Niisku-Neidille virtuaalihalit!
Onnittelut myös muille vauvautuneille! :heart:
Teille kaikille kiitokset onnittelutista ja tsempityksistä, olette ihania! :hug:
Yritetäänpä sitten synnytyskertomuksen tapaista...
Torstaina 14.2. mulla oli koko päivän sellainen olo, että kohta jotain tapahtuu, mutta mitään oireita ei ollut eli olo oli vähintäänkin omituinen. Kävely ei maistunut eikä oikein mikään tekeminenkään eli päivä meni oleillessa. Illalla lapset tulivat kotiin ja molemmat halusivat vain kilpaa silittää, suukottaa ja halata äidin vatsaa (tätä he eivät ole tehneet koko raskausaikana, varsinkaan nuorempi). Illalla olin lähdössä nukuttamaan nuorempaa lasta, mutta ensin vessaan... Vessan jälkeen nostin nuoremman lapsen syliini ja pari askelta otettuani kastuivat reidet ja lattia eli osa lapsivesistä meni (kello oli tässä vaiheessa noin 21.30). Mies lähti viemään lapsia mummolle (pihan toiselle puolelle) ja minä kuivailemaan lattiaa. =) Soittelin synnärille, että vedet menivät ja kätilön äänestä kuuli, että heillä on kiire, mutta minä ilmoitin kätilölle, että me tulemmme nyt, koska meillä on tunnin ajomatka ja aiemmat synnytykset ovat olleet nopeita. Mies pakkaili itselleen repun ja minä kirjoitin teille heipat, sitten matkaan. Matkalla mies haki huoltoasemalta evästä meille. Synnärillä olimme hivenen 23 jälkeen, muutama epämääräinen suppari oli matkalla tullut. Kävimme vessassa ja kätilö otti meidät vastaan 23.15 (hän oli merkinnyt synnytyksen alkaneeksi tästä). Ensin käyrälle. Käyrällä tuli yksi voimakkaampi supistus ja kaksi lievää ja niiden välit olivat 5 minuutin luokkaa. Sen jälkeen sisätutkimus kalvorakkula on eli vedet olivat menneet ylempää ja olin 4cm auki. Vaihdoin synnytysvaatteet päälle ja 23.50 siirryimme saliin. Istuskelin tuolissa ja luin lehteä, isäntä meni salissa olevaan sänkyyn nukkumaan. Supistukset tuntuivat ikävästi alavatsalla, joten kaivoin jumppapallon esiin. Menin polvilleni lattialle ja jumppapallo rinnan alle ja edelleen lehti lattialle lukemista varten. Siinä keinuttelin itseäni aina supistuksen tullessa. Välillä pyysin miestä vähän hieromaan alaselkää. Kätilö tuli sovitusti 00.30 tarkistamaan kohdunsuun tilanteen ja ottamaan käyrää. Olin 6cm auki pyysin tässä vaiheessa epiduraalia, koska tiesin, että tuo käyrällä makaaminen on minulle "myrkkyä", kätilö ehdotti spinaalia ja rupesi valmistelemaan minua... 00.45 tuli oikein kova supistus, joka ei tuntunut laukeavan ollenkaan pyysin miestä soittamaan kelloa. Kätilö antoi ilokaasun ja supistuksen jälkeen tarkisti tilanteen olin 7cm auki. Anestesialääkärikin saapui paikalle ja aloitti spinaalin laiton yrittämisen. Minä kippurassa ilokaasun avulla otan supistuksia vastaan ja anestesialääkäri yrittää ja yrittää. Lopulta hermostun ja alan itkeä, että ei enää... Lääkäri olisi ehkä vielä yrittänyt, mutta onneksi kätilö kielsi. En jaksanut enää ottaa supistuksia vastaan pienessä kippurassa. Kätilö tarkistaa kohdunsuuntilanteen olen 9cm auki. Hän laittaa pudenduspuudutteen ja minä "lepään" vielä yhden supistuksen kätilö kokeilee ja sanoo, että seuraavan supistuksen jälkeen olisi aika nousta jakkaralle, mikäli aion jakkaralla synnyttää. Ei muuta kuin ylös jakkaralle. Kätilö pyytää odottamaan ponnistamista ja puhkaisee kalvot. Seuraavan supistuksen aikana minä ehdin uikuttaa etten uskalla ponnistaa koska sattuu ja tuntui, että homma meni muutenkin huutamisen puolelle. Vaikka minusta tuntui etten ollut edes ponnistanut niin pää oli jo syntynyt (isäntä sanoi, että kyllä hän sen voimakkaan ponnistamisen tunsi, minä siis nojasin mieheeni ja hän piti kainaloiden alta kiinni). Tässä vaiheessa kätilö käski olla ponnistamatta, koska halusi tarkistaa ettei napanuora ole kaulanympäri ja taas uikutettiin... Sitten sain luvan ponnistaa sieltä se loppukin vauva solahti samantien ulos ja äidin syliin, kello oli 01.22. Napanuora oli todella pitkä ja siinä oli ihan aito solmu, joka ei ollut onneksi napanuoran reilun pituuden takia kiristynyt ollenkaan. Poika