HELMIKUUN HELMET 2013 *kesäkuu*

Wiitahepo: Uskon, että vituttaa ja harmittaa ja kaikkea ihan maan ja taivaan väliltä. Ja saakin, onhan se kun innoissaan on menossa pientä katsomaan ja useamman viikon miettinyt ja pohtinut, niin onhan se ihan perseestä ettei mitään näy. Mutta mie nyt kumminkin haen sen sun kirveen sieltä kaivosta :) Kun eihän tuo kuitenkaan mitään tarkoita välttämättä, viikon päästä tyyppi on paljonkin isompi. Vaikka et varmaan halua edes kuulla, et vielä viikko täytyy odottaa. :hug: Voimia sinne ihan kauheen hirveesti, minä kyllä uskon, että siellä joku on. :heart:

Pahoittelut PIKKUVIIKINGILLE:(

Ja onnittelut Viiville :flower:

(.) Täälä on jopa tänään saatu syötyä, ihme ja kumma. Kivut vaivaa tääläkin, näin iltasella alkaa menkkamaiset tuntemukset, oikein ilkeästi viulii. Kohdun kasvua yritän itselleni jankata, mutta ajatuksen vaeltaa ihan muualle. Mitään vuotoa ei ole ollut. Mutta silti, kyllä se keskenmenon pelko vaan kipuaa tajuntaan. Se ensimmäinen km kun oli, niin en sitä edes oikeastaan tajunnut, enkä sitten edes osannut surra. Nyt jos menisi kesken, niin kyllä olisi suru puserossa. En tiiä, vähän huono päivä. Pappani oli joutunut viime viikonloppuna tays:iin keuhkokuumeen takia ja eilen sitten siirretty vielä sydänpuolelle kun oli pumppukin alkanut reistaamaan :(
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
wiitahepo: Kauheesti jaksamista :hug: toivotaan parasta!
pikkuviikinki: :'( :hug:
viivi: Ihanaa että saatiin syke näkyviin :)

Täällähän on ollut vähän pelottavia juttuja kaikilla! Vuotoja ja muuta. Toivotaan että hyvät tuulet rupeis puhaltaa ja olisi pelkkiä säikähdyksiä :eek:

äitiyspakkausgalluppi: Tällä kertaa ei varmaankaan oteta, vaikka ihania ne onkin ne vaatteet! Meillä on varasto täynnä vaatteita joten uusia ei tarvitse hankkia.. muuta kun se toppahaalari.

oloista: Satunnaisia alavatsakipuja, yökötystä ja lievää rintojen arkuutta. Mulla on enempi paha olo illalla kun aamulla :eek: Muilla samanlaista?

Omppu ja pähky 6+2
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Nyt ehkä minäkin jo uskaltaudun ilmoittautua uusien odottajien joukkoon

Annalinnea la 8.2 / 1.lapsi / OYS

En ole aiemmin uskaltanut ilmoittautua joukkoon mukaan vaikka hengessä olen ollut jo ekan plussan jälkeen. Minulla ei ole juurikaan ollut mitään suurempia oireita lukuunottamatta väsymystä ja siksi en ole tänne uskaltautunut. Viime viikolla oli varhaisultra jossa sitten näkyi pienen pieni alkio ja siellä sydänkin sykki. Tuli niin valtava helpotus tähän epätietoisuuteen. Nyt sitten odottelemaan ekaa neuvolaa parin viikon päästä.

Annalinnea 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: Piia-Liisa
PIKKUVIIKINKI :hug: Siun, kuten muidenkin menettäneiden tilanteen rinnalla oma murehtiminen tuntuu väärältä ja itsekkäältä :ashamed:

No joo joo Viivi (pitikin siun muistaa noin vanhoja asioita) :stick: :LOL:
Miehän en tunnetusti osaa omia neuvoja noudattaa... :D Ihanaa, että siulla löytyi syke! Ootte varmaan siipan kanssa yltiöonnellisia! Miusta olisi ollut ihana tänään nähdä syke jo vaan sen takia, kun mies oli mukana. Ens maanatain ultraan ei mukaan pääse, kun on kaukana kotoa töimatkalla pari viikkoa. :(

