosti esiin vain kielteisiä mielikuvia lapsista, menee rahaa, ei pääse mihinkään, ei oo hyvä aika tehä lapsia, hän haluaa elää, menettää harrastukset... Itse kuitenkin olin alusta asti varma siitä että lasta tulen rakastamaan enkä ikinä voisi elää syyllisyyden kanssa. Mun piti kuitenkin miehen kannalta miettiä asiaa, mutta ekan kerran kun näin sydämen tykyttävän ultrassa, ei sitä tunnetta voisi kukaan pyyhkiä pois. Päätin pitää lapsen, ja olen päätökseen erittäin tyytyväinen. Mies ei ole vielä kovin sinut asian kanssa, mutta päivittäin hän toistelee samaa asiaa, meille tulee tenava. En tiedä onko se hänen tapansa käsitellä asiaa... mutta kovin huolissaan hän minusta tuntuu olevan, kun vietän illat pöntön ääressä puolikuolleena. Masullekin käsi tuntuu illasta kovin etsiytyvän.. :) toivon että Pirittt sinunkin miehesi tukee sinua raskauden edetessä.

Mutta vielä näistä oireista: ihan tajuton närästys koko ajan, happamia röyhtäisyjä ja lopulta oksentelua. Lohduttaudun ajatuksella, että enää pari viikkoa niin 12 viikkoa täynnä, ei kai tää loputtomiin voi jatkua... oon sinänsä hankalassa tilanteessa tän pahoinvoinnin kanssa, koska mulla on sellainen työ jossa on 12 tuntisia vuoroja, ja jossa pitäis olla auton kyydissä suurimman osan ajasta. Tuskaa, mutta usein ku muistaa syödä niin jotenkin saa pidettyä itsensä kurissa. Työkavereille en oo kertonut mutta kai on pakko jos työpaikalla jään kiinni.
 

Yhteistyössä