oli syntyessään sininen ja todella kinainen. Kahden vaaleahiuksisen jälkeen meillä olikin tummahiuksinen poika. Kätilö katkaisi napanuoran ja sitten isä sai vauvan syliinsä. Minä nousin sängylle istukan tulemista ja vaurioiden tarkistamista varten. Virtsaputken viereen oli tullut pieni nirhauma muuten selvittiin ilman vahinkoja. Isä lähti mukaan pesemään ja mittaamaan poikaa. Pojalla oli pituutta 52cm, painoa 3440g ja pipo 35cm. Sitten pääsin imettämään pientä miestä, hänellä oli heti oikea imuote ja terhakka asenne imemiseen. Ihailimme vauvaamme ja söimme yöpalaa mies niitä eväitään ja minä sairaalan tarjoamia ja ihailimme pientä miestämme. :heart: Kätilö tuli mittaamaan vauvan hapetuksen se oli hyvä ja lähti sitten viemään vauvaa vauvalaan, koska minulla oli ollut raskausdiabetes, jossa olisi pitänyt käyttää insuliinia, joten verensokereiden seuranta oli vauvalassa eikä vierihoidossa. Olihan se todella haikeaa luopua vauvasta. :'( Kätilöillä riitti kiirettä, joten mies lähti ajelemaan kotiinpäin kello oli kuitenkin jo 3.15 ja edelleen se tunti ajettavana. Minä kävin vessassa ja odottelin kätilöä suihkuavuksi. Lopulta synnyttäneiden osastolta tuli kätilö viemään minua suihkuun ja sitten osastolle. Synnytyksen kokonaispituudeksi kätilö oli saanut 2h 15min (oli siis laskettu meidän vastaanottamisesta). Mutta esim. 5 minuutin välein tulevista supistuksista laskettuna olisi päästy kokonaisajassa alle 2 tunnin... Synnytys oli helppo vaikkakin lopussa rajuutensa takia kivulias. Ilokaasun suurin apu oli se, että supistusten aikana tuli hengitettyä ja sitä kautta rentoutettua lihaksia. Varsinaiseen kipuun ilokaasusta ei ollut apua. Kun kuulin, että olin 6cm auki olin kahden vaiheilla tuo epiduraalin kanssa ja kätilö ehdottikin spinaalia. Lähinnä mietin, että jos synnytän siitä alle tunnissa en tarvitse kivunlievitystä eikä se oikein ehdikään toisaalta mietin, että jos aikaisemmat synnytykset ovat olleetkin nopeita oikein ajoitetun epiduraalin takia ja tämä venyisi ilman kivunlievitystä. Seuraavalla kerralla (mikäli sellainen tulee) jätän ehkä suosiolla tuon spinaali/epiduraali-yrityksen väliin ja luotan nopeuteen... =)
Aamulla pääsin 10 jälkeen katsomaan vauvaa vauvalaan. Päivällä lastenlääkäri jutteli minun ja miehen kanssa eli vauva olisi seurannassa ainakin 2-3 päivää. Vauva sai pullosta 3 tunnin välein ja minä olin vauvan kanssa vauvalassa ja välillä kokeiltiin imemistäkin. Vuorokauden jälkeen verensokerien seuranta lopetettiin, koska arvoissa ei ollut mitään ongelmaa. Hapetuksen seuraamista jatkettiin vielä. Toisena päivänä alettiin siirtymään 4 tunnin syöttöväleihin ja imemistä pystyi harjoittelemaan vapaammin, koska enää ei tarvinnut pelätä alhaisia verensokereita. Kolmantena päivänä vauva pääsi minun kanssa vierihoitoon. Tällöin lastenlääkäri meinasi, että vauva on normaalia jäykempi ja sen takia pitäisi tehdä pään ultraääni ennen kotiinlähtöä, sekä saada fysioterapeutti kotiin näyttämään käsittelyohjeita. Itse en huomannut jäykkyyttä, mutta sen huomasin vierihoidossa, että alussa vauva oli kahta aikaisempaa "säpsähtelevämpi" ja sitä kautta silloin jäykempi. Tämä säpsähtely kuitenkin alkoi pikkuhiljaa sylitellessä helpottaa. Ilmeisesti yhdessäolo oli molemmille outo tilanne, sillä yöllä uni ei tullut kummallekaan silmään, joten vein vauvan hoitajille. Hoitajat olivat antaneet vähän mun lypsämää maitoa ja poika oli rauhoittunut samantien nukkumaan. Aamulla hänen herättyä hoitajat toivat vauvan minulle. Lastenlääkäri tarkisti vauvan silläaikaa, kun olin suihkussa (ja vauva sillä aikaa hoitajilla) hän ei huomannut tuota jäykkyyttä, joten ultraääntä ei tarvittu eikä fysioterapeuttia. Kontrolli on kuitenkin tuosta jäykkyydestä parin kuukauden päästä sairaalassa. Joten saatiin myös vauvan puolesta kotiutumislupa. =)
Nyt on harjoiteltu vauva-arkea ja vieroitettu vauva tutista. Meillä kun on ennestään 2 tutitonta lasta, niin ei oikein enää kolmannen kohdalla ymmärrä mitä hyötyä siitä voisi olla...
Heltu ja poju 6vrk