Napsuneiti Kävin ihan kaupungin omassa ultrassa Joensuussa. Laitteet on kai ihan kohtuuhyvät, mie noista niin hirveesti tiedä. Mitaksi sanoi 14mm hämärälle alkiolle ja kohdulle halkaisijaksi noin 25mm tai jotain. Sanoi, että voi viikot täsmätä, mutta hämäryydestä päätellen saatettiin myös olla liian aikaisin. Sanoi, ettei suoraan voi sanoa missä mennään. Isomman alkion kanssa aina helpompaa tulkita.

nessuli ja muut tsempanneet, Kiitos! mie yritän skarpata ja uskoa ihmeisiin... Niin pitkään kun ei vuotoa ole eikä satu mihinkään, toivoa on vielä.

Äiti maa Tykkään siun tyylistä. Suorasanaista! Sanohan papparaiselle, että ei nyt jouda sairastelemaan, tervehtyä pittää!

Wiitahepo syyllistyy parhaillaan 3 kuolemansyntiin
1. Kateus ultrassa sykkeen löytäneille
2. Viha tämän päivän tuloksia kohtaan
3. Laiskuus kun mie en tänään enää tee mitään fiksua, ei tartte.
ja suunnittelee 4:ttä...
Ylensyönti mielitekojen kourissa, kaupasta pitänee käydä hakemassa mahdollisimman epäterveellisiä eväitä tai sitten vain pitää tyhjentää jääkaappi, mahaan...

Annalinnea tervetuloa mukaan!
 
  • Tykkää
Reactions: nessuli
Wiitahepo onko sulla kohtu kallistunut taaksepäin? Mulla ainakin hoitsu sanoi että jos ei ois ollu niin kovaa pissahätää ennen ultrausta ettei todennäköisesti ois nähty ku ruskuaispussi, mutta kun ei päästänyt vessaan ennen ultraa niin pikkuinen näkyi. Uskon että siellä ensi viikolla on jo sykekin näkyvissä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Wiitahepo: Joo, mie sanon. Se papparaiska on kyllä niin sitkeetä tekoa, ettei se nyt jouda lähtemään.
Ja synnit on tehty rikottaviksi, varsinkin ylensyönti. Olen ihan varma, että tämä Dante tyyppi ei ihan ollut penaalin terävin kynä kun ylensyönninkin sinne laski. Syöminenhän on ihanaa ja kun se on ihanaa, niin harvoin sitä sitten mitään ihanaa syö ihan vähän vaan.. Ihanaa, eikö? :D
Eihän se vesuri enää oo siellä kaivossa? :)
 
Täältä myös varovasti ilmottaudutaan mukaan. Tänään testattu plussa :)
ja tiedot olisi lauwra la 26.2 / 1.lapsi / TAYS
Tosi alussa mennään, eli rv4+6, mutta tahdon ajatella olevani raskaana kunnes toisin todistetaan. Parin viikon päästä sitten sinne varhaisultraan. Hyvä hypätä ajoissa ketjuun niin ehtii lukea muiden viestejä ja päästä porukkaan mukaan :)
 
Annalinnea Mie itse epäilen sitä kyllä, että kohtu on kallellaan ja sillä yritän itseäni lohdutella. Ei olis miunkaan pitäny kai käydä sit pissillä juur ennen, hitsi... No viikon päästä en käy, en taida käydä koko viikkoon :LOL:

napsuneiti mie olisin saanut ajan jo perjantaille, mutta täti suositteli maanataita paremmaksi päiväksi. Kai mie jaksan odottaa siihen, sehän on vaan 7 päivää ja jos silloin sen sykkeen näkee niin jokainen päivä on odottamisen arvoinen. Nyt olis ollut laskureiden mukaan 7+4

Äiti maa Kyllä mie sen kirveen taidan toistaiseksi liiterissä säilyttää, vai pistäiskö kuitenkin sängyn alle poikaa enteilemään? :) kaveriksi sinne vielä haulikko ja moponkorjaussarja. Mies olis mielissään kun olis moponrassaaja, mehtuukaveri ja raksa-apulainen samassa paketissa ;) ja syöminen todellakin on ihanaa huonoimmillaankin ;)

Teitähän on hirmuinen määrä muualla Suomessa odottamassa paitsi täällä susirajalla. Mie taidan olla ainut Pohjois-Karjalainen? Niin siis tervetuloa lauwra mukaan!
 
