Heipsan, höpöset helmikuiset! Mulla ihan itku meinas tulla, kun noita teidän onnitteluja lueskelin... Ja itku tuleekin todennäköisesti kohta oikeasti, vähän ollaan herkillä.
Pieni nyytti tuossa omassa sängyssään tuhisee unten mailla eikä hetkeen pitäisi kätilönkään käydä tarkistelemassa mitään, niin voinpa kirjoittaa tuosta 7.helmikuuta kuluvaa vuotta, kun koko elämä muuttui.
Mies lähti töihin hirmuisen aikasin, kun vei sen meidän Volvon huoltoon samalla. Mä olin nukkunut hyvin, mutta melko vähän. Joskus puoli kahdeksan aikaan heräsin pissahätään ja hortoilin vessaan ajatuksen jatkaa unia, kun neuvola oli vasta 10.30... Ja pöntöltä noustessa sitten lorahti vedet. Sen ekan kerran.
mähän valuttelin niitä vesiä pitkin kämppää ja taisin käyttää kokonaiset 4 pyyhettäkin sotkujen siivoiluun ja estämiseen. Sitä vaan valui ja valui ja valui. Huoh.
no kuitenkin, kello oli jotain 7.40 siinä kohtaa ja minä päätin käydä suihkussa ihan siksi, kun en ollut edellisenä iltana siihen vaivautunut. Kahdeksan aikaan yritin soittaa terkalle useamman kerran, mutta ei vastannut kun tuuttasi varattua. Niinpä soitin sitten suoraan Gravidaan ja sieltä kehoitettiin lähtemään pikimmiten kohti synnäriä, toki hengenhätää ei ollut, kun ei supistellut ollenkaan. Miehelle sitten soitin, että "honey, my water broke" ja kehoitin tulemaan kotiin asap. Niinhän se tulikin ja isänsä kanssa, appiukko hyysäsi ja talutti mut autoon asti, sen verran kallis lasti ilmeisesti oli kyseessä. Ja appiukko on kaikkea muuta kuin tunteellinen ihminen. :O
Jokatapauksessa oltiin aika tarkalleen klo 10 synnytysvastaanotolla ja siitä alkoi sitten kolmen tunnin odottelu käytävällä. Ja toki laittoivat mulle jo kanyylin siellä, kun valittelin heikkoa oloa - tyhjä vatsa eikä vettäkään tietty saanut juoda. Onneksi laittoivat kanyylin ja samalla sain sitten jo sairaalavaatteetkin päälle, oli meinaan niitä vesiä edelleen kivasti hujahdellut pitkin pitäjää. Kello yhden jälkeen toivat mut sitten synnytysosastolle ja pääsin sellaiseen huoneeseen, josta toinen oli juuri kotiutumassa eli ns.oma sviitti siis tiedossa.
aikataulusta ei ollut mitään tietoa, koska päivystyksellisenä sektiona se tehtäisiin, kun neiti päätti tulla ihan omien suunnitelmien mukaan maailmaan. Miehen kanssa katseltiin Netflixistä jotain, kun kätilö ja kätilöopiskelija tulivat kertomaan, että vielä ei ole kuulunut mitään ja jättävät nyt katetrointivälineet ym.viereen valmiiksi. Oisko menny ehkä 5min, kun se lähtö sitten tuli.
klo 15 aloitettiin salissa ja klo 15.20 tyttö rääkäisi pari kertaa oikein kunnolla. Spinaalipuudutuksessa sektio tehtiin ja täytyy sanoa, että oli aivan ihana henkilökunta leikkaussalissa. Jokainen esitteli itsensä ja kertoi mitä salissa tekee. Lisäksi siinä sain koko ajan selostusta, mitä tapahtuu. Ja mies oli tietysti mukana silittämässä kättä. Tyttökullan rääkäisyjen jälkeen multa pääsi kunnon itku ja itkin vielä siinä kohtaa kun hetkisen aikaa sain pientä pitää rinnalla.
heräämössä olin jo klo 16.00 eli aika nopea operaatio oli kyseessä, toki heräämössä sitten menikin se 1,5h ennen kuin pääsin osastolle. Tyttö kävi tissillä heräämössäkin ja eipä tarvinnut neuvoa, uskomaton imuote on neidillä.
oli kuulemma yrittänyt isänsäkin tissiä luputtaa.
Eilinen eli tuo mullistava torstai meni kyllä aika siivillä ja hyvin doupattuna, vieläkin tuntuu, että on horteessa näistä kaikista kipulääkkeistä. Mut eipähän oo kipuja. Niin ja illalla sain sitten iltapalan syödä eikä ollu mitään väliä, mitä syö.
maistui muuten ruoka hyvältä.
olihan siinä melkein vuorokauden paasto takanakin.
Tänä aamuna ottivat katetrin pois ja olen saanut liikkua ihan oman kunnon ja olon mukaan, heikottaa kyllä helposti, kun neidin sokerit on alhaalla ja tuota omaa tuotantoa ei ole paljoa niin ei oikein saa nukkua - vaikka automaationa alkaa nukuttaa heti, kun neiti nukahtaa. Jospa huomenna ois hiukkasen helpompaa, kun saadaa taas isikin paikalle niin voi tarpeen tullen sitten tissittelyn jälkeen antaa pulloruokaa jne.
Tyttö on aivan ihana, nää kätilöt on ihan ihastuneita ja mä olen ihan haltioissani tuosta nyytistä. Voisin tuijottaa tyttöä 24/7 ja olla täydellisen onnellinen loppuelämäni. :heart:
Mun vanhempani kävivätkin tänään tunnin visiitillä ja isäni meinasi itkua vääntää. Ei se kaukana ollut äidilläkään. Pikkuveli kävi aiemmin päivällä tuomassa mulle suklaata ja pillimehuja. On meinaan enokin polleaa poikaa.
Tässä nyt arvon, menenkö nyt illalla suihkuun vai käynkö vasta aamulla... Toisaalta yöllä hikoilee ihan hemmetisti niin menee hukkaan koko homma. Ja nyt kun näyttää siltä, että tuohon on huonetoveri tulossa - ei ole vissiin vielä synnyttänyt, vaeltelee tuolla käytävällä - niin voi olla muutenkin sitten levoton yö. Eli kallistun siihen huomiseen aamuun, onpahan ainakin fressinä hetken.
Yäh, toi verenohennuslääkepiikki on kamala... Tuntuu, et nenä saa taas kärsiä, kun kevyestikin niistämällä tulee verta. Voi kunpa nyytti tietäis, mitä kaikkea mamma onkaan tässä käynyt läpi... No oikeastaan ihan pöhpöh, ollut kyllä jokainen juttu sen arvoista. Ja kyllä, se närästys myös - on niin komea ja tuuhea tumma tukka.
Närästys onneks jäi sinne sektioon, mutta ilmavaivat tulivat tilalle... Nyt oon se ihmispierutyyny ja hajutkin on jäätävät.
Toivottavasti teillä muillakin on pian nyytit sylissä. Ei sitä tunnekuohun määrää voi tajuta ennen kuin sen itse kokee.
MrsR&MrR ja Helmi 1vrk