Ukkeli on taas unilla, nukkui tossa sellaset neljä tuntia, söi ja nukkuu taas. Jos nyt tällä pikkasen lyhyemmällä tankkauksella heräisi pikkasen aiemmin, niin pääsisi tämä maitobaari nukkumaan yöunille. Otin kyllä sellaset 2,5 tunnin päikkärit tossa heittämällä, niin kovasti ei kyllä nyt nukuta!
Tässä
SYNNYTYSKERTOMUSTA: Varoitus, tekstiä on pitkästi!
Eli mehän lähdettiin jo perjantai aamuyöllä ensimmäisen kerran synnärille. Mulla tuli silloin supistukset 6-7 min välein ja olivat kipeitä. Matkalla autossa meinasi olla todella tuskaista, supistuksia tuli n.5min välein. Synnärillä menin käyrille ja sisätutkimuksessa kahdelle sormelle auki, reunaa jäljellä. Sain sitten päättää menenkö ammeeseen Litalgin piikillä vai otanko jo Oxanestia. Halusin testata ammeen, niin mentiin sitten kevyemmällä. Amme ei mulla auttanut kipuihin, eikä kyllä auttanut kipupiikkikään. Olin tosi kipeä! No parin tunnin ammeessa olon jälkeen siirryttiin sitten jo saliin. Olivat varmoja, että lapsi syntyy piankin. Kuitenkin parin tunnin jälkeen supistukset katosivat kuin seinään. Odoteltiin ja käveltiin josko olisivat alkaneet uudelleen, mutta ei. Lääkäri kuitenkin päätti, että synnytys saattaa olla käynnissä ja jäätiin sitten perhehuoneeseen odottamaan josko jotakin tapahtuisi. Supparit alkoivat uudelleen, välillä säännöllisinä välillä ei. Kipeitä olivat koko ajan. Yön nukuin kipupiikin ja unilääkkeen avulla supistusten välissä. Lauantai meni samalla kaavalla, ja päätinkin, että jos sunnuntai aamuun mennessä ei ole mitään tapahtunut, niin lähdetään kotiin. Ja niin sitten lähdettiin.
Kotona meni pari tuntia ihan OK, mutta iltasella supistukset tulivat sitten takaisin ja entistä kipeämpinä. Mulla siis supistukset tuntuivat tuolla selässä ja pakaroissa ja säteilivät lonkkiin ja reisilihaksiin, sillä tulemalla, että lihaksissa oli kestokramppi päällä. En siis saanut apuja edes supistusten välissä. Olin kuitenkin päättänyt sinnitellä kotona vesien menoon asti, kun pikkasen antoivat ymmärtää, että silloin kannattaa vasta lähteä takaisin. Supistukset kuitenkin kovenivat (?) koko ajan ja vaikka otin panadolia, seisoin suihkussa, kävelin, oli lämpö- ja kylmäpussit, niin meinasin ihan seota. Itkin, huusin ja oksensin siitä kivusta. Ainoa hetki koko iltayönä, ku oli hieman helpompaa oli, kun kävelin pihalla sellaiset tunnin verran. Sitten sammuivat katuvalot, niin oli pakko tulla takaisin sisälle. Soitin sitten puolen yön jälkeen uudelleen synnärille, että en pysty enää olemaan, tulen takaisin. Nyt puhelimessa oli sellainen kätilö, joka käski mun tulla jos siltä tuntuu. Eli herätin miehen, ja kaahasimme kohti sairaalaa, jossa oltiin 2.30. Mies lähti takaisin kotiin (90km), koska oli varma, että mitään ei taaskaan tapahdu. Käyrillä selvisi sitten mun kipujen syykin, supistusten voimakkuus oli sellasta 80-90 luokkaa melkein koko ajan. Sisätutkimuksessa 3cm auki, reunaa ohut. Kätilö mietti tilannetta ja sanoi, että jos vaan vähänkään tulee tilanteeseen edistystä, niin puhkaistaan kalvot vielä aamuyön aikana. Tässä vaiheessa sain kipupiikin, jota jouduttiin miettimään, koska piikin ja puudutuksen välissä pitää olla vähintään kaksi tuntia. Menin tarkkailuun ja sain jopa nukahdettua taas supistusten välissä tunnin verran. Parin tunnin päästä kipujen kasvettua taas määriinsä siirryin sitten saliin, missä tilanne oli 4cm auki. Kalvot puhkaistiin, soitin miehelle, että nyt tänne ja sain sitten kaasun kipuihin. Pari tuntia pärjäsin kaasulla, pikkasen ennen 8 annettiin sitten epiduraali. Mikä ihana tunne, kun mihinkään ei sattunut-sain jopa taas pikkasen nukuttua. Samalla laitettiin tippa tukemaan supistuksia. N. 10.15 alkoi avautumiskivut olemaan aivan kauheita ja soitin kätilölle, että eikö näihin ole mitään helpotusta. 10.25 sisätutkimuksessa 8cm auki ja kätilö meinasi alkaa soittamaan anestesialääkäriltä lisää epiduraalia mulle, kun mua alkoi ponnistuttaa. 10.34 kokonaan auki ja 10.39 ukkeli syntyi. EKG:ssä oli pieni tippuma ponnistusvaiheessa, joten mulle tehtiin epsitomia, toki tuo ukko ei olisi ilman kunnon repeämiä tullut kyllä ulos.
Pojalla oli kaikki hyvin, äiti ei tajunnut tapahtunutta ollenkaan. Sitten alkoivat ongelmat. Istukka ei irronnut. Kaikki kepulikonstitkin käytettiin, mutta kiinni oli ja tiukasti. Jouduin sitten istukan manuaaliseen irroitukseen leikkuriin. Epiduraalikanyyli ei anstesialääkärille kelvannut, niin laittoivat sitten uuden reiän selkään ja spinaalin. Istukka irtosi lopulta paloina, mutta sitten kohtu ei meinannut supistua. Iskivät mulle lääkettä lääkkeen perään ja parhaillaan mulla oli 8 tippaa menemässä + ruiskuilla iskivät lääkettä sisään. Olo oli todella hurja ja kurja. Lopulta kuitenkin kaikki oli OK ja pääsin heräämöön ja sieltä sitten osastolle, missä mies oli odottanut pojan kanssa yli kolme tuntia täydessä tietämättömyydessä. Kaikki olivat vain sanoneet, että kyllä sieltä sitten ilmoitetaan! Informaation kulkuun kannattaisi varmaankin pikkasen panostaa!
Olin sitten vuodepotilaana seuraavaan aamuun, jolloin sain sitten luvan mennä vessaan ja päivällä vihdoin suihkuunkin. Olo oli edelleen todella kurja, koska hb oli tippunut 50 pykälää. Onneksi oli sitten parani pikku hiljaa ja nyt ei enää ole muuta kuin valtavat univelat, joita poika onneksi kunnioittaa näillä kunnollisilla unilla =) Onneksi nyt kotona uni maittaa taas äidillekin!
Olisivat laittaneet mua kotiin jo keskiviikkona, mutta halusin saada imetyksen kunnolla käyntiin sairaalassa ja sitten poika oliki pikkasen keltainen, niin eivät olisi päästäneetkään. Nyt maitoa tulee kuin meijeristä!
Toivottavasti tossa on jotain järjen hiventä, aivot eivät vieläkään toimi ihan kunnolla!