Äitiyspakkaus tilataan tähänkin perheeseen, kun aiheelliseksi ilmenee. Kelan sivuilla oli tietoutta, että uusi pakkaus julkaistaan syksyllä. Syyskuulle asti arvoidaan 2011 pakkauksia riittävän. Kaikille meille siis uusi pakkaus tulee ;) Mie toivoisin väriksi oranssia, sehän sopii molemmille.

Miun tekisi mieli vaihtaa se ultra-aika siihen perjantaille. Jospa mie nyt jaksaisin odottaa. Päivä kerrallaan... :headwall:
 
Tervetuloa uusille :flower:

Pikkuviikingille :hug:
Wiitahepo Mullahan oli kanssa tolleen. Menin ekaan ultraani ja eihän siellä näkyny, kun 7mm ruskuaispussi. Lääkäri arvioi viikkoja olevan oletettua vähemmän, mutta kiinnittyminen oli oikeassa paikassa ja hcg oli 3210! Sitten toisessa ultrassa näkyi 4mm alkio ja syke minkä selkeästi itse näin ennen, kun lääkäri kerkesi edes sanomaan mitään! Taakse kallistunut kohtu on aina vielä huomattavasti hankalampi ja varsinkin, jos on huonot laitteet tai ei niin hyvä ultraaja! Toisen ultran odotus oli tuskaista, mutta koita keksiä tekemistä...harmi, kun miehesikin sattuu olemaan vielä reissussa : / Oikein isot voima :hug: täältä!!
Viivi Onnea sykkeestä :heart:

Äitiyspakkaus Otan ehdottomasti! Vaatettakin löytyy jo ja tosiaan haalarilla ei varmaan paljoo käyttöä ole, mutta on se silti vaan niin kiva ja haluan säästää lapsille omat äitiyspakkaus makuupussinsa :)

(.) Tänään on ollu ihme menkka maista jomotusta/polttelua koko kohdun alueella...hieman jo säikähdin, mutta laitoin kasvukipujen piikkiin ja koitan luottaa siihen, että kaikki on hyvin!!
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Pikkuviikinki :hug: Miten surullista!

Äitiyspakkaus: otetaan varmasti! En oo edes harkinnut muuta vaihtoehtoa :D

Wiitahepo: Kyllä se pikkuhippo sieltä löytyy sykkeiden kanssa sitten maanantaina! Mä luulen kanssa ettei meilläkään perjantaina vielä sykettä näy, kun en yhtään noista viikoista tiiä...

Viivi: onnea sykkeestä :heart:

Jaksamista pahoinvoiville!

Tervetuloa uusille!
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Wiitahepo Mulla kans kakkosen kohalla kävi niin, että kun viikolla 6+3 menin ultraan, ei siellä näkynytkään vielä sykettä mutta kasvua oli kuitenkin tapahtunut ja alkio vastas viikkoja 5+5 muistaakseni. Kaks viikkoa siitä uuestaan ja syke löyty :)

PIKKUVIIKINKI Voi ei :hug: Kovasti jaksamisia.

lauwra Jee, onnea onnea. Ja tervetuloa joukkoon. Mulla jotenki oli tunne että sinäkin plussaat piakkoin :)

).( Täällä edelleen oireetonta alkuraskautta elellään. Tosin nyt on ilmaantunu unettomuutta, ennen puoli yhtä on ihan turha sänkyyn mennä : / Varasin tänään ajan ultraan, ja ens maanantaihin pitää malttaa oottaa. Sillon viikkoja 6+5 (oviksesta 6+3). Välillä oon ihan varma että pikkunen ei oo jaksanu alkaa kasvamaan, ja tää oireettomuus johtuu siitä, ja sitten vaan itken ja itken, ja välillä taas on ihan eri fiilikset. Tällä hetkellä tuntuu että voisin siitä kuvottavasta olosta antaa vaikka mitä.

Me otettiin esikoisesta äitiyspakkaus, mutta kakkosesta ei, koska lasten ikäero on 1½v ja kaikki oli vielä tallessa. Eikä sen vuoden pakkaus etes ollu niin houkutteleva. Nyt katon tuon uuden pakkauksen, ja jos on semmonen että se miellyttää niin ehkäpä se sitten otetaan. Ainakin sen laatikon takia sen voisin ottaa :D

Marlin ja "nimetön" 5+5
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Hei,

Kai sitä voisi uskaltautua tänne vaikka vielä hyvin epätodelliselta tuntuukin. Plussasin vihdoinkin muutaman päivä sitten ja sen jälkeen on pitänyt moneen kertaan varmistaa asia :) Tällä hetkellä kai 4+5.

26.2.2013 / otustus / 1. lapsi / LPKS
 
Viimeksi muokattu:
Moi!

Täällä ilmoittautuu uusi odottaja listoille :)
Elikkä Veepukka la 17.2./ 2. lapsi / OYS


Monenlaista oiretta on jo ehtinyt ilmaantua. Malttamattomana odottelen neuvolaa, johon on vielä kuukausi aikaa. Tällä hetkellä mennään vissiin viikolla 6+0.

V
 
Tervetuloa uudet! Helmikuussa on vähän päiviä, mutta paljon massuja tiedossa. :)

Pikkuviikinki :hug:

(.) Oloja pidellyt, mullakin aika paljon kaikki alavatsan nipistelykipuilu sijoittuu iltaan, mut viime yönä heräsin yökötykseen ekan kerran... ei ollu kiva herääminen se. Rintojen osalta ei ole niin paha tilanne enää, nyt kärsii jo koskeakin, mut turvoksissahan ne on. Samoin kuin vatsa. Jos yrittää vetää vatsaa sisään, jää navan alle kumpu. :D Ihan söpö sellainen. Tos katteltiin ukkokullan kanssa Paksuna Subilta ja joku tais vähän itkeskellä siinä komedian tuoksinassa... Oivoi. Herkillä siis mennään edelleen, suorastaan raivostuttavan herkillä. :) Ja voisin tosiaan nukkua koko ajan.

MrsR&MrR ja pikkuärrä 6+3 (justhan se vuorokausi vaihtui)
 
Heippa uudet uusien tulokkaiden odottajat! :wave:

Tiuhti, Heidukka ja Marlin Kiitos kannustuksesta! Toisaalta kun siellä jotain kuitenkin näkyi, niin ei ihan kaikkea toivoa voi heittää. Eikä varmaan muuten olisikaan epäilyksiä, mutta tämä oireettomuus laittaa pään sekaisin ajatuksista. Kaikilla kavereilla on raskaudet olleet oireellisia, miten mie voisin olla poikkeus? Välillä onkin tosi positiivisia ajatuksia, mutta seuraavassa hetkessä tuntuu peli menetetyltä. Olis niin ihanaa olla iloinen ja onnellinen ja alkaa vaan oikeasti odottamaan kokonaista vauvaa. Se vaan tuntuu kaukaiselta ja lähes mahdottomalta ajatukselta. Mie ottaisin niin mieluusti kaikien teidän ikävät oireet tuplana itselleni, kun vaan tietäisin että pikku-hippo voisi hyvin ja kasvaisi oikeaksi ihmiseksi... Miekö stressaan?!?! Kohta oikeasti ei hiuksia ole päässä...
 
Marlin, onpa tosiaan mukava nähdä tuttu nimimerkki täällä :) Tässä kierrossa ei kyllä yhtään tuntunut, että tärppäisi kun ei ollut minkäänlaisia oireita.. noh, hyvä että tässä ollaan :)

ja kiitokset tervetulotoivotuksista!

(.) oma napa tuntuu tällä hetkellä kyllä turvonneelta : / pistin tämän ihan menkkojen piikkiin ja ajattelin, että se loppuisi piakkoin, mutta nyt on paha mennä sanomaan... oireina löytyy myös lievää väsymystä. Tuossa joku mainitsi alavatsan nippailusta ja itseäkin se nyt vähän pelottaa, mutta sen voisi laittaa kasvukipujen piikkiin?
 
En tiedä saako ton vau.fi vauvan odotuskirjan kaikki odottajat neuvolasta, mutta siinä ainakin lukee, että 8-8+6 kuuluukin asiaan nippailut vatsalla, tosin mulla en kyllä laske nippailuksi vaan ihan rehellisiksi menkkakivuiksi. Enkä kans muista, että aiemmin olisi ainakaan näin kivuliasta ollut. Voisko tämäkin jotenkin liittyä siihen, että jokaisen lapsen jälkeen jälkisupistuksetkin pahenee.. Niitä en muuten odota innolla yhtään |O

Wiitahepo: No ihan varmasti,olisi niin paljon helpompi luottaa kun olisi niitä oireita. Mutta oikeesti, sie oot sitkee sissi, minä olisin jo varmaan lataamossa jos olisi oireeton raskaus :LOL: Vaikka eipä ne mullakaan kunnolla alkanut kun vasta rv6+ loppupuolella. Mutta todellakin, jotainhan se ultraaja siellä näki, toivoa ei todellakaan voi heittää yhtikäs minnekkään. :)

(.) Heinät kukkii ja mä olen ihan dukodda.. :snotty: Ei kiva kun ei mitään troppiakaan voi ottaa. Muttei auta, nyt kärvistellään vaikka kiven läpi.

Tervetuloa uusille!:wave:

Äiti maa & Usko 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Äiti maa, eihän tuo mikään typerä kysymys ole. :D Mutta minä ajattelen, niin että JOS äitiyspakkauksesta on vaikkapa kolme kivaa vaatetta ja muuten se on ihan tylsä (kuten vaikka tuo vuoden 2011 pakkaus mun mielestä on), niin voin ostaa ne kolme vaatetta käytettynä vaikka sitten 20 eurolla, jolloin mulle jäisi 120 euroa rahaa ostella meidän mielestä kivoja vaatteita. Tosin, jos pakkaus kovasti muuttuu, niin kuin MrsR muistelee, niin voihan sitä sitten harkita. Tosin sen uuden pakkauksen vaatteita tuskin kovasti vielä kirppareilta löytyy ensi keväänä.

Käytettyinä vaatteita (ja muutakin roipetta) varmaan jonkin verran ostellaan, jos vaan jaksan (no mies ei varmasti jaksa!) kirppareilla kierrellä. Täällä on yksi kokonaan lastenvaatteille pyhitetty kirppari, pitänee käydä se tsekkaamassa. Muutenkin minusta tuntuu, että sellaiset ”tavalliset” (esim perushemari yms) vauvojen vaatteet ovat melkein ”ongelmajätettä”, minusta ainakin on näyttänyt siltä, että ihmiset raahaa niitä toisilleen kassikaupalla ilmaiseksi.

Vissyliini, joo toki saa saikkua. Vaikka tavallaan hölmöltä minusta on tuntunut saikulla olla, kun en varsinaisesti ole sairas. Mutta en missään tapauksessa enää työkykyinenkään siinä vaiheessa, kun ennen puoltapäivää on halannu pönttöä jo puolen kymmentä kertaa. Ja eilen illalla oksensin viimeisen kerran juuri ennen nukkumaan menoa... Kuten Seliskin oli huomannu, mäkin luin että pahoinvoinnit ovat pahimmillaan (”oppikirjojen mukaan”) viikoilla 9-11. Mutta tuo lause sisältää sellaisen kauniin ajatuksen, että sen jälkeen se HELPOTTAA! Sen huomasin, että mua ei enää edo samalla tavalla kuin aiemmin, on vaan jatkuva paha olo ja oksettaa.

Ja kiitos kaikille tsempeistä!

Wiitahepo, kirveet pois kaivosta! Kuten kirjoitit, niin kaikki on ihan oikein ja näyttää normaalilta! Pikkuhippo siellä vaan leikkii piilosta ja pelottelee äitiä. Ensi viikolla sitten pääset sykettä ihmettelemään! :hug:

Viivi :heart:

Tervetuloa uudet, kiva, että tulee etenkin ensimmäisen odottajia!

P-L 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Taisi jäädä huomaamatta:
Mamiksi monelle/22.2.13/4.lapsi/Kät

Hassua, yritin aikaistaa alkuraskauden ultraa, kun sain ajan vasta 8+0 eräältä yksityiseltä lääkäriasemalta. Heillä ei siis ollut muita sopivia aikoja. Soitin toiseen ja yritin saada n. 6+5-7+0 hujakoille ultraa, niin eivät antaneet aikaa! Luulisi, että raha edes kelpaa, mutta väitti vastaanotosta kiven kovaa ettei siellä näy vielä mitään noin aikaisin. Outoa, kun tulin juuri lääkäristä (kuopuksen 1,5v lääkärintarkastus), jossa samalla juteltiin tästä keskenmenon jälkeen alkaneesta raskaudestani, niin hän nimenomaan sanoi, että hyvin voi mennä jo 6+5 eteenpäin, varsinkin kun eka plussa tuli jo 3+4(-6) näkyviin. Mutta joo, ei antanut täti aikaa. Menen siis sille toiselle lääkäriasemalle 8+0.

Pahoittelut ikävistä uutisista asianomaisille :(

Kateellinen olen teille, jotka jo ultrassa ovat käyneet. En muista tämän alkuraskauden olleen koskaan näin raastavan jännittävää, kuin nyt keskenmenon jälkeen (11+4 lokakuussa 2012).

Äitiyspakkaus: olen ottanut ensimmäiselle vuonna -06 äitiyspakkauksen, sen jälkeen rahan, mutta nyt tekis mieli ottaa taas. Toisaaalta juuri vauvavaatetta on tosi paljon meillä. Saa nähdä. Siellä olis kyllä kestovaippailulle hyvä startti.

Mamiksi monelle 5+5
 
Huomenta!

Makoisat 8h unet takana, pissalle toki piti herätä 5 aikaan, mutta kuitenkin =)

äitiyspakkaus me varmaan otetaan vaikka esikostakin otettiin. Toivottavasti makuupussi on kivempi kun se mikä saatiin esikosta. Se oli vaalea beige ja siinä oli erivärisiä sydämiä.

Tänään oli ekaa kertaa aamupalalla hetken aikaa älyttömän huono olo. Mietin jo että pitääkö vessaan juosta, mut meni ohi aika nopeasti.

Napsuneiti ja pikkutyyppi 6+0
 
Hei
Täytyy varmaan ilmoittautua tähän pinoon! =)

Plussasin eilen ja tänään varmistin vielä apteekin omalla jossa ihan selkeät viivat!
Laskettu aika painuu vasta 25-29.2. Varmuutta ei ole, sillä minulla on synnytyksen jälkeen vasta Toiset menkat olleet.

Lapset ovat 11/07 ja 03/12 Eli kolmannelle tulee todella pieni ero. Yllätysraskaus tämä oli. Olemme juuri onneksi ostaneet talon jossa on tilaa kyllä, muttei ollut ajatuksena näin nopeasti täyttää makuuhuoneita =)

Ikää löytyy päivän yli 28v ja naimisissa. Lapset ovat olleet kiven takana yrityksessä, 03/12 tehtiin melkein neljä vuotta joten tämä on superyllätys. Tosin minulla on historiana monia keskenmenoja..

En osaa päivittää itseäni listaan enkä osaa käyttää värejä tekstissä, anteeksi =)

Oletteko luoneet jo facebookkiin omaa ryhmää?

Kengu ja yllätys 4+?
 

Yhteistyössä